Matkustin viime torstaina Turun satamasta IC127:lla ykkösvaunussa ja toisessa kerroksessa kello 17.30 Loimaalle. Harmittaa niin vietävästi! Samassa vaunussa matkusti kaksi ihanaa kikattelevaa muikkelia, joiden kanssa tuli vaihdettua jopa muutama sananen ja meillä oli pientä silmäpeliä muutenkin. Oltiin tulossa risteilyltä, mutta valitettavasti jouduin hyppäämään Loimalla pois ja muikkelit jatkoivat Tampereelle. Olisi pitänyt vaan rohkeammin hieroa tuttavuutta ja lähteä vaikka treelle vielä jatkoille koskenrantaan, mutta ei kun ei, enkä kysynyt edes nimiä tai numeroita. Harmi myös, että menomatkalla ei kohdattu niin oltaisiin laivalla voitu tutustua paremmin, mutta näin se nyt vaan meni taas tutun kaavan mukaan...niin lähellä, mutta kuitenkin ihan sama vaikka olisimme olleet eri planeetoilla. No, ehkä tästäkin maansurusta vielä yli päästään :(
Niin lähellä, mutta niin kaukana
Anonyymi-ap
1104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hups...juna siis IC927