70-luvulla kulttuuriväki kannatti lähes poikkeuksetta N-liittoa ja kommunismia. Tällöin tiedettiin jo varsin hyvin siitä valtavasta uhrimäärästä mitä vasemmistolaisuus/kommunismi oli aiheuttanut, Kiina 50-80milj, N-liitto 20-30milj. Tämä ei aiheuttanut kulttuuriväessä minkäänlaista reaktiota, ei myöskään vasemmistolaisten pääkallovuoret Kambodzhassa 70-luvulla. Yksikään kulttuuriväkeen kuuluva ei nähnyt mitään syytä tarkistaa poliittisia kantojaan yli 100 000 000 nousevasta uhriluvusta huolimatta.
Mikään ei ole muuttunut edelleenkään. Euroviisuissa Suomen ammattilaisraati ei antanut Israelille yhtään pistettä. Miksi? Koska he saivat määräyksen pahan akselilta, liittolaisilta Hamas-Iran-Venäjä.
Mikään ei ole muuttunut edelleenkään. Euroviisuissa Suomen ammattilaisraati ei antanut Israelille yhtään pistettä. Miksi? Koska he saivat määräyksen pahan akselilta, liittolaisilta Hamas-Iran-Venäjä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Mutta eikö kulttuuriväki nykyään enemmänkin kannata ääri-islamismia kuin kommunismia?
Vain Suomi24-persujen typerissä fantasioissa.
No miksi he sitten kuitenkin kannattavat Hamasia?
Vain Suomi24-persujen typerissä fantasioissa.
Kukaan ei kannata Hamasia. Vasemmisto kannattaa ihmisoikeuksia ja haluaa estää palestiinalaisten kansanmurhan.
Ihmisoikeuksiin kuuluu israelilaisten tappaminen?
Olette te vasurit sekaisin.
Älä jankuta noita persufantasioitasi. Eivät ne kenellekään uppoa.
"Älä jankuta noita persufantasioitasi. Eivät ne kenellekään uppoa."
Suureen enemmistöön ne uppoavat, etkö tajua mädättäjä punikki.
Kaj Chydeniuksen kuolemaa ei välttämättä kannnata surra...
Ei kai hän vain ole vaikuttanut yli 100 000 000 ihmisen kuolemaan?
Kaikki vasemmistolaiset on tuosta osavastuussa, ovathan he levittäneet hirviömäistä aatettaan.
Vttu sinä olet sekaisin :D
Häh, onko niitä uhreja jo 200 000 000? No onhan vassut Venezuelassakin ajaneet 7milj ihmistä maanpakoon, joten suatat olla oikeassakin.
Tässä kohtaa on hyvä myös muistella suomalaisen vasemmiston tekosia. -18 he hyökkäsivät yhdessä venäläisten kanssa meidän suomalaisten kimppuun. -39 vasemmistolaiset perusti sosiaalidemokraatti Otto Wille Kuusisen johdolla yhteishallituksen maailman hirvittävimmän diktaattorin Stalinin kanssa.
Kaj oli hieno ihminen ei liity tähän mitenkään
Muista että keskustelet hullupersulahkolaisen kanssa. Tällä tyypillä on ihan oma maailmansa.
Eikö ihmisen pitäisi pystyä tarkistamaan kantojaan, jos oman aatteen ihmiset on syyllistyneet ihmiskunnan hirviömäisimpiin tekoihin? Hyväksytkö myös avoimen natsismin edistämisen?
Tässä erinomainen luonnehdinta eräästä Chydeniuksen tekeleestä:
"Kenen joukoissa seisot – Aulikki Oksasen verenhimoinen sanoitus korostaa sitä, miten vasemmiston parhaat poliittiset kontribuutiot on saavutettu kompromissikyvyttömyydellä ja militanttiudella. Ei ihme, että 70-luvun laitavasemmisto otti rallatuksen omakseen. Nykyisin kappaleesta voi kuulla alkuperäisversioita miellyttävämpiä tulkintoja vappuna kännisten opiskelijoiden karaokeilloissa, vaikka sävellys onkin aivan paska."
Harvey Weinsteinkin oli hieno ihminen. Aikaansaava ja luova. Ilman hänen myötävaikutustaan olisi monta elokuvaa jäänyt tekemättä. On myös monia muita taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka ovat olleet kiistämättä poikkeuksellisen lahjakkaita, vaikka henkilökohtainen elämä sisältäisikin myös tummasävyisempiä pilkkuja.
Harvoin törmää noin hyvään analyysiin.
Höpsis, hulluvasuripunapanssin kanssa keskusyelen
Yhteishallituksen? Mikä semmonen on? Stalin ei ollut Kuusisen hallituksessa.
Ja samaan aikaan olet sitä mieltä, että israelilaiset saavat tappaa palestiinalaisia niin paljon kuin sielu sietää?
Merkillistä.
Suomalaisessa kulttuurissa on se oma, edelleen varsin taistolainen vasemmistoblokkinsa, jolle maailma on edelleen oman ainoan oikean aatteen ja kaiken muun välinen taistelukenttä. Tämän taistelun aseiksi ja poteroiksi sitten otetaankin kaikki mihin kyetään.
Elokuvien ja tv -sarjojen taso heikko suomessa edelleen verrattuna muihin pohjoismaihin ja eurooppaan yleisemminkin. Kunnon draamojakaan ei täällä oikein synny. Tyhjää tuijottelua ja epäaitoa ylinäyttelemistä oppimestari Turkan hengessä.
Tuo on kyllä niin totta, älyttömän pitkäveteistä äänetöntä toljotusta, sitä on kait helppo näytellä, onnistuu kaikilta ilman koulutustakin.
Vasemmistolaisuus on rikos ihmisyyttä vastaan.
Et ole välttämättä väärässä.
On se täysin väärässä.
Ihmisjätettä
Kaukana poissa hyvä niin.
Israelin edustaja on varttunut Moskovassa, osallistunut viisukarsintoihin Venäjällä ja esiintynyt miehitetyllä Krimillä.
Israelin "puhdistuksissa" on kuollut 35 000 palestiinalaista, joista 16 000 oli lapsia.
Näiden syiden vuoksi Israelia boikotoitiin. Israel ei saanut pisteitä myöskään Ukrainalta. Miksiköhän? Koko euroviisuhärdelli kiistoineen satoi Putinin pussiin. Voitto Israelille olisi ollut venäjänjuutalaisen esiintyjän myötä voitto Venäjälle.
Marx esitti sosialismin/kommunismin toteutumiselle kaksi ehtoa: 1) kapitalistinen yhteiskunta, ja 2) kehittynyt ja innovatiivinen teollisuus. Marx piti kapitalisia ylivoimaisena teollisena järjestelmänä, mutta näki kapitalismin johtavan väistämättä varallisuuden äärimmäisen epätasaiseen jakautumiseen. Näinhän on käynyt: 8 maailman rikkainta omistaa enemmän varallisuutta kuin 3,8 miljardia maailman köyhintä.
Sosialismi tai kommunismi ei voi toteutua teollisesti kehittymättömissä maissa. Marx ei pitänyt Venäjän keisarikuntaa riittävän kehittyneenä kommunismille. Kiina oli vallankumouksen aikaan vielä Venäjääkin kehittymättömämpi. Marxin asettamat ehdot täyttyivät Iso Britanniassa ja Saksassa. Marx uskoi kommunismin toteutumiseen Britanniassa.
Jo Lenin määritteli, että sosialismin toteutumisen edellytys on totalitaristinen välivaihe. Neuvostoliitto, Kiina ja muut leninististä tai maolaista reaalisosialismia kokeilleet valtiot olivat faktisesti totalitaarisia diktatuureja - eivät sosialismia tai kommunismia. Stalin aloitti Neuvostoliiton teollistamisen ihmisuhreista piittaamatta. Lopulta tuloksena oli teollinen suurvalta, vaikkakin edelleen autoritäärinen valtio.
kyllä kulttuuriväkeä tarvitaan mutta vapaata sellaista ei loisijoita. aika vähissä tässä maassa sellaiset ja kulttuuri onkin lähinnä kopioteollisuutta ja muista loisimista.
Israelin edustaja euroviisuissa on venäläinen.
Mutta ei se haittaa mitään, koska ei ole kyse urheilusta.
Me Perussuomalaisissa tiedämme, että 100 miljoonaa ihmistä tapettiin Suomessa sisällissodan alkuvaiheessa. Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP ovat syyllisiä tähän.
Pitää nostaa oikeusjuttu näitä puolueita vastaan.
Nykyään vasemmistolainen kulttuuriväki kannattaa natsismia ja kiehuu rotukiihkoissaan juutalaisia vihaten.
Rauhoitu ja mene Puskiniin kahville.
Historia ei opeta milloinkaan ihmistä.
Iljettävää on kun kulttuuriväki on olevinaan niin humaania niin humaania, mutta samaan aikaan he lähes jokainen edustaa historian tuhoisinta aatetta, vasemmistoaatetta.
Menkää kysymään Suomen tunnetuimmilta näyttelijöiltä mitä poliittista maailmankuvaa he edustavat. Lähes aina saatte vastauksen että vasemmistoaatetta.
Mikä tämän on vaikuttanut että juuri he ovat eniten vassuja? Helppo elämäkö vai mikä
Höpöhöpö.
Helppo elämä ja kaikenlaiset päihteet maistuvat. Narsismi vaatii uraa jossa jokaista aikaansaannosta suitsutetaan julkisuudessa.
Kyllä siihen settiin vasemmistolaisuus natsaa.
vasemmistolaisuudesta että onko se oikeistovasemmistolaisuutta vai vasemmisto-oikeustolaisuutta? nämä olisi hyvä oppia erottaa oikeistolaisuudesta ja vasemmistolaisuudesta.
näillähän on erilaisia ilmenemismuotoja osa henkisenä ja osa materialistina jne.
Vasemmistolaisuuteen ja oikeistolaisuuteen liittyviä käsityksiä ja käsitteitä olisi kyllä hyvä selventää. Esimerkiksi mikä on fasistista oikeistolaisuutta ja vasemmistolaista fasismia ja mitä yhteistä niillä on? Voiko oikeamielinen ja sivistynyt oikeistolainen olla lainkaan ateisti? Voiko vasemmistolaisella olla konservatiiviisiakin arvoja?
Ero oikeamielisen oikeistolaisen ja oikeamielisen vasemmistolaisen välillä lieenee lähinnä vain talouspoliittisissa näkemyksissä. Väärämielisten välillä taas ei mitään varsinaista eroa olekaan ja “takki” kääntyy aina tarvittaessa.
Lisäksi on vielä keskustavasemmistolaisuutta. Vähän samaan tapaan kuin oli Pienviljelijäin ja Maalaiskansan puolue SPM.
SDP ssä 1950-luvulla alkaneessa sisällissodan kaltaisessa hajaannuksessa oli kyse siitä, että monet vasemmistolaiset olivat NL/venäjämielisiä ja epärehellisiä pettureita luonteeltaan. Eivätkä kaikki niistä varsinaisia kommunistejakaan olleet. Isänmaaalliset oikeamieliset vasemmistolaiset olivat sitten asia erikseen. Eli länsimaiset liberaalit arvot vastaan idän äärikonservatiiviset ja roistomaiset arvot. Ja tästähän se on kyse pitkälti tänäkin päivänä suomalaisessa politiikassa.
Haloo , nyt ei eletä enää 1900 lukua..
Eivät äänrstäneet Israelin edustajaa, koska silloin he olisivat äänestäneet venäläistä esiintyjää.