Olen ravintolassa vuorotyössä. Kuuleman mukaan pidettykin tehtävissäni. Teen paljon ylitöitä. Hoidan kodin ja kaksi lasta, sen lisäksi anopille vielä lisähommia. Sivussa hoidan vielä vasta perustettua yritystäni. Nyt olen kuullut kylältä, että anoppini mukaan olen laska ja saamaton. Enkä millään muotoa ollut oikea vaimo hänen kultipojulleen.
Kyllä tuntuu pahalta. Aioinkin kysyä, että josko se ämmä haluaa mennä poikansa kanssa naimisiin...
Kyllä tuntuu pahalta. Aioinkin kysyä, että josko se ämmä haluaa mennä poikansa kanssa naimisiin...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuka tuollaista puhuu!!jos ihminen tekee kaikkensa,hoitaa työn ja kodin ym..voiko enempi vaatia?huhuihin ei kannata aina uskoa...joku voi esim.kateuttaan kertoa sinulle tuollaista!en tiedä minkälaiset "välit"sinulla on anoppiin,mut kannattaako rueta riitelemään huhu puheista.
Sellainen viesti anopillesi, että haluan heti sinut miniäkseni! Heti, heti, heti minulle...
Jos minulla olisi kaltaisesi miniä, arvostaisin suuresti ja yrittäisin olla avuksi, varmaan nuolisin kengänpohjatkin silkasta kiitollisuudesta.
Ihan totta, tämä ei ole ivailua.
Anoppisi ei TAJUA arvostaa ahkeraa miniää, koska hänellä ei tosiasiassa ole aavistustakaan siitä MILLAINEN on laiska miniä. Siis OIKEA, AITO laiskimusprinsessa, jonka laiskuus perustuu noidankehän pyörittämisen logiikkaan.
Kerron millainen:
-On viihtynyt yhden lapsen kotiäitinä useamman vuoden.
-Ei siivoa, sillä siivoaminen kuuluu työssä käyvälle miehelle. Syy: koska ei tarvinnut siivota asuessaan lapsuudenkodissaan, joten ei osaa. Ja kun ei osaa, ei tarvitse. ( noidankehä )
-Ei järjestele tavaroita järjestykseen, koska tavaroita on liikaa. Niitä on liikaa, koska ei jaksa heittää mitään pois. ( noidankehä )
-Ei laita ruokaa, koska ei osaa laittaa, eikä halua opetella. Koska opetellessa tulee sotkua, ja kaikki menee pieleen, jota taas on inhottavaa siivota pois. ( noidankehä )
-Kun aviomies tulee illansuussa töistä kotiin, niin mies lähtee kauppaan, suunnittelee ja valmistaa ruoan. Jos mies on umpiväsynyt, niin vaimo tilaa pitsan. Jos mies on kolme päivää peräjälkeen valmistamatta ateriaa, vaimo tilaa pitsan. ( noidankehä )
- Jos pitsaa on syöty kolme päivää, vaimo valittaa yksipuolisesta ruoasta.
-Ei kävele koskaan puolta kilometriä pitempää matkaa, koska väsyy ja yleensä on huono ilma. Yli 10 asteen pakkasella kasvot paleltuvat. Mies kuskaa autolla puolta kilometriä pitemmät matkat. On huonokuntoinen, koska ei kävele. ( noidankehä )
-On nuorena ennen avioon menoa hankittu ajokortti, mutta ei halua itse ajaa, koska on helpompaa istua vieressä. Ei näe, koska ei halua hankkia silmälaseja, koska joutuisi ajamaan. Ei hanki silmiälaseja, koska ei ole aikaa sellaiseen.
- Ei laita koskaan itse lasta turvaistuimeen, koska ei osaa sitoa istuimen turvavyötä. Ei osaa sitoa, koska on avuton käsistään ja avuttomien ei tarvitse.
-Kun on perhejuhlat, ts. lapsen syntymäpäivät, kutsuu anopin laittamaan, koska ei osaa järjestellä ( omien sanojensa mukaan ) mutta osaa askarrella 20 vieraan kutsukortit.
- Osaa laittaa valokuvat valokuvakansioihin, koska se on kivaa.
-Pitää marmatuksen pyykinpesusta, kun joutuu työntämään vaatteet pesukoneeseen ja ripustamaan ne kuivumaan. ( ei ole aikaa )
- Ei voi silittää, koska on joskus polttanut itsensä silitysraudalla. Onnettomuus voi sattua uudestaan, joten mies silittäköön.
-Jos jääkaappiin unohtuu ruokaa pilantumaan, se on miehen syy, joka ei ole huomannut siivota kaappia.
-Ei pyyhi tiskipöydän tasoja, koska siihen kerääntyy liikaa astioita, joita taas ei ole jaksanut laittaa tiskikoneeseen. ( noidankehä )
- Ei jaksa imuroida, koska sängyn alla ( ehkä muuallakin ) on villakoiria, ja niitä on hankala imuroida.
- Tykkää käydä shoppailemassa, kun mies on mukana autokuskina. Linja-autolla keskustaan meno on liian työlästä.
- Tykkää lukea naistenlehtiä ja postimyyntikuvastoja. Tuntee tuotemerkit vaikka unissaan. Ja on pakko päästä shoppailemaan, koska tuntee tuotemerkit. ( noidankehä )
-Tarvitsee lapsen kylvetykseen miehen apua, ehdottomasti, oli mies töistään kuinka väsynyt hyvänsä. Ja jos mies ei yksinkertaisesti jaksa, lapsi jää kylvettämttä, sillä jos kaksi aikuista ei ole kylvettämässä, lapsi voi hukkua. ( noidankehä )
- Moittii päivittäin miestä, siitä että on liian vähän rahaa.
-On kehunut ystävättärilleen pysyvänsä elämänsä loppuun asti "perheenäitinä".
-Rahan ansaitseminen on miehen tehtävä.
-Rahan ansaitseminen ei ole vaimon tehtävä.
-Kaikki ylimääräinen: mattojen pesu, marjojen ja sienten keruu, ruohonleikkauu, rappujen kolaaminen lumesta, ulkokukkien kastelu yms. pihatyö, leipominen, vaatteiden korjaaminen, roskien vienti, asioiminen eri virastoissa, lapsen kanssa neuvolaan meno ilman autokuskia, kirjastossa käynti ilman kuljettajaa jne... OVAT TÄYSIN MAHDOTTOMIA TEHTÄVIÄ, joita ei voi edes kuvitella ei nyt, ei koskaan eikä ikinä tekevänsä.
Siis tällainen on laiska miniä!
Joten... oiskos minulla mahdollista keskustella anoppisi kanssa vaihtominiävuodesta?
Samaan tapaan kuin on vaihto-oppilas järjestelmä. :)
Kirjoititpa tosi asiaa!!!Minäkin olen "kuullut"että kuvaamasi kaltaisia miniöitä,on olemassa.Voi ukko rukka...mut kuinka kauan jaksaa...ja rakkautta riittää??
Kylläpä on kamala miniä. Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää, että onko hän kuinka nuori?
Yli 30-vuotiaat on mielestäni opetettu vielä kotitöitä tekemään. Sitä nuoremmat eivät taida tietää mitä ne on. Eivät todellakaan tiedä mitä esim. paistinpannulla tehdään. huh huh
pakko oli vastata ja puolustaa meidän alle 30-vuotiaiden nuorten naisten mainetta.kyllä se on ihan vanhemmista kiinni ketkä viitsivät kasvattaa/kouluttaa/vaatia jälkikasvuaan tekemään töitä.ei ainakaan minun kavereista ole kukaan sellainen joka ei kotitöitä tekisi.(ikä meillä 20-26 vuotta)Eiköhän niitä vapaankasvatuksen hedelmiä ole ihan kaikissa ikäluokissa.se vaan on niin että ei me nuoremmat naiset suostuta enää marttyyrimaisesti raatamaan ja tekemään kaikki paskat kotityöt.kyllä sen äidin kultamussukan(pojan) on hyvä opetella sitä imurin vartta heiluttamaan ja tyhjentämään edes sitä astianpesukonetta.
kylläpäs vaadit miniältäs paljon....oikein jumalattoman listan olit pistänyt.ja sinä varmaan tekisit kaiken iloisesti hymyillen ja vielä enemmänkin ja kaiken aivan täydellisesti.miniäsi on kyllä aika laiska ja hänen vanhempansa ovat selvästi lellineet pikkuprinsessansa piloille.mutta ei kuule nykyajan miniät tykkää missään marja ja sieni mettässä kontata,matot pestään pyykkituvassa matonpesukoneilla ja kuule ne ruohonleikkuut ja muut pihatyöt kuuluu kyllä enemmän miehelle.kertomassasi tapauksessa heräs mieleeni kysymys kuka itseään arvostava ihminen alistuu tuollaiseen kohteluun kuin poikasi?
Olen kanssasi samaa mieltä, että nykyajan naisen tarvitse suostua raatamaan.
En itsekään raada, vaan jaetaan työt puolison kanssa, niin että se ken ehtii ja jaksaa, hoitaa homman. Yritetään tehdä tasapuolisesti. Tässä suhteessa puolisoni ei ole vanhanaikainen mies.
Voin kyllä sanoo, että miniäni on pitänyt puolensa. Poika heiluttaa imurinvartta kahdenkin edestä.
Aika näyttää, millaisen sadon miniä kylvää "perheenemäntänä" olostaan. Hän ei ihan kaksikymppinen enää ole ja poikani on häntä nuorempi.
Ei se ollut vaatimuslista!
Enkä todellakaan vaadi häntä marjametsään tahi mattopyykille, eikä hän siellä käykään. Listasin sen vain TÄYSIN mahdottomiin tehtäviin, jota en edes unissanikaan kuvittele hänen tekevän. Omien sanojensa mukaan, hän ei ole ikinä käynyt marjassa. Poikani on käynyt silloin tällöin mukanamme metsässä, kun on alkanut tehdä mustikkapiirakkaa mieli. Siis hän leipoo sen. Ja miksi hän leipoo? Olen iloinen siitä, että opetin kaikki lapseni ruoanlaittoon, olen tasa-arvon kannattaja. Eli pysyy se kauha miehenkin kädessä.
Sama on mattopyykin laita, poika hoitaa sen, eli vie pesulaan.
En ole niin hoopo, että vaatisin miniäni tekemään samoja asioita kuin minä, joka olen eri sukupolvea.
Eikä se muukaan lista ollut vaatimusta, vaan kuvailua, siitä miten asiat ovat.
Ei todellakaan vaadita häneltä mitään! Uskon, että elämä hoitaa jossain vaiheessa itse nämä vaatimuspuolet.
Uskon, ja olen kanssasi samaa mieltä, että ajat ovat muuttuneet. Yritän itsekin muuttua ajan mukana, vaikka ikäihminen olen.
Listasi on ehkä mielestäsi kuvailua, mutta kaikkitietävän kertojan tapaan kuvailet myös kohteesi ajattelua, perusteita ja logiikkaa.
Jos et edes pidä miniästäsi, miten olet päässyt tutustumaan noin läheisesti miniäsi ajattelutapaan ja arkipäivän yksityiskohtiin?
Itse olen mielestäni aika tavallinen naisihminen. Naimisissa ja kaksi lasta. Käyn töissä, opiskelen toista tutkintoa (viittä vaille valmis viiden vuoden työn ohessa opiskelun jälkeen) ja tietysti hoidan kotia ja lapsia. Lapsiamme ei ole koskaan hoitanut päivähoitajan lisäksi kukaan muu kuin me itse. Jos menoja sattuu iskälle ja äiskälle yhtäaikaa, äiskä jää aina kotiin ja peruuttaa menonsa, oli sitten kyse työstä tai opiskelusta.
Meillä siivoaa ja tekee ruokaa molemmat, tosin käytännössä mies lähtee mielellään lasten kanssa ulos, että minä saan sitten rauhassa siivota :)))) Mies harrastaa säännöllisesti urheilua ja tapaa kavereitaan viikonloppumatkoilla. Minä en harrasta mitään, en käy missään, enkä esimerkiksi ole vuosiin ehtinyt katsoa televisiota.
Jos olisit meillä kärpäsenä katossa, sanoisit meitä malliperheeksi. Tämän malliperheen äiti on kuitenkin useimmiten todella väsynyt, mikä johtuu valvomisesta. Otan nimittäin yöt avuksi, sillä päivät eivät useinkaan riitä.
Anoppini ei kuitenkaan näe elämäämme sen enempää kuin nyt yleensäkään vieraat käydessään näkevät. Kun anoppi tulee kylään, siirrän tenttikirjat syrjään, saatan järjestää vapaapäivän töistäkin tai sitten anoppi pyydetään kylään, kun minulla on lomaa. Anopin tullessa lapsetkin saavat valvoa pidempään kuin tavallisesti ja tietysti koko koti kiiltelee puhtauttaan, koska olemme mieheni kanssa puunanneet sen ennen vierailua.
Meillä on mieheni kanssa sellainen sopimus (syntynyt jotenkin automaattisesti), että kun hänen sukulaisensa vierailevat meillä, mies tekee ruuat ja hoitaa asiat. Minun sukulaisten kyläillessä teen sitten minä ruuat ja siivoan jne.
Mitä tekee anoppi?
Kauhistelee muille sukulaisille ja miehelleni, että makoilen kaiket päivät tekemättä yhtään mitään. Kertakaikkisen laiska! Ei edes lapsilleen ruokaa laita (mies laittoi ruuat) eikä siivoa, eikä pese pyykkiä.
Mieheni taas kunnostautuu äitinsä näköpiirissä kummasti: sinne menee riitelemättä kerrankin pyykit koneeseen, ruokaakin laittaa ihan kiroilematta ja suunnittelee ääneen kaikenlaista (mitä ei sitten koskaan toteuta). Ja tietysti mieheni imuroi ainakin kerran äitinsä nähden - kun on ensin kysynyt minulta, missä meillä säilytetään imuria.
Siis ihan oikeasti!
Anoppini ei mitenkään ymmärrä, että kun hän tulee meille kylään, meillä on ns. poikkeustila eikä tavallinen arki. Enhän minä nyt muidenkaan vieraiden aikana ala hullun lailla siivota tai pestä pyykkiä, miksi sitten anopin aikana alkaisin?
Toiseksi, kaikki mitä mieheni tekee on niin suurta. Ja kaikki mainitaan äidille. Esimerkiksi: "Tamppasin tänään matot" tarkoittaa sitä, että rullasin matot valmiiksi ovelle, imuroin ja luutusin kaikki lattiat (joskus myös vahaus, mutta se yöllä kun kaikki nukkuvat), järjestelin tavarat paikoilleen ja näin tuli puts plank. MUTTA kun mies tamppasi matot, se tarkoittaa miehelleni ja anopilleni sitä, että minulla oli vaaaaltavan paljon vapaa-aikaa sinä päivänä. Minä kun en soita anopilleni ja luettele tekemiäni töitä.
Eräänä päivänä anoppini soitti ja kyseli miestäni pesemään anopille ikkunoita. Sanoin, että kyllä varmaan tulee kun pyydät, mutta ensin pitää varmaan opetella pesemään niitä ikkunoita. Anoppini hämmentyneenä kyseli, mitä oikein tarkoitan. Sanoin, että enpä ole tässä 20 vuoden aikana nähnyt miestäni koskaan ikkunoita pesevän, joten arvelen, että pitää ensin opetella. Eikä muuten anoppi uskonut. Eikä muuten mieskään mennyt pesemään niitä ikkunoita. Enkä muuten mennyt minäkään. En mennyt, koska anoppi on päättänyt, että olen laiska, niin esitänpä kiusallanikin vähän laiskaa ja saamatonta. On meinaan niin kiire kotosalla, etten ehdi mennä näyttelemään ahkeraa anoppilaan.
En ole enää miniä enkä vielä anoppi. Olipa hauska kirjoitus. Mutta hyvä puoli asiassa on että miniäsi on varmasti peto sängyssä ja pitää poikasi tyytyväisenä, koska poika kerran jaksaa olla hänen kanssaan!
Kirjoititpas ihanasti, oli niin tuttua tarinaa! Minulla oli joskus kauan sitten poikaystävä, jonka äiti ei sietänyt minua silmissään - kaikessa oli jotain vikaa. Urheiluharrastukseni oli pahasta: matkustin liikaa. Vartaloni oli liian laiha ja poikamainen, naisella pitäisi olla naisen muodot. Hartiani olivat liian leveät, kun en tarvinnut olkatoppauksia. Söin liikaa, se tulee kalliiksi. Opiskeluni: olin väärässä korkeakoulussa, olisi pitänyt valita lääkis kuten hänen tyttärensä. koulumenestykseni: olisi pitänyt olla parempi (yleisarvosanani vanha laudatur, pojalla c). Ihoni: olen vaalea ja kalpea, en rusketu vaan palan. Minussa on kuulemma jotain vikaa, kyllä blonditkin ruskettuvat, minulla siis oli joku ihotauti, viallinen pigmentti - tätä vitsiä sain kuulla joka kevät.
Asuin yhdessä pojan kanssa 4 vuotta. Kotimme ei ollut anopin mieleen sisustettu, hän toi meille tavaraa: pöydän, jota ei saanut naarmuttaa (tarkasti sen joka kerta) kahvikuppeja, joita ei saanut rikkoa (laski kupit aina käydessään). Maljakoita, joissa sai pitää tiettyjä kukkia. Huonekasveja, joita en osannut hoitaa, astmaatikkona hankkiuduin useimmista eroon. Siitepölyallergiani oli kuulemma hysteeristä höpötystä, "kukkaisistahan tulee niin ihana tuoksu kotiin". Kaikki minuun kohdistuva arvostelu ja piikittely sanailtiin aina silloin, kun poika olin asioilla tai toisessa huoneessa. Poika oli perheen nuorimmainen ja kätevä käsistään, hänen piti opintojensa ja työnsä ohessa huoltaa äidin auto, tehdä kaikki "miesten" työt äitinsä huushollissa: viedä matot ulos, pestä ikkunat, hankkia joulukuusi, käydä kaupassa ja kantaa painavat kassit jne loputtomiin. Poika teki kaiken mutisematta ja minulle kertomatta, mitä kaikkea hänellä teetettiin. Kerran olimme menossa hänen äitinsä luo kylään. Minulla oli uudet valkoiset farkut ja valkoinen paita, vähän paremmat. Minulle oli yllätys, että vierailumme tarkoitus oli pestä anopin ikkunat. Jättäydyin hommasta sivuun vaatteisiini vedoten ja siitäkös meteli syntyi, sain silmät ja korvat täyteen kuulla millainen laiskimus olin. Joulut: piti viettää aina sen suvun luona - ei puhettakaan, että olisin vienyt poikaystäväni oman perheeni pariin sellaisena päivänä. Joululahjat: minä en saanut koskaan mitään, oli joku viime hetkessä kääräisty karkkipussi tai hyasintti (en voinut viedä sellaista kotiini) - ihan kuin eivät olisi muistaneet, että minäkin tulen pojan mukana. Muille kyllä lahjoja riitti. Minun kuitenkin odotettiin antavan poikaystävän äidille joka joulu jotain merkittävää.
Jostain syystä olin poikaystäväni äidin hampaissa koko ajan - mitä tahansa tein tai sanoin, siinä oli jotain vikaa. Jos istuin sohvalla, siinä ei olisi saanut olla. Jos menin keittiön pöydän ääreen, sain kuulla, ettei ole ruoka-aika, mitäs minä siinä nökötän. Jos käytin wc:tä, vedin sen väärin (mistäs hän tiesi, millä asialla olin). Käytin väärää käsipyyhettä jne. Pari vuotta yritin olla mieliksi ja seurustella, mutta ei siitä mitään tullut. Minulla oli vääriä mielipiteitä, kun en halunnut mielistellä, vaan kysyttäessä sanoin mitä ajattelin. En ikinä tyrkyttänyt mielipiteitäni, kysyttäessä vain. Minun kotonani poikaystävän äiti jakeli mielipiteitään ja odotti, että olisin samaa mieltä: ostamani ja ompelemani verhot ovat rumat. ompelemani päiväpeitto on kehno jne. Parina viimeisenä vuotena annoin poikaystäväni käydä velvollisuuskäynnit äitinsä luona yksinään, en viitsinyt lähteä sinne nälvittäväksi kuin pari kertaa vuodessa.
Asuin poikaystäväni kanssa neljä vuotta, ja olisihan siitä voinut avioliittokin tulla. Mies oli oikein hyvä ja mukava, haikeasti joskus ajattelen, mutta muistutan itselleni, millainen riesa mummista olisi tullut. Poika asettui kaikessa äitinsä puolelle, eikä uskonut, mitä kaikkea hänen äitinsä minun päälleni syyti. Meni se suhde rikki muutenkin, mutta anoppi kylvi pahan siemenen, minun kodinhoitamistaitoni ei kelvannut, en väitä, että mikään marttakerhon kasvatti olisin, mutten ihan poropeukalo kuitenkaan. Osaan siivota, leipoa, laittaa kotiruokaa, en ehkä osannut kaikkea kun olin 22, mutta olen oppinut ja opetellut. Varmaan olisin synnyttänyt liian kalpeita ja rotevia lapsiakin, siinä suvussa lapset synnytettiin muutamassa tunnissa, minun synnytykseni kestivät vuorokauden ja olisin siis siinäkin taidossa ihan kelvotonta sorttia (lapset reilusti yli 4kg)...kun tapasin nykyisen aviomieheni äidin sain niin sydämellisen vastaanoton, että kyyneleet tulevat vieläkin silmiin. Minä kelpasin omana itsenäni ja kaikki oli hyvää ja kaunista. Mitä en osannut, anoppi ilomielin opetti ja näytti miten hän tekee. Meistä tuli heti ystävät. Minun lapseni ovat isoja terveitä ja kauniita ja anopille mieluisia. Eli on niitä ihania anoppeja olemassa, minulla on onnea.
Tiedän siitä, kun miniä kertoo minulle.
Ja oikeasti minulla on rauhalliset välit miniään. Ne syyt, eli ym. noidankehät ovat miniän itsensä kertomaa logiikkaa, mikä mielestäni on tosiasiassa aika hauskaa.
Olen toiveikas miniän suhteen, ja ajattelen parhain päin hänen vielä oppivan toisenlaistakin, positiivista päättelyä.
Ja tuo ikkunanpesu: olen pessyt miniälle ikkunat, koska hän ei voi pitää käsiään ylhäällä, sillä hänellä on krooninen niskakipu ja hän pelkää saavansa sydänkohtauksen.
Hän on sanonut minulle, että käsien ylhäällä pito rasittaa sydäntä, eli hän ei voi pestä ikkunoita. Hänellä on aistinut silloin tällöin sydämessään rytmihäiriöitä.
Hänellä on aina ollut tunne, että hän eräänä päivänä kuolee sydänkohtaukseen.
Ja minä taas nautin ikkunanpesusta, olen ollut koko ikäni liikunnallinen ja hyväkuntoinen ( on juostu Tukholman maratoni )
Olen varmaan painajainen miniälleni tämän liikunnallisuuteni vuoksi. Harvoin kipuilen.
Ymmärrän häntä, ja koetan olla hiljaa siitä, kuinka mukavaa voisi olla lenkkeily.
Hän voisi kokea sen painostukseksi.
Kerran yritin saada mukaani happihypylle, mutta hän kääntyi takaisin, koska häntä paleli.
Hän oli "taloon" tullessaan tosikko ja on pikku hiljaa alkanut sulaa.
Uskon kuitenkin ihmisen pystyvän aikaa myöten muuttuvan, hänen lapsuuden taustansa on ollut rikkonainen.
Joudumme ammattimme luonteen ja omaisuuksien vuoksi asumaan melko lähekkäin.
Oh! Täytyypä miettiä, etten itse ole samanlainen!
En kuitenkaan tunnista persoonaani aivan tuollaiseksi kuin anoppisi on ollut.
Tai voihan olla, että omille virheilleen on tavattoman sokea.
Mutta tosipaikan tullen, olen aikonut kuitenkin tämän nykyisen miniäni pitää... siis en ole kantona kaskessa poikani avioliitoossa.
Kauheata olisi särkeä rakkaan poikansa avioliitto, se olisi äärimmäisen häijy ja käärmemäinen teko.
Onneksi pääsit eroon tuosta ilkiömäisestä anoppiehdokkaasta.
Onpa tuo ajatus käynyt mielessäin itselläkin.
Niin se taitaa olla.
Ja hyvä niin, että ei ihan ketuille ole se avioliitto mennyt!
Siis jopas oli tuttua kertomaan, aloin jo miettimään että ollaanko kenties seurusteltu saman miehen kanssa :-)
Siis just noi joulun vietot ja joululahjan "unohtumiset"!!! ARGH! Minulle ei ostettu lahjoja erikseen vaan joku lahja sitten oli poikaystäväni kanssa "yhteinen", kuten vaikka meisselisarja yms. Muut saivat roppakaupalla lahjoja ja minä pyörittelen peukaloita. Omassa kotona, kun exäni sinne joulunviettoon tuli, niin kaikille ostettiin/tehtiin yhtä paljon lahjoja. Onhan se noloa jo isäntäväellekin jos vieraat tuntevat olonsa ulkopuolisiksi!!
Anoppi tosiaan teki myös OMAN lahjansa hyvin tiedetyksi, "toivon SINULTA lahjaksi tänä jouluna timanttikorvikset ja pojaltani minkkiturkin" ja nämä siis silloin kun olimme opiskelijoita!! Ja itse pihinä osteli lahjat tarjoustalon ale-laatikosta.
Kaikki vierailut anoppilaan olivat työreissuja. Anoppi soitti sunnuntai aamuna ja lirkutellen pyysi meitä sunnuntai-lounalle. Ilomielin menimme. Perillä anoppi odottaa tehtävä listoineen: kun olette pesseet ikkunat, maalanneet aidan, käyttäneet mustin lenkillä ja eläinlääkärillä, leikanneet nurmikon, vaihtaneet vessan lampun, vieneet roskat niin SAATTE palkkioksi lämmitää mikrossa lohikiusausta mitä anopilla oli jäänyt yli eilisestä lounaasta ystävien kesken. Sen verran tyhmiä oltiin, että mentiin samaan lankaan varmaan pari vuotta ennekuin opittiin anopin metkut. Sitten alkoi anopin itkuvirsi siitä että ei koskaan käyty kylässä. No vittu miksiköhän?
Ero poikaystävästä oli vaikea, mutta ensimmäisen kerran eron jälkeen hymy nousi huulille, kun tajusin että pääsin sitten samalla eroon siitä helvetin harpusta. Jipii.
Kuka mahta olla tuo peto joka tuollaisia huhuja kertoo sinulle? Kuka tahaansa han on, han on hyvin, hyvin sairas. Ei kukaan jarki ihminen kerro toiselle noin alaarvoista sanottavaa.
Joten: Tuo sairas huhujen levittaja jata taysin omaan arvoonsa. Kylla han rauhoittuu kun huomaa ettei saakkaan tarpeeksi pahaa aikaiseksi.
Onko anopillasi pahoja vaihdevuosiongelmia, vai onko hän vaan muuten elämäänsä kyllästynyt? Jos hänen ainut elämänilonsa on perättömien juorujen levittäminen kylällä Sinusta, niin huonostipa on anopin asiat!
Nyt Sinun on laitettava oma koti ja lapset etusijalle! Ja ajattele myös omaa jaksamistasi! En tunne ravintola-alaa, mutta onko Sinun pakko tehdä siellä ylitöitä? Kun Sinulla on myös vastaperustettu yritys, niin mieti myös omaa jaksamista yrittäjänä. Tunnetko muita yrittäjiä? Hae heiltä tukea, ja yrittäjäjärjestöstä myös!
"Hoidan kodin ja kaksi lasta, sen lisäksi anopille vielä lisähommia."
Miksi Sinä teet anopin töitä? Anoppi tehköön itse lisähommansa! Ovatko nämä "lisähommat" anopin rästiinjääneitä kotitöitä? Eivät ne Sinulle kuulu. Onko anoppisi sairas vai vaan laiska, kun teetättää Sinulla työnsä?
Olet aivan liian kiltti : )! Anoppi käyttää nyt Sinun ahkeruuttasi ja kiltteyttäsi hyväksi.
"Nyt olen kuullut kylältä, että anoppini mukaan olen laiska ja saamaton." Kutsu anoppisi Teille kylään. Onko miehesi muuten Sinun vai anopin ( äitinsä ) puolella?
Jos miehesi on asettunut anopin ( äitinsä ) puolelle, lähetä mies ja lapset hetkeksi muualle. Kysy anopilta suoraan, mitä hän on kylällä Sinusta puhunut. Jos miehesi arvostaa Sinua, mies voi olla myös paikalla. Anopille on tehtävä selväksi, että juoruamisen on loputtava heti!
"Enkä millään muotoa ollut oikea vaimo hänen kultipojulleen." Tuttu tilanne. Mieheni vanhemmat eivät pidä minusta. En ole koskaan viihtynyt mieheni kotona. Pakosta käyn siellä muutaman kerran vuodessa. Joka kerta anoppilan kynnyksen yli astuessa on tunne, että minua ei tähän taloon kaivata!
Ja aina, kun appivanhemmat kyläilevät meillä, on sama ilkeä tunne. Anoppini ja appeni suhtautuvat minuun kuin ilmaan. Mieheni ja lastemme seura kyllä kelpaa heille.
Anoppini ja appeni ei tarvitse tehdä meillä yhtään mitään. Ikinä en pyydä heitä lastenhoitajiksi, kotitöihin tai remonttiavuksi. Itse teemme kaiken.
Valmista saavat vaan katsella. Ja silti pitää valittaa.
Kun käymme anoppilasssa, mieheni auttaa vanhempiaan jonkin verran. Siis tekee lähinnä apen rästiinjääneitä hommia. Appi ei korjaa mitään. Jos jokin hajoaa, hän soittaa mieheni ilmaiseksi orjaksi. Jos mieheni ei ehdi avuksi ( harvoin ehtiikään ), on apen turvauduttava palkalliseen remonttimieheen. Ja palkkaa päivitellään kauan - ammattimiehen pitäisi korjata kaikki ilmaiseksi.
Minäkin olen auttanut jonkun verran anoppilassa.
Voimia ja jaksamista Sinulle : )!