Mies uhkaa jättää Putinin takia

Anonyymi-ap

Mieheni vaatii, että lähden hänen kanssaan Putinin tukijoiden kannatuskarkeloihin Irkutskiin. Olen koko ajan lukkotilassa, enkä saa unta.

Tapasin mieheni vuosituhannen taitteessa lomamatkalla Ust-Nerassa. Rakkaus "roihahti" ja hän oli silloin valmistumassa lääketieteen opinnoistaan Venäjällä. Hän muutti perässäni Suomeen yli 10 v. sitten ja suoritti erikoistumisen Helsingissä. Meillä on ollut ihana avioliitto, joka on kantanut minua henkisesti, olemme saaneet 2 ihanaa lasta, ja Terveystalosta aikanaan minulle järjesti loistavan harjoittelupaikankin. Itsehän olen syntyjään Etelä-Karjalasta maalaispitäjästä.

Paljon rahaa ja rakkautta siis riittänyt, mutta nyt hän on jo 2 kertaa vaatinut, että jotten lähde Putinin kannattajien iltamiin, hän jättää avioerohakemuksen. Ilmoitin, ettei minun arvoni salli ko. presidentin kannattamista miltään osin, enkä pidä siitä, miten hän asiat näkee. Liittomme on ollut minulle aina kaikki kaikessa ja en voisi rakastaa ketään, kuin häntä. Olemme aiemmin voineet keskustella kaikesta.

Hänestä se, etten kannata Putinia on syvä loukkaus, mikä on anteeksiantamatonta. Siinä kohtaa kuulemma "järki ohittaa tunteet". Olen itse kaaoksessa, onneksi lapset ovat jo täysi-ikäisiä..

11

415

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      aika kummallista. miettisin kaks kertaa lähenkö vai onks vaan uhittelua kun et ole samaa mieltä. ja miks kehtaa laittaa ees puhumisen tasolla diktaattorin teidän liiton edelle?!!

    • Anonyymi

      oisit onnekas kun lääkärin kanssa oot vihille piässy. Jos ei huvita eikä kyllä kannatakkaa lähtii tuone asti nii sano ettet jaksa matkustaa ja laitat mukkaa postikortin terveisiä ilman putinskan kannatuksia.

    • Anonyymi

      Sano äijälles että menee Ust Neraan miettimään mikä on hänelle elämässä tärkeää. Näytti kuvien perusteella pirun ankeelta kaupungilta. Ittehän olet siellä hänet tavannut. Eikö olisi aika miettiä miten kohtelee vaimoaan???🤬

      • Anonyymi

        Jep, kyllä avioliitossa kunnioitus tulee aina olla molemminpuolista. Ust'-Neraan, enkä mihinkään muuallekaan siihen maahan nyt lähtisi. Sama koskee miestä, ei ole pakko lähteä Siperiaan, kun voisi olla vaimon kanssa Suomessa. Ukolla lie kesäloma? Lääkärit kiireisiä.


    • Anonyymi

      Hei. Pidä kiinni arvoistasi ja kuuntele omatuntoa. Mikä sinusta tuntuu oikealta. Ja samalla vaatii ymmärrystä miestäsi kohtaan, koska asia aiheuttaa jostain syystä noin jyrkän reaktion. Jaksamista paljon tilanteeseen. Hän on hyökkäävä, mutta älä itse lähde sille tielle. Osoitat sen, että rakkaus ei näkemyseroista kaadu. Luulen, että asiat kääntyy kyllä parhain päin, koska liittonne kuulostaa vankalta. Ja muista, et ole yksin, nyt on jännitettä puolin ja toisin rajaa. 🙂

    • Anonyymi

      Voi hyvän tähden, turvallisuus ennen muuta. Miehesi on kyllä varmasti rohkea ja tuntee sieltä päin ihmisiä. Mutta jos nyt myönnyt ja lähdet omia tuntemuksia vastaan sinne, siitä voi seurata hankaluutta. Jää kotiin ja anna miehen öyhöttää itsekseen. Sitä vain ärsyttää, kun haluaisi oman vaimon sinne edustamaan kannatusjoukkojen luo. Kysy painostaako joku häntä Siperiassa. On niin äkkinäistä. Tsemppiä.

    • Anonyymi

      Älä mene jos et haluu. Tehköön avioeropaperit. Tulee katumapäälle ennen koko prosessia ps.kokemusta on ei liity kylläkään Venäjään mutta riideltiin siitä, kumpi hoitaa kersat ja kumpi menee töihin. onnex sulla aikuiset jo noi.

    • Anonyymi

      Minusta sinun kannattaa sanoa sille, että katsoo YLE areenasta 20 days in Mariupolin ym. Putin aiheisia ohjelmia. Siellä paljon dokumentteja, joissa pyritään totuuteen toisin kuin putinistien maailmassa.

      Jollei näiden jälkeen kykene erottamaan hyvää huonosta, silloin annat hänen lähteä ja sanot, et sen jälkeen ei ole takaisin tulemista. Uhkaat paljastaa hänet Suojelupoliisille lähdön jälkeen, jollei usko sinua.

      Sanot, ettei häneen ole luottaminen sen jälkeen, kun tekee valinnan lähteä? Putinistit eivät ole luotettavia vaan enemmän aatteen ohjaamia lahkolaisia? Jotka eivät ajattele asioita järjellä vaan ovat alistettuja ja sokeita näkemään asioiden takaa totuutta.

      • Anonyymi

        Putinin ihannoijilla on vikaa pääkopassaan. koska on jo niin paljon todisteita siitä, että hän perustaa kaiken mahdollisen valheelle. Muut ovat hänen pelissään vain pelinappuloita, joita yrittää käyttää hyväkseen.

        Eivät kerro sodassa kuolleiden määrää, nyt ei ole pitkään aikaan puhuttu niistä liikuteltavista krematoorioista, joissa hävitetään ihmisuhrit. Ei jää todisteita kuolleiden määristä. sotilaat ovat tykinruokaa, huijattuja uskomaan sen, ett taistelevat isäVenäjän puolesta.

        Todellisuudessa taistelevat diktatuurin puolesta isän maataan vastaan eli kunnon kansalaisia vastaan, koska diktatuurissa kansalaisten asema on alistettu ja arvoton. Siellä ei ole oikeuksia on vain velvollisuuksia, kukaan ei kanna vastuuta teoistaan diktatuurissa.


    • Anonyymi

      Putinin kannattaminen on käytännössä massamurhaajan tukemista ja ihannointia, joten se on täysin hyvä syy erota. Enemmän pelottaisi se, jos sellainen ihminen ei haluaisi erota, kun sitten olisi vaarana lentää ikkunasta.

    • Anonyymi

      Hänestä se, etten kannata Putinia on syvä loukkaus,

      On oikein ettet tappajaa kannata,hän alkaa olla kuin rotta Stalin maailman suurin murhaaja.
      Elämä on annettu ja Rakkaus niistä on suurin !
      Pahat ihmiset jotka tapattaa tai omakohtaiset tekee pahaa toisille murhaamalla/tappamalla,heidän tie Isän luo ei tule toteutumaan ihan heti,he ovat Rakkaudettomia.
      Heidän matka kuten Putinin kuoleman jälkeen,hän ei pääse kotiin hän on paha.Sillä hän ei ole oppinut mitä Kristus sanoi,hän on Ortodoksikirkon mannekkiini ja peto !
      Usko,hänen Putnin koti ei ole taivas !

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      165
      1790
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1330
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      221
      975
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      887
    5. 55
      806
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      747
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      745
    8. 89
      721
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      667
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      622
    Aihe