Ketä nukkuu kissan kanssa sama sänky?

Kissojen loinen joka ihmiseen:

Kissassa oleva loinen voi muuttaa ihmisen käyttäytymistä hurjalla tavalla. Tämä ilmiö liittyy toksoplasmoosiin, joka on tartuntatauti, joka voi siirtyä kissoista ihmisiin.


Toxoplasma gondii on eräs kissoista ja koirista löytyvä loinen, joka kuitenkin koskee erityisesti kissoja.
Kuinka voin saada loistartunnan lemmikiltäni?
Toxoplasma gondii -loiselle altistuu esimerkiksi kissan hiekkalaatikkoa puhdistaessa, puutarhaa hoitaessa tai hiekkalaatikolla leikkiessä, mikäli alueella on lemmikin jätöksiä.

Samassa sängyssä nukkuminen voi myös kasvattaa lemmikeiltä saatavien tartuntojen riskiä.

Madota lemmikkisi säännöllisesti ja ota kirppusuoja huomioon – sen lisäksi, että minimoit lemmikkisi tartuntavaaran, lemmikkisi on myös tyytyväisempi!
Pese kädet leikittyäsi lemmikkisi kanssa ja ennen oman ruokasi käsittelemistä.
Käytä ihmisten ja lemmikkien ruokien käsittelyyn eri välineitä.
Estä lemmikkiäsi koskemasta ihmisille tarkoitettuihin ruokiin.
Ota huomioon raa’an lihan syöttämiseen liittyvät riskit.
Älä päästä lemmikkejä sänkyysi. (Yleensä koirat ja kissat pitävät siitä, että niillä on oma reviirinsä – ja oma petinsä!)
Poista lemmikkisi ulosteet kodistasi ja pihaltasi nopeasti ja hygieenisesti. Käytä esimerkiksi käsineitä ja pese kädet aina ulosteiden korjaamisen jälkeen.
Ole erityisen huolellinen silloin, kun lemmikit ovat samassa tilassa pienet lasten, vanhusten tai sellaisten ihmisten kanssa, joiden immuunipuolustus on heikentynyt.
Lemmikit osoittavat mielellään hellyyttä, mutta älä anna niiden nuolla kasvojasi tai avohaavoja.
Lemmikkisi voi vaikuttaa terveyteesi haluamattaan, mutta muutaman yksinkertaisen varotoimenpiteen avulla pysytte molemmat mahdollisimman turvassa

2011: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ts-kissojen-loinen-voi-laukaista-skitsofrenian/1944102

2014: https://www.terve.fi/artikkelit/78058-onko-sinulla-kissa-kissassa-oleva-loinen-voi-muuttaa-ihmisen-kayttaytymista

2024: https://www.stara.fi/2024/05/13/kissojen-loinen-tekee-ihmisista-epavakaita/

Paljon näkee irtokissoja, ne prkl.. :)
10228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen aina jotenkin pelännyt tai vierastanut kissoja.. olisiko tuokin syy mutta tiennyt sen ennestään?
kissat on möys ettei ne tottele mitään tai ketään, vaativat vain.

koirat on nöyriä ja tottelee jonkun verran, kissoja ei kukaan voi kouluttaakaan ja näköjään tuommoisia loisia levittävät hyi helv.

Äänestä

Annetaan vaan ketän nukkua. Tässä näkyy ne nykyiset opetussuunnitelmat.

1Äänestä
  • Koko ikämme nukuttu useiden kissojen kanssa, ja muutenkin kuuluneet normaaliin elämänmenoon, myös vieraat kylitä poikenneet kissat. Hyvin on toimeen tultu. Mitään tauteja ei niistä ole tullut.

    Ylihysteerisiä ihmisiä! Milloin niitä riivaa KAUHIA "ilmastonmuutos", milloin "rasismit", milloin metsäkadot, milloin lehmät "pahimpia", milloin diesel saastuttaa, mutta ei sähköauto, kuitenkin Tekniikan maailma sen totesi: "https://tekniikanmaailma.fi/sahkoautojen-nurja-puoli-maailmaan-tarvitaan-384-uutta-kaivosta-akkumateriaalien-riittamisen-takaamiseksi/" plus muuta täyttä luulotautista
    "yliampuvaa" roskaa.

    Milloin hysteerikot ehtivät viettää normielämää normimaailmassa, kun aina jokin kohta pelättävänä?

    Äänestä

Karkotin hänet matkoihinsa.

Äänestä
  • Viimeöinen baarikulku kissa.

    Äänestä

Pusitellen mitä tahansa eläintä, nuppi jo seonnut

Raamatullisestikin esitetään varoituksia eläimistä mitä kantavat

Äänestä
  • Juu, raamattuhan sen tietää... Kenenkä kuvittelet kirjoittaneen raamatun?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juu, raamattuhan sen tietää... Kenenkä kuvittelet kirjoittaneen raamatun?

    Sikoihin sekaantuminen oli vakava tautiuhka maissa joissa naiset ovat tiukasti seinien sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sikoihin sekaantuminen oli vakava tautiuhka maissa joissa naiset ovat tiukasti seinien sisällä.

    Olen lukenut, että sian "saastaiseksi" kuvitteleminen johtuu siitä, että kuviteltiin sian lihan syömisen aiheuttavan disbetesta. Tutkijat taas ovat puhuneet yleensä punaisen lihan tiheään syömisen saattavan altistaa kakkostyypin diabetekselle.

    Mutta: "https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/a6dc45dc-6eb8-450b-9d46-d54769085b82"
    Uutisessa mm: " Nyt tutkijaryhmä on julkaissut Annals of Internal Medicine -tiedejulkaisussa suosituksen, jonka mukaan punaisen lihan kulutusta ei ole mitään syytä vähentää ainakaan terveyssyistä.

    Tutkijaryhmän mukaan näyttö punaisen lihan yhteydelle muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja aikuisiän diabetekseen on ”hyvin heikko”.

    – Todisteet ovat epävarmoja. Ihmisten pitää saada tehdä omat yksilölliset valintansa, eikä vain niin, että viranomaiset sanovat, mitä pitää tehdä, perustelee epidemiologian professori Bradley Johnston analyysin tehneestä NutriRECS- ryhmästä AFP:lle."

    Ikivanhoihin luutuneisiin luuloihin ei pidä summassa uskoa. Mikään ei välttämättä pidäkään paikkaansa-

    Äänestä

Sinulla jäi kertomatta kuka tämä Ketä on?
Se tuntuu olevan jonkinlainen julkkis kun jotkut sillä nimellä kutsuvat jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kissojen loinen joka ihmiseen:

Kissassa oleva loinen voi muuttaa ihmisen käyttäytymistä hurjalla tavalla. Tämä ilmiö liittyy toksoplasmoosiin, joka on tartuntatauti, joka voi siirtyä kissoista ihmisiin.


Toxoplasma gondii on eräs kissoista ja koirista löytyvä loinen, joka kuitenkin koskee erityisesti kissoja.
Kuinka voin saada loistartunnan lemmikiltäni?
Toxoplasma gondii -loiselle altistuu esimerkiksi kissan hiekkalaatikkoa puhdistaessa, puutarhaa hoitaessa tai hiekkalaatikolla leikkiessä, mikäli alueella on lemmikin jätöksiä.

Samassa sängyssä nukkuminen voi myös kasvattaa lemmikeiltä saatavien tartuntojen riskiä.

Madota lemmikkisi säännöllisesti ja ota kirppusuoja huomioon – sen lisäksi, että minimoit lemmikkisi tartuntavaaran, lemmikkisi on myös tyytyväisempi!
Pese kädet leikittyäsi lemmikkisi kanssa ja ennen oman ruokasi käsittelemistä.
Käytä ihmisten ja lemmikkien ruokien käsittelyyn eri välineitä.
Estä lemmikkiäsi koskemasta ihmisille tarkoitettuihin ruokiin.
Ota huomioon raa’an lihan syöttämiseen liittyvät riskit.
Älä päästä lemmikkejä sänkyysi. (Yleensä koirat ja kissat pitävät siitä, että niillä on oma reviirinsä – ja oma petinsä!)
Poista lemmikkisi ulosteet kodistasi ja pihaltasi nopeasti ja hygieenisesti. Käytä esimerkiksi käsineitä ja pese kädet aina ulosteiden korjaamisen jälkeen.
Ole erityisen huolellinen silloin, kun lemmikit ovat samassa tilassa pienet lasten, vanhusten tai sellaisten ihmisten kanssa, joiden immuunipuolustus on heikentynyt.
Lemmikit osoittavat mielellään hellyyttä, mutta älä anna niiden nuolla kasvojasi tai avohaavoja.
Lemmikkisi voi vaikuttaa terveyteesi haluamattaan, mutta muutaman yksinkertaisen varotoimenpiteen avulla pysytte molemmat mahdollisimman turvassa

2011: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ts-kissojen-loinen-voi-laukaista-skitsofrenian/1944102

2014: https://www.terve.fi/artikkelit/78058-onko-sinulla-kissa-kissassa-oleva-loinen-voi-muuttaa-ihmisen-kayttaytymista

2024: https://www.stara.fi/2024/05/13/kissojen-loinen-tekee-ihmisista-epavakaita/

Paljon näkee irtokissoja, ne prkl.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu