Miksi Unkaria jatkuvasti mustamaalataan?

Sellaiset jotka eivät tiedä maasta mitään muuta kuin että se ei alistu kaikkiin EU, n kotkotuksiin vaan haluaa itse hoitaa maataan ja sen asukkaiden tarpeita. Sehän EU,n päättäjiä risookin ja täällä poliitikot uskovat kaiken mitä Unkarista kirjoitetaan, enimmäkseen pahaa. Lukekaa miten Unkarin valtio antaa hyvinointia ensisijaisesti omille kansalaisilleen, eikö se ole se valtion ensisijainen tehtävä.
https://blogit.perussuomalaiset.fi/matti-rinnekangas/perheiden-ja-nuorison-suojelusuunnitelma-unkarin-malli/
135466
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 135

Vanhimmat

Se suojelee omaa kansaansa. Ainoita Euroopan maita jonka johtajalla on järki päässä. Toiset vaan kumartaa WEF ja NWO agendaa.

Äänestä
  • Ompa hienoja systeemeitä nuorille perheille ja muillekin. Siellä arvostetaan näköjään oman maan perheitä ja arvoja.

    Äänestä

  • Aivopesu= tehnyt monien maiden johdoista, Kansan Pettureita!

    Äänestä

  • Unkari ja Orban ei suojele mitenkään omaa kansaa tai taistele "pahaa WEF ja NWO" vastaan koska nämä on satuolentoja.

    Unkaria ja Orbania vihataan koska se blokkaa kaiken avun Ukrainalle ja edistää putinin sotatoimia. Sama kuin joku mies hyökkäisi lapsen kimppuun niin Orban yrittää estää poliisia saapumasta paikalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Unkari ja Orban ei suojele mitenkään omaa kansaa tai taistele "pahaa WEF ja NWO" vastaan koska nämä on satuolentoja.

    Unkaria ja Orbania vihataan koska se blokkaa kaiken avun Ukrainalle ja edistää putinin sotatoimia. Sama kuin joku mies hyökkäisi lapsen kimppuun niin Orban yrittää estää poliisia saapumasta paikalle.

    Sua on aivopesty painepesurilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sua on aivopesty painepesurilla.

    Usko sinä vain joulupukkiin sillä perusteella, että joku sanoo sen olevan totta internetissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sua on aivopesty painepesurilla.

    Tuo edellyttäisi sekä pesuria että aivoja - epäilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sua on aivopesty painepesurilla.

    Mieti mikä mahdollisuus sulla olisi ollut näyttää totuus ja kertoa faktoja. Sen sijaan päätit vain haukkua aivopestyksi.

    Sille on ihan syykin, koska et pysty ja sulla ei ole mitään argumentteja. Viimeinen mahdollisuus on vain yrittää haukkua toista.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Unkari ja Orban ei suojele mitenkään omaa kansaa tai taistele "pahaa WEF ja NWO" vastaan koska nämä on satuolentoja.

    Unkaria ja Orbania vihataan koska se blokkaa kaiken avun Ukrainalle ja edistää putinin sotatoimia. Sama kuin joku mies hyökkäisi lapsen kimppuun niin Orban yrittää estää poliisia saapumasta paikalle.

    WEF ja NWO on satuolentoja?

    Äänestät varmaan K Kulmunia?

    Näitä tietämättömiä viellä on -huoh

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    WEF ja NWO on satuolentoja?

    Äänestät varmaan K Kulmunia?

    Näitä tietämättömiä viellä on -huoh

    No mitäs NWO:ta eurooppalainen äärioikesito yrittää yhdessä talousoikeiston kanssa? Trump ja Putin takuumiehinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    No mitäs NWO:ta eurooppalainen äärioikesito yrittää yhdessä talousoikeiston kanssa? Trump ja Putin takuumiehinä.

    Siis äärioikeisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Usko sinä vain joulupukkiin sillä perusteella, että joku sanoo sen olevan totta internetissä.

    Siitä huolimatta, että Unkari on EU:n jäsenmaa Unkarissa hermo lepää. Ainoa EU:n jäsen, missä kauppakeskukset eivät ole täynnä joutilaita pakolaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ompa hienoja systeemeitä nuorille perheille ja muillekin. Siellä arvostetaan näköjään oman maan perheitä ja arvoja.

    Valitettavasti meidän persumme vain ihailevat Unkarin hienoja systtemeitä, mutta eivät edes yritä saada meille vastaavia.

    Johtunee siitä, kun meidän rahamme ei riitä niiden totetuttamiseksi, kun me ja moni muu maa lapioi rahat dikt. Orbanille.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Valitettavasti meidän persumme vain ihailevat Unkarin hienoja systtemeitä, mutta eivät edes yritä saada meille vastaavia.

    Johtunee siitä, kun meidän rahamme ei riitä niiden totetuttamiseksi, kun me ja moni muu maa lapioi rahat dikt. Orbanille.

    Unkarin hieno systeemi on se, että raha menee johtajan, hänen perheensä taskuun. Orban käytti EU-rahaa ja rakensi rautatien isänsä pihaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tuo edellyttäisi sekä pesuria että aivoja - epäilen.

    entiset varsovanmaat sai kyllänsä neuvostoliitosta,jota eu muistuttaa,

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Unkari ja Orban ei suojele mitenkään omaa kansaa tai taistele "pahaa WEF ja NWO" vastaan koska nämä on satuolentoja.

    Unkaria ja Orbania vihataan koska se blokkaa kaiken avun Ukrainalle ja edistää putinin sotatoimia. Sama kuin joku mies hyökkäisi lapsen kimppuun niin Orban yrittää estää poliisia saapumasta paikalle.

    Ja taatusti suojelee omaa kansaa toisin kuin täällä. Tämä maa saa islamisoitua ihan rauhassa eikä muut paitsi Persut ota asiaa esille.

    Äänestä

Ainakin mahtava maa matkailijalle, halpaa, ystävällisiä ihmisiä, pelätä ei tarvi ikinä missään.
Vrt Ruotsi...

Äänestä
  • Ihan valetta tuo. Jätäpä hotellihuoneeseen kännykkä, rahapussi tai läppäri, niin ne sieltä "itekseen" häviää ja ystävällisyys on heikoissa hapessa kuten palvelualttiuskin. Ihan samalla tavalla tulet Unkarissa ryöstetyksi kuin muissakin maissa. Ehkäpä maalailet persu vain ruusuista kuvaa Riikankin takia.

    2Äänestä

  • Vrt Suomi🧟‍♂️😫

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ihan valetta tuo. Jätäpä hotellihuoneeseen kännykkä, rahapussi tai läppäri, niin ne sieltä "itekseen" häviää ja ystävällisyys on heikoissa hapessa kuten palvelualttiuskin. Ihan samalla tavalla tulet Unkarissa ryöstetyksi kuin muissakin maissa. Ehkäpä maalailet persu vain ruusuista kuvaa Riikankin takia.

    On tullut käytyä monet kerrat ja tiedän mistä puhun. Turhaa trollaat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    On tullut käytyä monet kerrat ja tiedän mistä puhun. Turhaa trollaat.

    Tuo punapanssi ei ole käynyt Keravaa pidemmällä, eikä tiedä mistä puhuu.

    1Äänestä

  • Meidän vihervassut kuitenkin fanittaa salaa ryssää.

    Äänestä

Valtamedian omistaa juutaliset.

Äänestä
  • Äärioikeistolainen näkemys. Suomalaistutkija Pekka Kallioniemi paljastaa miksi.

    #084 – PEKKA KALLIONIEMI: Venäjän some-propagandakoneiston anatomia, Vatnik Soup & trollifarmit

    https://www.youtube.com/watch?v=Fxs3-KJmd38

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Äärioikeistolainen näkemys. Suomalaistutkija Pekka Kallioniemi paljastaa miksi.

    #084 – PEKKA KALLIONIEMI: Venäjän some-propagandakoneiston anatomia, Vatnik Soup & trollifarmit

    https://www.youtube.com/watch?v=Fxs3-KJmd38

    ”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

    Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

Unkari ja Puola ovat Euroopan helmet. Niiden katukuvassa kuvottavia laittomia siirtolaisia kaapuineen ei ole.

Äänestä
  • Tähän täytyy vastata muoti-ilmaisulla: se on juurikin näin

    Äänestä

  • Sehän on hienoa. Sopivia turistikohteita sitten.

    Äänestä

  • Eikä maassa ole toimivaa oppositiota, koska Orban ja Fidesz kopalsivat vaalien paikkajakojärjestelmää epädemokraattiseen suuntaan pyllistäen EU:n oikeusvaltioperiaatteelle. Mutta tällainenhan ei merkitse mitään, kun pääasia on ettei mamua näy? Ensin Orban käski muita EU-maita pitämään huolen omista asioistaan, kun hänet otettiin luokalle tästä asiasta. Ja nyt Orban suunnittelee jo muuttavansa Unkarin asemaa NATO:ssa, kun NATO:n pääsihteeri on esittänyt NATO-maiden yhteistä sitoutumista ukrainalaisten auttamiseen sotilaallisesti poislukien taistelutoimiin osallistumisen. Kuka voi enää luottaa siihen, että Unkari tulisi liittolaistenkaan avuksi, jos Putin päättäisi hyökätä NATO-maata vastaan? Orban on sekä EU:n että NATO:n heikoin ja vaarallisin lenkki ja Italia seuraa perässä.

    "Venäjän ortodoksikirkon päämies Kirill ylisti ensin estoitta Vladimir Putinia ja vaati sitten Venäjälle tiukempaa siirtolaispolitiikkaa."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010024567.html

    Äänestä

Ei Unkarin tarvitse olla EU:ssa eikä kyllä Natossakaan. Unkari voi liittyä Ivy-maihin ja Ex-Varsovan liittoon takaisin ja kumartaa ryssiä ja nuoleskella Putinin persettä. Omia kansalaisiaan Orban ei ajattele pätkääkään, vain omia sukulaisiaan.

3Äänestä
  • Kuka sinulle kertoi tällaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuka sinulle kertoi tällaisia?

    Yleistietoahan tuo on ollut jo vuosia. Orban on Putinin kuuliainen sylikoira.

    Äänestä

  • Kiina tykkää ja on jo Brics kanditaatti kuten Natomaa Turkkikin.

    Äänestä

  • Vihree 3= kolme toimittajaa paikalla

    Buhahahhaaaa

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuka sinulle kertoi tällaisia?

    Kuinka luotettava NATO-liittolainen Orbanin Unkari enää on? Tuollainen Putinin perseennuolija pitäisi heivata sinne puolelle, mihin hän kuuluu eli NATO:n ulkopuolelle. Samoin EU:n. Pelkkä rahankyttääjä.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010452119.html

    Äänestä

Unkarilla menee lujaa juuri sen takia kun sen päättäjät puolustaa omaa kansaa ja kansallisvaltiota henkeen ja vereen. Täällä Suomessa ollaan kuralla juuri päinvastaisen syyn vuoksi.

Äänestä
  • Se ei tee kenestäkään putinistia jos ihailee sitä kuinka Unkarin päättäjät puolustaa urheasti omaa kansaa eurostoliiton yrittäessä viedä siltä vallan pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se ei tee kenestäkään putinistia jos ihailee sitä kuinka Unkarin päättäjät puolustaa urheasti omaa kansaa eurostoliiton yrittäessä viedä siltä vallan pois.

    Eurostoliitosta puhuminen on putinistista paskaa.

    1Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eurostoliitosta puhuminen on putinistista paskaa.

    Linkki?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se ei tee kenestäkään putinistia jos ihailee sitä kuinka Unkarin päättäjät puolustaa urheasti omaa kansaa eurostoliiton yrittäessä viedä siltä vallan pois.

    Ei tee, mutta melkein kaikki te silti olette putinisteja.

    Miksi Unkari liittyi EU:hun, jos sen säännöt eivät kelpaa? Ihan älytöntä. Miksei se eroa ja liity samanhenkisten valtioiden porukkaan, kuten BRICSiin?

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eurostoliitosta puhuminen on putinistista paskaa.

    Ei ole. En hyväksy kumpaakaan systeemiä. En ryssän nykyistä hallintoa enkä sosialistista eurostoliittoa. Suomi itsenäiseksi on mottoni. Nato on hyvä olla että tuo ryssä pysyisi rajan takana.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Näin pitäisi Suomenkin toimia sillä heikot sortuu elon tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei ole. En hyväksy kumpaakaan systeemiä. En ryssän nykyistä hallintoa enkä sosialistista eurostoliittoa. Suomi itsenäiseksi on mottoni. Nato on hyvä olla että tuo ryssä pysyisi rajan takana.

    Suomella on tasan kolme uhkaa. Eräs uskonto josta vihervassut tykkää, eurostoliitto, ja ryssä.

    Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla. Se on enemmän kuin totta sillä eräs uskonto hukuttaa meidät alleen.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eurostoliitosta puhuminen on putinistista paskaa.

    Putinismi-heitto on moderni rasistikortti, jolla yritetään lähinnä estää ajattelua, jotta keskustelu saadaan vedettyä vasdareille ominaiselle idiotismin ja hokemien tasolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei ole. En hyväksy kumpaakaan systeemiä. En ryssän nykyistä hallintoa enkä sosialistista eurostoliittoa. Suomi itsenäiseksi on mottoni. Nato on hyvä olla että tuo ryssä pysyisi rajan takana.

    Putinin intresseissä on mahdollisimman heikko ja Venäjän intresseille myiötämielinen EU. Putin on vuodesta 2007 puhunut Venäjän etupiireistä, joihin Putinin mukaan kuuluu kaikkien entisten neuvostotasavaltojen lisäksi Suomi ja entiset itäblokin maat, kuten Puola, Unkari jne. Kaikki mölinä eurostoliitosta, jonka tarkituksena on heikentää tai hajottaa Euroopan unionia, tukee Putinin geopoliittisia intressejä ja on siten sananmukaisesti putinismia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Suomella on tasan kolme uhkaa. Eräs uskonto josta vihervassut tykkää, eurostoliitto, ja ryssä.

    Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla. Se on enemmän kuin totta sillä eräs uskonto hukuttaa meidät alleen.

    Islaminuskoisia on Suomessa pari prosenttia. Suurin uhka Suomelle on PS hallituksessa. Hyvänä kakkosena tulee Venäjä, mutta Venäjä ei ole välitön uhka, kuten oikeus- ja hyvinvointivaltiota romuttava PS.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Näin pitäisi Suomenkin toimia sillä heikot sortuu elon tiellä.

    Tosin BRICS ei ole samanhenkinen kuin Suomi, vaan täysin päinvastaisia arvoja edustava. Nato ja EU taas ovat kanssamme samanhenkisiä. Joten?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei ole. En hyväksy kumpaakaan systeemiä. En ryssän nykyistä hallintoa enkä sosialistista eurostoliittoa. Suomi itsenäiseksi on mottoni. Nato on hyvä olla että tuo ryssä pysyisi rajan takana.

    Olet näkemyksessäsi todella lapsenuskoinen. Kuvitteletko sinä ihan oikeasti, että tässä maailmanajassa kykenisimme pienenä maana asettautumaan tuon vastakkaisen asettelun ulkopuolelle? Se olisi äärimmäinen voitto Putinille, jos Suomi lähtisi EU:sta.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Näin pitäisi Suomenkin toimia sillä heikot sortuu elon tiellä.

    Jos Suomi eroaisi nyt EU:sta, sitä ei voisi kutsua pelkäksi sortumiseksi vaan suoranaiseksi romahdukseksi Venäjän vaikutusvallan piiriin. Miksi pöljät haluatte niin kääyvän? Putinin halpa öljykö vetää?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Suomella on tasan kolme uhkaa. Eräs uskonto josta vihervassut tykkää, eurostoliitto, ja ryssä.

    Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla. Se on enemmän kuin totta sillä eräs uskonto hukuttaa meidät alleen.

    Äärioikeistolaista propagandaa.

    Äänestä

  • Kun kansalaiset haluavat valita diktaattorin johtamaan maatansa, on se avuttomuuden merkki. Opposition sietäminen valtiossa kertoo kansan rohkeudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Jos Suomi eroaisi nyt EU:sta, sitä ei voisi kutsua pelkäksi sortumiseksi vaan suoranaiseksi romahdukseksi Venäjän vaikutusvallan piiriin. Miksi pöljät haluatte niin kääyvän? Putinin halpa öljykö vetää?

    Näetkö nyt?

    Suomella vaihtoehtoja?

    Olis edes nöyrää poikaa, mut ei ku eturintamaan on pyrky, ekan iskun ottajaksi.

    Äänestä

Jotta murtuisivat, lopettaisivat oman kansa, ja maan eden ajattelun.

Eu ja huonot hallitukset uppaa rahat, hyvinvoinnin muille, kuin kantaväestöille.

Miettikääs... Suomeen pikkulapsena, esim 1v tullut ulkomaalainen. Saa kaksoiskansalaisuuden, ohituskaistan terveyspalveluihimme, elatuksen ja " Vierailut " Toiseen kotimaahans Suomen piikkiin!

Ei ole tasa-arvoista!
Jokaiselle Suomalaiselle pitäisi kustantaa Myös lomamatkat ja Terveydenhuoltoon Pitäisi olla Kantaväestöllä etusija!!!

Päättäjillä, hallituksellaPaljon Työtä!!!

Jotta saavat Oman Kansa edelle. Muissa maissa on Jo Niin!

Kuten esim. Unkarissa!

Ottakaamme Mallia!

Äänestä
  • Unkarin malli tarkoittaisi myös sitä, että Suomessa poliittinen oppositio sysättäisiin syrjään päätöksenteosta, kuten Orban on toteuttanut eli muuttuisimme näennäisdemokraattiseksi puolidiktatuuriksi. Ja sinä kehotat yhä edelleen ottamaan Unkarista mallia? Ote keskustalaisen opettaja Juho Pahajoen kirjoituksesta Perussuomalaisten elokuun 2023 puoluekokouksen jälkeen.

    "Purran ideologinen hyökkäys vasemmistoa kohtaan ei sinänsä yllätä ja Purra on taitava sanankäyttäjä. Purra maalailee kuitenkin kuvaansa aika todellisuudesta piittaamatta. Purran tarina on tuttu tarina itsenäisestä sankarista, jonka empatia ulottuu oman perheen piiriin ja joka luottaa vain itseensä. Tälle sankarille kaikki muu kuin valtion perusmenot ovat turhia, eikä rakenteita jotka perustuvat solidaarisuudelle tai yhteiselle hyvälle tarvita Purran valtiossa, ei varsinkaan ulkomaalaisille, jotka tulevat tänne elämään vain sosiaalituilla. Kun tähän menessä persujen hyökkäyksen kohteeksi ovat joutuneet mamut ja vasemmisto (eli kaikki eri mieltä olevat), voimme olettaa joutuvame jatkossa puolustamaan myös suomalaista hyvinvointivaltiota. Tämä tarina hyvistä lakia ja moraalia ylläpitävistä työtä tekevistä sankareista vastustamassa laiskoja, paheellisia loisia on tuttu aika lailla kaikilta fasistisilta poliitikoilta Hitleristä Trumppiin, Orbaniin ja Putiniin.

    No, nyt hyveellinen Purra on kuitenkin laittamassa kaiken kuntoon. Puheessaan Purra toteaa, että hyvinvointivaltio on niin monimutkainen rakenne, että järjestelmän muuttaminen kestää useamman vaalikauden, vaikka oikeastaan se pitäisi purkaa. Hyytävää luettavaa on puheen kohta, jossa Purra harmittelee, että demokraattisissa järjestelmissä valta voi vaihtua neljän vuoden välein, “mutta mikäli haluamme saattaa suomalaisen talouden terveelle uralle, enää niin ei voi tapahtua.” En halua lukea tätä suorana uhkauksena demokratialle, vaikka puhunkin Purran puheen fasistisista piirteistä. Niin hullu edes Riikka Purra ei voi olla?"

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhopahajoki/riikka-purran-fasistinen-rasistinen-ja-taivaanrantoja-maalaileva-puhe-tyhjaa-taynna/

    Äänestä

Puola ja Unkari omat lempparit. Edullista, upeita kaupunkeja, hyvää ruokaa, laadukkaista ihmisiä, ei haittamaahanmuuttajia.

Äänestä
  • Ja Puola Euroopan kovin Venäjän roistohallinnon vastustaja!

    1Äänestä

  • Yes👍🏼

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ja Puola Euroopan kovin Venäjän roistohallinnon vastustaja!

    Puolasta jämäköityi paljon sen jälkeen, kun keskustaoikeistolainen Donald Tusk nousi maan pääministeriksi sysäten Perussuomalaisten aatevelipuolue Laki- ja oikeuspuolueen oppositioon. Puola kulkee täysin vastakkaiseen suuntaan EU:ssa kuin esim. Unkari ja Italia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Puolalaiset ovat uskonnollisen äärioikeistosäätämisen jälkeen ansainneet kunnon hallinnon, ovat fiksua sakkia. Tuossa viime vuosikymmene vaihteessa mäyrä löysi rannalla iltaa viettäneiden polakkinuorten olutkassin, joi kahdeksan kaljaa ja tietenkin sammui kuin saunalyhty. Nuoret kiikuttivat elikon lääkäriin, missä se nukkui kolme vuorokautta kunnes heräsi. Tästä tapauksesta lähtien olen digannut puolalaisista ihan hemmetisti.

    Äänestä

Orban pitänyt huolta , lähipiiri lihoo EU;n rahoista.
Muistaa lipoa kieli pitkänä Putinia.
Härskiä. Unohtanut vuoden 1956 tapahtumat ja venäläiset panssarit. Yli neljännesmiljoonaa pakeni Unkarista ulkomaille myös Ruotsiin.

2Äänestä

Orban oli jo 80-luvulla kommunismia vastaan taisteleva liberaali. Sitä hän on edelleen. Orban ei ole muuttunut mihinkään, ns länsimaat ovat.

Äänestä
  • Orban pelaa vain omaan henkilökohtaiseen pussiin ja veljeilee Puten kanssa.
    Säälittävä änkyrä koko ukko ja vihattu jopa omassa maassaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Orban pelaa vain omaan henkilökohtaiseen pussiin ja veljeilee Puten kanssa.
    Säälittävä änkyrä koko ukko ja vihattu jopa omassa maassaan.

    Jep, siksihän se voittaa kerta toisensa jälkeen vaalit ylivoimaisesti...

    Äänestä

  • Mutta eihän Vihtori taistele mitenkään Kiinaa ja Pohjois-Koreaa hallitsevaa kommunismia vastaan, vaan kannattaa sitä kiihkeästi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jep, siksihän se voittaa kerta toisensa jälkeen vaalit ylivoimaisesti...

    Oletko sitä mieltä, että Unkarin pelkkää hallituksen propagandaa tuutaavalla medialla ei ole osuutta asiaan lainkaan?

    Tiesitkö, että Vihtorin kaverit ovat ostaneet haltuunsa Unkarin kaikki tärkeimmät lehdet, jotta niissä ei koskaan arvosteltaisi Fideszin politiikkaa puolella sanallakaan?

    Luuletko, että Unkarin televisiossa kaikki parlamentin puolueet pääsevät esille tasapuolisesti kuten Suomessa? 😃

    Budapestia muuten tietääkseni hallitsee oppositio, joten ei se Vihtori kaikkia vaaleja ole voittanut.

    1Äänestä

  • Orban liberaali? Joko saa nauraa? Samanlainen kansalliskonservatiivinen oikeistovatipää kuin Putinkin on.

    1Äänestä

Ääripunavihervasemmisto ja persut ei tykkää siitä, että jossain massa ajetaan oman kansan etua.

Äänestä
  • Kiitos Matti Rinnekankaalle tästä tiedottamisesta. Nyt tajuaakin miksi Eu-eliitti vihaa Unkaria.
    Suomihan on Unkarin veljeskansa?
    https://suomiunkari.fi/

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kiitos Matti Rinnekankaalle tästä tiedottamisesta. Nyt tajuaakin miksi Eu-eliitti vihaa Unkaria.
    Suomihan on Unkarin veljeskansa?
    https://suomiunkari.fi/

    😊👍🏼 jeah

    Äänestä

  • Persut nimenomaan puhuu oman kansan edun puolesta. Miksi noin törkeästi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Persut nimenomaan puhuu oman kansan edun puolesta. Miksi noin törkeästi valehtelet?

    Kokoomus on heittänyt arvot koti uskonto ja isänmaa pois. Kepu samoin. Vihervassuilla niitä ei ole ollutkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kiitos Matti Rinnekankaalle tästä tiedottamisesta. Nyt tajuaakin miksi Eu-eliitti vihaa Unkaria.
    Suomihan on Unkarin veljeskansa?
    https://suomiunkari.fi/

    Kyllä se on pikemminkin niin päin että Orban vihaa EU:ta ja rakastaa Putinia eikä tykkää siitä, kun joutuu nielemään Venäjälle asetetut pakotteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Persut nimenomaan puhuu oman kansan edun puolesta. Miksi noin törkeästi valehtelet?

    Persut eivät ajattele kuin omaa napaansa. Vaalipetokset paljastivat sen taas toistamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kokoomus on heittänyt arvot koti uskonto ja isänmaa pois. Kepu samoin. Vihervassuilla niitä ei ole ollutkaan

    Koti, isänmaa, uskonto. "Vaikka minä puhuisin enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen",eli tyhjänpuhuja.nm.ei-uskovainen.

    Äänestä

Pitää ulvoa sutena susien joukossa ettei tule itse jahdatuksi.

Äänestä

Neljä syytä: 1) Orbán on Putinin tukija, 2) Unkari estää toimillaan EU:n päätöksentekoa sellaisissakin päätöksissä, joita kaikki muut jäsenmaat kannattavat, 3) Unkari on EU-vastaisuudestaan huolimatta yksi EU:n suurimmista nettosaajista ja 4) Unkari rikkoon EU:n perusssopimusta (Lissabonin sopimus).

EU perustuu siihen, että lait ja standardit yhtenäistetään. EU:n jäsenenä ei voi pelata omilla säännöillään. Jos ei halua pelata yhteisillä säännöillä, on parempi erota.

Unkari on kaunis ja hieno maa, mutta sen valtapuolue tekee politiikkaa, josta on välitöntä haittaa muulle Euroopalle ja etenkin Ukrainan avustamiselle. Kukaan ei estä Unkaria eroamasta Euroopan unionista.

EU uudistuu ja päätöksentekoprosesseja tehostetaan enemmistöpäätöksillä nykyisen yksimielisyysvaatimuksen sijaan.

1Äänestä
  • Valtion johdon ei tule ajaa maan ja kansalaisten etua vaa toimia niiden tuhoksi mikä ajatus onkin Suomessa omaksuttu täydellisesti.

    Äänestä

  • Kumman valitset? EU, n kummallisen sairaan politiikan jossa se ei noudata edes omia sääntöjään ja sekaantuu maiden mitä pikkumaisimpiin arkisiin asioihin vai maan niinkuin Unkarin tervejärkisen politiikan, eipä tietenkään Eu,ssa katsota Unkarin tyyliä hyvällä, mutta kun se on maalle hyvä ja man sisällä asuu sen maan kansalaiset.

    Äänestä

  • 1) Ei ole. 2) Unkarilla on tähän täysi oikeus. 3) Unkari kannattaa sitä alkuperäistä EU:ta, ei euvostoliittoa. 4) Perussopimusta rikkoo EU itse.

    Eikä unkarilaisten asenne ole mitenkään poikkeuksellinen, muissa maissa eliitti on vain toistaiseksi onnistunut sensuurin ja mediapropagandan keinoin toistaiseksi säilyttämään valtansa. Mutta tähän voi tulla muutos.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kumman valitset? EU, n kummallisen sairaan politiikan jossa se ei noudata edes omia sääntöjään ja sekaantuu maiden mitä pikkumaisimpiin arkisiin asioihin vai maan niinkuin Unkarin tervejärkisen politiikan, eipä tietenkään Eu,ssa katsota Unkarin tyyliä hyvällä, mutta kun se on maalle hyvä ja man sisällä asuu sen maan kansalaiset.

    Tämä on argumentaatiovirhe: annat kaksi mielipteisiin perustuvaa vaihtoehtoa, jotka molemmat ovat täyttä roskaa. Mä valitsen Euroopan unionin, koska se on parasta, mitä Euroopalle on tapahtunut koskaan.

    Unkari voi koska tahansa erota Euroopan unionista. Ei sitä kukaan pakota jäämään. Sehän on nettosaajana kuluerä muille EU-maille.

    EU:n perusajatus on todellakin laatia kaikkia jäsenmaita koskevat yhteiset säännöt. Se on unionin perusajatus ihmisten, tavaroiden, rahan ja palveluiden vapaan liikkumisen lisäksi.

    Rooman sopimus (EU:n edeltäjän EEC:n perustamissopimus) vuodelta 1958 toteaa selvästi: tavoitteena on jatkuvasti tiivistyvä eurooppalaisten demokratiaa ja ihmisoikeuksia noudattavien valtioiden liitto... Kaikki EU:n jäsenet ovat allekirjoittaneet Rooman sopimuksen yhtenä EU:n liittymissopimuksista. Aiemmat sopimukset korvasi vuosituhannen alussa Lissabonin sopimus.

    EU:n pitkän aikavälin tavoitteena on Euroopan federaatio tai Euroopan yhdysvallat. Mä oletin tämän tavoitteen realisoituvan 2050, kun yhdentymispolitiikan käynnistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Nykyisen geopoliittisen ilmapiirin vuoksi on täysin realistista, että EU muuttuu liittovaltioksi jo 2030-luvulla. Itse asiassa alkuperäinen kuusikko suunnittelee liittovaltiota jo nyt; tällöin liittovaltioon kuulumattomat maat jäisivät ulkokehälle samaan tapaan kuin ETA-maat ovat Euroopan unionin ulkokehällä.

    Mä olen federalisti ja historiallinen realisti. Nationalismi on edeltänyt useimpia eurooppalaisia sotia ja kansanmuria 1700-luvulta alkaen. Niiden seurauksena +100 miljoonaa ihmistä on kuollut. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli pommitettu aivan paskaksi. Sotiminen tuhlaa resursseja.

    On järkevämpää tehdä eurooppalaista yhteistyötä kuin työtä toisia Euroopan maita vastaan. Se edellyttää kompromisseja. Vahva EU on Suomen ja suomalaisten etu. Mitään homogeenista suomalaisväestöä ei ole olemassa: sen osoittaa jäätävä vastakkainasettelu persujen ja vihervasemmiston välillä. 15 % kannatuksella PS yrittää määrittää Suomen edun, mutta toistaiseksi se on hallituspuolueena aiheuttanut tuhoa Suomelle ja suomalaisille. PS on ainoa Fixit-puolue. Suomalaisista 70 % suhtautui myönteisesti ja 10 % neutraalisti Euroopan unioniin viime vuonna. Perussuomalaisista 22 % suhtautuu Euroopan unioniin myönteisesti ja 57 % vastustaa; koko kansan ja persujen mielipiteet eivät kohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kumman valitset? EU, n kummallisen sairaan politiikan jossa se ei noudata edes omia sääntöjään ja sekaantuu maiden mitä pikkumaisimpiin arkisiin asioihin vai maan niinkuin Unkarin tervejärkisen politiikan, eipä tietenkään Eu,ssa katsota Unkarin tyyliä hyvällä, mutta kun se on maalle hyvä ja man sisällä asuu sen maan kansalaiset.

    Orban on pelkkä poliittinen niljake. Hän haluaa rahat EU:lta, mutta ei noudattaa unionin yhteisä pelisääntöjä. Ja samaan aikaan veljeilee Putinin kanssa. Täysi korruptioukko, ei mitään muuta!

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    1) Ei ole. 2) Unkarilla on tähän täysi oikeus. 3) Unkari kannattaa sitä alkuperäistä EU:ta, ei euvostoliittoa. 4) Perussopimusta rikkoo EU itse.

    Eikä unkarilaisten asenne ole mitenkään poikkeuksellinen, muissa maissa eliitti on vain toistaiseksi onnistunut sensuurin ja mediapropagandan keinoin toistaiseksi säilyttämään valtansa. Mutta tähän voi tulla muutos.

    Typerää satuilua. Unkari liittyi SAMAAN EU:hun, kuin Suomikin. Allekirjoitti tismalleen saman liittymissopimuksen ja sitoutui samoihin asioihin.

    Äänestä

Orban ottaa käskyt ja lahjukset Putinilta; siinä syy, eikä siitä elävänä selviä pois.

1Äänestä
  • Jos Unkari eroiaisi EU:sta, ei Orbanin änkyröinti enää vaikeuttaisi EU:n toimintaa. Putinin ohjeen mukaan Unkari ei eroa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jos Unkari eroiaisi EU:sta, ei Orbanin änkyröinti enää vaikeuttaisi EU:n toimintaa. Putinin ohjeen mukaan Unkari ei eroa.

    Luultavasti sama ohje on tullut Kiinasta. Eihän vinosilmät muuten sinne autotehtaita perustelisi.

    Tällä haavaa Unkari on Venäjälle hurjasti hyödyllisempi EU:ssa kuin sen ulkopuolella.

    Äänestä

Unkari potkittava vhittuun EU:sta! Maa on pelkkä loiseläjä, siivestäjä.

1Äänestä

Kyllä nyt pikku natsia harmituttaa.

Äänestä
  • """"Orban ottaa käskyt ja lahjukset Putinilta; siinä syy, eikä siitä elävänä selviä pois.""""

    No ompa paksua juttua. Kristitty perhepolitiikan mallimaako ottaisi käskyt ja lahjukset Venäjältä.
    Kyllä Orban ja Novak tekevät ihan omia päätöksiään maansa parhaaksi.
    Voi sitä silti keskustella kenenkä kanssa tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    """"Orban ottaa käskyt ja lahjukset Putinilta; siinä syy, eikä siitä elävänä selviä pois.""""

    No ompa paksua juttua. Kristitty perhepolitiikan mallimaako ottaisi käskyt ja lahjukset Venäjältä.
    Kyllä Orban ja Novak tekevät ihan omia päätöksiään maansa parhaaksi.
    Voi sitä silti keskustella kenenkä kanssa tahansa.

    Voi tuota putinismin valkopesua!

    Äänestä

"KOSKA MAALI ON MUSTAA"!!!

Äänestä

Unkarissa ei ole mitään ongelmaa matu ongelmia

Äänestä

Unkarissa ei saa levittää rappion kulttuuria

Äänestä
  • Ei saanut natsi-Saksassakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ei saanut natsi-Saksassakaan.

    Jippii mut Suomessa saa

    Äänestä

Köyhää porukkaa talous ja henkisyys.

Äänestä

EU ja monet muutkin kansainväliset liittoumat ja järjestöt tekevät voittoa vaikuttamalla jäsenmaittensa lainsäädäntöön ja poliittisiin päätöksiin tunneloidakseen vkansalta kerättyjä verovaroja itselleen. Tottakai on luonnollista, että jokainen hallinto joka vastustaa tätä kuppausta ja pyrkii käyttämään verokertymäänsä niille oikeasti tarkoitettuihin kohteisiinsa, koetaan viholliseksi.

Äänestä
  • Orban on niin korruptoitunut äijä, ettei mitään rajaa. Kyllä EU-raha kelpaa, muttei yhteiset pelisäännöt.

    Äänestä

Olen seurannut samaa. Eu rikkoo omia sääntöjään ja unkari ei hyväksy sitä niin se on paha?
Unkari piti kiinni NATO säännöistä niin se on paha?
Varsin tyhjäpäisiä eu klovneja EUssa. Suomenkin pitäisi huolehtia omista asioista ja pitää kiinni säännöistä ja sopimuksista. Ei se tunnu menevän jakeluun hölmöläisillä.

Äänestä
  • hölmöläisillä alkoikin keittää ,kun lakko oikeus vietiin SAK Rankkari vetosivat EUhin että saisivat lakoilla vastakikin lisään edelliseeni

    Pelle SAK

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    hölmöläisillä alkoikin keittää ,kun lakko oikeus vietiin SAK Rankkari vetosivat EUhin että saisivat lakoilla vastakikin lisään edelliseeni

    Pelle SAK

    Diktatuurin henki huokuu kommentistasi. Milloin lähtee kansalaisten oikeus osoittaa mieltään? Unkarin ja Venäjän tiellä ollaan.

    Äänestä

Maalla on oma suverenitteettinsa ja oikeutensa huolehtia omista asioistaan. Unkari on hieno maa, ja olen siellä käynytkin.

Toinen juttu, onko mikään maa ansainnut olla EU:n nettosaajana, jos se ei missään aio noudattaa EU:n yhteisiä pelisääntöjä. Horjuvuus hyökkäyssotaan ryhtyneen Venäjän edessä on anteeksiantamatonta.

Äänestä
  • Perinteiset perhearvothan ovat maalitaluna kaikkialla maailmassa. Varsinkin "sivistyneessä"euroopassa, jos olet vastahankaan tätä mielettömyyttä niin olet se pahis maa. Naurettavaa touhua. Unkarilaiset ainakin pitävät tuollaisesta politiikasta, hienoja etuja oman maan kansalaisille, eikö se ole pääasia? Hevon suolle koko Eu, n mätäpesäke.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Perinteiset perhearvothan ovat maalitaluna kaikkialla maailmassa. Varsinkin "sivistyneessä"euroopassa, jos olet vastahankaan tätä mielettömyyttä niin olet se pahis maa. Naurettavaa touhua. Unkarilaiset ainakin pitävät tuollaisesta politiikasta, hienoja etuja oman maan kansalaisille, eikö se ole pääasia? Hevon suolle koko Eu, n mätäpesäke.

    Unkarin kansa on putinistisen, oikeistopopulistisen aivopesun uhri. Maan media ei toitota kuin valtaapitävien lauluja. Jollei laula, niin loppuu mediatoiminta.

    Äänestä

Hei Marta!
Mitä uuteen kotikaupunkiisi Kuopioon kuuluu?
Miksi muutit tänne Suomeen?
Unkarihan on paras!

Äänestä
  • Heh, onhan niitä nyt muitakin syitä kun maan elinolosuhteet muuttaa, oisko vaikka työ, tai puoliso? Tuliko mieleenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Heh, onhan niitä nyt muitakin syitä kun maan elinolosuhteet muuttaa, oisko vaikka työ, tai puoliso? Tuliko mieleenkään.

    Ei tullut mieleen.. Muutan itse vasta sitten kun koko paketti miellyttää.

    Äänestä

V I TT UN öyhöttäjät, juuri sinä!

Menkää nyt katsoon aloituksen linkki, vain 2 ensimmäistä on sen tehnyt.

Lähtee näin

1. Koroton laina nuorille aviopareille perheiden yleisiin tarkoituksiin.

Mikäli perheen vaimo on 18-40 vuotias, perheellä on oikeus saada pankkilainaa 0% korolla. Laina summan maksimi on 31250 euroa. Laina tulee maksaa takaisin 20 vuodessa. Kuukausittainen maksu erä ei saa ylittää 157 euroa. Mikäli lapsi syntyy 5 vuoden sisällä, laina pysyy korkotuettuna. Lapsen syntyessä lainassa on 3 vuoden lyhennys vapaa. Toisen lapsen syntyessä on lainassa myös 3 vuoden lyhennys vapaa. 2 lapsen synnyttyä, laina pääomaa vähennetään 30%. 3. lapsen synnyttyä lainan pääoma nollautuu. Valtio takaa lainan.

Äänestä
  • Ja persut tekevät hallituksessa juuri päinvastoin. Mistäs luulet muuten löytyvän rahaa pankeille korkokorvauksiin? Suomalaiset pankit eivät takuulla ala myöntämään nollakorkoisia lainoja ohi EKP:n korko-ohjauksen, koska se olisi niille tappiollista toimintaa.

    Esitys on lähes kommunistinen. Kiinassa tuollaisen voi ajatella menevän läpi.

    Äänestä

Unkari pitäisi nostaa "hyllylle" odottamaan hallinnon vaihtumista. Eu on tehnyt itsestään pellen sietäessään moista paskaa.

Äänestä

Koska eivät halua ottaa matuja

Äänestä

Oliko aloittajan kannattanut pohtia tuota blogikirjoituksen sisältöä, koska istuva hallitus itse potkii nurin kaikki siinä esitetyt ehdotukset?

Äänestä

" Unkarin valtio antaa hyvinointia ensisijaisesti omille kansalaisilleen, eikö se ole se valtion ensisijainen tehtävä."
Suomessa tämä oman maan edut ja lähtökohdat ovat täydellisesti "unohdettu" politiikassa ja kansantaloudessa. Kaikki tehdään Glopaalietien toiveiden ja ohjeiden mukaisesti. Tämän myötä Suomen Itsenäisyys ja itsemääräämisoikeuskin ovat päässeet "unohtumaan".

Äänestä

Unkarin Orban nuolee Kremlin Putleria! Ällöttävää, sentään on Unkari Eu-jäsen, sekä natojäsen!

Äänestä

Persuja ja Unkaria yhdisttä sama asia. Molemmat rakastavat Putinia ja Venäjää.

Äänestä

Kuulostat lapselta. Unkari rikkoo allekirjoittamiaan sopimuksia. Sillä on aikuisten maailmassa aina ikäviä - ja joskus laillisiakin - seurauksia.

Äänestä

UNKARI ON VENÄJÄN RAKKIKOIRAH

Äänestä
  • Ja Slovakia sekä Italia. Hollanti on kovaa kyytiä menossa samaan suuntaan ja Saksa sekä Ranska ovat vaarassa ajautua putinistien käsiin. Syynä liittokansleri Scholzin ja presidentti Macronin lepsuilut omissa politiikoissaan. Putin ja eurooppalainen äärioikeisto ovat käyttäneet tilaisuutensa hyväkseen.

    Äänestä

No en tiedä.Kun kävin kyllä siellä näkyi aikampiset epäkohdat monessaki asias, mikä meillä on paremmin.Yhden mainitakseni rakennukset.

Äänestä

Siksi kun punikit ei tykkää isänmaallisuudesta.

Äänestä

Unkarin Viktor Orbán on putinin kätyri.

Äänestä
  • Sanoo palstan ryssätrolli.

    Äänestä

"Venäjämyönteisyys" tuntuu olevan se perus syytös, jolla leimataan kaikki globalismikriittiset.

Äänestä

Unkarin oikeusjärjestelmä on mätä. Tuomarit on valittu poliittisin perustein. Orban hallitsee oikeuslaitosta itsevaltiaasti.
Unkarissa on perustuslakituomioistuin, mutta se toimii poliittisesti Orbanin työrukkasena.

Äänestä

Tietenkin demokraattisen valtion ensisijainen tehtävä on hoitaa oman maan asukkaiden tarpeita. Mikään ylikansallinen valta ei saisi sitä tehtävää estää. Diktatoorista valtaa Unkarissa käyttävä Orban ja Fidez-puolue näyttää kuitenkin olevan viehättynyt diktatuurista omassa maassaan ja on asettunut demokratian vihoĺlisen, Venäjän puolelle. Ei sellaista pitäisi EU:ssa sallia. Vaikka vastustaisikin vallan siirtoa jäsenmailta EU:lle eli imperiumikehitystä niin silti pitää puolustaa demokratiaa ja demokraattisten valtioiden keskinäistä solidaarisuutta. Unkari pitäisi siksi erottaa päätöksenteosta ja lakkautta siltä kaikki tuet seuraaviin Unkarin kansallisiin vaaleihin asti. Jos Fidez ei perusteellisesti muuta linjaansa ja siitä huolimatta voittaa vaalit niin Unkari pitäisi erottaa EU:sta.

Äänestä
  • Unkarin erottaminen EU.:ta olisi kuin uuden Ukrainan tilanteen varta vasten luomista, suoranaiseen Venäjän toiveeseen vastaamista!
    Koska tuota ei EU halua, se merkitsee että Unkari saa sooloilla jatkossakin ihan miten haluaa, ihan miten vaan , kaikki kelpaa, kunhan ei solmi liittoa ryssän kanssa, jookos?
    Tai jos solmii, tehkööt sen salassa...
    Ja niin Unkari sooloilee jatkossakin miten haluaa, pienistä EU- sormenheilutteluista sen enempää piittaamatta...ryssää mielistellen...

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Unkarin erottaminen EU.:ta olisi kuin uuden Ukrainan tilanteen varta vasten luomista, suoranaiseen Venäjän toiveeseen vastaamista!

    Unkarin kannattaisi ehdottomasti lähteä EU,sta kuten britit tekivät, ennenkuin koruption mätäpesäke EU-rostoliitto pilaa kauniin ja patrioottisen maan joka taitaa olla vihoviimeinen saareke euroopassa jossa on asiat mallillaan kansalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Unkarin erottaminen EU.:ta olisi kuin uuden Ukrainan tilanteen varta vasten luomista, suoranaiseen Venäjän toiveeseen vastaamista!
    Koska tuota ei EU halua, se merkitsee että Unkari saa sooloilla jatkossakin ihan miten haluaa, ihan miten vaan , kaikki kelpaa, kunhan ei solmi liittoa ryssän kanssa, jookos?
    Tai jos solmii, tehkööt sen salassa...
    Ja niin Unkari sooloilee jatkossakin miten haluaa, pienistä EU- sormenheilutteluista sen enempää piittaamatta...ryssää mielistellen...

    Kyllä Venäjän toiveena on EU:n hajottaminen ja heikentäminen. Unkarista on paljon enemmän hyötyä Venäjälle kun maa häiriköi ja haittaa päätöksentekoa EU:n sisällä kuin jos maa potkittaisiin EU:sta pois. Unkari on sisämaavaltio, jolla ei ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Ei Unkarista voi tulla Valko-Venäjää eivätkä unkarilaiset sitä edes halua. Olen varma, että jos asiat tehtäisiin kerralla selväksi Orbanille ja unkarilaisille niin Orban asettuisi ruotuun tai häviäisi vaalit - ainakin jos vaalit olisivat edes jotenkin rehelliset.

    1Äänestä

  • Oikonomi kirjoitti:

    Vihtori on viilannut Unkarin vaalijärjestelmää niin, että yksi suuri puolue – käytännössä siis Fidesz – voi saada paljonkin alle puolet äänistä, ja silti sillä on paikoista reilu enemmistö.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Vihtori on viilannut Unkarin vaalijärjestelmää niin, että yksi suuri puolue – käytännössä siis Fidesz – voi saada paljonkin alle puolet äänistä, ja silti sillä on paikoista reilu enemmistö.

    Veikkaampa että Orban "savustetaan" ulos maansa johdosta tavalla tai toisella ja sinne asetetaan liberaali vasemmistoinen johtaja. Ja sitten kampataan mies ulos EU,sta samalla.
    Pistetään vain liikkeelle eräänlaisia "juttuja" miehestä. Kyllä liberaalivasemistoeliitti tällaisen osaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sellaiset jotka eivät tiedä maasta mitään muuta kuin että se ei alistu kaikkiin EU, n kotkotuksiin vaan haluaa itse hoitaa maataan ja sen asukkaiden tarpeita. Sehän EU,n päättäjiä risookin ja täällä poliitikot uskovat kaiken mitä Unkarista kirjoitetaan, enimmäkseen pahaa. Lukekaa miten Unkarin valtio antaa hyvinointia ensisijaisesti omille kansalaisilleen, eikö se ole se valtion ensisijainen tehtävä.
https://blogit.perussuomalaiset.fi/matti-rinnekangas/perheiden-ja-nuorison-suojelusuunnitelma-unkarin-malli/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu