Miksi ennen sotia ja sotien jälkeen sävelletty suomalainen musiikki on kadonnut ohjelmistosta?

Esittämääni kysymykseen voi löytää monia vastauksia, mutta on silti suuri mysteeri miksi aivan liian monet merkittävät suomalaissäveltäjät on aikojen myötä totaalisesti unohdettu joitakin heidän musiikilleen omistettuja levytyksiä lukuun ottamatta? Myös konserteissa on jonkin verran esitetty tällaista unohdettua suomalaista säveltaidetta, kuten taannoin Avanti sodassa konsertissa, jossa saivat esityksensä mm. Saikkolan Karjala palaa ja Fougstedtin sinfoninen preludi. Yleensä vedotaan siihen, että monet näistä säveltäjistä edustavat tyyliaikakausien väliinputoajina myöhäsyntyistä ja jälki-madetojalaista postromantiikkaa, joka oli syntyaikanaan, ja tuolloin vallinneen suomeen rantautuneen modernismin aikana, anakronistista säveltaidetta , mutta usein kuitenkin sisäiseltä merkitykseltään niin painavaa ja huomattavaa, ettei se olisi millään muotoa ansainnut tätä unohdusta kaanonin katveessa, joka sen osaksi oli tullut, vaan ylläpitävänä ja merkitystä täynnä olevana säveltaiteena alati uusien esitysten väärti.