Vältä uusia Raamatun "käännöksiä. "

Hyviä suomenkielisiä Raamatun käännöksiä ovat mm. 1933/38, Raamattu Kansalle, 1776 Biblia. Englanninkielisistä mm. KJV – versio on hyvä.

Emme suosittele vuosien 1992 ja 2020 käännöksiä.
39449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Jumalan kutsu armon ja rakkauden tielle.

Tiedämme, että Jumala tahtoo antaa anteeksi kaikkien ihmisten synnit, koska Hän rakastaa jokaista ihmistä. Siksi Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Taivas antaa avun ihmiselle, joka tahtoo aloittaa puhtaalta pöydältä uuden elämän Hänen armossaan ja rakkaudessaan. Jumalalla on hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan.
”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.” Luukas 15:10.
”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.” Joh. 3:3.

Uudestisyntyminen on yhtä kuin uskoon tuleminen. Siksi kehotamme sinua ottamaan vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi. Näin tulet uskoon, ja saat aloittaa uuden elämän Hänen yhteydessään.

MITEN SE TAPAHTUU?–

Voit aloittaa siitä, että käännät mielesi ajatukset ylösnousseen Jeesuksen puoleen ja puhut ääneen Hänelle. Pyydä Häntä kääntämään katseensa sinun puoleesi. Valitse ajatuksissasi oikea asenne ja rehellinen nöyrtyminen sekä kaikin tavoin vilpitön mieli. Kerro Hänelle omin sanoin koko elämäsi tilanne ja pyydä, että Jeesus antaa syntisi anteeksi. Hän tahtoo sen tehdä. ”…sillä hänellä on halu laupeuteen” Miika 7:18. Jos mahdollista, polvistu Hänen eteensä. Kerro Hänelle seuraavat ajatukset, keskustellen Hänen kanssaan ääneen:


– Jeesus, taivaan Kuningas, auta minua näkemään todellisuus itsestäni ja sinusta, ja armahda minut! Tunnustan olevani syntinen. Ja pyydän: anna anteeksi. Puhdista ajatukseni, sanani ja tekoni. Opeta minua aidosti katumaan sekä tunnustamaan ja hylkäämään syntini. Tule elämäni Herraksi. Auta minut irti kaikesta mikä ei ole hyvää ja oikeaa. Ja anna Pyhä Henkesi asumaan sydämeeni sekä johdattamaan minua, että saan kokea elämänyhteyttä Sinun kanssasi. En tahdo enää jatkaa syntielämääni. Uskon, että sinä, Jeesus, kärsit minulle kuuluvan tuomion ristillä, ja nousit kolmantena päivänä ylös kuolleista, niin kuin Raamattu sanoo pelastustyöstäsi: ”mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Jesaja 53:8. Uskon, että Sinä kärsit ja kuolit sijaisuhrina minulle kuuluvalla paikalla minulle kuuluvan tuomion. Uskon, että nousit kuolemasi jälkeen ylös kuolleista. Pyydän Jeesus: uudestisynnytä minut Pyhän Henkesi kautta! Johdata jokainen elämäni hetki tästä eteen päin. Ja auta, että pääsen tämän elämäni jälkeen Taivaaseen, sinun tykösi. Jeesus, Herrani! Annan elämäni sinulle kokonaan ja ehdoitta. Tunnustan tästä lähtien sinut syntieni sovittajaksi ja elämäni Herraksi. Kiitos Jeesus, että kuulit rukoukseni. Aamen.

Rukoile edellinen rukous ääneen ja tosi tarkoituksella. ”Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Matteus 7:8. Ota sitten yhteyttä voidaksemme rukoilla myös yhdessä ja tullaksesi kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen Raamatun opettamalla tavalla. Apt. 2:38,41. Vain Jeesus voi katkaista synnin kahleet ja auttaa, että teet parannuksen ja uskot Jeesukseen kokosydämisesti.


“Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” Luukas 13:24.
Psalmit 124:7-8 sanoo: ”Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin paulasta: paula katkesi, ja me pääsimme pois. Meidän apumme on Herran nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.”

Äänestä
  • Sitten kun lopetat lihassasi ulisemisen huomaat että muut on jo pelastunut Jeesuksen kautta eikä itsensä kautta kuin sinä yrität. Käy tuska festareilla.

    Äänestä

Kuka oletkin ja luet tätä viestiä. Älä kävele iankaikkisen pelastuksen ohi. Sinulla on mahdollista pelastua. Jumala on armollinen.

Äänestä
  • Ethän sinäkään ole pelastunut

    Äänestä

  • Ennen tuhat viisisataa lukua olevat Raamatut ovat hyviä . Niissä ei muuten tuomittu homoutta . Sen jälkeen joku opetuslapsi kirjoitti homoudesta .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ethän sinäkään ole pelastunut

    Lestat on laittanut sen saatanalle niin noin siitä sitten tulee

    Äänestä

Kannattaa kysyä miksi Raamattus väärennetään? Miksi paholainen näkee asian eteen niin paljon vaivaa.

Äänestä
  • Sanoppas se. Tuossakin aloituksessa kehotetaan käyttä Raamattu Kansalle käännöstä jossa on sanoja kuten homoseksuaali mitä et noista muista vanhemmista todellakaan löydä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sanoppas se. Tuossakin aloituksessa kehotetaan käyttä Raamattu Kansalle käännöstä jossa on sanoja kuten homoseksuaali mitä et noista muista vanhemmista todellakaan löydä.

    Ei ole pikkukakkosestakaan mainintaa 🤣

    Äänestä

  • Olisko ne juutalaisia kun yrittää lavastaa syntinsä muiden tekemiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sanoppas se. Tuossakin aloituksessa kehotetaan käyttä Raamattu Kansalle käännöstä jossa on sanoja kuten homoseksuaali mitä et noista muista vanhemmista todellakaan löydä.

    Mies makaa miehen kanssa on homo. Mutta silleen se on ilm.11.

    Äänestä

  • Paholaisen pakanakulttiuskonto katolisuus yritti kaikin keinoin pitää kansoja pimeydessä estämällä Raamatun kääntämisen kielille, joita he olisivat ymmärtäneet. He kiduttivat ja tappoivat kääntäjiä ja käännösten hallussapitäjiä roviolla. Silti he hävisivät. Jumala johdatti uskovat kääntämään Hänen sanaansa englanniksi. Niitä oli useita versioita, seitsemäs on tuo täydellinen ja virheetön King James Bible (KJB). Seitsemän kertaa karkaistu ja tulessa puhdistettu miekka.

    Kuunnelkaa Brandon Petersonia, kun hän kertoo havainnoistaan KJB:n ihmeistä, joita ei siihen edes nykyisillä tietokoneilla olisi voitu saada. Ja Vanha testamenttihan kirjoitettiin hepreaksi tuhatkunta vuotta ennen kuin Uusi testamentti kreikaksi. Niiden uskollinen käännös on KJB, ja siinä on nuo ihmeet. Vastaansanomattomat faktat, ei mitään musta tuntuu arvelua.

    Muiden käännösten uskollisuutta voi arvioida sen mukaan, miten hyvin ne pitävät yhtä KJB:n kanssa.

    1800-luvulla paholainen seuraajineen aloitti viimeinen pinnistyksensä sekottaa Jumalan sana julkaisemalla toinen toistaan virheellisempiä kaupallisia väännöksiään. Niistä poistettiin tärkeitä jakeita, jotka kertoivat Jeesuksen jumaluudesta ja henkivalloista. Raamatun ainoasta jakeesta, jossa mainitaan paholainen nimeltä (Jes 14:12), poistettiin Luciferin nimi, ilmeisesti yrityksenä sekottaa, kumpi on Jeesus, kumpi saatana, kumpi hyvä, kumpi paha!

    Väitteinä oli tehdä 'raamattuja', joita oli helpompi lukea. KJB ei ole vaikea nykyihmisellekään. Tärkeää on osata englantia hyvin ja olla uskossa. Silloin Raamattu avautuu Pyhän Hengen avulla. Jos kuuntelet noita valheellisia väärennöksiä, Raamatun jakeet eivät jää mieleesi. On tärkeää, mitä kuuntelee. On tärkeää opetella jakeita ulkoa. Ajatelkaa, jos joutuisitte vaikka tilanteeseen, että ette voisi lukea Raamattua. Teillä olisi enää vain ne jakeet, jotka olette opetellut ulkoa. Tässä on minullakin valtavasti parannettavaa.

    Suomalaisista Raamatuista Biblia 1776 on hyvä. Kannattaa valita painos, joka käyttää moderneja kirjaimia, jotta lukeminen olisi helpompaa. Suomessa painettava vanha Biblia valitettavasti tehdään materiaaleista, jotka haisevat pahalle. Olen käärinyt omani ruusunlehtiin, jotta haju vähitellen hälvenisi. Toivon, että sen julkaisija alkaa käyttää parempia materiaaleja. Luulen, että se haju on kannen vinyylipäällysteessä. Voihan sen repiä poiskin ja laittaa uuden päällyksen.

    Kannattaa myös totuuden etsijän kuunnella tai lukea Gail Riplingeriä. Hän on vertaillut englanninkielisiä versioita yksityiskohtaisesti. Trendi kaupallisissa käännöksissä on selvä; Jeesuksen jumaluuden häivyttäminen ja hänen sekottamisensa paholaiseen!

    Äänestä

  • Käännös = väärennös? Mistä ihmeen kannon kolosta teitä kielitaidottomia koulupudokkaita ryömii?

    Äänestä

Emme suosittele......niin ketkä ME??

Äänestä
  • Hellarit ja lestat jokunen vapaakirkosta

    Äänestä

Ketkä eivät suosittele. Mä suosittelen ja aivan erityisesti suosittelen vertailemaan niitä. Jos kielitaitoa riittää, niin muitakin käännöksiä.

Äänestä
  • Gail Riplinger on vertaillut ja julkaiussut kirjan New Age Bible Versions. Siinä paljastuu, mikä noiden valheversioiden pyrkimys on: Jeesuksen mitötöiminen, tekeminen valhetelijaksi ja erehtyväksi, ja saatanan korottaminen jumalaksi. Ne valmistelevat lukijoitaan ottamaan vastaan pian nousevan antikristuksen 'Jeesuksena'.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Gail Riplinger on vertaillut ja julkaiussut kirjan New Age Bible Versions. Siinä paljastuu, mikä noiden valheversioiden pyrkimys on: Jeesuksen mitötöiminen, tekeminen valhetelijaksi ja erehtyväksi, ja saatanan korottaminen jumalaksi. Ne valmistelevat lukijoitaan ottamaan vastaan pian nousevan antikristuksen 'Jeesuksena'.

    Olet sekaisin kuin seinäkello. Yhdessäkään raamatun eri kieliversioista - joita minulla on monta - ei mitätöidä Jeesusta. New Age ei edes ole kristinuskoa, vaan epämääräinen kokoelma eri uskontojen ajatuksia yhdistettynä puhtaaseen taikauskoon. Se ei edes kuulu tähän keskusteluun.

    Äänestä

Paljon järkevämpi ohje on: Vältä raamattua aina ja kaikkialla, älä koske mihinkään raamatulta haisevaankaan edes sadan metrin pituisella kepillä. Ja sama koskee Koraania ja kaikkia muita uskontosepustuksia.

Äänestä

Paljon järkevämpi ohje on: Vältä aina ja kaikkialla kaikissa tilanteissa raamattua kaikissa sen muodoissa. Älä koskaan koske mihinkään raamatulta vähänkään haiskahtavaankaan edes sadan metrin kepillä. Ja sama koskee kaikki muitakin uskonnollisia sepustuksia kuten Koraania jne.

Äänestä

Ilmeisesti fundiksia harmittaaa liian liberaalit nykykäännökset, niissä kun ei riittävästi kirjoiteta Jumalan vihasta!

Äänestä
  • Fanaatikko sarvet päässä pukin sarvet vai oinaan vapaamuurareilla on Wikipedia saatana.

    Äänestä

  • Et tiedä, mistä puhut. Ensin, tule uskoon. Sen jälkeen kuuntele Gail Riplingeriä, Brandon Petersonia, David Danielsia (Chick Publications), Peter Ruckmania, niin alat ymmärtää, miksi King James Bible on niin vihattu pelastumattomien uskonnollisten tekopyhien joukossa. KJB on ihmeellinen, sanotaan; kun luet sitä, se lukee sinua.

    Olen uskoon tultuani (2015) kuunnellut lähes päivittäin hyviä Raamatun opettajia (Robert Breaker, Geoffrey Grider, Peter Ruckman, Charles Lawson, David Peacock, Spencer Smith, Chuck Missler ja muita). Olen havainnut sen, että ns. neoevankeeliset ylenkatsovat King James Raamattua. He käyttävät todennäköisimmin NKJV:a, joka on muka korjattu versio (täydellisestä) KJV:sta, mutta oikeasti on vain yksi valheellinen versio. He eivät koskaan, kokemukseni mukaan, arvostele muita kaupallisia versioita! Mutta KJV on heille kuuma kivi. He eivät kutsu sitä KJB:ksi, vaan KJV:ksi, ikäänkuin se olisi 'versio' muiden versioiden joukossa. Uudestisyntyneet uskovat taas käyttävät vain ja ainoastaan King James Bible:a. Kun täydellinen totuus on yhdessä kirjassa, miksi lukea jotain muuta? Kun on tarjolla kirkastalähdevettä, miksi kokeilisit vettä tienvarren ojasta tai limaisesta lammikosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Et tiedä, mistä puhut. Ensin, tule uskoon. Sen jälkeen kuuntele Gail Riplingeriä, Brandon Petersonia, David Danielsia (Chick Publications), Peter Ruckmania, niin alat ymmärtää, miksi King James Bible on niin vihattu pelastumattomien uskonnollisten tekopyhien joukossa. KJB on ihmeellinen, sanotaan; kun luet sitä, se lukee sinua.

    Olen uskoon tultuani (2015) kuunnellut lähes päivittäin hyviä Raamatun opettajia (Robert Breaker, Geoffrey Grider, Peter Ruckman, Charles Lawson, David Peacock, Spencer Smith, Chuck Missler ja muita). Olen havainnut sen, että ns. neoevankeeliset ylenkatsovat King James Raamattua. He käyttävät todennäköisimmin NKJV:a, joka on muka korjattu versio (täydellisestä) KJV:sta, mutta oikeasti on vain yksi valheellinen versio. He eivät koskaan, kokemukseni mukaan, arvostele muita kaupallisia versioita! Mutta KJV on heille kuuma kivi. He eivät kutsu sitä KJB:ksi, vaan KJV:ksi, ikäänkuin se olisi 'versio' muiden versioiden joukossa. Uudestisyntyneet uskovat taas käyttävät vain ja ainoastaan King James Bible:a. Kun täydellinen totuus on yhdessä kirjassa, miksi lukea jotain muuta? Kun on tarjolla kirkastalähdevettä, miksi kokeilisit vettä tienvarren ojasta tai limaisesta lammikosta?

    Ai he ovat sitä
    KJO (King James Only)-porukkaa.
    He palvovat siis 1 ainoaa käännösta,
    vaikka muitakin hyviä eng. Raamattuja on.

    Äänestä

  • Ateisti haluaa aina kiihkeästi kaivaa kappaleet, joissa Jumala on vihainen, että ateistilla olisi edes jotain väännettävää.
    Uusi Testamentti ei kiinnosta pätkääkään, kun pitäisi kehua Jumalan armoa...

    Äänestä

KJV???
😁😂😂😂🎃

Äänestä
  • KJB on parempi lyhennys. King James Bible. Ne jotka kutsuvat sitä KJV:ksi, pitävät sitä vain yhtenä 'versiona', ja vanhanaikaisena sen lisäksi. KJB julkaistiin 16112. Sitä käännettiin seitsemän vuotta (taas yksi seitsemällä jaollisuus). Se on lopun ajan ihmisille tarkoitettu puhdas Jumalan sana. Jumala tiesi, että näinä lopun aikoina englantia puhuttaisiin kaikkialla. Sitä edesauttoi Brittiläinen imperiumi. Jumala siunasi maata, joka seurasi Häntä. Englannissa Hän siunasi maailmaa, valmisti meitä lukemaan Hänen sanaansa King Jamesin Raamatun kielellä.

    Äänestä

Vältän ihan kaikkia raamatun käännöksiä, kun ei pronssikaudella eläneiden vuohipaimenten erittäin lapselliset kansansadut yhtään kiinnosta. Jos hiekkakansojen ja kamelintaluttajien kansantarut kiinnostaa niin samaa lapsellista hölynpölyä voisi lukea koraanista, eikä sekään yhtään kiinnosta. Aivotonta roskaa typeryksille.

Äänestä
  • Älä spämmää ketjuun lapsellista roskaa, joka ei kuulu aiheeseen.

    Äänestä

  • Mikset anna muiden lukea
    sanaa jotka haluavat,ei kai
    se sua vahingoita hupsu!

    Äänestä

  • Moderni ihminen tuottaa aivotonta evoluutiohömppää typeryksille , vaikka faktat ovat luomisen puolella ....

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Älä spämmää ketjuun lapsellista roskaa, joka ei kuulu aiheeseen.

    Aloitus on yhtä lapsellista roskaa. Raamattu on käännetty eri kielille, jotta tavalliset ihmiset voisivat tutustua siihen omalla kielellään. Ymmärrettävä kieli vaihtelee eri aikoina. Suuri osa ei pysty enää ymmärtämään King Jamesin ajan englantia tai Michael Agricolan suomea. Tekstin merkitys EI OLE yksittäisissä SANOISSA, vaan tekstin välittämässä VIESTISSÄ. Sama asia on mahdollista kääntää nykypäivän ymmärrettävälle kielelle ilman että sen merkitys muuttuu piiruakaan.

    Äänestä

Fanaatikko helluntaista iskee jälleen eksyttämään jo kristittyjä YRITÄ EDES SIIRTYÄ MUIHIN USKONTOIHIN RIITAA HAASTAMAAN.

Äänestä

Mikä siinä on niin vaikeaa ettei minkään käännöksen mukaan silti usko kun muut uskoo oli mikä käännös tahansa tai ei ole. Uskoa joko on tai ei ole.

Äänestä
  • Aivan. Tärkeintä on löytää usko. Minä tulin uskoon ajautuessani kuuntelemaan Patmos Radiota ja Radio Deitä. Netistä kuuntelin aluksi Petri Paavolaa ja Mauno Mattilaa ja David Pawsonia. Pian jätin heidät, kun ymmärsin, miten harhassa he ovat. Pawsonkin, vaikka on todella hyvä opettaja, on väärässä monessa asiassa. Hän ei ymmärrä uskovien ylöstempausta. Hän käyttää muistaakseni NIV-versiota. Häneltä kuitenkin jäi mieleen hänen kertomuksensa Raamatun ajan kaupungeista, Pergamos, Laodikea, Korintti ja muita. Petri Paavola kastoi minut. Nuo ihmiset olivat osa haparoivia alkuaskeleitani uskovana. Jumala voi käyttää mitä ja ketä tahansa oman tahtonsa toteutumiseen!

    Äänestä

ISLAM ON ROPAISUUTTA VAROKAAS SITÄ MIHIN PYRKIVÄT

Äänestä

Vanha Testamentti toimivin osin tulisi elvyttää ja ottaa uudelleen osaksi raamattua. eikös siellä kerrota jättiläisistäkin ja helvetin sijainnista maan alla?

Äänestä

Ja Eenokin kirjat sekä muut apokryfikirjat takaisin käyttöön 🤔

Äänestä
  • Ne eivät kuulu Raamattuun.

    Raamatun Sana on Jumalan Sana ja Hän rakastaa ihmisiä niin paljon, että antoi poikansa syntiemme sovitukseksi. Raamatun Sana on ihmeellinen, muuttava, parantava voima.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyviä suomenkielisiä Raamatun käännöksiä ovat mm. 1933/38, Raamattu Kansalle, 1776 Biblia. Englanninkielisistä mm. KJV – versio on hyvä.

Emme suosittele vuosien 1992 ja 2020 käännöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu