Ovatko viime vuosisadalla eläneet säveltäjät olleet säveltäjäuransa alussa ja jo opiskeluaikana säveltäjinä ja luovina henkinä valmiimpia kuin säveltäjät esim, joskus klassismin aikana vielä olivat ja mistä tämä johtuu? haydn ja Mozartkin saivat puurtaa ja luoda ainakin laskutavasta ja kriteereistä riippuen parikymmentä sinfoniaa tai paljon enemmänkin ennen kuin saavuttivat sinfoniataiteessaan edes jonkinasteisen kypsyyden ja hieman korkeamman laatutason, vaikkeivat kyenneetkään vielä tässä vaiheessa luomaan myöhempiä mittapuitaan vastaavia mestariteoksia ja heidän ja monen sen aikakauden pikkumestarin alkupään sinfoniat eivät saavuta monien modernina aikakautena eläneiden vähänkään tunnettujen, vaikkakin ammattitaitoisten ja jopa visionääristen säveltaiteilijoiden ilmaisuvoimaa, kypsyyttä ja emotionaalista syvyyttä näiden jopa kaikkein ensimmäisissä sinfonioissa, vaikka säveltäjän voimat ehtyisivätkin viimeisessä osassa, kuten tuossa kantanauhalle tallennetussa ilmiömäisen tuotteliaan Erik Fordellin sinfoniaraakileessa vielä ehtyvät jos sitä vertaa syvällisempiin myöhäissinfonioihin, joiden finaaleissa sävellystekninen taidokkuus saavuttaa uusia ulottuvuuksia eikä inspiraatiokaan ehdy, kuten toisessa sinfoniassa, jonka ensiosassa on kuitenkin ripaus hehkuvaa lyyrisyyttä, josta tuli fordellin tavaramerkki ja jo kolmas sinfonia saavutti suuren menestyksen kun se esitettiin suomessa.
Olivatko modernin ajan säveltäjät ensimmäisissä sinfonioissaan kypsempiä kuin klassismin säveltäjät?
Anonyymi-ap
1103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osaselitys sille, miksi monien suomisäveltäjien ensimmäiset sinfoniat ovat kypsempiä ja ilmaisuvoimaisempia kuin jopa musiikinhistorian suurimpien mestareiden ensimmäiset lajityypin teokset, on se, että viime vuosisadan suomisäveltäjät, vaikka monet heistä olivat lahjakkuuksia, astuivat ikään kuin valmiiseen pöytään ja ammensivat siitä vuosisataisesta musiikkiperinnöstä, joka oli kukoistanut vuosisatoja ennen heitä klassismista romantiikkaan, postromantiikkaan ja impressionismiin sekä vihdoin modernismille tyypilliset tyylisuunnat, ekspressionismin, uusklassismin jne,, ja jotka antoivat vaikutteita heidän luovalle sävellystyölleen paljon enemmän mitä tyylisuuntansa uudisraivaajina toimineet wieniläisklassismin edustajat saivat barokista ja rokokoomusiikista joutuen tavallaan tyhjästä luomaan suuret mestariteoksensa vain omaan intuitioonsa luottaen ja kehittäen keksintänsä avulla sinfoniaa sävellysmuotona todelliseksi taiteeksi, mutta suosivat vielä ensimmäisissä sinfonioissaan klassismin sopusuhtaisuudelle tunnusomaisia pieniä muotoja ja tyytyivät täydellisesti suunnitellun yksinkertaisuuden ihanteeseen ilman suurta ilmaisuvoimaa, jota suomisäveltäjienkin monissa ensimmäisissä sinfonioissa on enemmän.