Olisin todella kiitollinen jos joku viisaampi voisi vähän neuvoa minua.
Eli, olen seurustellut tällä hetkellä noin vuoden alusta asti. Poikakaverini selittää aina kuinka paljon minua rakastaa ja ettei enää osaisi elää ilman minua ja että olen tärkeintä hänelle tässä maailmassa. Itse kuitenkaan en ajattele siihen suuntaankaan. Välitän kyllä hänestä, mutta en voi kuvitellakkaan rakastavani ja minulla on sellainen olo nyt että tuskin koskaan pystynkään. Jotenkin minua ahdistaa tällainen liian tiivis oleminen, kun kuitenkin minulla on paljon kavereita, harrastuksia ym. tekemistä. Nyt viime aikoina tuntuu välillä jopa inhottavalta kun toinen koko ajan lässyttää..
Mutta ongelma on siinä kun tässä pojassa ei ole mitään sellaista vikaa. Hän on tosi reilu, mukava, kiva, uskollinen ym. Mutta jotenkin olen alusta asti pitänyt häntä ehkä enemmän kaverina. Ja jotenkin tuntuu että voisin tuntea jotakin toista kohtaan niin paljon enemmän. Kerran seurustelin yhden pojan kanssa hetken aikaa ja silloin tuntui niin erilaiselta kun ei saanut syötyä, nukuttua ja ajatteli vaan tätä koko ajan. Siitä ei vain tullut mitään liian pitkän välimatkan vuoksi.
Ja jotenkin olisi kiva olla vapaa, olen kuitenkin vielä nuori, enkä haluaisi sanoa varmaksi että haluan olla loppuelämäni saman ihmisen kanssa. Olen kuitenkin sanonut hänelle että minua välillä ahdistaa ja etten tunne samoin häntä kohtaan. Mutta en vain haluaisi häntä mitenkään loukata, sillä tiedän hänen ottavan asian todella raskaasti jos nyt päättäisin että on parempi erota..
Eli mitä teidän mielestänne kannattaisi tehdä? Toisaalta tuntuu ettei tämä voi näinkään jatkua, sillä ei tämäkään ole reilua seurustelukumppania kohtaan. Jos joku voisi sanoa oman mielipiteensä niin olisin todella kiitollinen!!
Eli, olen seurustellut tällä hetkellä noin vuoden alusta asti. Poikakaverini selittää aina kuinka paljon minua rakastaa ja ettei enää osaisi elää ilman minua ja että olen tärkeintä hänelle tässä maailmassa. Itse kuitenkaan en ajattele siihen suuntaankaan. Välitän kyllä hänestä, mutta en voi kuvitellakkaan rakastavani ja minulla on sellainen olo nyt että tuskin koskaan pystynkään. Jotenkin minua ahdistaa tällainen liian tiivis oleminen, kun kuitenkin minulla on paljon kavereita, harrastuksia ym. tekemistä. Nyt viime aikoina tuntuu välillä jopa inhottavalta kun toinen koko ajan lässyttää..
Mutta ongelma on siinä kun tässä pojassa ei ole mitään sellaista vikaa. Hän on tosi reilu, mukava, kiva, uskollinen ym. Mutta jotenkin olen alusta asti pitänyt häntä ehkä enemmän kaverina. Ja jotenkin tuntuu että voisin tuntea jotakin toista kohtaan niin paljon enemmän. Kerran seurustelin yhden pojan kanssa hetken aikaa ja silloin tuntui niin erilaiselta kun ei saanut syötyä, nukuttua ja ajatteli vaan tätä koko ajan. Siitä ei vain tullut mitään liian pitkän välimatkan vuoksi.
Ja jotenkin olisi kiva olla vapaa, olen kuitenkin vielä nuori, enkä haluaisi sanoa varmaksi että haluan olla loppuelämäni saman ihmisen kanssa. Olen kuitenkin sanonut hänelle että minua välillä ahdistaa ja etten tunne samoin häntä kohtaan. Mutta en vain haluaisi häntä mitenkään loukata, sillä tiedän hänen ottavan asian todella raskaasti jos nyt päättäisin että on parempi erota..
Eli mitä teidän mielestänne kannattaisi tehdä? Toisaalta tuntuu ettei tämä voi näinkään jatkua, sillä ei tämäkään ole reilua seurustelukumppania kohtaan. Jos joku voisi sanoa oman mielipiteensä niin olisin todella kiitollinen!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Annoit itse itsellesi vastauksen.
"Toisaalta tuntuu ettei tämä voi näinkään jatkua, sillä ei tämäkään ole reilua seurustelukumppania kohtaan."
Jos et tunne seurustelukumppaniasi kohtaan niin kuin seurustelukumppania kohtaan "pitäisi" tuntea, ja kaipaat vapauttasi, niin ratkaisun pitäisi olla selvä. Tätä kaveriasikin vihlaisee vähemmän se, että homma on kerralla selvä, kuin että jos kituuttaisin pitkään tuossa tyytymättömänä ja sitten antaisit kenkää.
että kertoisit hänelle tunteistas, ja antaa hänen päättää haluaako olla enää yhdessä. Ole rehellinen. Mieti kuinka tärkeä poikakaverisi on sinulle, esim sillä että voisitko elää ilman häntä yms, joskus sitä tajuaa kuinka paljon rakasti vasta kun sen menettää..
Enemmin tai myöhemmin kuitenkin päädyt sihen lopputulokseen ettet voi hänen kanssaan koko elämääsi viettää, joten lähde nyt. Myöhemmin lähtemällä loukkaat häntä vain enemmän. Tiedän tämän, sillä itselläni on kokemusta samasta asiasta.
Olet ihan oikeassa, tilanne ei ole reilu kaveriasi kohtaan eikä myöskään sinua kohtaan. Parisuhdetta ei yleensä ole syytä ylläpitää (semminkään näin nuorta suhdetta jossa ei vielä lapsiakaan ole) säälistä, lojaliteetista, tottumuksen tai tavan vuoksi, kiltteyttään tai myöskään siitä pelosta mitä sitten minulle tapahtuu jos tämän yhden päästän menemään.
Sitä en sano etteikö pitkässä parisuhteessa tule aikoja ja aikoja. Hyviä aikoja ja sitten sellaisia jolloin täytyy vaan tahtoa rakastaa... mutta se on sitten jo toinen juttu. Mutta, sinun suhde ei ole vielä pitkä. Jos tämän pitäisi olla huumaavaa alkuaikaa johon yritetään palata tunnelmissa kun tulee huono aika niin mieti... ei todella.
poikakaverillesi rehellisesti mitä tunnet ja ajattelet.
Ettet tunne olevasi valmis sitoutumaan tai tiiviiseen parisuhteeseen.
Voisitte ehkä yhdessä keskustella siitä, kohtaavatko odotuksenne ja toiveenne.
Olisiko ehkä parempi siirtyä kaverisuhteeseen?
Joskus hyvästä kaverista voi vähitellen tulla se kaikkein rakkain, jos tunteille ei aseteta paineita, vaan annetaan niiden rauhassa herätä - jos ovat herätäkseen.
Jos olen itse ihastunut ensisilmäyksellä, kohde on aina osoittautunut ensi riemun jälkeen ihan vääränlaiseksi ja täysin sopimattomaksi. Harvalukuiset kumppanini ovat kaikki olleet aluksi ystäviäni, joihin sitten jossain vaiheessa yllättäen olenkin huomannut rakastuneeni. Mallia en tietysti voi kenellekään suositella, mutta omalla kohdallani se on toiminut kiitettävästi.
Elämä on joskus vaikeaa, mutta aina ihmeellistä.
Elä rehellisesti itseäsi ja toisia kohtaan, niin kyllä asiat järjestyvät.
Aurinkoista kesää!
Kiitos paljon hyvistä vastauksistanne! Olen kyllä kertonut hänelle mitä tunnen ja viimeksi eilen. Sanoin etten tunne häntä kohtaan läheskään niin paljoa kuin hän minua kohtaan. Ja lisäksi sanoin että en usko että vielä tämän ikäisestä asti haluaisin viettää loppuelämäni saman ihmisen kanssa. Olemme kyllä aikaisemminkin puhuneet tästä, mutta nyt on kuitenkin jotekin helpottunut olo kun hän ei enää ehkä odota tästä niin paljoa kuin aluksi. Hän nimittäin on sitä mieltä että haluaisi joskus kanssani naimisiin ja lapsia ym. Tietysti tämä on vielä aikaista edes puhua tuollaista. Nyt on kuitenkin hyvä olo siitä ettei hän ehkä enää odota tältä suhteelta ihan niin paljoa. Sovimme kuitenkin nyt niin että olemme nyt ainakin vielä jonkin aikaa yhdessä ja katsomme miten se sitten tulee jatkumaan..
"Poikakaverini selittää aina kuinka paljon minua rakastaa ja ettei enää osaisi elää ilman minua ja että olen tärkeintä hänelle tässä maailmassa."
"Itse kuitenkaan en ajattele siihen suuntaankaan. Välitän kyllä hänestä, mutta en voi kuvitellakkaan rakastavani ja minulla on sellainen olo nyt että tuskin koskaan pystynkään."
Tässä kaksi lainausta tekstistäsi, joiden johdosta sinulla on vain yksi oikea vaihtoehto: erotkaa asiallisesti, koska sinä et ansaitse kyseistä poikaa. Hän ansaitsee sellaisen suhteen, missä kummatkin ovat yhtä kiinnostuneita.
Kuule, tosi hyvä että puhuit kaverillesi. Mutta teitte väliaikaratkaisun. Älä pitkitä tilannetta liian pitkään, jos tunteesi eivät lämpimämmiksi muutu. Ei ole reilua antaa toisen elää "toivossa" jos sitä ei kerran ole. Kertomalla olet saanut rauhan omalletunnollesi, mutta teet pahaa toiselle ihmiselle, jos jatkat tuota linjaa. Tietysti, jos nyt huomaat rakastavasi, hyvä. jos et, lopettakaa suhteenne yhteisymmärryksessä.