Olen pian 30v mies, työskentelen parhaillaan rakennusmestarina. Taas sunnuntain vitutuksissani mietin jo aamulla herätessäni huomista työpäivää. Elämä on sellaista, että maanantaista asti odotetaan perjantaita ja sitten pe ilta ja lauantai on sellaisia päiviä jolloin oikeasti nautin ja rakastan elämää. Kaikki muut hetket vituttaa töiden takia. Ei ole kunnolla aikaa nauttia elämästä.
Elän sellaista ihan perus elämää, kotona vaimo joka raskaana. Urheilen sen minkä kerkeää. Vaimon kanssa tehdään yhdessä paljon juttuja ja matkustellaan se mikä keritään.
Olen pienestä asti vihannut työtä. Jo ensimmäisessä kesätyössäni (14vuotiaana) isäni rakennusfirmassa ajattelin jokainen aamu, että voi taivas miten perseestä tämä on. Töissä on olo kuin olisi vankilassa. Tuolloin työpäivän aikana saatoin katsella muita ikäisiäni ja nähdä heidät niin onnellisina ja vapaina elämässä elämäänsä. Ajattelin tuolloin, että ehkä juuri tämä työ ei ole mun juttu. Mutta nuo samat ajatukset ovat olleet koko työurani päässäni.
Olen koittanut vähän sitä sun tätä työtä elämäni aikana: myyjän töitä kasvotusten ja puhelimitse, telakalla, asentajan hommia, kiinteistönhoitoa, metsurin töitä, talonrakennusta ja nyt amkista valmistuttuani muutaman vuoden näitä työnjohtohommia.
Mistä mahtaa johtua tämä vitutus käydä töissä? Olen oikeasti paljon yrittänyt työstää ja muuttaa ajatusmaailmaani töiden teosta siitä huolimatta. Mikään ei auta. Voittaispa lotossa niin vois oikeasti alkaa nauttia elämästä. Vaikea tosin voittaa kun ei pelaa..
Kaikesta tästä vihasta työtä kohtaan olen hakemus vain YHDEN kerran työttömyystukea. Sekin oli armeijan jälkeen kun ajattelin ottaa iisisti.
Onko täällä muita kohtalontovereita? Miten te elätte? Mulla ei itsetunto riitä jäädä yhteiskunnan elätiksi lorvailemaan.
Olen tosiaan koittanut useaa eri työtä ihan siitä syystä että haluaisin löytää työn missä ei potuttais jumalattomasti käydä. Ei ole onnistunut.
Elän sellaista ihan perus elämää, kotona vaimo joka raskaana. Urheilen sen minkä kerkeää. Vaimon kanssa tehdään yhdessä paljon juttuja ja matkustellaan se mikä keritään.
Olen pienestä asti vihannut työtä. Jo ensimmäisessä kesätyössäni (14vuotiaana) isäni rakennusfirmassa ajattelin jokainen aamu, että voi taivas miten perseestä tämä on. Töissä on olo kuin olisi vankilassa. Tuolloin työpäivän aikana saatoin katsella muita ikäisiäni ja nähdä heidät niin onnellisina ja vapaina elämässä elämäänsä. Ajattelin tuolloin, että ehkä juuri tämä työ ei ole mun juttu. Mutta nuo samat ajatukset ovat olleet koko työurani päässäni.
Olen koittanut vähän sitä sun tätä työtä elämäni aikana: myyjän töitä kasvotusten ja puhelimitse, telakalla, asentajan hommia, kiinteistönhoitoa, metsurin töitä, talonrakennusta ja nyt amkista valmistuttuani muutaman vuoden näitä työnjohtohommia.
Mistä mahtaa johtua tämä vitutus käydä töissä? Olen oikeasti paljon yrittänyt työstää ja muuttaa ajatusmaailmaani töiden teosta siitä huolimatta. Mikään ei auta. Voittaispa lotossa niin vois oikeasti alkaa nauttia elämästä. Vaikea tosin voittaa kun ei pelaa..
Kaikesta tästä vihasta työtä kohtaan olen hakemus vain YHDEN kerran työttömyystukea. Sekin oli armeijan jälkeen kun ajattelin ottaa iisisti.
Onko täällä muita kohtalontovereita? Miten te elätte? Mulla ei itsetunto riitä jäädä yhteiskunnan elätiksi lorvailemaan.
Olen tosiaan koittanut useaa eri työtä ihan siitä syystä että haluaisin löytää työn missä ei potuttais jumalattomasti käydä. Ei ole onnistunut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun on tarpeeksi kauan ollut työelämässä mukana ja saanut rahaa säästöön reilussa 20 vuodessa, elämäänsä elämättömänä duunarina ja ilman iloa mistään, tuli mitt täyteen reiluna 46 vuotiaan jonka jälkeen 10 vuotta työttömänä on ollut aivan uskomaton vapautuminen ja saa elää vihdoinkin.
Kun perintöäkin on tullut reilusti niin on taloudellisesti tullut reilusti liikkumatilaa.
Sekuntiakaan en kaipaa paskaa työelämää.
Aikani menee muutoinkin erilaisissa töissä kuten mökki puuhasteluissa ja muissa mukavissa touhuissa.
Työ on paskaa jos siinä on kaikki pielessä, itse en koskaan tehnyt sellaista työtä missä olisin viihtynyt.
rakennusmestarin hommahan on periatteessa hienointa duunia mitä voi ollakaan olemassa, Uusia asuntoja ihmisille. Isoa ja näyttävää. Se motivoi kummasti ettei rakenneta falskisti vaan parasta laatua mihin kyvyt riittävät. Toveruutta raksamiesten kanssa. Onkohan sulla muitakin asioita jotka nyppii. Itse koulutauduin diplomi-insinööriksi toimistohommiin. Pärjäsin hyvin. Vielä paremmin olisin menestynyt rakenusmestarina mutten saanut opiskelupaikkaa. Toista kertaa en hakenut.