Mitäs sitten?

Ei kellekkään ja kaikille yhteisesti.

Ekan kerran kuulin nyt. 🙂

Iltaa iltaa. Hyvästä en tiiä, mutta tarkenee.

Hiiren jouduin tänään lopettamaan. Itse, mun muruseni. Kyllä sattui hyvästellä, sattuu yhä ajatella. Mun pikku hiiri herra rakas. 💔🥀

EivorCreed kirjoitti:

Hiiren jouduin tänään lopettamaan. Itse, mun muruseni. Kyllä sattui hyvästellä, sattuu yhä ajatella. Mun pikku hiiri herra rakas. 💔🥀

Joissain eläimissä kuten hiirissäkin ja ihmisissäkin on henki, jota rakastaa ja kaipaa. Toisista kyllä välittää, muttei niiden menetys satu kuten näiden toisten. Sen kestää ja hyväksyy helpommin. Jotkut menee syvälle sisimpään.

E-Lukka kirjoitti:

No surunhan määrä ei kohteen kokoa katso 😀

Ei katso ei. Se katsoo sen vain kuka on mennyt sydämeen asti. Tämä hiiri herra meni ja pysyy siellä aina. 😊❤️

Mun herttainen pieni ystävä. Pelkkää hyvyyttä täynnä.

E-Lukka kirjoitti:

Totta tuokin

Juu, hautasin hiiri herran sen hiiri tytön viekkuun, josta näin tykkäävän eläessään. Ne olikin ihan samanlaiset pohjimmiltaan. Herttaisia ja hyvää täynnä. Ei sellaisia voi kuin rakastaa.

Hiiri herralle leposijakin toisen ihanan vieressä.

E-Lukka kirjoitti:

Totta tuokin

Hassulta voi tuntua, etten itkenyt mummoani, vaikka olin hänen hautajaisissaan viikonloppuna. Mutta pienen hiiren vuoksi olen itkenyt silmät päästäni. 🥹

Kertoo kai jotain merkityksestä mulle...

E-Lukka kirjoitti:

No voi että, olet oikea hirmupehmo 😀

Niinhän mä olen, pehmo niille jotka sen ansaitsee, paska niille jotka sen ansaitsee. 😜

E-Lukka kirjoitti:

Se on kyllä kumma juttu miten nuo tunnemyrskyt menee, eivät aina mene siten kuin olettaisi

Taino tässä tapauksessa muut oletti, minä en. Tiesin mummoni olevan etäinen, olinhan se osapuoli josta ei ollut ikinä kiinnostunut. Joten miksi olisin minäkään hänestä.

Hiiri taas oli alusta asti kuin osa itseäni, tuntui heti nähdessäni, että me kuulutaan yhteen toi on mun hiiri kamu. Ne muut ei tuntunu valikoitavista samalta, ikään kuin yhteys syntyi. Ja se kesti läpi lyhyen elämän.

Ihmiset usein sympatiseeraa toisia ihmisiä, ihan läpi mätiäkin mutta eläimille ei anna arvoa yksilönä tai edes arvokkaana elävänä olentona. En ymmärrä, kun eläimenkin sisin on yksilön sisin ja elämä yhtä ainutkertainen, kun meilläkin.

EivorCreed kirjoitti:

Taino tässä tapauksessa muut oletti, minä en. Tiesin mummoni olevan etäinen, olinhan se osapuoli josta ei ollut ikinä kiinnostunut. Joten miksi olisin minäkään hänestä.

Hiiri taas oli alusta asti kuin osa itseäni, tuntui heti nähdessäni, että me kuulutaan yhteen toi on mun hiiri kamu. Ne muut ei tuntunu valikoitavista samalta, ikään kuin yhteys syntyi. Ja se kesti läpi lyhyen elämän.

Ihmiset usein sympatiseeraa toisia ihmisiä, ihan läpi mätiäkin mutta eläimille ei anna arvoa yksilönä tai edes arvokkaana elävänä olentona. En ymmärrä, kun eläimenkin sisin on yksilön sisin ja elämä yhtä ainutkertainen, kun meilläkin.

Mua kun ei kiinnosta laji, vain se mimmonen henki yksilö kussakin elää. Hyvä, ok tai läpeensä pahakin voi olla. Eläimissä harvemmin niin häiriintyneitä on kun ihmisissä. Johtuu meidän erilaisista elinkuvioista.

E-Lukka kirjoitti:

Aikoinaan pelastin kissanpojan lumihangesta, oli erikoistapaus heti alusta lähtien ja kuolema satutti siinä määrin etten sen jälkeen ole päästänyt itseäni enää samalla tavalla kiintymään yhteenkään lemmikkiin...
Tuota ihmisten sympatisointia esiintyy ihan selkeästi ja joskus on tullut sisimmässään oltua ihan eri mieltä kuin enemmistö...eläimet eivät tee samoin, välittäminen on paljon rehellisempää. Tosin täällä kissojen parissa vaikuttaa asiaan ehkä myös se mitä pidät käsissäsi ruokintahetkellä 😁...voisiko sen laskea tarpeisiin perustuvaksi välittämiseksi 🙂

Ymmärrän. Tämäkin hiiri oli myyjien mielestä vähän kehnompi kun muut, mutta mulle ihan spessu. Minusta he ei nähny sitä jotain mikä tässä pikku kaverissa oli. Oli joo pienemmäksi jäänyt, värit varpaissa epäpuhtaat ja ei jalostuskelpoinen, siksi halvempikin. Minusta hän oli upea just ittenään. On yhä. ❤️

Niin se on, kiintymyksessä on se, että sitten sattuukin ihan helvetisti kun tiet eroaa. Mutta jollei sitä kipua riskillä uskalla ottaa, ei myöskään pääse ikinä nauttimaan isoista tunteista, niistä rakkauden. Tätä mieltä.

Siksi vaarannan yhä sydäntäni mutta en enää ihmisten kanssa. Harva on sen arvoinen.

Aamulla täytyy tokarit hakea ja mukavat tokarit tulossa.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Höh, oletko luntannut, tai kurkkinut tonttumaisesti verhojen raosta?

AV

En, mä vaan tiedän kun jollain menee hyvin. Varsinkin kun kyse on muksuistani. Jos toisen huonoin numero kokeissa on 8- ja toisen 9, niin ei ne ihan tonttujakaan ole. Toki olen ollut myös itse opetuksessa mukana, koulussaan. Työn hyviä puolia, näkee miten opiskellaan koulussa, miten osallistutaan ja osataan.

Rautakaupoista.