Mahdotonta

Olen sellainen incel-mies, niinkun yleisesti haukutaan. Nyt viime aikoina olen miettinyt miksi se on minulle niin mahdotonta. Olen tehny mielikuvaharjotusta missä kuvitelen parisuhdetta erään ikäiseni tuntemani naisen kanssa, päivien ajan olen jauhanut tätä mielessäin ja lopulta totesin etten pysty siihen, se vaan on mahdotona minule. Kun parisuhteeseen tulee mukaan niin paljon muutakin painolastia kun vaan se kumppani, se tuo mukanaan kaikenlaista, ,sukulaisia ,lapsia, eksiä. Se kaikki on vaan ihan liikaa minulla, en pysty, henkisesti.
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikkien mukana ei tuu sukulaisia eksiä eikä lapsiakaan. Mun mukana ois tullut lapsia ei ne tosin ois käytännössä kamalasti vaikuttaneet suhteeseen. Suhdehan ois ollut mun eikä lasten.

Äänestä
  • En tunne ketään sellaista jolla ei olisi sukulaiisia ja eksiä ja muuta painolastia. Sillä naisella minkä otin tähän esimerkiski on lapsia, sukualaisia ja kaikkea paljon. Lapset tosin melko aikuisia. Kun mietin sitä tilannetta mihin kaikkeen joutuisi mukaan nin alkoi ahdistamaan tosi paljon, ihan fyysisesi tuli reaktioita, kipuja särkyjä kramppeja lihaksiin. Kun tämmöises meni jo pelkällä ajattelulla, niin mitä se oikeassti olisi, tajusin etten mitekään pystyisi sellaiseen. Ja sen takia olen yksin

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    En tunne ketään sellaista jolla ei olisi sukulaiisia ja eksiä ja muuta painolastia. Sillä naisella minkä otin tähän esimerkiski on lapsia, sukualaisia ja kaikkea paljon. Lapset tosin melko aikuisia. Kun mietin sitä tilannetta mihin kaikkeen joutuisi mukaan nin alkoi ahdistamaan tosi paljon, ihan fyysisesi tuli reaktioita, kipuja särkyjä kramppeja lihaksiin. Kun tämmöises meni jo pelkällä ajattelulla, niin mitä se oikeassti olisi, tajusin etten mitekään pystyisi sellaiseen. Ja sen takia olen yksin

    Mullakin lapset melko aikuisia, on tietty ne eksät ja sukulaiset olemassa, mutta ei ne mitenkään tulevassa parisuhteessa ole mitenkään osallisina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen sellainen incel-mies, niinkun yleisesti haukutaan. Nyt viime aikoina olen miettinyt miksi se on minulle niin mahdotonta. Olen tehny mielikuvaharjotusta missä kuvitelen parisuhdetta erään ikäiseni tuntemani naisen kanssa, päivien ajan olen jauhanut tätä mielessäin ja lopulta totesin etten pysty siihen, se vaan on mahdotona minule. Kun parisuhteeseen tulee mukaan niin paljon muutakin painolastia kun vaan se kumppani, se tuo mukanaan kaikenlaista, ,sukulaisia ,lapsia, eksiä. Se kaikki on vaan ihan liikaa minulla, en pysty, henkisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu