Oma valaistuminen harjoitteluun.
Noudatin aikoinaan orjallisesti minua viisaampien ohjelmia. En ollut kehitykseen lainkaan tyytyväinen koska ainoa mitä tapahtui oli että läskiä tuli koska käskettiin syömään todella paljon.
Sitten päätin että vitut, lähdin salilta pois, ostin kotiin tankosarjan, käsipainot ja tein leuanvetotelineen.
En myöskään noudattanut mitään ohjelmaa vain tein ihan mitä huvitti.
Muutin myös ruokailua siten että aloin syömään kun on nälkä, en silloin kuin joku paperi määrää.
Harjoittelupäivänä saatoin tehdä (ja teen edelleen) vaikka rinnallevedon, etukyykyn, dipin ja leuanvedon.
Seuraavaksi vaikka boksihyppyjä, punnerrusta, vetoa ja istumaannousuja.
Joskus liikkeitä voi olla vain yksi. Kaikki käy. Ikään kuin heittäisi noppaa mielessään.
Aloin laihtumaan ja pattia ja voimaa alkoi tulemaan oikein kunnolla.
Nyt on tullut kalustoon myös kahvakuulat ja ne on oikein oivat välineet.
Ikää alkaa tulemaan ja se hieman haittaa mutta olen kuitenkin paremmassa kunnossa kuin moni pari-kolmikymppinen mies. Meille kun tulee töihin noita paljon nuorempia niin heikossa kunnossa ovat. Huomaa ettei edes kävelyllä käy kun kunto on todella huono.
Ikämiehet, kertokaa omia tarinoita.
4
126
Vastaukset
- Anonyymi
Liika energiansaanti ei tue lihaskasvu loputtomiin ja vaikka se vähän siinä auttaakin niin ne kasvaneet lihakset jää rasvan alle ja näyttää ihan paskalta.
- Anonyymi
Oma "heräämiseni" tapahtui vähemmän tietellisissä merkeissä.
Vahvasti lääkitty, rapakuntoinen lupaava alkoholistin alku huolestui tulevaisuudestaan hieman ennen 60v ikää.
Vuosia jatkunut tissuttelu harvoin tapahtuvaksi kuuriluontoiseksi ja kuntosalille 5 krt/vko. Varovaisesti. Jatkoin 23 vuotisena loppunutta punttiharrastustani mutta silloisilla periaatteilla. Vapaan normitangon perustreenit + oman painon harjoitteet.
Lihasvoima alkoi hieman elpymään mutta kimmoisuus ja räjähtävyys olivat vain muistoissa. Rinnellevedot ja tempaukset vain polvista raakoina.
Etukyykyt alkoivat sujumaan syvään mutta ei pohjapompulle.
Maastaveto oli heikentynyt vähiten.
Tavoitteena oli siis terveyden ohentaminen. Ensimmäisen 6kk:n aikana voin luopua lääkityksistä. En dieetannut ja painoni pysyi ennallaan mutta vyötäröni oheni 6 - 7cm.
Takaiskuja. Olkapään leikkaus. Rajoitteita 6kk ja myöhemminkin sen huomasi.
Säären murtuma. Kipsissä 2kk jonka jälkeen teippasin jalkaterää jeesusteipillä vuoden verran jalkaterän ruhjoutuneiden nivelsiteiden ja muiden pehmytosien vuoksi.
Hieman ennen 70v ikää leikattiin pakoputkestani 30cm:n syöpä. Takaisku puoli vuotta kuten myös pari vuotta myöhemmin Virossa tehty korjauleikkaus vain pari kuukautta.
75 vuotisena oli vielä kyrväkäs olo. Kaikki toimi. Maasta nousi yli 2 x oma paino. Yms.
Kuitenkin paino laski tasaisesti. Rasva leikkauksen jälkeisten makuukuukausien jälkesestä 19,6% > 12.9%:iin.
Vatsaontelo 146,5 > 57,1:een.
Tuosta alkoi ukon kiihtyvä näivettyminen.
Nyt +80 kymppisenä toivon joskus muistin heikkenemisen kohdistuvan noihin lähimenneisyyden vuosiin.
Tiedän mitä syön ja milloin ja minkä verran.
Olemme vaimoni kanssa eläneet kotona kahdestaan yli 20 vuotta joutilasta eläkeläisten elämää joten 6krt/vko salikäynnit ovat oleellinen osa sosiaalista elämääni.
Kaikkeen ei lihaskuntoilukaan pysty. Eturauhaseni kaipaa kaksi päivittäistä pilleriään.
Kotisali? Kerrostalossa se olisi mahdottomuus. Vaikka en sovellu ukkojen ryhmäliikuntaan niin kuitenkin kaipaan ympärilleni eri ikäisten elämää. - Anonyymi
Tämän päivän ongelma on suurimmalla osalla,
keskittymisen ja pitkäjännitteisyyden puute,
kaikki pitäisi tapahtua mielellään jo huomenna tai pikemmin eilen.
"Mihinkään menemisen arvoiseen paikkaan ei ole oikotietä."
Nuoriso näkee vain kun joku on saavuttanut jotain,
eikä todellakaan ymmärrä,
kuinka monta vuotta on hikeä ja tahtoa sen takana,
monella lapsesta asti tehtyä työtä,
tätä ei ymmärretä,
kateellisena vingutaan vaan kun ei itseltä onnistu. - Anonyymi
Tein juuri tähän pitkän kirjoituksen ja yritin sen julkaista. Ohjelma sanoi että vaikutan botilta. Se hävisi sitten .. Ok, ei kirjoiteta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816