M36-intjille

Olen kuin olenkin keksinyt 110 %:sen varman syövänestolääkkeen. Mustikkapussin tuoteselosteessa luki E-vitamiini. Se se siis on. Se on se totuus. Kaikki aineet mitkä toimivat hapettumisenestoaineena sekä hapanta pH:ta neutraloivana ovat todellisia syövänestolääkkeitä. Miksei niitä voisi kokeilla myös itse potilaille 🤔?
15209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Paljon sä luulet, että lääkeyhtiöt nettoo mustikasta? Eli siinä sulle vastaus siihen, miksi niitä ei täällä Suomessa ainakaan kokeilla syöpäpotilaille.

Äänestä
  • Niin, ihannetilannehan niille firmoille on se jos ihmiset pysyvät hengissä mutta silti kärsivät. Autoimmuunisairaudet ovat tästä eräs esimerkki. Tupakkafirmoilla ja lääkefirmoilla on aivan varmaan jonkinlainen keskinäinen monopoliasema maailmanmarkkinoilla. Auktoriteettiuskoon on helppo langeta. Siksi onkin hyvä että ihmiset itse selvittävät asioita. Samalla oppii ruohonjuuritasolla yhtä sun toista, kun vain jaksaa nähdä vaivaa asioiden eteen. S1m1t1 keksi ruokasoodan 😋. (ap).

    Äänestä

Päinvastoin, sillä liiallinen antioksidanttien saanti lisää syöpiä.
(niitä syöpäsoluja tapetaan sillä oksidatiivisellä stressillä.... muistaakseni noin)

Äänestä
  • Se kuulostaa ihan uskottavalta jos antioksidantit ovat haitallisia jo sairastuneelle henkilölle. Ehkä ne suojaavat tuolloin haitallisia syöpäsoluja, kun ideana on tietysti päästä niistä eroon. Luin joskus netistä näitä asioita ja hapettumisenestoaineet pomppasivat silmille. Toimii alkoholin haittavaikutuksia vastaan. Kannatan sitä että krapuloissa ollessaan kannattaa ainakin syödä mustikkaa ja vesi-natriumbikarbonaattikuuria. -ap.

    Äänestä

Tutkimusten mukaan E-vitamiinista on ollut ristiriitaista näyttöä syövän ehkäisyssä, joidenkin tutkimusten mukaan se on jopa lisännyt syövän riskiä. Mutta tässä ollaan tutkittu yleensä vain E-vitamiinin tavallisinta muotoa, alfa-tokoferolia. Näitä on neljä eri muotoa E-vitamiinissa, ja lisäksi on 4 muuta tokotrienolia. Näillä muilla muodoilla näyttäisi olevan hyödyllisiä vaikutuksia, mutta tämä on vähän tutkittu aihe toistaiseksi. Syynä on että halutaan käyttää E-vitamiinin synteettistä muotoa tutkimuksissa, se on halpa, mutta siinä on vain alfa-tokoferolia.

Natural Forms of Vitamin E as Effective Agents for Cancer Prevention and Therapy
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2161831322008183

Toisaalta E-vitamiini ei tule ensimmäisenä mieleen mustikasta. Jotain tehoa niissä vaikuttaa olevan kuitenkin, mustikan antosyaanit ovat flavonoideja, joilla on vaikutusta syöpään. Ei riittävästi näyttöä vielä.

Puolukka ja mustikka ruoansulatuskanavan syöpien torjunnassa
https://www.arktisetaromit.fi/sitenews/view/-/nid/566/ngid/9

Äänestä
  • Kun koulussa puitiin näitä asioita vuosia sitten, niin muistaakseni vitamiinitietoiskut lätkäistiin vain niiden yleisnimellä. Eli paljon jäi sanomatta. On totta että niitä on erimuotoisia, joista osa on elimistön kannalta merkittävämpiä kuin toiset. Esim. D-vitamiinin D3-muoto on se keskeisin muoto. Tuo E-vitamiinin synteettinen muoto arveluttaa, koska synteettisyys tarkoittaa keinotekoisuutta. Toisin sanoen synteettinen tavara on geneettisesti peukaloitua ihmisen toimesta. Lopputulos voi olla mitä vain, vaikka tarkoitusperät olisivat hyvät. Iso asia on rahoituspuoli sille että kuinka paljon lääketiede kehittyy milläkin saralla. HIV on yksi esimerkki. Jos lääkityksen saa kuntoon riittävän ajoissa niin tauti ei meinaa millään puhjeta. Googletin että Charlie Sheenillä diagnosoitiin HIV jo vuonna 2011. Vielä se on hengissä. Se on kuitenkin rikas ja kuuluisa ja lääkkeetkin maksavat, joten se on voinut saada parempaa hoitoa kuin ihmiset keskimäärin. USA:n terveydenhuoltojärjestelmä perustuu siihen että saat hoitoa jos olet tarpeeksi rikas maksamaan siitä.

    Antioksidanttien pitäisi toimia pääsääntöisesti syöpää vastaan ja mustikka on antioksidantti. Sehän ei ole synonyymi E-vitamiinille vaikka sitä mustikasta löytyykin. Viime kädessä kaikki on yksilöllistä, sillä jokainen yksilö on geneettisesti erilainen yksilö. Todennäköisyydet, testaus, musta tuntuu-fiilis määräävät paljon näitä asioita. Musta tuntuu tarkoittaa sitä että ihmiselle voi muodostua vaikka jokin terveysintoilu jonka mukaan alkaa elämään. Vaikkei saavutettu hyöty olisi teoriassa niin merkittävä, niin vakaumukseensa uskominen voi avittaa saavuttamaan terveyshyötyjä. Kaikki ei ole pelkkää materiaa vaan on myös olemassa tällaisia henkimaailman juttuja. Tai ehkä tuokin on vain fyysistä biologiaa että usko, toivo ja elämänhalu ovat kunnossa siksi koska omien aivojen osaset käskevät niin. -ap.

    Äänestä

Siinä hyvä miehen nimi Jille.

sääjuttini paljonko nyt näyttää kun piti koodadata kuva lämpötila kamera lisänä koneella jonka lempinimi on "Breaker", numerojen murkaaja.. 26.7 sisä ulko 20.0

Äänestä

"Muistatko ne lapsuuden rakkaat kesäpäivät linnanmäellä, kun isoa hevosen häntää näyttävältä vyyhdiltä yhtä vetämällä saatoit saada JULMETUN kokoisen aamukamman, lastenshampoota, kumiankkaa jne. jne. elämän alkuehtoota avittavaa?"

"Nyt samoilta putiikinpitäjiltä jokaiselle isoksi kasvaneelle raketille, rasistille ja fasistille Venäjän liittokotkan kesytystä."

https://m.youtube.com/watch?v=TkyQqIOQfzQ

Äänestä


  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Kuuntelen."

    Vaihteeksi hölynpölyä taas suoraan ytimestä: https://www.iltalehti.fi/palat/ecbae9f5-0fbe-4dd2-b511-417b9e74183f

    Jos vähän ruuvaatte siellä tutkavalvonnassa nestekidenäytöstä niitä ruuveja 2-3 kpl ja nostatte vähän ilmaan niin ne täplät näyttää monesti 3-4 kertaa isommilta, kun sitten ilmoitatte niistä niin uutiskynnys ylittyy.

    Valiokunnasta se alkoholipaketti nyt säikäytyksellä heti läpi, niin saadaan mökit käyttöön uudestaan. Tiukkaa porukkaa nää uusrikkaat. Saatana. Ei luovuta! Ei luovuta!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos vähän ruuvaatte siellä tutkavalvonnassa nestekidenäytöstä niitä ruuveja 2-3 kpl ja nostatte vähän ilmaan niin ne täplät näyttää monesti 3-4 kertaa isommilta, kun sitten ilmoitatte niistä niin uutiskynnys ylittyy.

    Valiokunnasta se alkoholipaketti nyt säikäytyksellä heti läpi, niin saadaan mökit käyttöön uudestaan. Tiukkaa porukkaa nää uusrikkaat. Saatana. Ei luovuta! Ei luovuta!

    Ruuveissa kiinni Tupolevin mentävä aukko! Stubbin päiväkäskyllä -5 jokaiselle prilleihin.

    Äänestä

..tuollainen niin erillinen oma ohjelmakoodi kummallekin kameralle jne...

Äänestä

isä sanoi että jos menet mökeillä seikkailemaan niin voi olli villieläimiä kuin karhuja vaikka mitä eli joku pistooli ainin ja sellaista varmuudeksi mukaan..

Äänestä
  • Kovaääniset härpäkkeet ja pippurisumuttimet lienevät tehokkaimpia vaihtoehtoja karkottamaan petoeläimet. Jääkarhujakin hätistellään pippurisumuttimilla. Karhut ovat niin brutaaleja ja nopeita että sumuttimien on oltava sellaisia että niillä voi ampua useiden metrien päähän. Jos karhu lähtee laukkaamaan kohti, niin se tapahtuu todella nopeasti. Vaikka taskussa olisikin ihmisiä varten tarkoitettu sumute niin on se silloin tehokas jos karhu on ehtinyt käymään jo päällesi. Se painaa todella paljon niin sitä vain mietin että voisiko sen alle liiskaantua? Koiraeläimet hyökkäävät lähinnä silloin jos niillä on vesikauhu tai jos sudet ovat päässeet lisääntymään kulkukoirien kanssa. Niiden jälkeläiset ovat vähemmän arkoja kuin sudet. Itärajalla niitä voi liikuskella.

    Yksi seikka mitä olen miettinyt on jos ripustaisi pahanhajuisia tai hikisiä vaatteita esim. mökin pihalle. Eläimillä on hyvä hajuaisti ja ne varmasti kavahtaisivat ihmisen aromeja. Jos menee metsään niin hikinen paita yllä voisi olla järkevä vaihtoehto. Samalla se viestittäisi eläimille jo kaukaa että olisit siellä, sillä ne haistaisivat sinut jo kaukaa. Metsässä ja erämaassa metelöinti ja huutelu on kuulemma suotavaa. Varikset ja korpit jos ovat kokoontuneet jonnekin niin siellä on mahdollisesti jonkin eläimen raato. Niiden lähettyvillä voi olla petoeläimiä eli sinne ei pidä mennä. -ap.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen kuin olenkin keksinyt 110 %:sen varman syövänestolääkkeen. Mustikkapussin tuoteselosteessa luki E-vitamiini. Se se siis on. Se on se totuus. Kaikki aineet mitkä toimivat hapettumisenestoaineena sekä hapanta pH:ta neutraloivana ovat todellisia syövänestolääkkeitä. Miksei niitä voisi kokeilla myös itse potilaille 🤔?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu