Vaimoni on pettänyt minua. Onko sinulla kokemusta, mitä tapahtuu jos otat yhteyttä siihen kuka oli se toinen osapuoli tai kuka oli sen toisen osapuolen vaimo? En usko koston tuovan helpotusta, mutta ei tätä kipuakaan kestä.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Soitin mieheni kahdelle vieraalle naiselle. Toinen jätti mieheni heti. Toinen sanoi ettei jätä vaikka tekisin mitä kun "ystäviä" ei ole koskaan liikaa. Tämän aviomiehelle soitin myös. Hän kertoi että luottaa täysin vaimoonsa ja minä vain luulen että seurustelee mieheni kanssa. Kotona oli kuitenkin ollut hurja riitä, siitä kertoi mieheni - tyhmä hän.
En tehnyt sitä kostosta. Halusin vain pelastaa liittoni järkevällä keskustelulla. Pieleen se meni. Mutta muista että loppunut suhde ei aina ole epäonnistunut suhde. Sen jälkeenpäin sain kokea kun löysin uuden.
Mutta minusta kaikki kannattaa yrittää. Sitten ei tarvitse jälkeenpäin miettiä olisiko voinut saada rakastamansa kumppanin takaisin. Minulle ainakin tuli aivan selväksi että liitolla ei ollut mitään aineksia jatkoon, yritin ihan kaikki mitä vain keksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251062- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa121729- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634