Suomi24:n Mannerheim-linja torjui Venäjän!

Hyvät Suomi24:n taistelijat!

Olen kirjoitellut monilla palstoilla, mutta missään en ole nähnyt kaltaisianne nettisotureita. Ei ole teidän syynne, että Venäjän puolustushallinnon virkamiehet nyt katsovat särkynein katsein tietokoneidensa ruutuja.

Heti kun ensimmäinen heistä oli kirjoittanut tiedotteeseen sanat yksipuolisella ilmoituksella, hän tiesi tehneensä virheen. Muutama minuutti tiedon tulemisesta julkiseksi, hän sai siihen varmuuden.

Suomi24 antoi sen varmuuden vastauksillaan. Niistä ehkä merkittävin oli avaus, jossa luvattiin Pietariin ydinisku, jos rajamme siirtyy millimetrinkään verran. Heti sen perään seurasi kymmeniä aloituksia eri palstoilla, aina luterilaisuuspalstaa myöden, joissa rys... tuota rakas naapurimme tuomittiin alimpaan helvettiin ja kerrottiin, että sotaa tässä on juuri odotettukin, että päästään niitä höyhentämään ja että nyt otetaan takaisin koko Mainila korkojen kanssa!

Hyvät nettisoturit! Suorituksenne on vailla vertaa. En tiedä Venäjän koskaan perääntyneen hybridiulottuvuuden sisältäneistä operaatioistaan. Nyt he sen tekivät, olipa se sitten tarkoituksellinen uhittelu tai vain virkamiehen epäonnistunut sananvalinta. Kumpi tahansa, asiaan vaikutti ehkä ratkaisevasti uhkaukset Venäjän Maarianhaminan konsulaatin sulkemisesta.

Tämä oli maailmanluokan suoritus. Ja täysin spontaanisti, kuten meillä suomalaisilla onnistuneet hommat yleensäkin (ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla se on toisin päin). Kaikille teitä Isän- ja Äidinmaatanne hyvin palveille siis totean, tämän ankaran kamppailupäivän jälkeen:

LEPO! Pornosivuille, puutarhasivuille, ruokapalstoille, sarjakuviin, jääkaapille, autotalliin ja terassille oluelle, saa poistua, omaan tahtiin. MARS MARS!
37333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Sotamoodissa oleva media tosiaan propagoi 'yksipuolisuudesta', mistä jo ilmenee 'ei äärtä, ei laitaa' median taso.
Härskiä siinäkin mielessä, että juuri yksipuolisia päätöksiä on toteutettu Suomen puolelta rajaa ja kuvassa näkyykin se, miten tosiasiat käännetään.

Äänestä

Ettei vain olisi ollut täysin klikkimedian luoma mörkö? Jossain venäläisessä lehdessä oli joku juttu siitä, ette maan nousemisen vuoksi merialue on muuttunut ja näitä aluerajoja tulisi tarkastella, kuten ennenkin.

Täällä sotilasliiton antamin itsevarmuuden taia se tulkittiin oitis toistavan historiaa, että nyt halutaan alueluovutuksia ja siitä se rähinä alkaa.

Haukat, kuten Charly Salonius-Pasternak ja Toveri , riensivät vaatimaan kovia otteita, tämä peli ei vetele! Tietysti tietämättä tästä asiasta mitään.

Vettä heiteltiin kiukaalle sieltä ja täältä ja totta kai, tämähän tiedettiin, tästä haluttiin lukea. Kunnes sitten monet poliittiset toimijat, eli ne joille tämä asia kuuluu, alkoivat asetella mittakaavaa. Presidentti, pää- ja ulkoministeri, kuka enemmän tai vähemmän toppuutellen toivoivat malttia ja tosiasioiden toteamista. Ei tästä nyt ole kriisiksi. Mutta sellainen siitä luotiin kunnes maltettiin odotella faktoja. Vähän surullinenkin tapaus.

Kiitos aloittaja sarkasmista. Suomi24n Mannerheim linja taisi haaskaten räiskiä sanan säilä paukkujaan ihan minne vaan.

Yksinkertainen ja merkityksetön maantieteeseen perustuva tarkistus, joka synnytti paniikkia ja myrskyn vesilasissa . kyllä Kremlissä nauru maittaa. Minkä ihmeen takia meitä pannaan aina lipan alta 10-0?

Äänestä

"Ja täysin spontaanisti, kuten meillä suomalaisilla onnistuneet hommat yleensäkin (ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla se on toisin päin).."
Korjaus, p.o.:
Ja täysin ulkoajohdetusti, kuten meillä suomalaisilla epäonnistuneet hommat yleensäkin (ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla on mahdollisuus itsenäisesti luopua päin helvettiä menevästä hommasta ja vaihtaa se menestyvään).

Äänestä
  • ”(ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla on mahdollisuus itsenäisesti luopua päin helvettiä menevästä hommasta ja vaihtaa se menestyvään).”

    Onko ”Putinin Venäjä SINUN SILMÄÄSI ”MENESTYS” JUURI NYT???👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ”(ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla on mahdollisuus itsenäisesti luopua päin helvettiä menevästä hommasta ja vaihtaa se menestyvään).”

    Onko ”Putinin Venäjä SINUN SILMÄÄSI ”MENESTYS” JUURI NYT???👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎🤡

    Neuvostoliitto oli katastrofi niinpä se vaihdettiin Venäjän Federaatioksi.
    Joka on kyllä menestynyt aika hyvin yksin USAa ja
    natoa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Neuvostoliitto oli katastrofi niinpä se vaihdettiin Venäjän Federaatioksi.
    Joka on kyllä menestynyt aika hyvin yksin USAa ja
    natoa vastaan.

    ” Joka on kyllä menestynyt aika hyvin yksin USAa ja natoa vastaan.”

    Ja miten se ”aika hyvä menestys” on näkynyt tavallisen Venäjän kansalaisen arjessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ” Joka on kyllä menestynyt aika hyvin yksin USAa ja natoa vastaan.”

    Ja miten se ”aika hyvä menestys” on näkynyt tavallisen Venäjän kansalaisen arjessa?

    Kävitkö sinä laittamassa kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin viestiä kuinka nyt saa Venäjä riittää? Mannerheim linjan hengen mukaisesti.

    Ja muistitko mitata samalla myös verenpaineen?

    Tämä oli vaan niin noloa, kuten aloittajan viestistä on luettavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kävitkö sinä laittamassa kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin viestiä kuinka nyt saa Venäjä riittää? Mannerheim linjan hengen mukaisesti.

    Ja muistitko mitata samalla myös verenpaineen?

    Tämä oli vaan niin noloa, kuten aloittajan viestistä on luettavissa.

    Kävi se. Mutta nyt hän ei enään kehtaa näyttäytyä täällä omalla (moloch horridus) nimimerkillään. Kiitos sinun.

    Äänestä

Suomen onni on meillä vallassa olleet pelottomat päättäjät.

Suomihan heidän lupauksiensa mukaan elää nyt vankinta itsenäisyyden aikaa.
Talous ja vallan rajat, jos he saavat seuraavatkin suunnitelmansa toteutettua, ollaan saamassa sellaisiksi että lapsillamme on maassa kiistämätön valta ja ennen näkemättömät riidattomat olosuhteet jatkaa kunniakasta elämää.
Pelko sana poistetaan kieliopistamme.

Äänestä

Mannerheim-linja torjui Venäjän, eli HOMOUDEN voimalla Venäjää vastaan!

JIII-HAAA

Äänestä

Olet aivan oikaeassa. Venäjä on niin heikko että heidät voi torjua vain sohvalla istumalla. katso nyt miten surkeasti heidän sotansa menee Ukrainassa.

Äänestä
  • Vain? Onko muut keinot todettu tehottomiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vain? Onko muut keinot todettu tehottomiksi?

    Ei tarvita mitään muita keinoja noin heikon maan kukistamiseen.

    Äänestä

Ylläpidolle oli ilmeisesti liikaa kommentti jossa todettiin ettei reserviläiset tosimiehet venäjän rajansiirto ilmoitteluista hätkähtele. Aika vikkelästi lähti kommentti pois ja kuitenkin täällä sallitaan sitten putinin trollien riehua mielen määrin.

Äänestä
  • Viestien poistamisien politiikka on todella ihmeellistä. Aivan pelkkää ropaskaa olevat ihmisiä haukkuvat viestit eivät lähde minnekään, vaikka ne ilmoittaisi. Asiallista keskustelua voi lähteä kokonainen ketju.

    Ja jos siitä sanoo jotain, ehti ilmestyy länkyttäjä, joka kertoo, että "yksityisellä alustalla on oikeus poistaa ihan mitä huvittaa".

    Kyse ei ole oikeudesta, vaan siitä, miten sitä käytetään. Se kertoo paljon alustasta itsestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Viestien poistamisien politiikka on todella ihmeellistä. Aivan pelkkää ropaskaa olevat ihmisiä haukkuvat viestit eivät lähde minnekään, vaikka ne ilmoittaisi. Asiallista keskustelua voi lähteä kokonainen ketju.

    "Kyse ei ole oikeudesta, vaan siitä, miten sitä käytetään."

    Mistä ihmeen oikeudesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Viestien poistamisien politiikka on todella ihmeellistä. Aivan pelkkää ropaskaa olevat ihmisiä haukkuvat viestit eivät lähde minnekään, vaikka ne ilmoittaisi. Asiallista keskustelua voi lähteä kokonainen ketju.

    Ja jos siitä sanoo jotain, ehti ilmestyy länkyttäjä, joka kertoo, että "yksityisellä alustalla on oikeus poistaa ihan mitä huvittaa".

    Kyse ei ole oikeudesta, vaan siitä, miten sitä käytetään. Se kertoo paljon alustasta itsestään.

    Aivan totta. Millähän tavalla tuokin kommentti loukkasi sääntöjä. Samaan aikaan yksi trolli saa levittää satoja eroareservistä linkkejä sekä haukkua täysin kanssakeskustelijat ilman että siihen puututaan. Toisessa ketjussa kävi sama juttu pari pv sitten että oma kommentti jolla kyseenalaistin lainsäädäntöön vedoten sen että eroamalla reservistä olisi 100% vapaa maanpuolustuksesta sekä työvelvollisuudesta. Kommentti lähti veke alle kolmessa tunnissa ja samaan aikaan tämä linkittelijän oli annettu laittaa useamman kerran tuo sama disinformaatio linkkeineen. Kuten on jo sanottu muidenkin osalta ylläpidossa on selvästi suosiollisuutta tiettyjä asioita kohtaan. Tämäkin kommentti tulee poistumaan melko todennäköisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Lisään vielä että mielipide on eri asia kuin se että alkaa levittämään valheita selkeitä faktoja vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Lisään vielä että mielipide on eri asia kuin se että alkaa levittämään valheita selkeitä faktoja vastaan.

    Reservistä eroaminen on LAILLINEN menettely ja siitä tiedottaminen myös.
    Ilmeisesti se on diktatuurisessa Natossa rikos?

    - Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
    - Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
    - Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.

    https://eroa-armeijasta.fi/

    Äänestä

  • Reservistä erosi ennätysmäärä miehiä ja naisia taas eilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Reservistä eroaminen on LAILLINEN menettely ja siitä tiedottaminen myös.
    Ilmeisesti se on diktatuurisessa Natossa rikos?

    - Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
    - Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
    - Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.

    https://eroa-armeijasta.fi/

    Äläpä laita sanoja suuhuni. Missä kohtaa sanoin että reservistä eroaminen on rikos? Aivan en missään. Tässä tuo kommentti uudelleen jos sulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi.

    "Toisessa ketjussa kävi sama juttu pari pv sitten että oma kommentti jolla kyseenalaistin lainsäädäntöön vedoten sen että EROAMALLA RESERVISTÄ OLISI 100% VAPAA MAANPUOLUSTUKSESTA SEKÄ TYÖVELVOLLISUUDESTA.

    Joko nyt ymmärrät? Siviilipalvelus- sekä Puolustustilalaki määrittelevät sen ettei eroaminen vapauta maanpuolusvelvollisuudesta. Erota voit toistaiseksi mutta se ei vapauta maanpuolusvelvollisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä että jos et oli armeijassa olet suorittamassa työpalvelusta yhteiskunnan tehtävissä tai puolustusvoimia tukevissa työtehtävissä. Olet useasti valehdellut ettei eroajat tarvitse osallistua mihinkään jonka poistetussa kommentissani kyseenalaistin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Reservistä erosi ennätysmäärä miehiä ja naisia taas eilen.

    Mistä löydät nuo luvut? Lähtikö taas yhdessä päivässä useampi prikaatillinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ime ny Nato Tiltu pippeliä. Tässä faktaa:

    - Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
    - Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
    - Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.

    https://eroa-armeijasta.fi/

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Äläpä laita sanoja suuhuni. Missä kohtaa sanoin että reservistä eroaminen on rikos? Aivan en missään. Tässä tuo kommentti uudelleen jos sulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi.

    "Toisessa ketjussa kävi sama juttu pari pv sitten että oma kommentti jolla kyseenalaistin lainsäädäntöön vedoten sen että EROAMALLA RESERVISTÄ OLISI 100% VAPAA MAANPUOLUSTUKSESTA SEKÄ TYÖVELVOLLISUUDESTA.

    Joko nyt ymmärrät? Siviilipalvelus- sekä Puolustustilalaki määrittelevät sen ettei eroaminen vapauta maanpuolusvelvollisuudesta. Erota voit toistaiseksi mutta se ei vapauta maanpuolusvelvollisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä että jos et oli armeijassa olet suorittamassa työpalvelusta yhteiskunnan tehtävissä tai puolustusvoimia tukevissa työtehtävissä. Olet useasti valehdellut ettei eroajat tarvitse osallistua mihinkään jonka poistetussa kommentissani kyseenalaistin.

    Reservistä eronneita ei voida määrätä sotimaan Naton sotiin. :D

    Se syö Nato Tiltua!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mistä löydät nuo luvut? Lähtikö taas yhdessä päivässä useampi prikaatillinen?

    Ei ainakaan Naton sotiin. Reservistä lähdetään KYLLÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Reservistä eronneita ei voida määrätä sotimaan Naton sotiin. :D

    Se syö Nato Tiltua!

    Reservistä eronnutta ei todellakaan laiteta mihinkään sotiin. En edes väittänyt mitään sellaistakaan joten mikähän pätemisyritys tämäkin kommenttisi on? Nato tiltusta en myöskään tiedä mitään. Itse kävin sivarin 20v sitten joten ei ole tarvinnut edes erota, eli kehäpäätelmäsi meni tässäkin vituralleen :D

    Sitä faktaa et kuitenkaan muuta että velvollisuudet koskevat meitä siviipalvelusvelvollisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei ainakaan Naton sotiin. Reservistä lähdetään KYLLÄ!

    Niin mutta jos kerta ennätysmäärä erosi eilen niin mikä se luku on ja missä se on ilmoitettu? Kai sä nyt osaat sen kertoa kun olet sellaisen nähnytkin ja osaat asiasta kommentoidakin. Kiinnostaisi tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niin mutta jos kerta ennätysmäärä erosi eilen niin mikä se luku on ja missä se on ilmoitettu? Kai sä nyt osaat sen kertoa kun olet sellaisen nähnytkin ja osaat asiasta kommentoidakin. Kiinnostaisi tietää.

    Ei taideta taaskaan saada tuon tiltun korvien välissä juoksevia lukuja.

    Äänestä

Tunnistaako molo itsensä aloituksesta?

Hehe.

Äänestä

Natomaiden välisestä yhteistoiminnasta:
NOH. JOS NYT JOSKUS ANNAMME APUA TOISELLE NATON JÄSENMAAN NATO TILTULLE NIIN EI SE HOMOILUA OO AINAKAAN MUN MIELESTÄ VAAN IHAN NORMAALIA SEKSUAALISTA KANSSAKÄYMISTÄ MEILLÄ NATOSSA.

SIINÄ KÄYTETÄÄN VAIN JA AINOASTAAN VAPAAEHTOISIA JA PYLLYÄÄN PIHTAILEMATTOMIA RESERVILÄISIÄ, JOITKA OVAT ENNAKKOON SITOUTUNEET TÄHÄN LOHTUTYTTÖNÄ TOIMIMISEN MAHDOLLISUUTEEN!

Äänestä

" Jossain venäläisessä lehdessä oli joku juttu siitä, ette maan nousemisen vuoksi merialue on muuttunut ja näitä aluerajoja tulisi tarkastella, kuten ennenkin."

Nouskoon vaikka 100m niin ei se raja siirry vaan nousee.

Äänestä
  • Niin se juuri ei mene. Turvallisuuden heiketessä Nato-suomalaisten on syytä paeta Nato-ruotsiin. Suomalaiset voivat jäädä Suomeen.

    Äänestä

Tämä tyyppi väitttää käyneensä RUK: n
Eipä ole.

Anonyymi kirjoitti:

multinimimerkki?
En myöskään ole monipersoonallinen ilmiö kuten isä, poika ja pyhä henki.

Kiinnitän siis vastauksenani tämän: Moktar Gubta."

Moktar.Gubta on vain trollausnimimerkki ja Moktar Gubta on karvahatusta vetäisty eli keksitty nimi. https://postimg.cc/DJSj1ZBv
Suomessa ei ole kyseisen nimistä Suomen kansalaista eikä ulkomaillakaan Suomen kansalaisena.
https://www.suomi24.fi/profiili/perseentervaaja
https://www.suomi24.fi/profiili/MaailmanMatti
https://www.suomi24.fi/profiili/Moktar.Gubta
https://www.suomi24.fi/profiili/valuuttakauppias
Vihapuheelle.Stoppia
Valuuttakauppias
MaailmanMatti
Aavikon. ja Vuorten.
Lautapäämies
Rautalankakauppias
Perseentervaaja
Brynolf
Moktar ib Alişar Gupta on kertonut valheellisesti nimekseen.

Äänestä
  • "Moktar.Gubta on vain trollausnimimerkki "

    Ei saatana! Nythän meillä on oikea Sherlock Holmes! Miten kukaan olisi voinut arvata ettei nimi ole oikea ja sitä voisi trollikin käyttää. Ei helvetti!

    Äänestä

Mahtaakohan pitää lepopäivää? Jos kissa keskusteluja myöten riittää kerrottavaa Venäjästä, niin sellaista vihaa silmissä kiiluen ei saada hetkessä sammumaan.

Tämän anteeksi antamattoman (somewarriorin mielestä) tehtyä tekoa ei saa muutamalla ämpärillä votkaa kumoten sammumaan. Onneksi sentään valtion johto ei hysteerisesti vihaa kaikkea, mikä liittyy Venäjään.

Ainakin kissa ja pitsinnypläyksen keskusteluissa riittää kummasteltavaa, mitähän ydinisku Pietariin liittyy kiinnostuksemme pörröisiin, pehmeisiin, karvaisiin ja kehrääviin asioihin.

Äänestä
  • Suurin osa täällä on jotain C-miehiä, yli 50v kovanaamoja ja armeijasta poispotkittuja hörhöjä. Huomattavalla osalla on jutut sitä tasoa, että saisivat psykiatrisessa psykopaatin määritelmän melko nopeasti. Parhaat on nämä "sivarit tapetaan" kommentoijat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvät Suomi24:n taistelijat!

Olen kirjoitellut monilla palstoilla, mutta missään en ole nähnyt kaltaisianne nettisotureita. Ei ole teidän syynne, että Venäjän puolustushallinnon virkamiehet nyt katsovat särkynein katsein tietokoneidensa ruutuja.

Heti kun ensimmäinen heistä oli kirjoittanut tiedotteeseen sanat yksipuolisella ilmoituksella, hän tiesi tehneensä virheen. Muutama minuutti tiedon tulemisesta julkiseksi, hän sai siihen varmuuden.

Suomi24 antoi sen varmuuden vastauksillaan. Niistä ehkä merkittävin oli avaus, jossa luvattiin Pietariin ydinisku, jos rajamme siirtyy millimetrinkään verran. Heti sen perään seurasi kymmeniä aloituksia eri palstoilla, aina luterilaisuuspalstaa myöden, joissa rys... tuota rakas naapurimme tuomittiin alimpaan helvettiin ja kerrottiin, että sotaa tässä on juuri odotettukin, että päästään niitä höyhentämään ja että nyt otetaan takaisin koko Mainila korkojen kanssa!

Hyvät nettisoturit! Suorituksenne on vailla vertaa. En tiedä Venäjän koskaan perääntyneen hybridiulottuvuuden sisältäneistä operaatioistaan. Nyt he sen tekivät, olipa se sitten tarkoituksellinen uhittelu tai vain virkamiehen epäonnistunut sananvalinta. Kumpi tahansa, asiaan vaikutti ehkä ratkaisevasti uhkaukset Venäjän Maarianhaminan konsulaatin sulkemisesta.

Tämä oli maailmanluokan suoritus. Ja täysin spontaanisti, kuten meillä suomalaisilla onnistuneet hommat yleensäkin (ja siinä juuri eroamme itäisistä naapureistamme, joilla se on toisin päin). Kaikille teitä Isän- ja Äidinmaatanne hyvin palveille siis totean, tämän ankaran kamppailupäivän jälkeen:

LEPO! Pornosivuille, puutarhasivuille, ruokapalstoille, sarjakuviin, jääkaapille, autotalliin ja terassille oluelle, saa poistua, omaan tahtiin. MARS MARS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu