Työttömät loiset kuormittavat julkista terveydenhoitoa

Etsimällä kaikilta löytyy ainakin epäily esim. syövästä. Se ahdistaa. Kuinkahan paljon turhia tutkimuksia julkisella tehdään ja teetetään? Siellä juoksevat iltapäivälehdistä sairauksia bongaavat luulosairaat. Työttömillä ja muilla työn ulkopuolella olevilla on aikaa tarkkailla itseään ja kuormittaa julkista terveydenhuoltoa.

Tämän kaiken maksavat työssä käyvät ja työllään eläkkeen ansainneet veronmaksajat. Myös lääkärit työllistävät näin toisiaan, kun määräävät toiselle erikoislääkärille kaiken varalta. Ja kaikki tämä yrittäjien ja muiden nettoveronmaksajien piikkiin.
7137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Matut käyttävät tunnetusti hyväkseen koko järjestelmää ja hakevat kaikenlaisia etuja itselleen.

Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Työttömiä ohjataan kulttuuria johtamalla ryyppämään ja kuntoilemaan. Työttömillä on hyvä terveys ja aikaa hoitaa itseään ja ruokavaliota tarkkailla. Julkisen terveydenhuollon palveluja käyttävät lähinnä yli 70-vuotiaat ikäihmiset, joilla on pitkäaikaisia sairauksia ja säännöllisiä lääkärikontrolleja. Kaikki suomalaiset eivät pystyneet vaihtamaan ruokavaliota ja elämäntyyliään 90-luvulla. Boomereilla on sairauksia ja he ovat matkalla vanhainkotiin.

Äänestä
  • Työttömiä ohjataan elämään lääkärikäyntien ulkopuolella myös halvoilla hinnoilla. Kun elää pikkurahalla, pysyy terveenä. Lääkärikäynnit ovat vain työssäkäyville ja niille, jotka yrittävät viettää perhe-elämää ilman huostaanottoja. Eli ei kenellekään enää, kun lääkärit päättivät huostaanottaa ihan kenen perheen lapset vaan. Työttömät ovat aina liian hulluja mihinkään lääkäreiden mielestä.

    Äänestä

Somalit ovat kaikkien suurimpia loisia ja yhteiskunnan elättejä.

Äänestä

Amen. Perussuomalainen Suomi ei kaipaa työttömiä loisia. Pysykää pois sairaaloista ja kuolkaa pois.

Äänestä

Älkää ottako rokotteita, tehkää töitä, uskokaa Jumalaan ja Halla-Ahoon. Tämä on oikea tie suomalaisille. Muuten Saatana on johtajanne.

Äänestä

Ihme ruikuttaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Etsimällä kaikilta löytyy ainakin epäily esim. syövästä. Se ahdistaa. Kuinkahan paljon turhia tutkimuksia julkisella tehdään ja teetetään? Siellä juoksevat iltapäivälehdistä sairauksia bongaavat luulosairaat. Työttömillä ja muilla työn ulkopuolella olevilla on aikaa tarkkailla itseään ja kuormittaa julkista terveydenhuoltoa.

Tämän kaiken maksavat työssä käyvät ja työllään eläkkeen ansainneet veronmaksajat. Myös lääkärit työllistävät näin toisiaan, kun määräävät toiselle erikoislääkärille kaiken varalta. Ja kaikki tämä yrittäjien ja muiden nettoveronmaksajien piikkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu