Bisnes on bisnestä, sanoi Kiina vasallilleen.

Venäjän suunnitelma rakentaa uusi kaasuputki Kiinaan on kaatunut.

Hankkeen romuttuminen johtuu siitä, että Venäjä ei voinut hyväksyä hintaa, jolla Kiina vaati saada ostaa maakaasua.

Lisäksi Kiina olisi valmis ostamaan ainoastaan murto-osan kaasuputken 50 miljardin kuutiometrin vuosittaisesta kapasiteetista.

Sitä paitsi Kiina saa lopulta koko Itä-Siperian luonnonvaroineen itselleen kunhan ensin kuluttaa Venäjän loppuun pitkittämällä sotaa Ukrainassa toimituksillaan Venäjälle.
26259
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kiina rakentaa ja on rakentanut vihreitä ja uusiutuvia energialähteitä. Maakaasu ei kuulu niihin. Energiapuolta rakennetaan tarpeeseen, uuden ideologian mukaisesti.

1Äänestä

Venäjä on kusessa asian kanssa, Kiinalla ei ole kiire asian kanssa ja Venäjällä on hätä, kun Eurooppaan ei mene enää maakaasua juurikaan. Gasprom taitaa olla jo konkurssin partaalla? Iso yritys, jolla kulut juoksee, eikä ole tuloja juurikaan. Putinin oma moka, mitäs lähti ahnehtimaan ja haastamaan Ukrainan itsenäisyyttä? Kallis lasku tulee aikanaan maksettavaksi.

1Äänestä
  • Moskova ja Peking kehittävät siirtojärjestelmää, joka mahdollistaa rajat ylittävät liiketoimet ilman länsimaisen finanssijärjestelmä SWIFT:n käyttöä, Venäjän presidentin liiketoimintakomissaari Boris Titov kertoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Moskova ja Peking kehittävät siirtojärjestelmää, joka mahdollistaa rajat ylittävät liiketoimet ilman länsimaisen finanssijärjestelmä SWIFT:n käyttöä, Venäjän presidentin liiketoimintakomissaari Boris Titov kertoi.

    Varmaan alkaa kaasua virrata ihan helvetisti sitten. 🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Moskova ja Peking kehittävät siirtojärjestelmää, joka mahdollistaa rajat ylittävät liiketoimet ilman länsimaisen finanssijärjestelmä SWIFT:n käyttöä, Venäjän presidentin liiketoimintakomissaari Boris Titov kertoi.

    Kyllä pitää paikka sa. Venäläinen vie raaka Ineita ja maxetaan kenki
    Nä,vaatteita,huonoja autoina ym

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Varmaan alkaa kaasua virrata ihan helvetisti sitten. 🤣

    Menee monia vuosia
    Venäläiset rahoittaa ja rakentavat putketmillä rahoilla ja työ.iehet on tapettu Ukrainan sodassa

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Varmaan alkaa kaasua virrata ihan helvetisti sitten. 🤣

    Kyllä lähtee!!! 😁

    Äänestä

Titovin mukaan päätös siirtyä kaupoissa enimmäkseen ruplaan ja juaniin on vauhdittanut voimakkaasti Venäjän ja Kiinan välistä kauppaa. Kahdenvälisen kaupan volyymi vuonna 2023 oli 240 miljardia dollaria, kun Venäjän tuonti Kiinasta hyppäsi lähes 47% 111 miljardiin dollariin ja vienti Aasian maahan kasvoi 12,7%, 129 miljardiin dollariin.

Äänestä
  • Onko tämä se Titov, joka kiersi maapallon ympäri 17 kertaa Vostok 2 -avaruusaluksellaan? Vai kuka? Kerro, Saatana.

    Äänestä

Ukrainalaisten murhaaminen ei ole ilmaista lystiä Putlerin joukoille. Jäljelle jäi nappikauppa Kiinan kanssa ,kun lännen rahakkaat ovet sulkeutui pitkäksi aikaa.

1Äänestä

Venäjän ymmärrys on Putlerin varassa joka ei ymmärtänyt kuinka nopeaa on kehitys pois saastuttavista energiamuodoista.
Venäjällä olisi ollut myydä ydinenergia osaamista ,mutta ihmisten tappaminen oli Putlerille mieluisampaa puuhaa.

1Äänestä

Eurooppa on näivettyvä talousalue, jota ei Venäjä halunnut.
Kiittäkää jenkkejä.
Venäjä hoitaa hommansa aivan leikitellen ja pitkäjänteisesti.

Äänestä
  • Juu juu. Jopa omien sotilaiden äidit ovat jo ulkomaisia agentteja, siitähän se lähtee. Leikitellen ja pitkäjänteisesti. 🤪

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Juu juu. Jopa omien sotilaiden äidit ovat jo ulkomaisia agentteja, siitähän se lähtee. Leikitellen ja pitkäjänteisesti. 🤪

    Huonosti menee, jos Venäjän naisväkeäkin putinistit pitävät ulkomaisina agentteina. Kyllä on putinistien lähtölaskenta alkanut tuon päätöksen jälkeen toden teolla. Kannattaa muistaa ketkä hakivat joukolla kuningasperheen Versaillesista Pariisiin 1790-luvulla.

    1Äänestä

  • Pitkäjänteisyys on housuissasi? Ukrainan sota sen on todentanut meille muille, siellä on aika lyhytjänteisesti hoidettu asioita, joista suurimpia häviäjiä ovat sotaan oman henkensä uhranneet sotilaat. Suuria kärsiviä osapuolia ovat henkensä menettäneiden läheiset.

    Kiina ja Venäjä tekevät läheisempää yhteistyötä, mitä julki tuodaan? Kaikki lännelle myönteinen tiedottaminen (riidat Kiinan ja Venäjän välillä?) on enemmän peiteltyä teatteria, joka helpottaa heidän välistä kanssakäymistä. Mitä vähemmän epäillään sitä helpompaa kaiken yhteistyön toteuttaminen on. Tämä omaa mutua vaan. En luota autoritaariseen politikointiin.

    En luota ollenkaan Venäjään enkä Kiinaan. Kaikenlainen kaupankäynti pitäisi lopettaa heidän molempien kanssa. Siitä ei aiheudu muuta kuin haittaa yhteiskunnalle. Maapallo ei ole terve niin kauan, kun on heidän kaltaisia sairaalla tavalla ajattelevia suuria valtioita olemassa.

    Äänestä

Venäjä ei voi myöskään lopetattaa "ikuista sotaansa" ja seurauksena on samanlainen koomassa eläminen kuin Pohjois-Koreassa.

Aletaan panostamaan idioottimaisiin iskulauseisiin ja huonosti istuviin kummallisiin vaatteisiin joiden mittasuhteet noudattavat Putini mittoja ia kuosi naurattaa enemmän kuin Pelle Hermannin alushousut.

1Äänestä
  • Käytätkö huonosti istuvia kummallisia vaatteita?

    Äänestä

Kiina ei tee mitään omaksi tappiokseen. Sellainen tulee olemaan Kiinan ja Venäjän ystävyyssuhde, johon Venäjä oli valmis länsisuhteensa vaihtamaan. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, koska luottamusta Venäjään kauppakumppanina ei enää ole.

Kuinka paljon Kiina luottaa Venäjään? Aivan yhtä lailla...

1Äänestä
  • Kuinka paljon Kiina luottaa Venäjään?

    Niin paljon, että pyytää kaikesta varmuuden vuoksi maksun etukäteen.

    Äänestä

Kiina on bisnisvaltio. Ei sillä ole ystäviä, vaan kauppakumppaneita ja kiinalaiset laskevat mikä kannattaa ja mikä ei. Viisas kansa.

1Äänestä
  • Lapeaa liisiä sano kiinalaanen

    Äänestä

Kiina on myös nostamassa huomattavasti toimittamansa tavaroiden rahtien hintaa venäjälle Kremlissä asia on otettu vastaan vastaan vitutuskäyrä punaisella

Äänestä

Tuntuu rassaavan Venäjän ja Kiinan hyvät kauppasuhteet ja muutenkin....niin pitääkin.

Äänestä

Venäjän ruplalla menee hyvin. USD/RUB-valuuttakurssi putosi alimmilleen 85,5470:aan, joka on alhaisin heilahdus sitten kesäkuun 2023. Se on pudonnut lähes 10 % tämän vuoden korkeimmasta tasosta.
EUR/RUB 92,618

Äänestä

Kiinassa ei suju,Putleri lähti kerjuulle mahtimaa Pohjois-Koreaan. Heh heh..hyvin sujuu imperiumin laajennus ....

Äänestä
  • Hukkuva tarttuu oljenkorsiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän suunnitelma rakentaa uusi kaasuputki Kiinaan on kaatunut.

Hankkeen romuttuminen johtuu siitä, että Venäjä ei voinut hyväksyä hintaa, jolla Kiina vaati saada ostaa maakaasua.

Lisäksi Kiina olisi valmis ostamaan ainoastaan murto-osan kaasuputken 50 miljardin kuutiometrin vuosittaisesta kapasiteetista.

Sitä paitsi Kiina saa lopulta koko Itä-Siperian luonnonvaroineen itselleen kunhan ensin kuluttaa Venäjän loppuun pitkittämällä sotaa Ukrainassa toimituksillaan Venäjälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu