Minä kävin. En ole ennen äänestänyt EY-vaaleissa, mutta nyt kävin kun äänestyspaikka on siirtynyt tuohon ihan viekkuun.
Jonnet ihmettelee, että mikä EY? Noh, vakikirjoittajat kyllä muistaa.
Se oli sitä aikaa, kun maailma oli ihan vähämurheinen. Ainakin omasta mielestä.
>simiti<
Kävittekö ennakkoäänestämässä?
22
297
Vastaukset
- Anonyymi
Eka päivänä ryntäsin. Tein kolmen tarjoajan vaalikoneen joten varmaan siinä oikea henkilö valikoitui. En olisi muuten osannut päättää. Aika vaikea on tietää mitä mieltä on vaikka kysymyksessä; kumpi on tärkeämpi ilmaston puolesta taistelu tai työpaika jos ne ovat ristiriidassa. Omin sanoin nyt muotoilin en muista sanatarkasti.
En ole vielä käynyt; vaalipäivänä sitten numeroa lappuun.
Rilaisuuksia toki olen kiertänyt ja jotenkin tuntuu että samat teemat toistuu eli turvallisuus, yhteisvelka ja turvallisuus. Sitten jos kysyy työtuvallisuutta tai työtyöterveyteen liittyviä linjauksia niin aika ympäripyöreitä on vastaukset olleet.- Anonyymi
Sitten voisi äänestää jos olisi joku ehdokas joka on irtisanoutunut kaikista puolueista, eli puoleeton ehdokas, sitouaton mihinkään järjestöön.
- Anonyymi
Kaikki äänestämään! Meillä pitää olla sana ja valta myös EU roikalehommissa!
- Anonyymi
Kunnon kynällä numeroa lippuun. Äkkiä.
Tottahan toki. Kun ääretöntä oikeistoa ei löytynyt, niin piti tehdä vaikea valinta laitaoikeiston, reunaoikeiston ja äärioikeiston väliltä.
Niin se Y. Ennen Kalmarin unionia oli Kalmarin yhteisö.- Anonyymi
Juu, olen aina äänestänyt ennakkoon, ihan kaikissa vaaleissa.
- Anonyymi
Toki, käyty on.
Juu äänestin toki.. eduskuntavaaleissa jäi äänestämättä ja kadun sitä karvaasti. Tein periaatepäätöksen, en jätä enää koskaan äänestämättä.
En äänestänyt ennakkoon. Menen sunnuntaina kiltisti jonottamaan äänestyspaikalle.
- Anonyymi
Äänestän aina ennakovaalien ensimmäisenä päivänä, myös ulkomailla asuessani. If you don't do politics, there is not much you do do.
- Anonyymi
En tietenkään äänetsä ennakkoon sillä sitä valtaeliitti juuri haluaa varastaakseen vaalit. Tulevana sunnuntaina äänestän ja sitä ääntä ei kukaan varasta se on varma se.
- Anonyymi
En käynyt enkä käy äänestämässä ollenkaan!
- Anonyymi
Kyllä käyt!
- Anonyymi
Mjoo
Kävin.
Yllätys itselleni oli se etten ”raapustanut papruun” Hantsa Koukkua, vaan jotain ihan muuta.
(hihitystä)- Anonyymi
V*ttu siellä äänestyskopissa ei pelleillä.
En, hävitin jo äänestyslapunkin.
- Anonyymi
tosi typyä,
- Anonyymi
Toki kävin, kun sattuivat olemaan siinä paikalla :)
🐾
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334668- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564