Minä olen nainen ja kaksosveljeni olemme aikuisia. vuotiaita. Asia on niin että.olen aina tuntenut huonommuutta , ehkä myös syrjintää. Velipoika oli hyvä koulussa, pärjäsi vähemmällä lukemisella paremmin kuin minä joka luin enemmän. Nyt aikuisena olen huomannut että hän on saanut paremmat lähtökohdat kuin minä. Isänikin kehuu häntä mutta minua vähemmän. Hänet kutsuttiin meidän hoitotädin hautajaisiin, mutta ei minua. Hänen pojan kaveri pääsi ylioppilaaksi, hänet kutsuttiin juhliin, mutta ei minua. Vaikka minä olen hoitanut pienempänä häntä kunnan päivähoidossa. Koen että minua ei noteerata, ei pidetä tarpeeksi arvossa ihmisenä. En tiedä olenko kateellinen veljelleni. Välillä tuntuu, että ei sekään arvosta minua tarpeeksi. Minulla on lapsi, aikuinen. Ei niin hyvin menestynyt elämässä, mutta paljon huonommin voisi se asia olla. Veljelläni on yritys, joka on menestynyt. Minulla ei. Olen vasta eronnut parisuhteesta. Itse lopetin sen.. Olen tosi maassa, henkisesti...nyt vielä nämä.jutut korostuvat. Olen tosi loukkaantunut, kun nämä tietyt ihmiset eivät pidä minua juuri minään....
Kaksoisveli
Anonyymi-ap
2274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa vaan elää omaa elämää eikä odottaa suvulta hyväksyntää jota ei tule,pääsee helpommalla. Nämä elämän kortit jaetaan jo syntyessä,joku on aina suosikki eivätkä näe itse kuinka toinen jätetään vähemmälle.Tsemppiä!
Niinhän se on. Olemme väleissä hyvissäkin, mutta kun oma isämme on suosinut poikia aina. Onneksi on sisko ja omiakin ystäviä. Olisihan se itse mukavampaa olla syntynyt paremmat kortit , mutta on se hirveää.toisinaan sietää tätä..... niin. Omaa elämää pitäisi elää...