Seurustelu harkinta-aikana, uhka vai mahdollisuus?

Anonyymi-ap

Tapasin alkuvuodesta miehen, joka oli vasta aivan hiljattain laittanut vaimonsa kanssa eropaperit menemään. Erosta oli ollut puhetta ekaa kertaa jo vuosia sitten, mutta nyt oli mies sanonut, että hänelle riittää. Taustalla ei ollut uutta suhdetta, ei uskottomuutta tai väkivaltaa, vaan klassinen erilleen kasvaminen ja eri odotukset elämältä (nämä kaikki tietenkin nyt miehen suusta, tiedän vain hänen versionsa). Vaimo ei olisi halunnut erota, ja on nyt harkinta-aikana ollut ymmärrettävästi välillä hyvinkin hankala, uhkaillut mm. yksinhuoltajuudella (heillä kolme lasta, 10, 12 ja 16) ja raivonnut myös lasten kuullen jne. Olen pyrkinyt ottamaan neutraalin kannan enkä ole kysellyt hirveästi, haluan keskittyä mukavaan yhdessäoloon kun tapaamme.

Mulla on yksi jo aikuinen lapsi ja omasta erostani on pitkä aika, olin tavatessamme todella valmis uuteen suhteeseen. Nyt huomaan, että osa musta on tosi varovainen, on varmaan jotain itsesuojeluvaistoa. En haluaisi olla pelkkä laastari, joka olisi auttamassa miestä jaloilleen ja hän voisi siinä kohtaa huomata ettei haluakaan enää olla kanssani. Toinen vaihtoehto on, että kun antaa ajan rauhassa kulua niin huomaan/huomaamme, onko suhteella tulevaisuutta. En ole miettinyt tulevaa, olen itse sanonut, että haluan edetä todella rauhassa, avioero astuu voimaan ihan näinä päivinä. En esimerkiksi halua tavata lapsia vasta kuin silloin, kun suhde on kestänyt riittävän kauan ja on vakaalla pohjalla. Autan miestä kuuntelemalla, oikein muuta en voi tehdä enkä halua liiaksi sekaantua asioihin, joihin en voi vaikuttaa.

Kunpa uskaltaisin heittäytyä täydellä sydämellä! Hän on kiltti, herkkä, huumorintajuinen mies, meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, vetovoimaa ja huumoria. Sitä en pelkää, että he palaisivat yhteen, vaan ennemmin sitä, että vaikka hän luulisi olevansa valmis suhteeseen ei välttämättä sitä ole, ja että ennemmin tai myöhemmin muhun sattuu.

7

921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuule, tosi monelle tapahtuu tuota. Mies eroamassa, on lapsia ja miehen ex-vaimo. En itse hyväksy, mutta ymmärrän, ettei ole multa pois, jos kuka tahansa on ihastunut eroavaan mieheen. Olen yhden tapauksen nähnyt läheltä ja se päättyi lopulta onnellisesti. He menivät naimisiin. Miehelle se oli siis toinen kierros.
      Nainen tässä tapauksessa oli sitkeä ja rauhallinen. Hän varmasti jutteli miehen kanssa paljon, ennen miehen saamaa erotuomiota. Sinun pitää varmaan vain luottaa ja sietää epävarmuutta siitä, että mikä on miehen seuraava siirto eronsa jälkeen.

    • Anonyymi

      16vuotta sitten lähdin ihastukseni matkaan. Ei ollut vielä eronnut mutta mietti, minä olin sitten "osa" / iso syy että teki sen päätöksen. Nyt meillä avioero tulossa, sen sijaan että 12 vuotis hääpäivä. Ei käsitellyt ekaa eroaan, koska löysi uuden jolla siirtää pahaaoloaan ja näin kävi uudestaan. Ei sinuna lähtis etenemään ennen kuin ihastuksesi on käsitellyt edellisen liittonsa. Voin sanoa että minut aikanasn jalustalle laittanut 2 lapseni isä ilmoitus erotoiveista, muutto pois yhteisestä kodista on kamalinta mitä olen kokenut. En olisi saanut uskoa "rakkautta" ensi silmäyksellä. Mä en usko että ihastuksesi on vielä valmis, aika näyttää...

    • Anonyymi

      AP täällä. Suhde on ohi. Iso opetus, etten jatkossa "sekaannu" vastaavaan tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Lähtikö ukko toisen perään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähtikö ukko toisen perään?

        Palasivat sittenkin yhteen nuorimman lapsen sairastuttua vakavasti.


    • Anonyymi

      Tämä olikin vähän pitemmällä aikajänteellä rakennettua miesvihatarinaa.

      • Anonyymi

        No ei todellakaan ollut. Tulkinta on vain sinun päässäsi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      167
      14008
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      105
      10132
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      101
      9209
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8439
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      7143
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6837
    7. 151
      6226
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      108
      5190
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4365
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      407
      1372
    Aihe