Vuonna 1948 Israel itsenäistyi. Arabeille tarjottiin tuolloin omaa maa-aluetta, mutta tarjouksesta kieltäydyttiin. Todellista Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollutkaan.
Ainoana poliittisena ratkaisuna pidetään kahden valtion mallin tunnustamista. Miten kahdesta valtiosta voi neuvotella, jos toista osapuolta ei ole olemassa? Iranin tukeman islamismin tavoitteeksi on kirjattu Israelin tuhoaminen ja juutalaisen kansan hävittäminen. On utopiaa neuvotella pelkkää tuhoa ja väkivaltaa uhoavan järjestön kanssa.
Ainoana poliittisena ratkaisuna pidetään kahden valtion mallin tunnustamista. Miten kahdesta valtiosta voi neuvotella, jos toista osapuolta ei ole olemassa? Iranin tukeman islamismin tavoitteeksi on kirjattu Israelin tuhoaminen ja juutalaisen kansan hävittäminen. On utopiaa neuvotella pelkkää tuhoa ja väkivaltaa uhoavan järjestön kanssa.
Vastaukset 282
Vanhimmat
Ja palestiinalaisetkin ovat vaan arabeja.
Ei Isiksenkään "valtioita" ole tunnustettu. Terroristien kanssa ei muutenkaan neuvotella, terroristit tuhotaan.
Mikä on naisten asema. Silvotaanko tytöt edelleen ?
Tulisiko Palestiinasta demokraattinen valtio, vai saisiko jatkaa terroristien johdolla.
Israel on demokratia, jossa on vaaleilla valittu johto ja naisilla äänioikeus.
Abbasin poika Tarek Abbas vastustaa Palestiinan itsenäisyyttä.
Nähnyt liian läheltä korruption.
Opetetaanhan suomalaisille lapsille myös, että joulupukkia asuu Korvatunturilla.
Israel on ainoa tekijä, joka arabeja yhdistää, katalyyttinä rasistinen viha.
Ei ole sellaista tyttöjen silvontatapaa Levantin alueella.☪️
Nykyaikaista rasismia on tunnustaa valtio toisille kansoille ja toisille ei. Pitää jotain kansaa valtion arvoisena ja toista ei. Sanahelinä ei tätä tosiasiaa muuta.
Juuri näin. Nyt pitää yhteospohjoismaisesti perustaa oma valtio saamelaisille.
Samalla pitää perustaa oma valtio ainakin Suomessa asuville
- romaneille
- venäläisille
- muslimeille
- vietnamilaisille
Mikä siinä on ettei SIINAILLA VOI ASUA MUTTA EGYPTISSÄ VOI EIKÖ SE OLE YHTÄ JA SAMAA MAATA. JOS VÄHÄN KARTTAA TUTKII NIIN TILAA ON.
OTETAAN TOI PUOLIKUU . PUOLIKUU EI TARKOITA TURKIN ALUETTA EIKÄ JUUDEAA EDES SAATI ENTISTÄ ASDOD PHILISTEAA REITTIÄ EGYPTIIN. PUOLIKUU TARKOITTAA ARABIASSA MAA ALUETTA EUFRAT VÄLILLÄ TIGRIS MOOAB EDOM HEDELMÄLLINEN ALUE OLI ENNEN SODOMAN VÄKIVALLAN SYNTEJÄ . Raamatussa on sellainen osa kuin vanhan liiton Mooses ja HISTORIA. HISTORIAN KIRJAT KARTAT KERTOO KYLLÄ ARABIHEIMOJEN KUIN ORJIEN HISTORIAA FAARAOIDEN MYÖS. PUOLIKUU EI MITENKÄÄN LIITY EDES MOHAMETTIIN SAATI MIHINKÄÄN MUUHUN. USKONTOON. SE ON HEIMOJEN ASUINALUETTA. SIELLÄ EIKÄ TÄÄLLÄ. Uskontofanaatikot sekoittaa tavalliset asiat !
Toisaalta Viipuri kuuluu Suomeen kuten hyvin tiedetään se on katolisen kirkon kristittyjen maata.
Siirtotyöläiset Sveitsissäkin voisivat vaatia omaa valtiota.
Montevideon sopimuksen neljä valtioisuuden tuntomerkkiä järjestynevät
Gassa raamatussa kuuluu israelille.
Israel itsenäistyi omalla ilmoituksella. Sen laillisuudesta voi olla monta mieltä. Sionisteilla ei ole mitään, millä puolustautua tässä asiassa. Paitsi valheet, loputtomat valheet. Jos haluatte tehdä oikein, seuraatte nyt hiljaa sivusta. Ei Israel häviä mihinkään. Sillä ei ole mitään hätää! Palestiina pitää tunnustaa, nyt.
Kyllä YK on hyväksynyt Israelin, kaikki normaalit demoratiat teki niin.
Palestiinaa ei ole.
145 YK:n jäsenvaltiota on hyväksynyt myös Palestiinan. Pieni vähemmistö eli noin 25 % maailman valtioista ei vielä ole. Suomi kuuluu tähän pieneen vähemmistöön.
Mitä sitten?
Maantieteellisen' alueena Palestiinaa ei ole, ainoastaan historiallisena. Sen sijaan palestiinalaisalueiksi kutsutuilla alueilla asuu yli 5,2 miljoonaa palestiinalaista, joita ei voi olemattomiin pyyhkäistä.
Yhdistyneet kansakunnat äänesti Israelin oikeudesta perustaa juutalaisvaltio! Muut hyväksyivät paitsi musliminaapurit. Jotka hyökkäsivät heti Israelin kimppuun. Naapurit eivät ole oppineet että aina kun hyökkäävät Israelin kimppuun, niin Israelin pinta-ala kasvaa ja siirtokuntia rakennetaan. Jos kävisi niin että Israel olisi vaarassa varmasti tuhoutua, se käyttäisi ydinasetta.
Suomi on aina tunnustanut maita joilla on alue ja rajat? Palestiinalla ei ole !
Zionistit perusti laittoman valtion ja YK, Naton j EUn.
Laittomuudet poistetaan tai on jo poistettu.
Khazarian mafian peruztma kulissi rikoksia varten. Keksivät myös seniori sanan turvakseen. Joten miltäs tuntuu höynäytetyt? kahazaarien menneisyys salattua korruptiolla. Siksi että tiedä mitä tehneet h6 in kun ihmsikunnalle.
Se alue kuuluu arabeille, Palestiinalle. Saatte pian nähdä.
Siionin protolla oli netissä joku vuosi sitten suomeksi se on psykopaattien harhakuvitelmien kirja. Ne pitävät ihmislajia karjana jota saalistetaan ja tehdään ikäviä juttuja. Ettekö ole huomannut että asiat ovat vinksin vonksin pielessä? Syy?
Niin, ei mua kiinnosta yhtään.
"Anonyymi
2024-05-30 19:55:31
Jos kävisi niin että Israel olisi vaarassa varmasti tuhoutua, se käyttäisi ydinasetta".
---------
israelin tuhoutuminen tai säilyminen on Crime Minister netanjehun käsissä
se päättää mitä tapahtuu, valitettavasti.
https://www.trtworld.com/video/digital/israels-crime-minister-16778933
Tuossa alla linkki miten suomen juutalaisia on reagoinut Gazan kansan murhaan.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010259889.html
Mitä tulee tuohon ydinaseitten käyttämisiin niin Iranilla on myös ydinase ja jos ne
käytössä vähenee niin 3vko ja lisää tulee.
-----------------Glory Gaza--------------
"Israel itsenäistyi omalla ilmoituksella."
Sellainen on tapana kun maa itsenäistyy. Näin Suomikin teki.
"Sen laillisuudesta voi olla monta mieltä. Sionisteilla ei ole mitään, millä puolustautua tässä asiassa."
Minkä laillisuudesta? Mitä pitäisi puolustaa?
"Palestiina pitää tunnustaa, nyt."
Ei ole mitään sellaista Palestiinaa, jonka voisi tunnustaa valtioksi. Edes se ei riitä perusteluksi, että Gazaa johtaa kansallissosialistinen Hamas, jolla on länsimaiden sosialistien vankkumaton tuki.
Suomi toimii tässä asiassa aivan oikein, eli kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Suomi ei ole tunnustanut Palestiinaa, vaikka muslimit ja vasemmisto kovin painostaakin. Suomi toimii ryhdikkäästi.
Palestiinaksi kutsuttu alue on ja on ollut olemassa vuosituhansia. Alueella sijaitsevan valtion nimi on Israel. Tosin nyt vasemmisto on Neuvostoliittoa seuraten sitä mieltä, että Israel ja siellä asuvat juutalaiset pitää hävittää ja tilalle perustaa kansallissosialistinen Palestiina-niminen vatio.
Arabimaat on tunnustaneet. Mutta ovatko tunnustaneet Israelin? Israelin pitää saada täydet turvatakuut jos Palestiina ns. tunnustetaan vaikka mitään tunnustettavaa ei ole tällä hetkellä. Sehän terroristien valtaama ja hallitsema alue jolta terot on varastanut kaiken.
Palestiina on nimenomaan vanha maantieteellinen nimitys. Nyt alueella jossa palestiinalaisiksi sanotut asuvat on pari miljoonaa, alunperin oli puolet vähemmän. Melkoinen lisäys alle sadassa vuodessa.
Muslimit tulevat tuhoutumaan Israelin vuorille. Raamattu kertoo että sodan jälkeen Israel hyödyntää seitsemän vuotta muslimien hyökkäysroinaa.
Eikä tule. Se palestiinan valtion rustaaminen on mielipuolinen ripulipieru josta nousee vain paskanhaju.
HAHAHAHA Kylläpä ripulipäisen vitsin yritit ryplentää:)
Israel on Jumalan silmäterä, ja sitä koetatte tikulla tökkiä. Mietihän vähän, mitä siitä on seurauksena.
Sokeat idiootit asialla muslimien puolella ja saavat vain turaperse sotkun aikaan jos yrittävät turata mielipuolisen murhaajavaltion hökötyksen .
Sietää kysyä, että Mikähän korruption pesä tuokin yk nykyään on. Pahentaa vain tuota lähi-idän älämölyä.
Jo tuhansia vuosia on Israel joutunu rätkimään noita filistealaisia salamurhaajia kärpäslätkällä lärviin. Ei hetkenkää rauhaa niiltä ole saaneet.
Hitler teki yhteistyötä muslimien kanssa tuhotakseen Juutalaiset, ettei Raamatun profetia Juutalaisten paluusta kotimaahansa toteutuisi, ja tuhosivatkin omat alueensa ja Juutalaiset saivat oman kotimaansa takaisin pysyvästi. Kiitos Jumalalle, kun HÄN ei lupaustaan peru.
Valetta ! Hitler olisi palautanut juutalaiset Palestiinan alueelle. Britania miehitti koko Arabian niemimaata ja esti juutalaisten muuton Palestiinaan.
Vuonna 2015 oli Israelin suurimmassa päivälehdessä Benjamin Netanjahun täyden aukeaman kirjoitus, jossa todettiin, että toisen maailmansodan narratiivi on väärä
Hitler ei halunnut tapattaa juutalaisia, vaan karkoittaa juutalaiset Palestiinaan ja Madakaskarille.
Siis tunnustamme naisia alistavan terroristivaltion, vai niin.
Terroristimieliset silpomista kannattavat hyväksyvät Palestiinan. Alueella on kolme eri terroristijärjestöä, jotka eivät tule edes keskenään toimeen.
No Venäjän sokaisema kommunistihan se siellä selittelee.
Hyvin voi, kunnon pommitukset, sääli on sairautta varsinkin terroristien kohdalla.
"nonyymi
2024-05-30 22:48:35
Tosin nyt vasemmisto on Neuvostoliittoa seuraten sitä mieltä, että Israel ja siellä asuvat juutalaiset pitää hävittää ja tilalle perustaa kansallissosialistinen Palestiina-niminen vatio".
-----------
Tuon vetäsit kyllä ihan omasta päästäs.
Neuvostoliittoa ei ole ensinnäkin enää olemassa sitä "johtaa" nyt diktaattorisaristi.
Ei kukaan halua että israel hävitetään kysymys on rinnakkain elämisestä kumpikin omassa valtiossaan.
Eikä ole sellaist liimaa millä saat kansallissosialismin Palestiinaan kiinni.
Tässäpä sulle mitä mainioin linkki:
https://finnwatch.org/fi/julkaisut/yritystoiminta-israelin-laittomissa-siirtokunnissa
"Anonyymi
2024-05-31 02:31:39
Eikä tule. Se palestiinan valtion rustaaminen on mielipuolinen ripulipieru josta nousee vain paskanhaju."
---------
Mutta kuule kannattaisko sun vaihtaa välillä housut ?
Israel tulee aina olemaan, toisin kuin palestiina. Gazan arabit ovat lähteneet Egyptistä. Egypti ei halua heitä, kun tekivät siellä terroritekoja. Länsirannan arabit lähteneet Jordaniasta. Kumpikaan valtio ei halua näitä terroristeja omalle maalleen. Aiheuttavat niin paljon ongelmia.
Miksi se 'palestiina' nyt pitäisi tunnustaa Israelin valtion tilalle? Samoilla argumenteilla se 'palestiina' tulisi perustaa ja tunnustaa Suomen valtion tilalle Hangosta Utsjoelle, eikä Suomi häviä siinä mihinkään, ei siis mittään hättää, eihän. Maahamme muuttaisi reilut 2 miljoonaa palea ja mikä parasta, he kaikki ovat rauhanuskoisia ja vasemmistolaisten ylimpiä ystäviä. P. Haavistolla on kokemusta Isisläisten hoitamisesta maahamme, niin, eiköhän tääkin homma ole hyvissä käsissä. Me suomalaiset emme valehtele, mehän ollaan rehellistä väkeä ja kun enemmistö kerta kannattaa 'palestiinan' tunnustamista niin miksi se pitäisi väkisin ängetä Israelin tilalle, meillä kun on vankka vasemmistolainen tuki 'palestiina' valtiolle niin tänne vaan.
Israelin pinta-ala ei ole kasvanut vaan pienentynyt, nyt viimeksi 2005 kun se luovutti Gaza lääninsä arabeille Land for Peace periaatteella jonka jälkeen palet keksi sloganin the River to the Sea jonka he arvelevat toteuttavansa Jihadilla koska Israel oli osoittanut heikkoutta. Israelin virhe oli ollut taipua kv. painostukseen luovuttaa alueestaan maata sen vihollisilleen. Mutta nyt näyttää siltä että 'rauhan prosessi' alueluovutuksineen on tullut tiensä päähän, eikä Israel tule enää taipumaan kv. painostukseen eikä uhkailuihin joten palet olivat nyt menneet liian pitkälle, tämä näyttäisi tietävän paleille kovia aikoja, ahneella kun on paskanen loppu.
Paleitten on nyt sitten pakattava kapsäkkinsä ja alettava vetäytymään miehittämiltään Israelin alueilta jotka olivat valloittaneet 'rauhan prosessilla' rankan kv. painostuksen avulla joka ei ehkä enää toimi. Hamas avasi Pandoran lippaan 07_10_2023, eikä sitä saa enää sulettua. Luonnollisesti vasemmisto-muslimi liittouma vannoo varmaa kuolemaa juutalaisille ja pikaista tuhoa Israelille vihan vimmalla ja paleitten uhriuttamisillaan. YK tehtailee tuomioita ja päätöslauselmia tavalliseen tapaan Israelille, mutta sillä ei ole enää vaikutusta, paleitten olisi vain pitäny tyytyä siihen mitä olivat saaneet valloitettua ja miehitettyä Israelilta. Heijän jumalansa Allah on ehkä iso, mutta Kaikkivaltias Jumala hän ei ole.
Ei kai nyt sentään, vai oliko tuo sanoma kanavoimaltasi näkysen hengeltä joka toheloi kranaatin kanssa jonka oli aikeissa toimittaa Israelin kibbutseihin, mutta puottikin kranun epähuomiossa väärin päin putkeen jolloin kranu räjähti korpraali näkysen vieressä Khiamissa UNIFIL joukoissa Hizbollahin tukiryhmässä.
Israel on ollut tunnustettu valtio jo 77 vuotta ilman, että senkään rajat ovat olleet missään vaiheessa yksiselitteisesti määriteltyjä.
Siinä mielessä itsenäinen Palestiina ei olisi yhtään huonompi.
"Egypti ei halua heitä, kun tekivät siellä terroritekoja. Länsirannan arabit lähteneet Jordaniasta. "
Vuonna 1948 sekä gazalaiset että nk. Länsirannan alueen asukkaat asuivat siellä missä nytkin. Olkoonkin, että 77 vuotta sitten tienoon kaupungeissa, Jerusalem, Nablus, Ramallah, Gaza, Nasaret, Betlehem, Tulkarm, Qalgiliya, Jeriko, Jenin, Hebron, asuneista harvempi on enää elossa, vaan alueella elävät heidän jälkeläisensä. Vaan eipä saivarrella: kuinka moni vuoden 1948 juutalaisasukkaista yhä elää Israelissa?
Miten kasaarijuutalaiset?
Oletko rasisti?
Vuosien 1948-1967 aikana Juudeaan ja Samariaan siirrettiin Jordaniasta suuri joukko lähinnä Saudi-Arabia-taustaisia arabeja alueen alkuperäisasukkaiksi.
Ei ole allah vaan ALLAN
Mitkähän mahtaa olla palestiinan virtuaali valtion rajat, entäpä pääkaupunki,.Eihän palestiinan terroristeille voi antaa valtiota. Eivät edes halua omaa aluetta Israelin rinnalle.
Egyptin orjat on Sodoman synnissä mikä on väkivalta. Ja muu homoilu. Maapallon historiassa on monia erilaisia heimojen sotia ollut aina.
Minä voisin tuon rosvojoukon kuitenkin sinne Egyptiin elikkä siinaille missä Niili haarautuu ja punainen meri.
KÄYTTÄKÄÄ EHKÄISYÄ EHDOTTOMASTI SITEN KÖYHYYS POISTUU KUN ON YKSI TAI KAKSI LASTA RUOIKITTAVANA.
Juudean vuori on täynnä muslimeja .
EIKÖ NIILLÄ OLE EHKÄISYÄ JUMALAUTA NYKYAIKANA OLLAAN VIELÄ ALKUASUKKAIDEN TASOLLA.
Muslimit on rakentanut kristittyjen paikalle moskeijan öljymäellä miten ne on miehittänyt öljymäen noin että muslimit ottaa maksun kun kristityt käy siellä omiensa paikoilla.
KÄÄNNY USKOMAAN JEESUKSEEN NIIN SAAT SIELULLE LEVON. KRISTITYT KÄRSII ENITEN KUN EI SAA VAPAASTI LIIKKUA JEESUKSEN MUISTO PAIKOILLA. AINA JOKU PERKELE KERJÄÄ TAI HUUTELEE TAI OTTAA MAKSUA.
Juutalainen ei liiku mihinkään nytkään sitä ei saa atomikaan liikkeelle lähiöstä . Kyllä yritetty on että Juudeaan muuttaa niin ei millään. Kristityt muuttaa kyllä siellä on töitä ja sulhasia. Kristityt sinne muuttaa nytkin. Juutalaiset ei muuta.
MIEHIÄ EI SAA PÄÄSTÄÄ USKONTOIHIN NE ON NIIN TYHMIÄ JOPA LÄÄKÄREINÄ NE EI ÄLYÄ NAISEN ANATOMIAA SAATI MUUTA.
Kun on Egyptistä niin miksei voi sitten asua Egyptissä. Onko pakko tunkeutua muiden maille. Taalan kuvat silmissä Egyptin punta ei riitä. Varmaan niilillä on öljyä.
Tota ääri porukkaa on Itäkeskus täynnä jo ja Puhos. Kuin Turkissa niitä on vuorilla. Jopa käy turistien kimppuun.
SANOVAT OLEVANSA EIVÄTKÄ OLE . ON VALHEUSKONTOJA.
Gazalaiset ovat tulleet Egyptistä,ovat Egyptiläisiä. Länsirannan arabit ovat Jordanialaisia, tulleet Jordaniasta.
Mikä alue siihen Palestiinan valtioon sitten kuuluisi?
Kahden valtion malliahan palestiinalaiset eivät hyväksy.
Miksi se Hitler ei sitten karkottanut juutalaisia Palestiinaan ja Madakaskarille, vaan rupesi murhaamaan heitä?
Jerusalemin suurmufti Hajj Amin al-Husayni, terroristijohtaja, palestiinalaisille annetut avustusrahat ryöstäneen egyptiläisen Jasser Arafatin setä, ohjeisti Hitleriä mieluummin tappamaan juutalaiset kuin päästämään Palestiina-nimiselle alueelle, josta britit lopulta karkottivat al-Husaynin.
Jos tuo Anonyymin kommentti ei ole antisemitismiä niin sitten ei ole mikään - jos puhutaan natsi-Saksan kukistumisen jälkeisestä ajasta.
Ja höpö höpö!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jordania
Tuollakin lukee miten Jordaniasta tehtiin arabi muslimien oma valtio!
Israelissa astuvat muslimit haluavat itselleen valtion joka ulottuu joesta mereen!
Elikkä he suoraan sanovat, että haluavat tuhota Israelin valtion ja tuhota Juutaliset uskovat!
muslimit muuttivat Israelin alueelle työn perässä. Nyt siellä asuvat ovat noiden ihmisten jälkeläisiä
Ennen Israelin kansan tuloa alueelleen se oli kuivaa erämaata
Israelin kansalaiset ovat saaneet maansa kukoistamaan!
Judet ovat älykästä sakkia, toisin kuin musset.
Jos harrastaisit edes vähän historiaa, tietäisit, että Palestiinaksi joskus kutsutulla alueella on asunut kansoja sekä ennen että jälkeen juutalaisten siellä olemisen. Uskovaiset vetoavat Raamattuun, mutta tämä tieto löytyy myös sieltä. Oliko autiomaata maa, josta Mooseksen aikaiset tiedustelijat toivat tiedon, että se "valuu maitoa ja hunajaa"?
Jos on elänyt ikänsä hiekka-aavikolla, voi kahden puun näkeminen olla kuin maitoa ja hunajaa....
Muslimit Israelin alueella ovat kuin kyy povella. Millähän perusteella niille on annettu kansalaisuus?
"Israelin kansalaiset ovat saaneet maansa kukoistamaan!"
Mitenkäs ne ennen vuotta 1948 tienoolla asuneet palestiinalaiset elivät? Syömällä hiekkaa?
Samalla perusteella kuin Israelin alueella asuville kristityille arabeille, joita on etenkin - kuinkas ollakaan - Nasaretin kaupungissa Galileassa.
Vuohipaimenia, ehkä olet kuullut sellaisista elinkeinon harrastajista? Biritit saivat sekä Israelin että Jordanian alueet mandaatikseen sen jälkeen kun Kansainliitto oli tehnyt juutalaisomisteiselle maalle kahdenvaltion ratkaisun. Juutalaiset saivat omasta alueestaan 23% ja arabit 77%, juutalaiset palautti oman valtionsa nimen Israel jaossa saamalleen alueelle, arabit ottivat oman läänityksen nimeksi Transjordanian hashemiittisen kuningaskunta. Britit vaihtoivat Israelin nimen 'palestiinaksi' häivyttääksen sen juutalaisen historian.
Palestiinalaisia olivat kaikki juutalaiset, arabit, eurooppalaiset, aasialaiset yms. jotka asuivat siellä. Briteillä oli ja on historiallinen ongelma, antisemitismi, tästä johtuen se teki päätöksen Israelin demografian muuttamisen arabienemmistöiseksi. Mandatoryn ominaisuudessa se laittomasti lahjoitti Israelin alueesta Golanin ylängön Syyrialle sekä päätti rajoittaa hyvin vahvasti juutalaisten paluu muuttoa isiensä maille turhalla, hitaalla ja monimutkaisella byrokratialla, toisaalta arabeille avoimet rajat, kuten nyt viimeisen n.30 vuoden aikana Eurooppaan on annettu harkitusti tapahtua.
Laittomat arabisiirtolaiset perustivat laittomia siirtokuntiaan tukikohdiksi Fedayeen jihadisteille valloittamaan Israelin alueen islamille. Israelin demografia muuttuikin brittien suunnitelman mukaiseksi niin että juutalaiset olivat pian vähemmistö omassa maassaan. Aseistetut fedayeenit tekivät tuhoisia iskuja kibbutseihin joihin britit eivät reagoineet, vastauksena juutalaisten työväenpuolue organisoi Haganah semi militäärisen joukot, aseinaan kepit, mutta pian kävi selväksi ettei niistä ollut apua fedayeenien tuliaseita vastaan joten kiväärien ja ammusten salakuljetus brittien hyvin tarkan kontrollin ohi oli haastavaa ja kiinni jäämisiä sattui, mutta ei kaikkia.
Koska juutalaiset olivat valinneet hallitusmuodokseen sekulaarin poarlamentaarisen sosiaalidemokratian ja sen ihanteet, arabit olivat ja ovat pääasiassa rauhanuskoisia ja Sharia laki ainoa ohje niin yhteis elo muslimien ja juutalaisten välillä oli ongelmallista aivan kuten tänäänkin. Britit päättivät tehdä oman 'kahdenvaltion ratkaisunsa' siten että juutalaiset saisivat muutaman kymmenen prossaa omasta maastaan ja loput muslimeille sekä yhteisen parlamentin jossa olisi ehdoton arabi enemmistö. Suunnitelmana oli että juutalaisille kapea rantakaistale Tel Avivista Libanonin rajalle ja siitä Tiberiaan lätkämailan mallin mukaan. Jerusalem kv. kaupungiksi.
Brittien ehdotus kaatui kun arabit vaativat koko Israelin alueen, ei mitään juutalaisille, eikä se ole siitä miksikään muuttunut, juutalaiset vastustivat hanketta rauhallisesti päin vastoin kuin arabit jotka nostivat mellakkansa ja intifadansa. Haganahista irtautui oikeistolainen ryhmä Irgun koska he katsoivat sosdemien lepsuilevan jihadistien hyökkäyksiin ja otteet kovenivat kun Irgun alkoi hoitaan suhteita jihadisteihin. Britit heräsivät ja kielsivät aseet muilta kuin british armylta ja britit tekivät ratsioita juutalaisten asuin alueille ja takavarikoivat löytämänsä aseet sekä ne joitten hallusta ne oli löytyneet vankilaan.
Britit eivät olleet huolissaan arabien aseista niinkään. Juutalaiset huomasivat että heijän maassaan oli nyt kaksi vihollista britit sekä jihadistit ja Irgun reagoi siihen joten se sai briteiltä terroristi leiman, jihadistit eivät onnistuneet saamaan ko. leimaa ahkerista yrityksistä huolimatta. Ehkä arabi öljy vaikutti alusta saakka brittien puolen valinnalle, öljy oli ja on tärkeä aine moniin voitelu tarkoituksiin koneista kv. politiikkaan. WWII oli käynnissä ja liittoutuneet tarvi öljyä Natsi Saksan kukistamiseen. Brittien mandaatti päättyisi 14.05.1948 eikä se ollu päässy tavoitteisiinsa Israelin pinta-ala vähennyksissään. Britit tekivät suunnitelman Israelin jakamiseksi ja Juudean ja Samarian irrottamisen Israelilta arabi territorioiksi ja onnistui siinä YK avulla 1947.
WWII jälkeen markkinoilla oli paljon ammuksia ja aseita ja Irgun osti niin paljon kuin oli mahdollista sekä lastaisivat laivaan vietäväksi Israeliin koska arabien uho Israelin pikaisesta tuhosta oli kova, kunhan britit lähtevät. Tapaus Altalena oli tragedia koska Israelin vasemmisto luuli Irgunin kaappaavan vallan, vaikka arabi vs. Israel sota oli edessä ja upottivat Altalenan satamaan joka vei meren pohjaan ammukset, kranaatit, konekiväärit ja kranaatinheittimet. Israel oli nyt sisällissodan reunalla kun vasemmisto syytteli oikeistoa vallankaappauksesta ja maanpetoksesta kun oikeisto oli vain turvannut aseistuksen ja ammushuollon justiisa alkavan sodan varalle oman kotimaansa puolustamiseksi, patriootteja kun olivat.
Britit olivat aseistaneet ja kouluttanut arabi armeijat, Israel oli omillaan eikä aseita ja ammuksia paljon ollu kun sota syttyi. Jordania valloitti ja miehitti Juudean ja Samarian, anneksoi ja vaihtoi nimet 'länsirannaksi' sekä tuhosi kaikki juutalaiset synagogat ja hautausmaat ja Egypti miehitti Gazan yhtä laittomasti, näiden miehitys päättyi vuonna 1967.
Osa oli paimentollaisia, osa työskenteli tehtaissa, oli kauppiaita jne. Hieman taustastakin riippuen. Arabeilla ja juutalaisilla oli osin omat vahvat osaamisalueensa ja lisäksi oli muitakin etnisiä ryhmiä.
Ei se Mooseksen aikaan autiomaata ollut.
Sen jälkeen, kun juutalaiset viimeisen kerran karkoitettiin ja kaikki metsät hakattiin, niin se pikkuhiljaa muuttui melko autioksi. Juutalaiset ovat saaneet alueen uudelleen kukoistamaan.
He elää kituuttivat köyhinä paimentolaisina.
Kysy tuota Norjalta, Irlannilta ja Espanjalta, jotka juuri tunnustivat Palestiinan. 145 maailman valtiota tunnustaa jo palestiinan. Suomi kuuluu siihen vähemmistöön maista jotka eivät ole vielä tunnustaneet.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kolmasosa-eu-maista-tunnustaa-nyt-palestiinan-valtion-miksi-asia-jakaa-eurooppaa-2/
Anonyymi
2024-05-30 18:14:53
Suomi kuuluu siihen vähemmistöön maista jotka eivät ole vielä tunnustaneet.
--------
Ruotsi ja Islanti ovat tunnustaneet Palestiinan jo aiemmin.
Myös Tanska on ilmoittanut että tulee tekemään saman päätöksen
Palestiinan valtion tunnustamisesta.
Suomi on vaan edelleen sitä mieltä että: "pitää olla ensin se kahden valtion malli".
Mikä tarkoittaa sitä Palestiinan valtio olisi israelin valtion rajojen sisällä
lukuun ottamatta Gazaa.
Tästä linkistä löytyy suomen haaveilema kahden valtion malli.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009937116.html
Ei siis tule onnistumaan.
Millä sanamuodolla ne tunnustivat? Eli mitä tunnustettiin? Että palet on tyhmiä juntturoita ja niille pitää olla mieliksi etteivät tule silmille?
Miksi Espanja ei hyväksy sitten myös Katalonian aluetta , heillä on ollut irtiottoa jo monta kertaa Espanjasta?
Katalonian pääkaupunki on Barcelona, Kataloniassa asuu se varakkaampi väestö.
No siten, että heitetään nuo juutalaiset ulos ja palestiinalaiset sisään. Kyllä ghettojen rakentaminen saa jo riittää!
Musset on yrittäneet kauan heittää juutalaisia ulos, ei vaan onnistu.
Tästä vasemmisto unelmoi ja kansallissosialistinen Hamas yrittää auttaa.
Eihän mitään valtiota voisi tunnustaa tuolla periaatteella. Maailman valtiot olisivat nyt tässä.
Erään blogistin mukaan viisi (5) kertaa ns. "palestiinalaisille" on tarjottu omaa valtiota ISRAELIN RINNALLA
Mutta kun haluavat yhden valtion mallin eli tuhota Israelin.
Oslon sopimuksissa tehty perusteellinen työ meni viemäriin kun Mahmud Abbas ei halunnut neuvotella mistään.
Tämä on sionistien näkemys ja sitä ei nykykäsityksen mukaan enää pidetä kokototuutena. Jos jokin asia ei ole kokonaan totta tai siitä puuttuu puolet, voidaan todeta, että se ei ole silloin totta. Se on valetta. Sionismi perustuu valheelle.
Väitteessäsi ei ole puoletkaan totta. Väitteesi perustuu vasemmistolaisuuteen eli valheelle.
Anonyymi
2024-05-30 18:20:37
"palestiinalaisille" on tarjottu omaa valtiota ISRAELIN RINNALLA
----------
Rinnalla eli siis vieressä on kyllä kuule ihan eri asia mitä olla valtiona toisen valtion sisällä.
Siis joelta merelle jo laulussaan. He haluavat Israelin katoavan.
No kerro meille ”koko totuus”.
Niin, miten voi tunnustaa valtio, jota ei ole olemassa?
Se on kuten muna ja kana probleema.
Miksi Norjalla, Irlannilla ja Espanjalla ei ollut mitään ongelmaa tunnustaa?
Miksi niiden lisäksi 142 muuta valtiota on tunnustanut ilman mitään probleemaa.
Juuri näin. Yritin esittää vain olemattoman ongelman. Osaksi tunnustettu valtioita ovat esimerkiksi Eritrea ja Kosovo. Nämäkin tunnustetaan joskus YK:n jäsenvaltioiksi.
Pätee kaikkiin maailman valtioihin. Niiden kaikkien kohdalla on ollut aika, jolloin niitå ei ollut olemassa. Juutalaisvaltio Israel on iältään edelleen nuorempi kuin keskiajan ristiretkeläisvaltiot tuhoutuessaan olivat.
Espanjalaisilla on omakin ongelma, Katalonia.
Ristiretkeläisvaltio Jerusalemin kuningaskunta (1098-1291) kesti lähes 200 vuotta. Nyky-Israel vasta 77 vuotta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_kuningaskunta
Sekö ainut huolesi?
Ei kiinnosta.
Palestiinalaisille oma valtio heti!!!!
Kyllä, Saudi-Arabiaan, siellä on tilaa omien keskuudessa!
Sillä on jo. Se ei muuta Palestiinaa onnelaksi, mutta sellaisesta mikä on määritelty, tunnustettu, voidaan saada jokin ote. Abstraktia ei voi auttaa eikä liioin tuomita. Palestiina täytyy tunnustaa.
Milloin palestiinalaiset tunnustaa Israelin?
Mitä ne sillä tekisi kuun palvojat. Onhan se parempi pyyhkiä sormella kuutamolla.
Keitä tarkoitat palestiinalaisilla? Millä perusteella? Miksi heille pitäisi antaa oma valtio heti? Miksi heidän aiemmat valtionsa eivät riitä?
Millä nämä palestiinalaiset sitten elävät, tuleeko siitä taas yksi valtio, jota muut elättää.
Ei tule toteutumaan.Onpahan heille tarjottu monta kertaa valtiota, mutta aina kieltäytyneet tarjouksesta.
Jospa saisivat oman valtion Jordaniasta, Egyptistä,kun ovat sieltä kerran tulleet.
Joo, Suomen tilalle kun nyt noin kovaa sieltä huuvetaan.
Vuonna 1917 kai monet valtiot suhtautuivat itsenäistyneeseen Suomeen samalla tavalla?
Ei palestiinalaisten tarvinnut 1948 mistään tulla, kun he jo asuivat paikan päällä.
Joidenkin mielestä tosin Jordania voisi olla se "palestiinalaisvaltio", sillä 1940-luvun juutalainen terroristijärjestö Irgun mielsi tulevaksi juutalaisvaltioksi koko sen hetkisen Britannian mandaattialueen, joka koostui maa-alueesta, jolla nyt ovat Israel ja Palestiina.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irgun#/media/Tiedosto:Irgun_poster_Erez_Jisrael.jpg
Irgunin lipussa oli kartan päällä kivääriä pitelevä käsi sekä teksti "Rak kach" (Ainoastaan tällä tavalla).
Vaadit palestiinalaisilla omaa valtiota heti, mutta et edes tiedä keitä sinä itse tarkoitat palestiinalaisilla. Olet tyypillinen vasemmistolainen.
Juuri näin. Kaikki vuonna 1948 Jordanvirran ja Välimeren välissä vakituisesti asuneet henkilöt olivat/ovat palestiinalaisia.
PUNIKKI
Ei todellakaan pitäisi mitäöän palestiinaa tunnustaa, kun ei ole mitään tunnustettavaa. Palestiina ei ole eds valtio. Missähän sellaisen valtion rajat mahtaa oolla. Entä pääkaupunki?? Milloin mukamas sai itsenäisyyden.????????
Hyvä kysymys, siis että milloinkahan palestiinalaiset tunnustavat Israelin.
Kyllä.
Itsenäistyneellä Suomella oli rajat ja hallinto.
Entä perustuslaki, tuleeko valtiosta demokraattinen tasavalta, vai kuningaskunta , vai diktatuurinen terroristivaltio, entä elinkeinot, onko teollisuutta , vai mikä on yleinen elinkeino, verojakin pitäis kansalaisten maksaa, ja tehdä ulkomaankauppaa.
Kyllä Venäjällä riittää maata muutaman Palestiinan tarpeisiin.
Palestiinan alueella on ihan riittävästi maata sen alkuperäisasukkaille. Maat eivät ole kadonneet mihinkään!
Israel perustettiin palestiinaan ja palestiinalaisten maille ! Koko israel on entistä palestiinaa.
Olisiko Israel siirrettävä kokonaan USAhan, sielähän ne rikkaat juutalaisetkin jo ovat
k haans.sea
Israel on raamatullis-historiallinen valtio, joka aikoinaan hävitettiin.
Aikanaan oli kyllä monenlaisia valtioita joita syntyi ja ne taas katosivat. Yksi esimerkki tällaisestä oli vaikkama Rooman valtakunta, yksi monista.
USA:ta ei tuolloin ollut olemassa, milloinkas impperialistit mantereen valloittivat ja tappoivat intiaanit, olikos se 1800 - luvulla. Intiaaneista tuli pelkkä ongelma.
t. haans.sea
Ei... mitään Israelin valtiota ei ole koskaan ollut, ei ennen 1948.
Mistä tuollainen harhakäsitys tulee?
Toora (=vanha testamentti) ei tunne mitään Israelin valtiota.
"Israel" on lyhennetty nimitys juutalaisille. Valtion nimi on tuulesta temmattu.
Israel on alueella, jota on historiallisesti kutsuttu Palestiinaksi ja jotkut kutsuvat edelleen.
Kun Israel alkoi hiljalleen muodostua 1900-luvun alkupuolella, maat eivät kuuluneet alueella asuville vaan muutamalle muualla asuvalle suurmaanomistajalle.
Anonyymi
2024-05-30 19:34:27
Olisiko Israel siirrettävä kokonaan USAhan, sielähän ne rikkaat juutalaisetkin jo ovat
----------------
israelissa asuu 7milj juutalaista
"Wikipedia: Amerikanjuutalaisia on eri arvioiden mukaan 5,2–6,4 miljoonaa, ja he muodostavat maailman suurimman tai Israelin jälkeen toiseksi suurimman juutalaisyhteisön".
Miksiköhän ne tuonne amerikkaan muutti ?
Palestiinalaisten historia on muunneltua kuin putinin historia. Juutalaiset ovat olleet palestiinalaisia tuhannet vuodet. Jerusalemkin perustettiin ennenkuin islamista oli hajuakaan. On erotettava Palestiina aluenimityksenä, ja tämä räyhäporukka joka nimittää itseään palestiinalaiseksi. Juutalaiset eli Israel on täysin omilla juurillaan, ei sitä sattumalta sinne perustettu.
Yritä nyt selittää jotain noille vtin paleidiooteille. Liian tyhmiä tajutakseen mitään, painavat vain kauloja katkoen ja raiskaillen eteenpäin. Faktat ei kiinnosta.
Rooman valtakunnasta syntyi Italia.😊
Mutta millä tää kansa elää?
Se oli jo 1600 luvulla ja jatkui 1800 luvulle intiaanit kuoli melkeen sukupuuttoon, Espanjalaiset, Portugalilaiset ja hollantilaiset sekä britit ja ranskalaiset valtas koko maanosan.
"Miten kahdesta valtiosta voi neuvotella, jos toista osapuolta ei ole olemassa? "
Kysymyksesi ei ole tästä maailmasta. Se kylläkin on eräiden israelilaisten päiväunesta. Sen mukaan he heräävät joku aamu ja palestiinalaiset ovat lakanneet olemasta.
Palestiinalaisalueilla asuu 5 250 000 ihmistä. Tämä on enemmän kuin jotain, mitä ei ole olemassa.
1948 piti perustaa sekä juutalaisvaltio että arabivaltio Palestiinan mandaatin alueelle. Lopputuloksena juutalaisvaltio perustettiin, mutta toinen osa sopimuksesta jäi toteuttamatta. Egypti otti hallintaansa Gazan kaistan ja Jordanian kuningaskunta Länsirannan. Sittemmin molemmat ovat luopuneet vaateistaan näihin alueisiin.
Muistaa pitää, että myös Israelia pidetään itsenäisenä valtiona, vaikka sen rajojen sijainnista ei ole yksimielisyyttä edes Israelissa.
"Muistaa pitää, että myös Israelia pidetään itsenäisenä valtiona, vaikka sen rajojen sijainnista ei ole yksimielisyyttä edes Israelissa."
Tuossa on erinomainen pointti. Jos tuntuu vaikealta perustella Palestiinan valtiota, niin tuota voi käyttää apuna.
Molemmat maat on mamuja täynnä. Kumpiakaan ei ollut kuin satoja tuhansia silloin kun maata alettiin jakamaan. Väestö on räjähtänyt eikä läheskään kaikki "kuulu" alueelle. Ei myöskään arabit.
Juutalaiset on aina olleet vähemmistönä alueella, mutta ylivoimaisesti pisimpään (juutalaiset n.3000 vuotta - muslimit n. 1000 vuotta) yhtäjaksoisesti.
Se tosiasia ei muutu, vaan pysyy; Israel on vaikka heti valmis lopettamaan aseelliset yhteenotot, mutta vastapuoli ei osaa elää rauhassa.
Noin suunnilleen asiat menivät, pitää ymmärtää että jako oli arbivaltioon ja juutalaisvaltioon. Oli itsestään selvää etteivät arabit voineet hyväksyä juutalaisivaltiota alueelle, jossa asukkaista 90% oli arabeja ja sama suhde maanomistuksessa.
Tämä fakta näyttää monelta olevan hukassa. Eikä YK ssakaan israelia heti tunnustettu, vaan enemmistö oli vastaan ensimmäisessä äänestyksessä. Tämä demokraattinen päätös ei kuitenkaan juutalaisille kelvannut, vaan usa osti ja painosti muutaman maan israelin taakse ja uusi äänestys suoritettiin.
Israel ennakoi jo tammikuussa 1948 alkaen tyhjentää arabikyliä "juutalaisvaltion" alueelta ja on jatkanut niitä toimia aina näihin päiviin saakka, nyt ilmeisesti haluavat Gazankin itselleen (ilman arabeja).
Tuo on sionistista propagandaa, valetta. Minäkin toivoisin, että se olisi totta, mutta se ei ole.
Aamen.
Olipa hyvin kirjoitettu, tiiviisti paketoitu pitkä historia.
Todista väitteesi, muuten olet valepukki.
Valtio tarkoittaa jotain ihan muuta kuin sitä, että jollain alueella asuu joku joukko ihmisiä.
Palestiinan brittiläiselle mandaattialueelle perustettiin juutalaisille Israel ja palestiinalaisille Transjordania/Jordania.
YK oli tehnyt jakoehdotuksen, jonka mukaan olisi perustettu Jordanvirran länsipuolelle toinenkin valtio palestiinalaisille, mutta se ei arabeille kelvannut, vaan arabit hyökkäsivät Israelia vastaan yrittäen tuhota sen ja sen juutalaiset asukkaat.
Mikäs ihme tuo on ettei ne halua arabeja lähellekään? Kuka haluaisi jos voisi olla ilman? Islam tuhosi sekä arabien vanhaa kulttuuria, että karkotti juutalaiset ja muut maanpakoon, uuteen diasporaan. On oikeus ja kohtuus että juutalaisvaltio sai palata vanhoille sijoilleen josta heidät oli ajettu pois islamin alkaessa vaikuttaa.
Niin mutta kun maailma haluaa lasten silpojille ja naisten alistajille oman valtion.
Israelhan on demokratia jota täytyy sortaa.
Katsokaapa youtubelta Hamasin poijan haastattelu. Mossab Hassan Yosef Hän kertoo totuuden,kun on siellä Gazassa asunut.
Samaa mieltä näitten heebojen kanssa siitä että eihän Palestiinan valtiota ole olemassakaan,kuinka sille voidaan edes myöntää valtion status HÄH?Israel on ja pysyy,mitäs luulette että tuleeko Israel IKINÄ hyväksymään tuota?Eikös se olisi sama jos Putte ilmottaisi että Suomi kuuluu ns.Venäjän vanhojen karttojen mukaan heidän vaikutuspiiriin ja pulinat pois,muuttakoon Suomen metsäkansa Ahvenanmaalle ja myös ns.kunniakansalaiset mukanaan,mitähän päättäjät tuumais tuosta?Luulempa että selvä,kansa Ahvenanmaalle ja sassiinko HÄH?Oiskohan kansalla mitäön päätäntävaltaa tuosta asiasta?
kylläpä olet historiasta pihalla ja väännät vielä päälle täysin järjettömän vertauksen.
"Eikös se olisi sama jos Putte ilmottaisi että Suomi kuuluu ns.Venäjän vanhojen karttojen mukaan heidän vaikutuspiiriin ja pulinat pois,muuttakoon Suomen metsäkansa"
Laita Googleen Suomen sodat ja ylläty.
Palestiinalaisilla on julkinen tavoite hävittää juutalaiset ja Israel. Vastaavaa ei israelilaisilla ole, joten kumpi tässä on oikeassa? Israel.
Ruotsiin Suomi kuuluu, ei Venäjään.
Tai Ruotsi haluis Suomen takas, olihan Ruotsi-Suomi satoja vuosia.
Sinne alueelle perustettiin useita valtioita arabeille ja beduiineille. Valtioille valittiin johtajat, että pääsevät käyntiin. Juutalaisillekin perustettiin yksi valtio.
No kai sinne voisi vielä yhden valtion perustaa, jos sillä saisi alueelle rauhaa.
Se ei vaan siellä päin toimi ollenkaan.
Ei siellä päin osata ottaa rauhallisesti.
Ja kuka sitten ottaisi taas alueita väestöineen holhoukseen ja piirtelisi heille reviireitä?
Ei se rauhanomaisesti tule onnistumaan.
Eikä aseinkaan. Tilanne vain kärjistyisi entisestään, eikä arabimailla ole mitään motivaatiota rinnakkaiseloon vääräuskoisten kanssa.
Britit lahjoittivat hallinnoimansa Palestiinan juutalaisille .. siitä se omistaminen alkoi.
Yksipuolisesti "sovittiin" kahdesta valtiosta, joista pseudovaltio Israel toteutettiin - natiivit eivät tykänneet, kun jotkut omivat = ryöstivät, ikiaikaiset maat.
"Minkä nuorena varastat - sen vanhana omistat"
-talmud-
Palestiina: https://aijaa.com/0TzjfM
Mitään maan ryöstöä ei ole ollut, vaan rupuiset maat ostettiin. Asutus oli harvaa. Kaikkia satuja siellä moskeijoissa tarinoidaan, mutta islam onkin kiihotususkonto. Tämä erottaa kehittyneen Israelin muusta, surkeasta keskiaikaan jämähtäneestä Palestiinasta. Mitään yhteisymmärrystä ei voi syntyäkään. Palestiinassa ei ole tiedekoulutusta, ei ihmisoikeuksia, ei mitään kehittymisen edellytyksiäkään. Kaulojen katkaisu on niin paljon näppärämpää partajusseille. Olisi pitänyt antaa Israelille koko alue.
Millä verukkeella Ukrainan kasaarijuutalaisilla oli oikeus Palestiinaan?
Ei se ollut veruke. Valtio perustettiin ajatuksella saada juutalaisille oma valtio, tuli he mistä tahansa. Millä verukkeella muslimit levittäytyy Eurooppaan ja kaikkialle?
USA kieltäytyi ottamasta vastaan - Uganda. Madakaskar olivat yksiä vaihtoehtoja ongelmaan.
Onhan se nähty,kun tulevat tänne Eurooppaan, niin tekevät terroritekoja. Koraanihan yllyttää tappamaan vääräuskoiset.
Kansainvälinen oikeus on vitsi, saatanallinen vitsi. Maailmahan sotii jo Jumalaa vastaan laeillaankin https://www.tv7.fi/arkki/kosketuskohta/vihollisen-lahikuva_p91542/
Anonyymi
2024-05-30 22:44:11
Kansainvälinen oikeus on vitsi, saatanallinen vitsi. Maailmahan sotii jo Jumalaa vastaan laeillaankin https://www.tv7.fi/arkki/kosketuskohta/vihollisen-lahikuva_p91542/
---------------
Miksi sotkea jumalia tähän.
Eihän uskomaasi jumalaa vastaa voi kukaan sotia
tehän olette ilmoittaneet että se on kaikkeuden valtias.
Miksi tunnustaa valtio, jolla on terroristihallinto ja jolla ei ole mitään kykyä elättää väkeään?
Palestiinalla ei ole terroristi hallintoa.
Hamas on ilmoittanut laskevansa aseensa
kun israel tunnustaa Palestiinan valtion.
Meinaakko muuten että israel sen tulee tekemään ?
Mielestäni se voisi ehkä onnistua sen jälkeen kun Crime Minister
lopettaa sotimisen 55miljoonaa muslimia vastaan.
Mitenhän maailmassa on se 55 miljoonaa muslimia, kun lähtökohta oli rajallinen? Aivan, terrorilla ja alistamalla. Juutalaiset ovat oma ryhmänsä joka ei halua vallata alueita eikä pakottaa ketään uskontoonsa. Musuhölmöt ei tajua, että se uskonto alistaa heitä pahemmin kuin mikään.
Anonyymi
2024-05-31 02:32:53
Juutalaiset ovat oma ryhmänsä joka ei halua vallata alueita eikä pakottaa ketään uskontoonsa. Musuhölmöt ei tajua, että se uskonto alistaa heitä pahemmin kuin mikään.
---------
Siis valtaaminen ja miehittäminen eivät mielestäsi ole sama asia ?¨
"Jordan-joen Länsiranta on ollut Israelin miehittämä vuonna 1967 käydystä Kuuden päivän sodasta saakka. Jordanian hallussa aiemmin ollutta aluetta ei ole liitetty Israeliin, mutta Länsirannalle on asutettu puoli miljoonaa juutalaista uudisasukasta. Kansainvälinen yhteisö on tuominnut asutukset laittomina. Länsirannan juutalaisista siirtokunnista tulevia tuotteita on tämän vuoksi boikotoitu eri puolilla maailmaa.
https://www.kansalainen.fi/israel-lisaa-matkailijoita-miehitetyille-alueille/
55miljoonaa muslimia asuu Iranissa ja Syyriassa.
Syyria: "Israel harvoin vahvistaa Syyriaan tekemiään iskuja, mutta sen armeija on kertonut iskeneensä noin 50 syyrialaiskohteeseen pelkästään viime vuonna. Israel sanoo yrittävänsä torjua Irania, joka on ollut yksi Syyrian hallituksen pääliittolaisista vuosikymmenen jatkuneessa sisällissodassa"
.https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007959527.html
"Iraniin on tehty myös muita iskuja. Huhtikuussa Iran syytti Israelia salaperäisestä räjähdyksestä, joka katkaisi sähköt Iranin ydinlaitoksessa Natanzissa. Viime marraskuussa iranilainen ydinfyysikko Mohsen Fakhrizadeh murhattiin Teheranin ulkopuolella. Syyttävä sormi on kääntynyt Israeliin"
.https://yle.fi/a/3-12043355
Eli luku 55milj tarkoittaa siis SWyyrian ja Iranin asukaslukua.
Ymmärrät ehkä että 7milj juutalaista ei voi tappaa 55milj muslimia.
Myös Iranilla on ydinase.
Ensimmäinen askel israelilla olisi lennättä Crime Minister sinne Haagiin ja sitten
voisivat alkaa keskustelemaan ehkä jopa rauhasta?
Me muut valtiot saadaan elättää sitten tuota Palestiinan valtiota, tuskin rikkaat Arabivaltiot sitä tukee.
Kysy Veronika Hamaassalolta!
Se on sellainen uskontunnustus 😉
Siellä se on ollut tuhansia vuosia. Ei auta itku markkinoilla, eikä palstoilla.
Pitääkö suomen tunnustaa terroristijärjestö Hamasin hallinoima Palestiina!
Varsinkin kun terroristijärjestö Hamas on vaaleilla valittu johtamaan Palestiinaa!
Hamas on ollut vallassa Gazan kaistalla, ei Länsirannalla. Israelin toimien seurauksena Hamas voi lisätä kannatustaan myös Länsirannalla, jota hallinnoiva Fatah on korruptoitunut, presidentti Mahmud Abbas yli-ikäinen ja jo monet vaalit pitämättä jättänyt, eikä juuri nauti palestiinalaisten luottamusta.
Kaiken nyt koetun jälkeen pitäisi löytää maltillinen palestiinalaisedustaja, ja vastaava myös Israelin puolelta. Benjamin Netanyahu tuli ensi kerran valituksi pääministeriksi 1996 (oli silloin kibbutzilla Israelissa), ja istuu virassa nyt vielä 2024. Alkaa olla kuitenkin selvää, että hänen pääministerikautensa tuskin tästä enää jatkuu.
Rohkeimmat palestiinalaiset ja israelilaiset ovat ehdottaneet liittovaltiota Israel-Palestiina, jossa olisi kaksi kansaa ja kaksi virallista kieltä. Palestiinalaisalueiden itsehallinto olisi mahdollisimman pitkälle vietyä, Ahvenanmaan tapaan.
Ei onnistu, sanot. Vaihtoehto on jatkaa nykyistä menoa...
Ratkaisu on helppo; Länsiranta ja Gaza on liitettävä Israeliin johon ne kuuluvatkin. YKn organisoima aseidenriisuntakomissio menee paikalle ja KAIKKI aseet etsitään mitä terroristeilla on, KAIKKI, täydellinen ja tarkka siivous joilla poistetaan palestiinalaisilta aseet, ja tarkkailijoita maahan, jotka eivät päästä enää aseita maahan. Tällä loppuu suuri osa terrorista ja jos tulee Israelin ulkopuolelta ampumisia, iskuja Israeliin yms. Nato antaa lisätukea syyllisten tuhoamiseen.
Unohdit kertoa, mitä tehdään 5.25 miljoonalle palestiinalaiselle, jotka jo Gazan ja Länsirannan alueella asuvat. Nämä alueet siis "liitetään" Israeliin? Entä siellä asuva väestö? Keksitkö sijoituspaikan Suomen kokoiselle kansakunnalle?
Ne jotka eivät halua asua Israelissa voivat muuttaa muualle, yksinkertaista.
Kysymykseesi on helppo vastata.
Palestiinalaiset muuttavat Siinain niemimaalle!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18101799/egypti-luovuttaa--siinain-niemimaan-palestiinan-valtioksi
Muuttuu sullaki ääni kellossa ku sun takapihalle tulis juutalaiset perustaa jotain Israeleja. Ja vielä haluu Suomen ja Petsamon. Aivot ja järki päähän ja miettimään.
Palestiinalaiset ovat kunnostautuneet rettelöitsijöinä.
Kukaan ei suostu ottamaan alueelleensa.
Perusteeksi riittää Kansainliiton päätökset Levantin alueella entisellä Turkin sulttaanin imperiumin alueella:
https://i0.wp.com/petterssonsblogg.se/wp-content/uploads/2013/01/palestina2.jpg?resize=490,344&ssl=1
Väärä termi "liittää" johtaa outoon käsitykseen ikään kuin jos olet lainannut autosi veljellesi tai siskollesi muutamaksi tunniksi ja hän sitten liittää autosi sinulle.
Ne Israelin alueet jotka arabit ovat saaneet vallattua Israelilta 'rauhanprosessin' kautta kv. painostuksen säestyksellä on palautettava takaisin Israelille, siis Juudea, Samaria ja Gaza.
Suomalaisvaltiossa on tilaa ja kun palestiinalaisvaltiolla on laaja kansan tuki, niin, luovutetaan suomalaisvaltion alue paleille koska Israel ei halua luovuttaa enempää maata paleille, joka on ymmärrettävää koska siellä asuu reilut 8 miljoonaa israelilaista n. Uudenmaan läänin kokoisella alueella. Me ei olla niitä siionatseja jotka pitävät maastaan kiinni kynsin hampain eikä halua luovuttaa maataan paleille enää enempää.
Israelia ei ole. Valtioilla on aina tarkasti määritellyt ja kansainvälisesti tunnustetut rajat. Israelilla ei näitä ole. Joten Israelia ei ole olemassa valtiona.
Israel on ja pysyy, sille et mitään voi sinä eikä muutkaan antisemitistit.
Juutalaiset muuttaa ehkä Ameriikkaan.
Ei kukaan kansa kestä kauan olla vihamielisten arabien piirittämännä.
Arabien on sopeuduttava elämään rauhassa, siinä ratkaisu.
Demokraattisenmaailman ihme loihtia esiin maita maiden sisälle. Hieman kuin sotèuudistus.
Pitääkö yli tuhannen israelin teurastaminen palkita palevaltion tunnustamisella. Ei muuta kuin ruutia sinne että oppivat olemaan ja miettivät kahdesti ennenkuin lähtevät nuoria naisia tappamaan ja pickupin lavalla esittelmään hurraavalle palejoukolle.
amerikanjuutalaisten ja yhdysvaltain valta on hullujen mielivaltaa nämä pitävät icc:tä pilkkanaan nyt luovuttaa suomi dca-sopimuksen myötä omat oikeutenne näille hulluille sotarikollisille. Suomen kannalta tämä on itsenäisyyden lopullinen menetys. Tutkimalla historiaa mitä kaikkea yhdysvaltain sotilaat ovatkaan tehneet raiskanneet ja tappaneet viattomia lapsia, naisia häpäisseet ja varastaneet ruumiita. Suomen kannalta järkevintä olisi ollut hieroa sopua jaa rauhaa rakkaan naapurimme venäjän kanssa. Suomi on väärällä puolen historiaa myötäilemällä näitä yhdysvaltain sotarikollisia jotka tälläkin hetkellä teurastavat aseettomia vauvoja ja naisia vain siksi, että saavat varastaa uhrimaalta Gazassa luonnonvarat öljyn ja maakaasun. Suomi on nyt poikkeus maailmassa kun ei tunnusta Palestiina valtioksi. Juutalaiset on ihan sairaita, psykopaatteja nämä kaikki on näille opettanut yhdysvaltain sotahullut psykopaatit jotka taistelee salaista sotaa siellä Gazassa vauvoja vastaan hyödyntäen myös AI:tä näiden aseettomien vauvojen ja lasten tappamiseen yrittävät oikeuttaa koko massamurhan valheellisilla väittämillä.. huomioikaa sellainen asia, että tutkiva journalisti Julian Assangelle yhdysvsltain sotahulluvaltio hakee 175 vuoden tuomiota kun toi ilmi yhdysvaltain raukkamaisia sotarikoksia teurastaa aseettomia journalisteja ja siviilejä. On täysin järjetöntä, että suomen kansalaiset luovuttaa oikeutensa tälläiselle mielisairaalle taholle. Amerikanjuutalaiset ei kunnioita mitään sääntöjä ja lakeja. Suomi on väärällä puolen historiaa olemalla yhdysvaltainjuutalaisten orjavaltio.
Nythän on niin että sinä olet se joka olet aijan vasemmalla puolella fanaattinen kiihkoilija.
ALOITTAJA SEKOILEE......ei ole kyllä Israelia, sitä eivät ole kaikki kansat lähestulkoon tunnustaneet - TAISI OLLA TÄMÄKIN UUTTA SINULLE....
Palestiina sen sijaan on kartoissa...mene katsomaan vaikka kadonneen aarteen metsäsätäjä-elokuvaa...siellä lennetään Palestiinan yllä eikä mitään huuhaa Israelia ole - se on Brittien kusetus minkä rikkaat teki ja varasti alkuperäiskansojen maat.
Tässä yksi unohdettu rikollinen teko israelilta josssa yrittivät tappaa jenkkejä ja upottaa heidän laivan..50 vuotta jo mennyt reilusti ja on vieläkin kielletty aihe.
https://www.youtube.com/watch?v=-h4EUoyZO1I
Henkisesti ja älyllisesti Jälkeen jäänyt aloittaja suoltaa historiaa uusiksi sen mukaan, mitä ÄO 65 kykenee shaibaa tuottamaan.
Palestiinan alue on tunnettu jo n. 10 000 vuoden takaa. Palestiinaan kuului myös alueet, jotka vasta 1900-luvulla irroitettiin Palestiinasta ja maan nimi kopioitiin vanhasta testamentista. Mitään "Israelia" ei oikeasti edes ole olemassa muuten kuin paperilla.
Jos palestiinaa ei ole niin silloinhan palestiinalaiset on ...israelilaisia ja lakien mukaan israelin pitäisi kohdella niinkuin muitakin israelilaisia Sallia niille vapaa kulku israelissa ja sillai... luulenpa että juutalaisille tuskin sopii tuo että palestiinaa ei ole joutusivat silloin päästämään hamasin terroristit maahansa.
Tämä asia ihmetyttää
Anonyymi-ap
2024-06-02 00:29:25
https://yle.fi/a/74-20091114
Maahanmuutto mahdollistaa?
0
<50
Äänestä
Israelin täytyy lopettaa miehitys ja ekspansio, jotta Palestiinan valtio voi kehittyä. Israel on se ongelma joka estää Palestiinan valtion syntymisen ja kehityksen.
Israel on ongelma joka on aiheuttanut skismaa USAn ja arabimaiden välille. Kuka Israelia kaipaa,en minä eikä Nieminen.
Kuinkahan hyvin SUPO seuraa näitäkin Suomes olevia palestiinalaisporukoita?Tuntuu olevan aika sekasta seurakuntaa kun olen heidän mielenosoitus marssejaan kahellut telkusta,tiiä sitten,ettei yllätetä ns.housut kintuissa jonain päivänä,ja se siittä sitten.
Arabit ovat Palestiinan alueen alkuperäisiä asukkaita jo n. 600- luvulta lähtien. Israelilaiset ovat ilmestyneet alueelle vasta toisen maailman sodan jälkeen, mistä lieneekään ulkoavaruudesta, ja valloittaneet kokonaista 0,5% arabeille kuuluvasta alueesta.
Palestiinan nimikin juontaa jo keisari Hadrianuksen aikaan, jolloin hän vuonna 135 kukisti kolmannen siionistien kapinan ja juutalaisia pilkatakseen antoi koko alueelle nimen Palestiina.
Tyhjää on paha tunnustaa. Eihän Karjalaakaan voi tunnustaa valtioksi.
Osmannien puuveron ansiosta Palestiina autioitui.
Mm. kirjailijat Mark Twain ja Herman Melville kertoivat autiudesta.
1850:n vaiheilla Juutalaisia tuli ja he ostivat maata ja saivat maan kukoistamaan niin että saattoivat tarjota töitä eri suunnista sapuville siirtotyöläisille.
Itsenäisyys pitää tunnustaa myös Sveitsiin muuttaneille italialaisille siirtotyöläisille.
Suomikaan ei olisi olemassa samalla periaatteella. Miksi Leninkään tunnusti Suomen jota ei ollut?
Israeliakaan ei ollut ennen 1948. Miksi se tunnustettiin valtioksi? O sancta simplisitas!
Joo ei millään kourallisella eli vajaalla 10 miljoonalla ihmisellä munkaan mielestä oo mitään oikeutta edes kuvitella että niillä olisi joku määrätty ala maapallosta omaa maata. Jollakin 100 miljoonalla saattaa jo ollakkin oikeuksia vaatia jotain maatilkkua omakseen jossa ne sitten voisi elää omien lakiensa mukaan.
Miljardin asukkaan Kiina nauraa koko Israelin-Palestiinan "ongelmalle", jossa seitsemän miljoonaa juutalaista riitelee seitsemän miljoonan palestiinalaisen kanssa.
Palestiina oli - Israelia ei ollut.
Näin aluksi.
Se 'palestiina' oli vain brittien tekaisema nimi Israelille.
Palestiina on maa-alue, joka on tunnettu sillä nimellä hyvinkin pitkään
Alueen arabeista alueelle viimeisinä saapuneet keksivät kutsua itseään palestiinalaisiksi ja tähän itse itselleen antamaansa nimitykseen perustuen vaativat aluetta itselleen.
Palestiina ja palestiinalaiset ovat olleet jo 8000 vuotta.
Israel ängettiin satukirjan perusteella palestiinalaisten maille vasta 1940-luvun lopulla.
Palestiina-valtiota ei ole koskaan ollut olemassa, nimen antoi Hadrianus vuonna 135 pilkatakseen juutalaisia, joiden 3. kapinan hän kukisti ja ajoi juutalaiset maanpakoon.
Arabit tulivat alueelle n. 500 vuotta myöhemmin valloittaen alueen siellä olevilta juutalaisilta ja muilta heimoilta. Mitään itsenäistä arabivaltiota ei siellä ollut kuten juutalaisilla oli aiemmin Israel ja Juudea.
YK palautti juutalaisille oman valtion aiemmin brittien ja ranskalaisten hallitsemalle alueelle, josta juutalaisille tuli 0,5% ja loput arabeille eli myöhemmin tulleiden siirtolaisten jälkeläisille.
Itsenäinen Palestiina tarkoittaa valtaosalle alueen arabeja juutalaisista vapaata valtiota ja sen eteen siellä on vuosikymmenien ajan itsetekoiset pommit lennelleet ja paukkuneet.
Juutalaisten esi-isä Abraham oli kotoisin Ur'in kaupungista joka sijaitsi nykyisen Irakin alueelle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ur
Yhtä valhetellaan kahta juoniessa, petettåessä. Heidät on siihen asetettukin hullutukseksi. Ei pyhille.
Höh! Tunnustapa nyt raunioina oleva valtio, jolla ei ole muuta omaa kuin terroristihallinto hamas!
Roadmap to peace! Neverending road!
Mikä pommitti raunioiksi? Israel! Nyt haluaa asukkaat Afrikkaan. Madakaskarilleko kuten natzit juutalaiset? No,renki matkii entistä isäntäänsä.
Kristityt on historiassa syyllistyneet juutalaisvainoihin enemmän kuin pakanauskovaiset. Tavallaan kristinuskoon kuuluville israel on yhtä tärkeä kuin juutalaisille.
Kristillinen alue ilman muita uskontoja olisi sillä alueella paras ratkaisu.
Ja tietysti ilman syytä😁
https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Palestine#/media/File:1750_map_of_Palestine_published_by_Homannsche_Erben.jpg
Ei löydy Israelia ei?
Ei, eikä Palestiina-nimistä valtiota.
Suomikin on osa Ruotsia ja siten viimeiseksi osa Venäjää.
Juuri näin, eikä tuossa ole juuri mitään yhteistä tuon Lähi-idän tilanteen kanssa.
Suomea ei ole ennen kuin 1917.
Mutta suomalaisia täällä asui.
Israel tulee aina olemaan, koska Israel on Jumalan omaisuutta, ja hänen on ne rajat jotka hän on Mooseksen kirjassa sanonut, Gaasa tulee olemaan osa Israelia. Jumala varjelee Israelia, maat jotka lopun aikana hyökkää Israeliin, tuhoutuvat Harmagedonilla, paikka on herkkä maanjäristykselle, joten maa nielee viholliset, niin kuin kävi Faaraonkin aikana vihollisille, kaikki hukkuivat punaiseen mereen, koska Jumalan suunnitelma oli juutalaiset saattaa omaan maahan, tosin Joosua oli joka vain pääsi 40 vuoden erämaa reissun jälkeen Israeliin. Israel on siis aina ollut olemassa.
Hamas terroristit eivät halua mitään puolta valtiota, he siitä edes neuvottele, vaan koko Israelinhan ne haluaa, mutta sitä he ei tuu koskaan saamaan, ei koskaan.!
Vaikuttaa siltä , että Jumala on luopunut omaisuudestaan.
Jumala varmaan pystyy puolustamaan Israelia, joten ei siihen teitä Persuja ja KD:tä tarvits...
Ruutupaperi on keksitty.
Ruotsissa siirretään Kiirunan kaupunkia asukkaineen kaivoksen laajenemisen vuoksi.
Onkohan kyseessä kansainvälisen lain mukaan sotarikos rauhan aikana?
Gazaan kaupungin siirtoon verrattava?
Molemmissa kaupungeissa räjähtelee, toisessa kaupungin alla ja toisessa kaupungin päällä.
Molemmissa myös tunneliverkostot kiertelevät kaupungin alla.
Palestiina (m.kreik. Παλαιστίνη, Palaistinē; lat. Palaestina; arab. فلسطين, Falastīn, hepr. פלשתינה, Palestina) on historiallis-maantieteellinen alue Lähi-idässä. Palestiinalla on historiallisesti tarkoitettu Välimeren itärannikolla Negevin autiomaahan rajoittuvaa aluetta Syyrian eteläpuolella. 1500-luvulla se joutui osaksi Osmanivaltakuntaa 400 vuoden ajaksi. Osmanit eivät kuitenkaan tehneet siitä omaa hallinnollista kokonaisuutta. Palestiinaksi aluetta kutsuivat lähinnä kristityt pyhiinvaeltajat tarkoittaessaan raamatullista "pyhää maata".[1]
Vasta brittiläisen mandaattialueen perustaminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen teki Palestiinasta poliittisen kokonaisuuden. San Remon konferenssissa vuonna 1920 Britannia ja Ranska jakoivat osmanivaltakuntaan kuuluneen arabimaailman Britannian valvomaan Irakiin ja Palestiinaan ja Ranskan valvomaan Syyriaan ja Libanoniin. Vuonna 1922 Palestiina jaettiin edelleen Transjordaniaksi ja Palestiinaksi.[2] Transjordania eli nykyinen Jordania itsenäistyi vuonna 1946.[3]
YK:n jakosuunnitelmassa vuonna 1947 Palestiina jaettiin Israeliksi ja Palestiinaksi etnisten rajojen mukaisesti.
Israelin itsenäisyyssodan jälkeen solmittu aselepo 7. tammikuuta 1949 pienensi edelleen Palestiinaksi kutsutta aluetta. Sodan jälkeen se jakautui Egyptin miehittämään Gazan kaistaan ja Jordanian miehittämään Länsirantaan. Länsirantaa juutalaiset kutsuvat myös Samariaksi ja Juudeaksi.
Alueen poliittinen tilanne on epävakaa. Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan maantieteellinen Palestiinan alue, Palestiinan valtio ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa.
"Israelin itsenäisyyssodan jälkeen solmittu aselepo 7. tammikuuta 1949 pienensi edelleen Palestiinaksi kutsutta aluetta. Sodan jälkeen se jakautui Egyptin miehittämään Gazan kaistaan ja Jordanian miehittämään Länsirantaan. Länsirantaa juutalaiset kutsuvat myös Samariaksi ja Juudeaksi."
Palestiinaksi kutsuttu alue ei ole muuttunut miksikään.
Juudeaa ja Samaria (يهودا والسامرة , הודה ושומרון ) on kutsuttu noilla nimillä vuosituhansia. Nimitys Länsiranta tuli vasta 1948, kun Jordania piti aluetta laittomasti hallussaan vuoteen 1967. Moni kannattaa ko. laitonta hallussapitoa edelleen käyttämällä laittoman valloittajan antamaa nimeä.
"Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan maantieteellinen Palestiinan alue, Palestiinan valtio ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa."
Palestiina-nimistä valtiota ei ole olemassa. Palestiina-nimisellä alueella asuu runsaasti arabeja, jotka eivät ole Palestiinalaishallinnon alaisia, eivätkä identiteetiltään palestiinalaisia sen mukaan kuin sillä nykyään useimmiten tarkoitetaan. Ns. palestiinalaiset ovat lähinnä Saudi-Arabiasta Jordania kautta ja Egyptistä tulleita siirtolaisia.
USU: Yli 40 prosenttia suomalaisista tunnustaisi Palestiinan valtion
Palestiinan on tunnustanut yli 140 maata. Viimeksi Palestiinan valtion tunnustivat toukokuussa Norja, Irlanti ja Espanja sekä kesäkuussa Slovenia.
Sanna Marin onkin jo esittänyt huolestumisensa siitä että suomessa on paljon natseja.
Palestiinan alue on tunnettu jo ainakin 10000 vuoden historialla. lsraeIin historia alkaa 1800-luvulta, jolloin juutaIaismamut tulivat alueelle ja ryhtyivät valtaamaan itselleen elintilaa toisten mailta. Silloin alkoi etniset ja uskonnolliset ongelmat paikallisväestön kanssa ja sama on jatkunut näihin päiviin asti. Hävettävää onkin nähdä, miten paIstoiIIa parveilee lsraeIia fanittavia äärioikeistolaisia, jotka ei mistään mitään tiedä.
Alue on tunnettu hyvin pitkään. Juutalaiset ajettiin sieltä pois vuonna 134 ja alue nimettiin roomalaisten toimesta Palestiinaksi. Tosin alueella ollut jatkuvasti juutalaisia tuosta huolimatta.
1900-luvun alussa alkoi alueelle virrata arabeja vierastyöläisiksi ja alueen alkuperäisasukkaiksi samalla kun Britannia esti juutalaisia muuttamasta tälle alueelle, joka kansanvälisen oikeuden mukaan kuuluu juutalaisille.
Juutalaiset ovat tuon alueen paikallisväestöä.
Jasser Arafat.
U on Nazien (Ashke-Nazi) neljäs valtakunta.
NaZionistit (Ashke-Nazi + Zionist = NaZionist) soluttivat Suomen 77 vuotta sitten, Usan 100 vuotta sitten.
(Ashke-Nazi = German Jews, language Jiddish = Turkish/Germany)
NaZionistien Neljäs Valtakunta (Neljäs Teollinen Vallankumous/ The Great Reset (Zionisti Klaus Schwab WEF, hänen isä oli nazi).
-Agenda 21/30
-Event 201
-Internet Of Bodies
-6uild 6ack 6etter
-New Normal
-Population control
Kaikki sodat on NaZionistien järjestämiä, ja gentilet saadaan vapaaehtoisesti lähtemään rintamille tappamaan toisiaan, tykinruaksi ja polkemaan miinoja.
Samat NaZionisti-banksterit rahoittavat sodan kumpaakin osapuolta ja korjaavat lopuksi koko potin.
Saksan Nazit eivät kadonneet minnekään, vaan kutsuvat itseään nyt myös Zionisteiksi.
Itse asiassa ovat kutsuneet jo 1800 luvun lopussa pidetystä ensimmäisestä Zionistien Congressista lähtien.
Tällöin poliittinen Zionismi tuli tietoiseksi itsestään.
(1897.08.29-31
*FIRST ZIONIST CONGRESS* is convened (29 August); adoption of the Basle Switzerland program, calling for the establishment of a national home for the Jews in the Land of Israel; Theodor Herzl, the congress' initiator, writes in his journal: "In Basle I founded the Jewish State... In ... fifty years, everyone will realize it. Zionist Organization is founded; Theodor Herzl is elected president.)
Vain toistakymmentä jokavuotista Zionistien Congressia myöhemmin, Eurooppa ja Venäjä oli täysin sekaisin.
Alfred Rosenberg kehoitti 1920-1930 luvuilla suosimaan zionisteja. Syntyi Haavarasopimus zionistien kanssa.
Juutalaiset olivat Aatun opissa miten alempia rotuja käsitellään. Juutalaiset ovat osoittautuneet erinomaisiksi oppilaiksi.
Orja matkii aina isäntäänsä.
Pitääkö muka Suomenkin tunnustaa 'valtio' jolla ei ole muuta omaa kuin lippu ja terroristihallinto?
Sille on ollut kansa ja maa, se on asutettu. Kolonialismi valtaa toisten maita, kuten amerikassa ja Afrikassa, Suomi on ruotsia provinssi, ei ole vapaa maa.
Vääryyden edessä vaikeneminen ei ole neutraalia, vaan usein se voidaan tulkita osallisuudeksi vääryyteen. Tämä ajatus on ollut monien eettisten, hengellisten ja yhteiskunnallisten johtajien opetuksissa läsnä.
Esimerkiksi:
Dietrich Bonhoeffer, natsi-Saksaa vastaan noussut teologi, sanoi: "Vaitiolo pahuutta kohtaan on itsessään pahuutta. Jumala ei pidä meitä viattomina. Puhumatta jättäminen on puhumista. Toimimatta jättäminen on toimimista."
Raamatullisesti, esimerkiksi Sananlaskut 24:11–12 kehottaa pelastamaan ne, joita viedään kohti kuolemaa, ja muistuttaa, ettei voi sanoa: "Katso, me emme tienneet tätä", koska Jumala näkee sydämet.
Sanomasi viittaa siihen, että väärän edessä vaikeneminen ei ole vain pelkuruutta tai mukavuudenhalua, vaan jumalattomuutta – se asettuu Jumalan totuutta vastaan. Tässä mielessä se ei ole pelkästään etiikan vaan myös uskon kysymys.
Lauseesi voisi muotoilla hiukan selkeämmin seuraavasti, jos haluat käyttää sitä julkisesti tai painokkaasti:
"Vaitiolo vääryyden edessä on osallisuutta siihen – se on jumalattomuutta eikä edusta totuutta. Olipa kyseessä ateisti tai uskovainen, se on keinottelua ja vastuun pakoilua."
Jumala tarkoitti että juutalaiset pitää pelastaa. Allahkin on sanonut että Isreael on juutalaisten maa.
Israelin valtioterrorismi on paljon Hamasin terroria tehokkaampaa, tuloksista päätellen, asuinalueet paskana, siviileijä kuolee paitsi ohjuksiin myös nälkään ja humanitaarisen avun kieltämiseen!
En hyväksy terrorismia, puhumalla pitää sopia.
En hyväksy toisen valtion alueelle hyökkäystä.
Kansan (2 miljoonan) pakkosiirto on sotarikos!
Trump takaa kansanmurhan joukko tuhoamisen,
Gazassa on maa ja on kansa 2 miljoonaa asukasta, he saavat rasistisen kohtelun.
Pääministeri Benjamin Netanyahu suunnitteli, että vahva Hamas (mutta ei liian vahva) säilyttäisi rauhan ja vähentäisi painetta Palestiinan valtion puolesta.
Vain viikkoja ennen kuin Hamas käynnisti hyökkäykset 2024 7. lokakuuta Israelia vastaan, Mossadin johtaja saapui Dohaan Qatariin tapaamaan Qatarin viranomaisia.
Vuosien ajan Qatarin hallitus oli lähettänyt miljoonia dollareita kuukaudessa Gazan alueelle – rahaa, joka auttoi tukemaan Hamasin hallitusta siellä.
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ei vain sietänyt näitä maksuja, vaan myös
rohkaisi maksamaan niitä.
Hamas on ISISraelin/moSSadin perustama, rahoittama ja aseistama järjestö, jolla ISISrael sabotoi palestiinalaisten itsenäistymispyrkimykset.
He lähtivät ruskeina (diaspora), mutta palasivat valkoisina.
Valkoiset/vaaleaihoiset juutalaiset ovat käännynnäisiä, eikä heillä ole minkäänlaisia historiallisia tai geneettisiä yhteyksiä Palestiinaan.
Silti he pitävät itseään Jumalan valittuna kansana, vaikka eivät ole mitään sukujuurta alkuperäisille Raamatun historian juutalaisille.
Osa kristikuntaakin on sokea tälle tosiasialle.
Jumalan valittuna kansana kristikuntaa onkin oiva keino lypsää.
Jumalan valittuna voit tehdä mitä tahansa rikoksia, ja ne on annettu anteeksi kristikunnan taholta jo etukäteen.
Donald Trump kääntyi juutalaisuuteen alkuvuodesta 2017, hänkin on nyt siis Jumalan valittu, ja voi tehdä mitä tahansa ilman rangaistuksen pelkoa.
Palestiinalaisetkaan eivät ole ruskeita vaan valkonaamoja, vai oletko nähnyt siellä mustaa miestä?
Miksi Israelin valtio piti perustaa? Juutalaisia asui kuitenkin ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvaltoja.
Miksikö? Kun Saksassa tapettiin juutalaisia, niin pakkohan oli lähteä etsimään jotain turvapaikkaa. Juutalaisten tuloa alettiin vastustaa mm Amerikassa ja Euroopassa ei ollut enää turvassa missään. Suunta kääntyi sitten esi- isien maille, kun ei muuanne enää päässyt. Sinne muutti kaikista Euroopan maista juutalaisia, myös pohjoismaista pakoon holokaustia.
Siksi he ovat nyt siellä.
EVANKELIUMI – KAIKEN YDIN
Koko Raamatun huippukohta ja perusta on evankeliumi – Jumalan pelastusteko Jeesuksessa Kristuksessa.
Golgatan ristillä vuodatettu veri on pyhä.
Se on täydellinen uhri.
Siihen ei saa lisätä mitään – eikä siitä saa ottaa mitään pois.
Kaikki on täytetty.
"Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus." (1. Kor. 3:11)
"Hän sanoi: 'Se on täytetty.'" (Joh. 19:30)
Jos jotain lisätään Jeesuksen Pyhään vereen Evankeliumi saastuu.
Heb: 10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Kirous yli 2000 vuoden takaa yhä vaikuttaa. Eikö löydy jotain noitaa joka sen kumoaa?
Israel siis perustettiin arabien maille. Mitä tekisti, jos esim. Usan intiaaneille perustettaisiin Suomen alueelle valtio?
Israel perustettiin ottomanivallan autioittamalle alueelle.
Juutalaiset saivat maan kukoistamaan ja arabimaista riemumielin tultiin siirtotyöläisiksi koska juutalaiset maksoivat 20% parempaa palka kuin muut.
Mm. tunnetut kirjailijat Twain ja Melville kertoivat maan autiudesta.
"Paivän kamelimatkan aikana ei ehkä ollut yhtään vastaantulijaa"
Intiaanit yrittivät pohjoisessa mutta eihän sitä voi toisten maille noin vain asettua.
Palestiina on - pseudojuutalaisvaltio Israel rakennettiin Palestiinaan.
Palestiina on maa-alue, jonne rakennettiin Israel. Sen jälkeen egyptiläinen Jasser Arafat yritti perustaa Palestiina-nimisen valtion Jordaniaan. Kun se ei onnistunut, yritti hän perustaa sen Israelin tilalle. Sekään ei onnistunut, mutta näiden seurauksena Arafatista tuli miljardööri niin "palestiinalaiset" kuin israelilaisetkin ovat saaneet kärsiä erittäin paljon. Nyt rahaa kahmii Hamasin johto vasemmiston tuella.
https://youtu.be/OUMl58i4m0w?si=pHpPQIW318ufwuWU
Mokoma maa alue särkee ihmisten sydämet ja saa ne raivon valtaan käyttäytymään kuin pedot, Muut on puolesta ja vastaan ja katsotaan kuin jotain pallopeliä ja ihmisten henki on kysymyksessä viattomien lasten ja naisten.
Ääretön tyhmyys ja raakuus avautuu edessä, se nykyajan viihdettä. ja heijastuu nyky yhteiskuntaan, toimii kuin mainos markkinat salaa ja kavalasti.
Näin muokataan aivoja!
Palestiinan valtio varmasti pakon edessä tunnustetaan vaikka johtoon jääkin Hamas, joka johtaa ties mistä ulkomailta käsin tätä rauniokasaa, käyttäen hyväkseen islamin ideologiaa joka käskee tappamaan vääräuskoiset ja eritoten juutalaiset.
Mutta Suomen vihervasemmistolaisten unelma Leningradin kaltaisesta paikasta päästä juomaan ja rahoillaan rälläämään tuskin tulee vaikka vasemmistolaisten vanhempien ja isovanhempienkin unelmissa palkkio olisi tällainen.
Islam ja Saria- laki jää ankarine sääntöineen kuten ennenkin. Naurattaa kun naisille on kielton ettei saa käyttää housuja.Koskeeko myös ettei alushousuja?
Ei se demokratia Irakiakaan muuttanut. ..
Tähän on menty että Hamas saa tunnustuksen. Antikristuksen aika on tullut.
Mistä sen tietää vaikka Hamasillakin olisi juutalaiset juuret? Kuten oli Hitlerilläkin.
Voisi kysyä noilta jotka aikanaan tunnusti Israelin valtioksi vaikke sellaista aiemmin ollut ikinä ollut muualla kuin juutalaisten sairaissa kuvitelmissa.
Israel perustettiin laittomasti toisten maalle, Britannian toimesta toimimaan länsivaltojen etujen valvojaksi idässä. Mitään Israelia ei pitäisi edes olla olemassa. Ei ainakaan tuolla. Juutalaiset vetoavat antisemitismiin ja holokaustiin ja silti ovat ensimmäisenä tappamassa muita kansoja. Raamatussakin tämä kerrotaan, kuinka tuhosivat Jerikon kaupungin ja toivat hävitystä ja kauhistusta muille kansoille. Egyptistäkin koko kansa ajettiin pois, koska olivat täysin mahdottomia terroristeja ja yrittivät vain kahmia valtaa ja rikkauksia. Egyptiläiset havaitsivat tämän ahneen ja rikollisen kansan luonteen täysin sopimattomaksi heidän yhteiskuntaansa, joten karkottivat pois koko kansan. Eivätkä mitään oppineet, vaikka joutuivat vuosikymmeniä vaeltamaan erämaassa. Eivät kunnioittaneet Jumalaa, vaan tuhosivat alkuperäiset lakikirjat ja lopulta myös ristiinnaulitsivat kristittyjen Vapahtajan Jeesuksen, eivätkä usko Häneen vieläkään. Miksi monet kristityt sitten ovat heidän puolellaan? Siksi, että rahan valta kiehtoo ja sitähän juutalaiset palvovat.
Hamas ei halua kahden valtion mallia vaan juutalaisuuden tuhoamista ja islamilaisen kalifaatin perustamista vailla juutalaisia Israelin valtion paikalle.
50-luvulla Suomessa alakoulussa uskonnontunnilla Palestiinan kartta jossa Galilea, Samaria ja Judea !
Että Silleen
Maallinen mieli etsii omaansa
Kun ihminen elää maallisiin asioihin kiinnittyneenä – rahan, vallan, kunnian tai yhteiskuntaluokan kautta –
hän alkaa ajatella ennen kaikkea itseään ja omaa ryhmäänsä.
Yhteisön asema, status ja vaikutusvalta menevät lähimmäisen edelle.
"Maallinen mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha." (Room. 8:6)
Sosiaalisen yläluokan ihminen, joka ei tunne Jeesusta,
alkaa helposti alistaa muita – suoraan tai hienovaraisesti.
Ylpeys, erottelu ja etuoikeus nousevat, kun nöyryys ja lähimmäisenrakkaus puuttuvat.
Aloitus on täyttä asiaa ja miten h-vetin tietämätöntä sakkia ulkopoliittisessa johdossa on?
Höpäjävät samaa kuin vasemmiston rähinöitsijät kuten Honkasalo jne.
Sitä minäkin ihmettelen, että minkälainen Palestiina se tunnustettaisiin. Millaiset johtajat ja päättäjät sieltä löytyisi.
Kyllä Suomen päättäjät ovat ihan pihalla, kun nykäsivät tuollaisen agendan tähän sekasortoiseen tilanteeseen.
Olisi kyllä oman maan asioissa ihan tarpeeksi tekemistä.
Minun täytyy kyllä sanoa, että en ole tästä asiasta ollenkaan huolissani.
Jumala pitää omastaan Israelin Jutalaisesta kansastaan huolta. Kansakunnat saavat melskata mielin määrin, rikkovat vaan itsensä tässä koitoksessa.
Eihän juutalaisilla ole mitään muuta jumalaa. kuin raha! Jumalan lait tuhottiin ja kristittyjen Vapahtaja tapettiin! Ja tällaista kansaa sanotaan Jumalan kansaksi! Luulevat olevansa, mutta eivät ole!
Oliko jumppe nukkumassa kun Hamas iski ja tappoi 1500 yhdellä kertaa. Voitas mielestäni auttaa loputkin juutalaiset jumalansa tykö niin ei sen tarvisi tulla täältä niitä hakemaan.
Hannibal Protocol on ISISraelin armeijan IDF käyttämä toimintatapa tilanteessa, jossa omat sotilaat ovat joutumassa panttivangeiksi.
HP-Direktiivin mukaan panttivankien ottaminen on estettävä millä tahansa keinolla, vaikka omia tappamalla.
ISISraelin sanomalehti Haaretz, ABC News ja YK komissio ovat todenneet, että IDF käytti Hannibal Direktiiviä 07.10.2023, jolloin ISISraelin perustama ja tukema Hamas teki hyökkäyksen Nova musiikki festivaalin alueelle.
Paikalle tulleet IDF taisteluhelikopterit tappoivat 364 isisraelilaista siviiliä.
Hamas/IDF yhteistyönä toteutettu terroriteko oli ns. False Flag operaatio (Vertaa USS Libertyn pommitus ja 11.09.2001 WTC New York/Pentagon), jolla syyllistettiin 2 miljoonaa täysin syytöntä palestiinalaista, jotta ISISrael voi tappaa nämä, ja ryöstää niiden maat.
Et varmasti ole työkykyinen.
Golda Meir (o.s. Mabovitz, ent. Meyerson) syntyi toukokuuta1898 Kiovassa, Ukrainassa, kuoli joulukuuta1978 Jerusalemissa.
Oli Israelin valtion perustajia.
Hän toimi työministerinä 1949–1956, ulkoministerinä 1956–1965 sekä Israelin neljäntenä pääministerinä 1969–1974.
ISISraelin pääministeri Golda Meir:
-Palestiina oli silloin Välimeren ja Irakin rajan välinen alue.
-Itä ja Länsiranta olivat Palestiina.
-Olen palestiinalainen, vuosina 1921 - 1948, minulla oli palestiinalainen passi.
Onhan ukrainallekkin tarjottu vaihtoehtoja mutta jos kieltäytyy niin onko tilanne silloin niiden SYY!!!
Juutalaiset olivat maattomia orjia Egyptissä.
Jep ja nykyisin tuon alueen miehittäjiä. Ei niillä mitään oikeutta ole tuohon alueeseen.
"Miten tunnustaa Palestiina, jota ei ole?"
MItä? Ovatko Israelilaiset saanneet tapetuksi jo kaikki Palestinalaiset?
Valtio on Israel ei mikään Rättipäiden terroristi Palestiina. Se myös Juutalainen valtio. EIKÄ HULLU MUSLIMI VALTIO. Maa kuuluu Juutalaisille. Se on ollut vuodesta 1947 lähtien.
Ok, vain Palestiina jäi perustamatta tuolloin.
Toki käsitän että Euroopan omantunnon rauhoittamiseksi alueelle rahdattiin henkiin jääneitä juutalaisia Euroopasta ja Amerikasta. Se, että siellä asui jo köyhiä maanviljelijöitä, palestiinalaisia, jotka häädettiin mailtaan, ei tainnut olla oikein viisasta?
On maa ja ihmiset Gaza ja gazalaiset ja Gazan maa. On vielä Länsiranta jossa asuu oikeita ihmisiä.
Ihmiset ei saa olla pelinappuloita, kuten nyt, ja tällä sivulla jotka haluaa rasistisesti viedä ihmisoikeudet. Ne on evoluutio-yli-ihmisiä. Raakoja ja tunteettomia.
Katso YouTube kanavalta Juniti In Formation. Siellä on totuus.