Maailman mahtavinta metroasemaa, joka vie ajassa taaksepäin, ei todellakaan rakenneta viikossa.
Paavi julistaa toisinaan niin sanottuja riemuvuosia, ja C-linjan tavoitteena onkin ollut helpottaa pyhiinvaeltajien kulkua näinä tärkeinä aikoina Pyhän Johanneksen katedraalilta Pietarinkirkolle. Ja nyt puhutaan siis sadoista tuhansista jos ei jopa miljoonista pyhiinvaeltajista kaikkien turistien lisäksi. Parhaillaan C-linjan jatkopätkää kiirehditään valmiiksi riemuvuotta 2033 varten. Tuo on aivan erityisen tärkeää, sillä yleisesti hyväksytyn laskentatavan mukaan Jeesuksen ristinkuolemasta tulee tuolloin kuluneeksi tasan kaksi tuhatta vuotta. Rooman voi odottaa olevan aivan ääriään myöten täynnä.
Paavi julistaa toisinaan niin sanottuja riemuvuosia, ja C-linjan tavoitteena onkin ollut helpottaa pyhiinvaeltajien kulkua näinä tärkeinä aikoina Pyhän Johanneksen katedraalilta Pietarinkirkolle. Ja nyt puhutaan siis sadoista tuhansista jos ei jopa miljoonista pyhiinvaeltajista kaikkien turistien lisäksi. Parhaillaan C-linjan jatkopätkää kiirehditään valmiiksi riemuvuotta 2033 varten. Tuo on aivan erityisen tärkeää, sillä yleisesti hyväksytyn laskentatavan mukaan Jeesuksen ristinkuolemasta tulee tuolloin kuluneeksi tasan kaksi tuhatta vuotta. Rooman voi odottaa olevan aivan ääriään myöten täynnä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Metroasema, joka vie yli kaksi vuosituhatta ajassa taaksepäin
Koko projektin kruununjalokivi tulee olemaan mainitun Piazza Venezian metroasema. Maailmassa on paljon hienoja maanalaisen pysäkkejä, mutta ei todennäköisesti mitään tähän verrattavissa olevaa.
Kun lukuisat kaivinkoneet ja muu kaivuu- sekä porauskalusto hivuttautuu hiljalleen kohti Piazza Venezian aseman tavoitesyvyyttä - peräti 85 metriä - ne kulkevat maailmanhistoriaa perusteellisesti muovanneiden aikakausien läpi. Rakentajat kaivautuvat renessanssiajan, keskiajan ja kansainvaellusajan läpi aina antiikkiin asti. Rooma on antiikin ajan jälkeen rakennettu aina edellisten raunioiden päälle, ja esimerkiksi Julius Caesarin aikakauden katutaso on useimmissa paikoissa miltei kymmenen metriä nykyisen katutason alapuolella. Kun sitten vasta kymmenisen prosenttia antiikin Rooman raunioista on tiedossa ja esillä, aarteita tulee vastaan koko ajan. Metrokaivausten aikana jo 15 vuotta sitten läheltä Piazza Veneziaa löydettiin keisari Hadrianuksen Ateneumin rauniot.
Metrolaajennuksen rakennustyöt näkyivät myös Colosseumilla vuonna 2018.
Mutta mitä on lupa odottaa maailman mahtavimmalta metroasemalta?
Piazza Venezian noin 9 -10 vuoden kuluttua valmistuvaksi arvioidulle metroasemalle voi kulkea kolmesta eri kohdasta eri puolilta suurikokoista aukiota. Kaikkiaan 27 liukuportaat ja kahdeksan hissiä kuljettavat metromatkustajat lopulta 85 metrin syvyydessä sijaitsevalle metrotunnelille, mutta matkalla koetaan todellinen kulttuuriperinnön museo ja aarreaitta. Kaikki asemakompleksin kaivuutöissä löydettävät muinaismuistot - rakennusten raunioista saviruukkuihin - kunnostetaan ja sijoitetaan metromatkustajien (tai siis museokävijöiden) nähtäville niille sijoilleen, josta kohde on alun perin löytynyt. Tarkkaan emme vielä tiedä, miltä kaikki tuo tulee lopulta näyttämään, mutta odotukset kannattaa pitää korkealla.
Projektin aikana suunniteltuja metroasemia näillä kriittisillä alueilla on myös vähennetty, sillä jotkin paikat on todettu yksinkertaisesti liian mahdottomiksi alkaa kaivaa. Itse metrotunneli kulkee todellakin riittävässä 85 metrin syvyydessä, joten se ei ole ongelma. Colosseumin yhteydessä on ollut jo 1950-luvulta lähtien B-linjan metroasema, jota laajennetaan täyttämään risteävän C-linjan tarpeet. Myös Colosseumin asemalle on jo pian luvassa Piazza Veneziaa vastaava muinaismuistojen pysyväisnäyttely, mutta pienemmässä mittakaavassa.
Rooma on Euroopan autoistunein kaupunki
C-linjan junat tulevat olemaan Rooman ja koko Italian ensimmäiset täysin automatisoidut metrojunat. Kaikkiaan 26 kilometriä pitkästä linjasta odotetaan merkittävää helpotusta Rooman liikennekaaokseen. Euroopan komission vuonna 2020 julkaiseman Transport Local Statistics Reportin mukaan Italia on Euroopan autoistunein maa, ja sen pääkaupunki Euroopan autoistunein suurkaupunki. Tämä tarkoittaa, että Roomassa on Euroopan suurkaupungeista eniten autoja asukasta kohti.
Italian voimakas autoistuminen kiihtyi 1950- ja -60-luvuilla, kun maa vaurastui toisen maailmansodan jäljiltä nopeasti, ja maan menestyksekkäät autonvalmistajat, Fiat etunenässä, tuottivat edullisia ja taloudellisia perheautoja, kuten Fiat 1100:n, -500:n ynnä muita.
Autot ovat siis osa Roomaa, mutta valitettavasti niistä koituu myös haittaa kaupungille. Liikenneruuhkat, pienhiukkaspäästöt, melu ja tärinä ovat hyviä esimerkkejä ongelmista. Linea C:n eli C-linjan odotetaankin kymmenen vuoden kuluttua vähentävän 400 000 auton verran autoliikennettä päivässä Rooman keskusta-alueella.
Lähteet: CNN Travel, Euronews, Only in Italy Blog
https://moottori.fi/uutinen/rooman-metrolaajennus-on-megaprojekti-maailman-mahtavinta-metroasemaa-joka-vie-ajassa-taaksepain-ei-todellakaan-rakenneta-viikossa/
Sinne ne suomalaistenkin rahat menee !
🥱🥱
miten asia liittyy Lapuaan HÄ??
Tänne ollaan tekemässä metroa, vai mikä lähijuna se nyt olikaan.
Missäpäin Lapuaa tämä metro on?
Tulee liikennöimään ainakin Seinäjoelle ja Kauhavalle.