Miksi konserttiohjelmisto perustuu lähestulkoon yksinomaan populariteetille ja populariteettia nauttivalle repertoaarille eikä akateemisen tutkimuksen tunnustamalle laadukkuudelle musiikin mestariteoksissa? ei näytä olevan mitään väliä vaikka joku musiikinprofessori kirjoittaisi sata kirjaa aiheesta ja nimeäisi satoja merkittäviä ja tärkeitä suomalaissäveltäjiä, niin yhtä vain soitetaan. Miksi? onko yleisön suosion tavoittelu ja halu kapinoida akateemisesti korkeasti koulutettujen proffien omaamaa akateemista sivistystä vastaan niin kovassa huudossa, että rahan mahti ja myyvyys menevät taiteellisen kunnianhimon edelle?. Vai eikö akateemisen tutkimuksen tuottamat tulokset ja käytäntö kohtaa toisiaan? Eräässä sotahistorian dosentin kirjoittamassa musiikkikirjassa todettiin ykskantaan, että musiikki on kaikista taiteista diktatorisin, mikä näkyy ja kuuluu konserttiohjelmiston kapeudessa. Vaikka suomen etevin musiikkitoimittaja sanoi radiossa että jonkun populaarin säveltäjän sinfoniat eivät tunnu missään, niin hälläkö väliä. Niitä soitetaan kumminkin, koska näin on tehty jo sata vuotta ja sarkastisesti voidaan todeta, että yleisö kuten myös kapellimestarit on tavallaan aivopesty uskomaan tämän musiikin kaikkivoipaisuuteen niin, että mitään muuta ei tarvitse esittää., sillä sibben seiskassa on kaikki, kuten joku orkesterimuusikko totesi. Siitä nyt sattuu puuttumaan se kaikkein oleellisin eli emotionaalinen voima ja kyky tyydyttää emotionaalisten kokemusten tarpeemme.
Miksi akateeminen tutkimustieto ei täydessä laajuudessaan sanele konserttiohjelmiston sisältöä?
Anonyymi-ap
0158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.