Ja mikä saa heidät toistamaan kulloistakin Moskovan viisautta. Kun putte hyökkäsi 2014 Krimille, nämä vakuuttivat ettei se mikään sotatoimi ollut. 2022 taas yhteen ääneen huusivat sanaa "historia" kun Kreml käski. Ja nyt määkivät sanaa "rauha" kun Lavrov niin vaatii.
Mistä noita venäläismielisiä riittää?
Anonyymi-ap
99593
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 99
Vanhimmat
Miksei Lavrov ja ryssänmieliset vaatineet sitä rauhaa 2022 tammikuussa?
"Sodassa ei voita kumpikaan osapuoli. Nyt on kysymys vain siitä, kuinka paljon vielä halutaan hävitä."
Putin Kalsarimyrkyttäjälle ei ole mitään merkitystä sille, kuinka paljon Venäjä häviää sotilaitaan.
Miten se että venäläiset halusivat sotaa, on Zelenskyn syy?
Venäläiset eivät halunneet sotaa.
Kaksi rauhansopimusta, Minskin ja Istanbulin, neuvoteltiin valmiiksi.
Anglosaksit, Usa ja Britannia, halusivat jatkaa sotaa Venäjää vastaan.
Tottakai venäläiset halusi sotaa, he on kertoneet kuinka paljon he joutuivat tekemään töitä että saivat Ukrainan tähän mukaan.
Ukrainaa ei sotiminen olisi kiinnostanut mutta Putin heidät siihen pakotti.
Kiinan asevoimien virallisen edustajan mukaan PLA:n sotilashenkilöstö on valmis yhdessä venäläisten kollegoidensa kanssa ”puolustamaan kansainvälistä oikeutta ja puolueettomuutta” ja myös tekemään kaikkensa varmistaakseen maailmanlaajuisen ja alueellisen turvallisuuden.
Eihän se rauha koske venäjää, ne on aina hyökkäillyt ja tulleet auttamaan kun ko. Maan kansalaiset ovat alkaneet ajattelemaan. Pitää muistaa että Suomessa on kymmeniä tuhansia venäjän kansalaisia? Ne pitäisi saada Suomesta ulos.
Mainiota. Kiina siis siirtyy Ukrainan puolelle, koska juuri Venäjä on rikkonut rauhan ja kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän sekä kansainvälistä lakia ja oikeutta vastaan rikollisella hyökkäyksellään Ukrainaan.
Entinen Pentagonin työntekijä paljasti Naton johtajien suurimman pelon Ukrainassa
Pohjois-Atlantin liitto on peloissaan Ukrainan mahdollisesta tappiosta, entinen apulaispuolustusministeri Stephen Bryan sanoi Weapons and Strategy -lehden artikkelissa.
📝 "Samalla kun he ihmettelevät, mitä venäläiset tekevät seuraavaksi, heillä ei ole käytännössä mitään vaihtoehtoja Ukrainan pelastamiseksi", aineisto kertoo.
Hänen mukaansa Ukraina on romahduksen partaalla, sillä on pulaa sotilashenkilöstöstä ja se kärsii edelleen raskaita tappioita.
Lisäksi Brian huomautti, että meneillään oleva asevelvollisuusohjelma ei pysty korvaamaan koulutettua henkilökuntaa, ja Naton sotilaiden käyttöönotto edes pieninä määrinä tarkoittaa vain yhtä asiaa - Eurooppa täyttyy pian ruumispusseista.
Niin. Venäjä ei pysähdy Ukrainaan, jos sen annetaan voittaa siellä. Sitähän minä olen vuosia yrittänyt täälläkin kertoa. Ukraina tarvitsee rutkasti lisää aseapua. Ja heti.
Ryssän trollin logiikan mukaan näin on.
Ja lisää Pietarin Pojan puppuautomaatti sta. Suomi 24 muuten suureen ääneen 2022 julisti että se estää näiden kirjoittelun. Asia on tainnut unohtua.
Nato.Sos.Kom. :D
elensKYY on syypää niinkuin puupäät ruukaa.
Niitä on erittäin vähän, mutta kun anonyymipalstan voi täyttää vaikka yksi ilkimys niin eipä siihen tarvita kuin aikaa.
Se että kommentoi tunnistautumattomana muille käyttäjille täällä palstalla ei tarkoita että pysyisi salassa. Tosin tämän tyypin, joka näitä propaganda ketjuja ja kommentteja tehtailee, sanomiset ovat 100% harmittomia, koska kukaan ei usko niihin. Hän tekee virheen jo siinä, että toistaa loputtomiin samaa sanomaa joka menetti tehonsa jo aikoja sitten. Tyyppi on kuin kylähullu johon kaikki ovat tottuneet.
Poliisi tietysti saa selville jokaisen Anonyymin henkilöllisyyden, jos viesteissä on sellaista aineistoa että selvittäminen on paikallaan.
Aloituksista päätellen, putinistien kannatuksen olettaisi olevan noin 75 prosenttia.
Joten hyvin pieni ryhmä tehtailee kirjoituksia päätyönään.
Yksi suomalainen tyyppi näitä tekee. Aika auliisti hän kyllä antaa todistusaineistoa SUPOLLE ja tiedustelulle. Huvittavaa on se että tyyppi tosiaan uskoo suomi24 anonymiteetin suojelevan :)
On niitä sentään enemmän kuin yksi, kun tyylejäkin on puolisen tusinaa. Pitäisi olla erittäin älykäs, jos pystyisi vaihtamaan tyyliä niin että sitä ei huomaa, eikä Kalsarinmyrkyttäjän palvojat ole.
On umpityhmiä kotimaisia lahkouskovaisia, umpityhmä kotimainen joka ei ole ja sitten pari melko hyvin kirjoittavaa todennäköisesti Venäjältä.
Lisäksi vielä Putkinotkon kopsaaja, joka voi olla Anus itse tai kuka tahansa.
Oli vaikka kymmenen mutta anonymiteetti ei näitä suojaa. Unohdit mainita eroareservistä linkin kopsaaja. Senkin tyypin väitteet on melko pitkälti kumottu.
Ei suojaa. Ylläpidon avustuksella skoudet halutessaan selvittää ihan jokaisen meistä perskarvojen väriä myöten.
Joo. On yllättävän vaikeaa tekeytyä toiseksi ja yrittää kirjoittaa toisenlaisella tyylillä.
Muuten joskus 2016 kun jo ajoin avoimesti NATO-jäsenyyttä ja sanoin mikä Putin on minut eräällä toisella Suomi 24 juosteella leimattiin russofoobikoksi. Kyseessä oli porvaripuolueen palsta.
Eli kyllä meillä paljon oli hyväuskoisia hölmöjä. Toki Pietarin tiltuja sielläkin pyöri.
Asia on juuri kuten aloittaja sanoo. Palstalle kirjoittelee erittäin aktiivisesti omituinen Kremlin propagandan toistaja. Aatteen sokaisema tai trolli, kotimainen tai ulkolainen, tiedä häntä. Jos aivan suomalainen, niin pahasti "hyödyllinen" kuvittelee olevansa, vaikka ei hänestä mitään hyötyä ole kenellekään. No, riitoja saa aikaan ja sehän menee aina putlerin pussiin.
Jassoo että sellaista olet huomannut. Ei sulle tullut mieleen, että kaikki ei usko lopulliseen voittoon vaan kompromissiin? Läjäpäin ukrainalaisia kuolee päivittäin. Eikö se jo riitä sulle? Ei varmaan, koska oma henki ei ole vaarassa ja slaavit ottavat toisistaan mittaa.
Älä laita vakiovastaustasi, että Venäjä valehtelee ja ei voi neuvotella. Tähän mennessä aina on onnistunut sopia asiasta kuin asiasta ilman aseita.
"Älä laita vakiovastaustasi, että Venäjä valehtelee ja ei voi neuvotella."
Laitanpas, etkä sinä tiltureppana voi estää minua sitä laittamasta.
Venäjä valehtelee, eikä sen kanssa voi siten neuvotella luotettavasta sopimuksesta. Ei sunkas tämä ole sinulle yllätys?
"Tähän mennessä aina on onnistunut sopia asiasta kuin asiasta ilman aseita."
Ei onnistunut rauhassa eläminen vuonna 2014 Venäjän fasismidiktatuurin käynnistäessä hyökkäyssotansa Ukrainassa, vaan Ukraina menetti Krimin ja osia Itä-Ukrainasta juuri siksi, että maalla ei ollut kyvykästä armeijaa, jolla puolustaa maahan hyökkäävää vastaan, eikä liittolaisia, jotka olisivat tulleet antamaan sotilaallista apuaan hädän hetkellä.
Suomi neuvotteli Moskovan kanssa syksyllä 1939, mutta siitä huolimatta Neuvostoliitto hyökkäsi 30. marraskuuta 1939, ja kun Suomi sitten pyysi sodan alkupäivinä aselepoa ja neuvottelujen jatkamista, kuului Moskovan vastaus, että Neuvostoliitto ei ole lainkaan sodassa Suomea vastaan, vaan antamassa apua Suomen kansanvaltaiselle tasavallalle, elikä sille mainitulle Terijoen hallitukselle. Tässä vaiheessa Moskova jätti vastauksessaan mainitsematta, jostain syystä, että tuo apua pyytänyt Suomen kansanvaltainen tasavalta oli kätilöity Josif Stalinin työpöydällä, siis sen saman Stalinin, joka määräsi puna-armeijan antamaan sille sitä kaivattua apua.
Moskova valehtelee aina, eikä se ole mikään yllätys.
Sopisitko sinä asioista neuvottelemalla kotiisi hyökkäävän rosvojoukkion kanssa, joka vaatisi kotisi luovuttamista heille, ja sinun ja perheesi alistumista heidän valtaansa?
Jos sopisit, niin millaisen pinta-alan kodistasi ja kuinka monta perheenjäsentäsi, itsesi ohella, olisit valmis luovuttamaan tuolle rosvojoukkiolle?
Jos vastauksesi on: en sopisi, kuinka sinä käyttäytyisit sen jälkeen?
Amen to that. 👍
Ei se saa aikaan edes riitoja niin avutonta on sen vaikutusyritys. Kuin kylähullu huutamassa vuodesta toiseen harhanäkyjään. Näitä on ollut maailman sivu.
Voidaan neuvotella kun seuraavat ehdot on täytetty.
1) Venäjä vetäytyy heti Ukrainasta. Ja myös Kimiltä.
2) Lopettaa heti kaiken hybridivaikuttamisen kaikkialla.
3) Venäjän sotarikollinen johtoporukka laitetaan Haagiin leivättömän pöydän ääreen.
Tämä jälkeen mikä ettei.
Venäjä uskoo vain voimaa. Sinänsä varmasti hyvää tarkoittava ehdotuksesi on suoraan Putininin pelikirjasta.
Ja rauhanehtoihin kuuluu.
1) Venäjä alistetaan kansainvälisen valvonnan alle kymmeneksi vuodeksi mikä tarkoittaa NATO-joukkojen läsnäoloa ja demokratian toteutumista maassa valvotaan.
2) Venäjä korvaa joka ikisen pommittamansa sairaalan.
Jos hyvin käy Venäjällä voi olla edessään Länsi-Saksan tie. Tätä tosin epäilen.
Kun örkit on lähteneet Ukrainasta, voi Ukraina sopia Putinin kanssa kuinka paljon Venäjä joutuu maksamaan sotakorvauksia aiheuttamistaan tuhoista.
"kaikki ei usko lopulliseen voittoon vaan kompromissiin"
Mitään "lopullista" voittoa ei tietenkään tule, mutta putin laitetaan vähitellen niin ahtaalle, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä Ukrainasta.
Ja se on Putinin loppu !
Ihmisten kanssa kun juttelee kasvotusten sodasta jota nyt käydään Ukrainassa, niin kertaakaan ei ole tullut vastaan ihmistä, joka ymmärtäisi Venäjän hyökkäyksen perustelut, joita täällä esiintyy jatkuvasti.
On peräti harvinaista, jos löytää ihmisen, jolla on edes vähän ymmärrystä Venäjän toimien puolesta. Joten on hyvin outoa, mistä tänne tulevat kirjoitukset, jotka ovat kuin suoraan Putinin tiedottajan pelikirjasta.
Ehkä Supo tietää, mutta on toistaiseksi vaitonainen.
Mistä noita venäläismielisiä riittää? Mistä ne tuli yhtäkkiä tänne Naton HULLUJENHUONEELLE aikaisin aamulla?
Täälä tulee ihan hullux.
Ne? Et kai sinä tolvana luule että jokainen Anonyymi on eri ihminen? Yksikin riittää paskomaan koko ketjun.
Putinismi pehmentää pään. Niistä kärsivät alkavat hokemaan vääristyneitä käsityksiään. Suuri osa kuulee harhoja ja osalla on samanlaisia epäilyksiä ja harhakuvitelmia aivan samalla lailla kuten skitsofreniassakin on.
Sulla on vaikeaa sitten noiden putinistien kanssa? Mitä psykiatrisi tarjoaa siihen?
Miksi oletat että minäkin kävisin psykiatrilla kuten sinä? En ole putinisti. Eivätkä kaikki mielenterveysongelmasia, joten älä peilaa omaa elämääsi muihin. Minua ei putinistit haittaa, koska heidän harhakuvitelmansa eivät vaikuta meihin suomalaisiin mitenkään. Huomaa kuitenkin että kirjoitukseni provosoi sinua vahvasti, eli tunnut kärsivän harhaluuloista.
No tässähän sinä Nato Tiltu rassukka kuvailit juuri vainoharhaisen Nato-skitsofrenikon:
#Putinismi pehmentää pään. Niistä kärsivät alkavat hokemaan vääristyneitä käsityksiään. Suuri osa kuulee harhoja ja osalla on samanlaisia epäilyksiä ja harhakuvitelmia aivan samalla lailla kuten skitsofreniassakin on.#
Se vaan teillä putinisteilla tahtoo olla noita kuvitelmia.
Venäjällä on paljon perinteitä siinä, että jos joku havaitsee hullun, havaitsija viedään pakkohoitoon.
NatoFinskillä ei ole keinoja estää Naton vastustajien joukon kasvua. Pian NatoFinski ottaa teloituksella uhkailut käyttöön jos kansa ei ala myöntymään Natoon
RAUHA
KYLLÄ KAI SE RAUHA TULEE, KUN VENÄLÄINEN LÄHTEE UKRAINASTA LÄTKII, SITÄ SE LAVROV E MUUTEN TIEDÄ.
Kaksi eri korruptiota itäinen ja läntinen ottaa yhteen, niin nähkää kokonaisuus se koko yhtälö, mikä oli syy ja seuraus. Natolla ei ole mitään asiaa koko sotaan? Eikä USA:n aseteollisuudella. Ukrainassa CIA 2014, jos pysytään totuudessa.
Suomi on taloudellisesti miehitetty ulkomaalaisilla sijoituksilla, ollaan velkavankeudessa, isäntä on rapakon takana. j.n.e.
Suomalaiset on freudenthal alaisia toisen luokan kansalaisia, pöljille pakkoruotsia.
You can't fix stupid.
Mieti molo: "stupid is as stupid does"
Osuit omaan jalkaasi! Sanonta kertoo sinusta.
Sattuu ja naurattaa!
Niinhän se pienimielinen tiltu, joka haluaisi puhua minusta NATO-palstallakin, kuvittelee.
Mietihän sinä itse täyttäessäsi palstaa ruplien eteen paskallasi.
#Mistä noita venäläismielisiä riittää?#
Ahistaako? 😁
NatoFinskiä ahdistaa kun Naton vastustajien joukko kasvaa eikä NatoFinskillä ole keinoja estää sitä
Ahistaa teitäkin sitten jos ja kun tiedätte yhdysvaltojen todellisen luonteen. Kaikkia ei uutisissa kerrota loppukevennyksen kera Stubidoille uppoaa.
Niin siellä se tieto on, siellä se on kun menee ja etsii...löytyy tosi äkkiä....faktat löytyy heti...hehe...siellähän se tieto on
Näinhän se menee.
"Anonyymi
2024-06-01 13:49:34
Anonyymi kirjoitti:
Ryssälässä ELIITTI juhlii, loppu kansa on lampaita ja nuolee niiden persettä.
Näinhän se menee"
-----------------------
Ei muuten mene.
Venäjän Kansa vastustaa ja vihaa bunkkeri-rottaa.
Mutta armeija on kremlin hallussa eikä kansa pysty nousemaan.
Navalnyin hautajaisissa kanssa ilmoitti kyllä mielipiteensä vaikka satoja pidätyksiä tehtiin.
https://yle.fi/a/74-20077163
Tuo lauseesi "kansa on lampaita ja nuolee niiden persettä " on todella raukkamaisesti kirjoitettu. Empatian puuttumisen klimaksi
Samaa tapahtuu israelissa kansa on netanjehua vastustavissa mielenosoituksissa
nimennyt sen uudelleen Crime Minister on sen viimeisin titteli.
Järkyttävää katsoa miten venäjän murharyhmät toimivat
TV-1 juuri nyt.
Ookko kattonu kuinka jjuutalaiisten murharyhmät toimii Gasassa?
Myyrä ohja aina harhaaan...
Ei kuulu aiheeseen. Teistä venäläisistä on nyt puhe.
Avaa oma ketju siitä, se ei ole tässä nyt aiheena.
Sinä et päätä mistä puhutaan Nato tiltu
Sinä et ole mikään tuomari Nato pelle. Sinulla eikä kellään muulla NatoFinskillä ei ole mitään valtaa määritellä mitään keskusteluja. Ette te mahda yhtään mitään sille että suuri osa suomalaisista ei halua Natoa. Eikä teillä ole edes keinoja siihen muuta kuin suuret ja katteettomat uhot.
NatoFinskiä pelottaa että vastustus leviää laajemmalle.
Eduskuntavaalien mukaan alle 1,5 % suomalaisista äänestäjistä ei halua Natoa. Mikä siis on se tutkimus, josta sinä puhut ja joka antaa suuremman tuloksen? Eihän Naton vihaajia edes tunne tai tiedä juuri kukaan, paitsi muutaman höyhensarjan julkkiksen, jotka on aina samoja.
Tietysti on hassua sanoa Bäckmanin paksua poikaa höyhensarjalaiseksi, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. 😁
Putler viruz on tarttuva, valitettavasti.
Suomalaisia suojeltava kuljeskelevilta Naton tuhoamis joukoilta.
#Nato sotki paikat
Paikallisen Lappilaisen asukkaan Kesämökki paikka oli sotkettu ja kaiveltu pilalle. Vieressä on yli 1000 neliökilometriä armeijan harjoitusaluetta. Vielä täytyy tahallaan mennä rajan yli sotkemaan paikallisten asukkaiden tontit ! Tämä on juuri sitä Natolaista ylimielisyyttä !#
Asia on hoidettu ja sovittu asianomaisten kesken mutta pikkuputleristi vielä hihkuu täällä temmi ojossa. Ilmeisesti ruplia hän ei saa tienattua ja siirto sotatoimiin uhkaa tiltua kun tuloksia ei synny ja noin naurettavista aiheista pitää temmi ojossa täällä riemuita.
Ei todellkaan ole hoidettu. Muodollinen korvausvastuu on vasta se josta on päästy yhteisymmärrykseen.
Maanrakennustyöt ennallistamisen osalta on edelleen täysin tekemättä.
Pankaas parastanne PV!
Venäläismielisiä on Suomessa onneksi kovin vähän. Erkki Johanin kannattajajoukko on pieni, mutta äänekäs
LENINGRADIN pojat sen sijaan ovat kovin aktiivisia kun saavat riittävästi KILJUA ja KAALISOPPAA
LENINGRADISSA laulu raikaa:
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI!
Butler hyökkäsi laittomasti Irakiin, Putin Ukrainaan.
Putler👽on laiton.
Ei tuo 2014 ollut mikään aloituskohta. Ongelmat alkoivat Ukrainalaisten aiheuttamista sortotoimista venäläisalueita vastaan. Pahimpana oli energian ja veden saannin vaikeuttaminen. Paljon muutakin pahaa saivat aikaan.
Länsi on itse aiheuttanut tilanteen. Mikä tarve EU:lla ja Natolla on laajentua? Vain siksi, että USA käskee. Täysin vastoin sopimuksia. Kaikki Pariisin rauhansopimusta myöden on länsi rikkonut. Punaiset rajat ylitetty moneen kertaan. Venäjä on ollut erittäin kärsivällinen, mutta jossain menee senkin raja. Luuleeko joku, ettei Venäjä käytä ydinaseita seuraavaksi? Kyllä ne sieltä tulee, kun riittävän kauan härnätään. Ei olisi pitänyt mennä herättämään nukkuvaa karhua, se tulee päälle. No, yksi hyvä puoli tässä on. Kouluruotsi tulee poistumaan kouluista, tilalle tulee pakkovenäjä, niille harvoille, jotka vielä jäävät eloon.
Nyt on niin selvääkin selvempää LENINGRADIN tietotoimiston tekstiä ettei selvempää enää voi ollakaan.
Onko teillä täysinäinen KILJUPOTTU?
Onko teillä KAALISOPPAA?
Ottakaa lisää HUIKKAA!
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI!
Raivoa Nato-lapsi RAIVOA!
Kiinasta
Kiina on välittänyt voimakkaimman mahdollisen viestin kiihtyneellä hetkellä, kun Naton sotahaukat uhoavat lännen joukkojen lähettämistä sotaan Venäjää vastaan Ukrainaan ja Bilderberg-ryhmän globalistieliitti kokoontuu Espanjassa. Pekingin varoitus on selvä, joka tulee ymmärtää idän suurvaltojen punaisena viivana: Venäjää vastaan ryhtyessä saa joutuu kohtaamaan myös sen strategisen liittolaisen, Kiinan armeijan.
Perseestä
Perse on kertonut meille että Kiinaa ei pätkääkään kiinnosta mitä Venäjälle tapahtuu, siihen asti kun se saa sieltä kaasua ja öljyä pilkkahinnalla.
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI!
Jatka Nato Tiltu vain ainoan "oikean" kanaalisi" kuuntelemista. 🤡
Suit juu sööör!
Kiiinan Venäjän kauppa on aseviennin takia lisääntynyt VOIMAKKAASTI.
Venäjä on ystävämme.
DCA-sopimusta ei saa hyväksyä missään nimessä!
Yhdysvallat on roistovaltio!
Donald Trump found guilty in hush money case becoming first ex-president to be criminally convicted.
Juuri näin. Täysin samaa mieltä, lisäyksellä, että Nato on roistoliitto. Kohti uutta YYA- sopimusta!
"Venäjä on ystävämme.
DCA-sopimusta ei saa hyväksyä missään nimessä!
Yhdysvallat on roistovaltio!"
Ne on Putlerin trolleja, ETKÖ TIENNYT?
Niin ovatko ne niitä ns. hyödyllisiä idiootteja vai pelkkiä tavan idiootteja?
Kyse on realismista. Venäjä on voimakkaampi ja monta kertaa väkiluvultaan isompi. Se on kuin baari tappelu 1 vs 4.
Sota ei olisi syntynyt, jos USA ei olisi provosoinut. Yksin Ukraina ilman tukea olisi aloittanut tätä, se on selvä.
Sota syttyi koska Venäjän diktaattori on harhainen valehteleva fasisti ja imperialisti, joka haluaa revanssin Neuvostoliiton hajoamisesta ja kuvittelee olevansa Pietari Suuren veroinen valloittaja. USA:lla ei ollut mitään tekememistä sodan syttymisen kanssa.
Eikös Suomi 24 julistanut 2 vuotta sitten että Pietarin trollit siivotaan pois sen palstoilta.?
Sananvapauden nimussäkään ei voi suvaita kansallista turvallisuutta heikentävän propagandan levittämistä.
Säähän oot Natossa. kuka sun turvalliisuutta muka vois uhata?
"Venäjä ei uskalla hyökätä yhteenkään Natomaahan"
Mieti Nato Tiltu mieti. Voisko sittenkin .... ???
Sananvapauden nimusäkissäkäänhän ei voi suvaita kansallista turvallisuutta heikentävän propagandan ja nimusäkin leviämistä.
Juu. Taisi kestää muutaman päivän.
Vladimir Putin ilmoitti puheessaan että Ukraina ei ole oikea valtio, vaan osa Venäjää, ja että ukrainalaiset ovat vain eroon hairahtuneita venäläisiä.
Minä ymmärrän hyvin ukrainalaisia, jos he eivät pitäneet naapurimaansa Venäjän fasistidiktaattorin puheita niin sanotusti "rakentavina kahdenvälisille jatkokeskusteluille".
Kuinka sinä suhtautuisit naapuriisi, joka kyseenalaistaisi tuolla tavalla sinun ja perheesi oikeuden päättää itse omista asioistanne, ja jos ette suostuisi vapaaehtoisesti tuon naapurisi hallittavaksi, he hyökkäisivät kotiinne ja yrittäisivät pakottaa teidät suostumaan?
Ei mitään rauhaa ennen kun roskajoukko kerjäläisvaltio on pistetty maantasalle, sitä roskaa ei käy kaipaamaan kukaan. Kiitos Putin hyvästä työstä.
Niin, Putin Kasarimyrkyttäjä on tosiaan hajoittamassa Venäjää.
Aivan käsittämättömiä kommentteja satelee. Ukraina on 40 miljoonan kansalaisen itsenäinen valtio, pinta-alaltaan Euroopan suurin.
Tiltu vaatii, että soditaan kunnes se "on pistetty maan tasalle" ja kiittää siitä Putinia.
Vain ja ainostaan Putinin hallinto puhuu tuollaista. Ei yksikään Suomessa, ei Euroopassa, Ei YK:ssa, ei missään (fasisteja ei lasketa).
Venäjän trollaus on taas aktivoitunut palstalla. Välillä oli jo hiljaisempaa, liekö EU-vaalien johdosta.
Varmaankin näin, otetaan trollaukset vitsinä.
Kaalisoppa ja vodka saa aikaan harhoja.
#Mistä noita venäläismielisiä riittää?#
Gallupin mukaan suuri osa Suomalaisista on venäläismielisiä.
Todellisuudessa heitä on kuitenkin säälittävän vähän mutta koska harvoilla on työpaikka niin aikaa on notkua koneen ääressä ja lukea MV-palstaa ja copy/pastata sitä.
Jotkut (suurin osa?) ei osaa kuitenkaan paste komentoa koska se unohtuu vaikean copy komennon jälkeen joten hölöttävät sitten mitä sattuvat muistamaan ja ainakin Vietnamin sodan mainitsevat ja joitain salaliittoteorioita sekä kertovat Suomen olevan mukana NATO sodissa.
Reserviläisharjoituksiin voi tiltukin tulla vaikka ei olekaan armeijaa käynyt.
Mutta taitaa tiltua pelottaa että Putin saa tietää tai ainakin Bätmän, se lihavampi.