Sattuipa tässä kerran yhen illan hoidon kanssa että päästin kesken seksin voimakkaan rupsu paukun hänen päälleensä. Kyllähän siinä oli naurulla pidättelemistä.
Hän luuli että nyt oltiin hienossa tilanteessa ja että olisin ollut keskittynyt seksiin hänen kanssaa mutta nolautin hänet voikkaalla ja haisevalla paukulla mikä oli myös kannanotto nykyiseen seksikulttuuriin.
Hän luuli että nyt oltiin hienossa tilanteessa ja että olisin ollut keskittynyt seksiin hänen kanssaa mutta nolautin hänet voikkaalla ja haisevalla paukulla mikä oli myös kannanotto nykyiseen seksikulttuuriin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Polvijärvellä vanharouva valitti, että oli kuulo mennyt niin huonoksi, ettei enää kuule edes omaa paukkuaan. Lääkäri kirjoitti reseptin.
Vanharouva: "Onko se nyt varma, että kuulo paranee?"
Lääkäri: "Ei kuulo parane, mutta paukku kovenee. Se tekee nyt sitten tuhannen markkaa." 🌹👀
mene vittuun!
t ap
Miksi olet noin uhmakas? Luulisi että elämä olisi opettanut sinua ettei röyhkeydellä ja ylimielisyydellä pärjää loputtomiin. Jos joku suuttuu puheistasi on sinun silloin aika nostaa kytkintä eikä jatkaa ärsyttämistä. Täällä tappelu on muutenkin turhaa. Voin toki taistella oikeassa elämässä sinua vastaan jos haluat vielä jatkaa ärsyttämistäni. Mutta varoitan vain että en aijo "mukiloida" sinua reilusti vaan yllätän sinut takaa päin silloin kun et sitä odota ja olet puolustuskyvytön.
"Mutta varoitan vain että en aijo "mukiloida" sinua reilusti vaan yllätän sinut takaa päin silloin kun et sitä odota ja olet puolustuskyvytön."
Ei vaikuta kunnossa olevan puheelta. Uhkailu ei kuulu normaaliin repertuaariin. Mutta jos ryhdyt käyttämään vakionikkiä, ja ilmoitat sen, tiedän varjella sinua ja pikaistuvaa psyykeäsi.
Toivotan sinulle rauhallista ja miellyttävää jatkoa!🌹👀
rupsauta lämmin pieru peiton alla, kuin tehoputkellinen viritetty mopedi... ääni herättäää koko korttelin mutta onneksi ilmastointi vie hajut harakoille.
yrendikäs uusi miesten miksi ei naistenkin hajustwe KAKKA Vol.2