Shoigu sai ylennyksen eikä kenkää, kuten

Hullu suutari kuvittelee.

Verkkouutisetkin tapansa mukaan väärässä.
10142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta kun putin ja sen kätyrit ovat kaikista alhaisimpia venäläisiä.

Äänestä
  • Alhainen venäläinen ylennettiin alokkaaksi?

    Äänestä

  • Kyllä he edustavat Veänäjän eliittiä. Valitettavasti.

    Äänestä

Parasta tuolileikissä oli, että Lavrov joutuu jatkamaan ulkoministerinä eikä täten pääse karkuun.

Taitaa viikate heilahtaa ennen eläköitymistä.

Äänestä

Ehkä "ylennys" ennakoi seuraavaa ylennystä, joka on presidenttiys.
Joko Putin valitsi seuraajansa?

Äänestä

Shoiku lähti laulukuoroon.

Äänestä

Shoiku siirrettiin syrjään, kun valmisteli poikansa pääsyä Venäjän presidentiksi.

Äänestä

Suurin syy tuossa takana taisi kuitenkin olla tarve siirtää Patrusev syrjään, koska hänen vaikutusvaltansa Putin koki uhaksi omalle diktatuurille. Shoigu nimitettiin hänen paikalleen ja Patrushev ’erikoistehtäviin’. Shoiguhan on nöyrä Putinille uskollinen kuuliainen palvelija, vaaraton jeesmies siis.

Putinilla alkaa jakkara heilua ja kiire varmistaa omaa asemaansa ja sitä myöden omaa henkilökohtaista turvallisuuttaan. Jeesmiehet jaksavat olla uskollisia jeesmiehiä niin kauan, kun siitä on heille hyötyä. Vaikka Putin on tehnyt kaikkensa turvatakseen oman asemansa, niin aina löytyy jossain vaiheessa joku reikä suojauksissa, jota joku rohkea käyttää hyväkseen.

Äänestä

Onkin tärkeää käsitellä tällä alustalla jonkun Schoikun tilanteesta.NOT. Yks hailee mikä putten peesaajasta tulee

Äänestä

Vaikuttaa ihan samalta kuin Hitler ylensi Pauluksen sotamarsalkaksi.
Lopun alkua, viimeinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hullu suutari kuvittelee.

Verkkouutisetkin tapansa mukaan väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu