Vartiainen ei ole kovassa huudossa omienkaan keskuudessa. Helsingin palkkaskandaali ja nyt valtava tietomurto ei luottamusta tuo.
Ehdotus virkakielen vaihtamisesta englanniksi oli myös täysi floppi
Ehdotus virkakielen vaihtamisesta englanniksi oli myös täysi floppi
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vartiainen ei lainkaan ottanut palkanmaksujen ongelmaa riittävän vakavasti.
:
Vartiainen on kuuluisa, "TorkkuPeiton" alla nukkumisesta ! - yleensä koko Päivän !
- siksi sillä jääneet Työt Tekemättä !
:
Mistä pakkoliikkeet voivat kertoa?
Tuo on odotettavissa. Tai oli odotettavissa jo silloin, kun Vartiainen valittiin.
Helsingin Kokoomuksen kannattaa katsoa varoittavana esimerkkinä kaupungin toiseksi suurinta puolueetta Vihreitä. He ovat ripustautuneet apulaispormestari Sinnemäkeen ja häneen pitkälti henkilöityy syyt Helsingin vihreiden kannatuksen alamäkeen.
Helsingissä on paljon periaatteessa "vihreästi" ajattelevia, jotka eivät voi kuitenkaan edes kuvitella äänestävvänsä Vihreitä ainakaan kunnallisvvaaleissa niin kauan kuin on riski, että Sinnemäki jatkaa "liikennekokeilujaan" ja kaavoituslinjaansa.
Kokoomuksen kannattaa varoa, ettei Vartiaisesta tule samanlainen kiviriippa.