🙄🧺🧼 voi jäädä huomaamatta, että pyykinpesukone on likainen. Huuhteluaineissakin on niin vahva tuoksu, että mun piti lahjoittaa pullo sukulaiselle yhden pesun jälkeen. Lakanoiden tuuletus ei auttanut vaan ne piti pestä uudelleen ilman aineita. Nyt pesen konetta. Ensin tyhjänä sitruunahapolla ja sitten pesuaineella. Lähtee rakkaan lemmikin tuoksut sieltäkin. 😥
Jos käyttää hajustettuja pesuaineita
9
233
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi ne koiranrakin lemotukset pitää poistaa, kun se kerran niin rakas on? Samassa sängyssäkin nukkuu miehen korvikkeena.
Outo kommentti! Koira ei ollut mikään korvike yhtään kenellekään. Koira oli koira ja rakas lemmikki. Totta on, että koirani koisi mun sängyssä. Mutta se tapahtui vain päivällä kun sängyssä oli jo päiväpeitto levitettynä.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:

Koira nimenomaan on suurimmalle osalle Suomen nuorista siiderivalasta korvike, kun miestä ei saa, näy eikä kuulu. Koiran saa tottelemaan naikkosen mielihalujen mukaan. Miestä ei. Näihin prinsessoihin ei kukaan mies enää tikullakaan koske. On kiljuttu #metoota siihen malliin. Tulevaisuuden Suomi on täynnä katkeria ja puutteessa kärvisteleviä wanhojapiikoja.
Anonyymi kirjoitti:

Parempi naisen on elää koiran kanssa jos toisena vaihtoehtona on kaltaisesi mies.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Parempi naisen on elää koiran kanssa jos toisena vaihtoehtona on kaltaisesi mies.
Mistä tiedät kommentoijan olevan mies?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät kommentoijan olevan mies?
Koska miesten naisviha on aika helvetin paljon yleisempää kuin naisten avoin viha omaa sukupuoltaan kohtaan.
sivusta Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät kommentoijan olevan mies?
En tunne yhtään naista, joka puhuisi toisista naisista tuolla tavalla.
- Anonyymi
Kannattaa pestä pesukone joskus tyhjillään 90 asteessa se raikastaa kummasti ja etikka on myös hyvä raikastaja.
Hyviä vinkkejä nuokin. Kiitos niistä. Mulla oli sitä sitruunahappoa kahvinkeitintä varten. Siinä pussissa oli peukoneen puhdistusohje (pesu 95 asteessa aineen kanssa). Pääsin eroon sellaisesta ummehtuneesta hajusta mikä oli koneessa, kun en käytä hajustettuja pesuaineita. Sitruunhappo poisti kalkkisaostumat mitä etikkakin tekee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5601913- 91930
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2757Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
- 68715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65553