Onko ikisinkkuus sittenkään niin huono juttu?

Anonyymi-ap

Ei ole puolisoa eikä lapsia mutta sen ei tarvitsekaan olla mikään oman elämän itsetarkoitus eikä merkitys.

Vaikka olenkin sinkku niin en ole silti yksin, olen yhteydessä muihin ihmisiin muilla tavoin.

Ja kun olen yksin on aikaa miettiä asioita jotka ovat itseä suurempia, tehdä luovaa työtä ja saavuttaa mitä haluan.

Kyllä tähänkin tottuu.

25

371

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Säkki päässä lähestyä naista

      • Anonyymi

        Tuskin se ulkonäkökään ei ole aina ongelma. Voi olla vaikka kuinka kaunis tai komea mutta ei silti uskalla hypätä suhteeseen.


    • Anonyymi

      Yksilö voi tottua, yhteiskunta ei totu.

      Puhuttaessa maan taloudellisesta kasvusta, hyvinvoinnin kasvusta tai vaikkapa maanpuolustuksesta maa tarvitsee väestönkasvua joka ei ole vääristynyt.

      Tasoja voi olla monta, on henkilön minä itse ajatus suhteessa yhteiskuntaan, on myös yhteiskunnalliset tavoitteet. Ne ovat laajempia.

      Ukrainaa kohtasi maanpuolustuksellinen ongelma. Syntyvyys on ollut sielläkin alenemaan päin. Sodan alkaessa sotilaiden keski-ikä oli, ja on ollut tähän saakka pysyvästi yli 40-vuotta. Nuoria ei haluta uhrata, tulevaisuutta tulee vaalia.

      • Anonyymi

        Maapallo ja sen luonto, metsät ja meret tuhoutuu, jos kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun. Valtioiden on sopeuduttava siihen, että väkiluku on saatava laskuun. Maapallon väkiluku tuplaantuu 50 vuodessa, 1970 luvulla ihmisiä oli 4 miljardia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallo ja sen luonto, metsät ja meret tuhoutuu, jos kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun. Valtioiden on sopeuduttava siihen, että väkiluku on saatava laskuun. Maapallon väkiluku tuplaantuu 50 vuodessa, 1970 luvulla ihmisiä oli 4 miljardia.

        Aivan, annetaan muiden kasvaa. Kuihdutetaan Suomi kokonaan pois.


    • Anonyymi

      Naitos on hiemankuin laitos.

    • Anonyymi

      ;;;urfhaaja-Mamma.. laulu.... ensaimmäiswllw wniren, pienimmäiselle cäien rahaa.. lll...
      '

      • Anonyymi

        ....Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? 😵🤨🤔


    • Anonyymi

      Lampio, Teuvo Lapio, hyvä nimi voisi olla... on lämmintä kuin Lapio, Twuvo Lämpiö... joots konetieto vfoi näyttää mille lämpiönäyttää

      sisä -laio 23.7 ulko-lapio 15.8 näyttää lämpöpö-lapiot.

      • Anonyymi

        Voisitko vastata seuraavaksi jollakin johdonmukaisella ja aiheeseen kuuluvalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko vastata seuraavaksi jollakin johdonmukaisella ja aiheeseen kuuluvalla?

        Kyllä tuo niveamiehen ulosanti varmaan kohta selkeytyy. Josko aamulääkitys ei vielä ole ehtinyt vaikuttamaan.
        -sivusta


    • Anonyymi

      Ei ikuinen parisuhde ketään autuaaksi tee.

    • Anonyymi

      Töihinmeno näyttäytyy jo melko ihanasti.
      -nomäninohäni-

    • Anonyymi

      Tavis miesten ulkonäkö ei vaan riitä parisuhteen saamiseen koska tavis naiset suomessa on maailman nirsoimpia joten suomessa on satoja tuhansia ikisinkkumiehiä.

    • Nooh..Itse olen kolmannen sukupolven vanhapoika,ja meidän suvun pointti on ollut että:Mitä sitä Lehmää ostaa jos maitoa saa kaupastakin.T:En ole koskaan juonnut maitoa,ENKÄ JUO:)

    • Yogamies

      Kyllä moni riita jää riitelemättä sinkulla, toisaalta myös moni nauru nauramatta.

      Jos ei tunne oloaan yksinäiseksi, niin eihän siinä mitään.

      Sitten elämän viimemetreillä voi olla vähän karua, jos ei ole lapsia huolehtimassa, että saa ihmisarvoista kohtelua.

    • Anonyymi

      Sehän nyt on ihan ihmisestä kiinni, että mikä on hyvä ja mikä huono. Kaikelle on kannattajansa ja toisenlaista elämäntapaa on usein melko turha yrittää kenellekään tuputtaa. Antaa jokaisen elää miten heistä itsestään parhaalta tuntuu.

    • Anonyymi

      On se jos ruikuuttamaan laittaa,eikä itse ole valmis muuttumaan,uhrautumaan minkään eteen vaan odottaa pöytään valmista kuin presidentti illallista.💩

    • Anonyymi

      Ikisinkuksi jää jos ei mene juomaan viinaa baariin niin ei silloin tutustu naisiin eikä miehiin ja silloin jää ikisinkuksi.

      T: viinamies

    • Anonyymi

      Sinkkuus on Seksi. Avioliitto on Aivoton..

      Arvarvasin ennalta Miten Jos Tsekillä on käytössä äammattilaispelaajania, Teemu Selänne on _Nönössö.

    • Anonyymi

      Kuningas Salomon oli aikanaan aikamoinen naistenmies:

      "Hänellä oli seitsemänsataa kuninkaallista vaimoa ja kolmesataa sivuvaimoa, ja he veivät hänen sydämensä harhaan." (1. Kuningasten kirja 11:3, 1992 KR)

      Salomin kirjoitti sananlaskut ja näin hän kirjoittaa esimerkiksi:

      "Parempi asua autiomaassa (kaatopaikalla) kuin pahansisuisen vaimon kanssa."
      Sananlaskut 21:19, 1992 KR)

      Yksin on siis monella tapaa parempi asua ja olla.

      IkisinkkuerakkoM1977

    • Anonyymi

      Jotkut haluaa puolison ja lapsia, jotkut ei kumpaakaan. Turha miettiä onko kumpikaan hyvä vai huono juttu.

      - Sheena

      • Anonyymi

        Jos haluaa muttei saa niin kai sitä silloin saa vähän miettiä.


    • Anonyymi

      Kyllähän tähän tottuu...44v on menneet....
      No oma tarinani siitä että olla ikisinkku.
      Se on vain siten että et kelpaa ihmisille.

      Jos lähestyt kiinnostuksen kohdetta tule huomaan että vaikka olet ystävällinen, puhelias, sosiaalinen, erillainen , urheilullinen, hoikka, omavarainen ja ennenkaikkea aikaansaava.
      Puuttuu se jokin mikä tuhoaa sen jo alkuun.
      Sellaisia kokemuksia tarpeeksi paljon ihminen väsyy niinkuin itselleni on käynyt ei enää jaksa panostaa mihinkään parisuhteeseen.
      Silloin on aina sinkku automaattisesti eikä jaksa lähteä enää ajttelemaan mitään yrimääräistä kun siitä saa vain lisää negatiivista mieltä.

      Onneksi vielä joku ripe ystäviä pitää jollain tavalla kasassa.

      Onneksi olkoon niille ihmisille jotka saavat kaiken eikä tarvitse ollla surullinen yksinäisyydessään.

      Kiitos.

      • Anonyymi

        Älä sure. Olet jo kaiken tuon kokenut edellisissä elämissäsi, tahdoitko nyt kokea sen miltä tuntuu nähdä toinenpuoli. Vai olitko entisissä elämissäsi se ätmien inhoama panoalfa,ja saat nyt potut pottuina. Et kuule menetä yhtään mitään. Oppikoulusi on arvokkaammat. Tärkeintä,ettet katkeroidu ja alennu vihaamaan. Sinussa ei ole mitään vikaa. Ei meissä muissakaan. Oppikoulussa täällä ollaan. Ja opitaan .Se on tärkeintä se. 💩


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2457
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2334
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe