johon saivat osallistua eurooppalaiset maat.
Jokaisen maan laulu esitettiin maan omalla kielellä. Oli suuri orkesteri jota johti kunkin maan oma kapellimestari, Suomesta esim. Ossi Runne.
Ei ollut pyrotekniikkaa tai tanssiryhmiä ja esittäjillä oli vaatteet päällä.
Hauska ja viihteellinen tapahtuma ja laulut olivat kauniita ja musikaalisia.
Jokaisen maan laulu esitettiin maan omalla kielellä. Oli suuri orkesteri jota johti kunkin maan oma kapellimestari, Suomesta esim. Ossi Runne.
Ei ollut pyrotekniikkaa tai tanssiryhmiä ja esittäjillä oli vaatteet päällä.
Hauska ja viihteellinen tapahtuma ja laulut olivat kauniita ja musikaalisia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
nykyään täysi sirkus 👎
Nykyään hullujenhuone ja eläintarha
Äänestän Hamasta,
Sillä heillä on parhaat pyrot!!
sitä samaa hössöä, ei mitään oikein hyvää uutta euro-jumputusta heh.
sätkän-Käärijä oli vähän terähdyttävä Lordikin oli ja no tuo Windows-man Cp/m huono...
Ne eivät ole musiikkia, on vain jonkinlainen friikkien kilpailu, kuka on oudoin tai edes shokeeraavin. Jos nyt enää mikään shokeeraa.
Jo silloin ne oli politisoitu kun kun Israelin Milk and Honey esitti Hallelujaansa, ei sanaakaan rauhasta vaan suuresta tulevaisuudesta.
Joka tarkoitti nyt nähtävää palestiinalaisten tappamista ja heidän maansa valtaamista.
Kun näki lordin voittavan kisan, niin sen jälkeen ei oo jaksanut kiinnostaa. Vieläkin muistaa sen fiiliksen, mitä helvettiä, 12 pistettä Suomelle??? Kerta toisensa jälkeen. Vetäsinkin sitten 0.5 l viskipullon siinä pisteidenlaskun aikana, ja voiton jälkeen baariin.
Nuo maailman halaaja viherpunavassarit ovat tehneet tuostakin pelkän mielenosoitus sirkuksen.
No se meni vielä vitsistä.
Kieltämättä tunnelma oli samanlainen kuin Suomen ensimmäinen lätkäkulta - eihän Suomi voi ikinä voittaa!
Mutta naivismista nykyajan irvokkaaseen realiteettiin, kaikki on nykyään paskaa paitsi kusi. Suomen euroviisuedustaja hakee huomiota vilauttelemalla palliaan.
Aatelkaas jo Laila Kinnunen olisi vilautellut ulkosynnyttimiään...
Ennen oli paremmin.
Minusta Euroviisut ovat kehittyneet hurjasti verrattuna noihin vanhoihin "pönötysaikoihin". Ymmärrän kyllä että nationalisteille nykyiset Euroviisut ovat aivan kamala tapahtuma, koska ne ovat niin yhteisölliset. Artistit pitävät hauskaa, sen sijaan että verissäpäin kilpailevat "vihollismaan" edustjia vastaan!
"Pönötystä" oli siis kun esiintyjillä oli vaatteet päällä?
Artistien tehtävä olisi esittää taidettaan (l'art) eikä sukupuolielimiään jos he eivät sitä tee muulloinkaan. Ja viihdetilaisuuksissa on kai maksava yleisö se jonka kuuluisi voida pitää hauskaa ja esiintyjien tehtävänä olisi edes yrittää viihdyttää heitä.