Perjantaina Oulun Rotuaarilla Perussuomalaisten eurovaalikampanjatilaisuudessa Sebastian Tynkkynen kuvasi paikalle saapunutta runsaslukuista yleisöä. Kaksi miestä yleisöstä lähestyi Tynkkystä ja toinen heistä pyysi saada yhteisselfien Tynkkysen kanssa. Hän ehdotti, että kuvassa vaihdettaisiin suukko. Varattuna miehenä Tynkkynen koki tilanteen parisuhdetilannettaan uhkaavana. Poliiisi laittoi maijaan toisen miehen, joka ei halunnut suukkoa eikä kaveriselfietä pidettyään moista haluttomuutta aggressiivisena. Kaverikuvan ja suukon halunnut mies meni takaisin muun yleisön joukkoon purkamaan pettymystään suuren idolinsa torjunnan johdosta.
Vaarallinen anarkisti halusi kaverikuvan
Anonyymi-ap
11146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oliko sillä anarkistilla korona? Voi täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön, jos tarttuu.
HIV ei tartu suutelemalla, kättelemällä eikä halaamalla.
Kiitos antamastasi takuusta.
Riikalla on rabies eikä siihen auta mikään. Vain ennakkoon otettu rokotus.
Kuinka ihminen voikaan olla anarkisti? Haluta kaiken kaaosta.
He selittävät että he haluavat päättää itse mitä tekevät elämässään ilman lakeja ja määräyksiä. Eihän siitä mitään tule
Kuinka aikuiset ihmiset voivat olla noin pöljiä?
Mitä ne vassarit siellä teki???
Etsivät ideoita kun nuppi on tyhjänä.
Daa...? Kansallissosialismi on SOSIALISMIA vanupylly!
Joo katselinkin sitä että sehän oli pusumies punaisista suukottajista tuttu.