Ei löydy Suomen historiasta vastaavaa äänestäjiään koijaavaa porukkaa.
Perussuomalaiset tuo populististen koijarien puolue
Anonyymi-ap
53295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Tietämättömyys on persuja yhdistävä tekijä.
Persut puhui ja varoitti jengiväkivallasta vuosia sitten. Punikit ei myöntäneet asiaa olevankaan. Nyt heidän on pakko myöntää.
persut toi hallitsemattoman maahanmuuton Suomeen- ja nyt syyttävät muita.
ammattivalehtelijoiden puolue.
persut on EU-puolue
Äärioikeiston tapa toimia. Ei mitään uutta.
TOtta, persutapa.
Edellinen hallitus oli äärimmäisen vasemmistolainen hallitus joka teki ääritekoja oikeasti.
☝️ yhden palikan Lego -setti on taas vauhdissa 🤣
Muista ottaa nitroja välillä.
Kuka on niin saatanan tyhmä, että uskoo johonkin poliitikkoon ennen vaaleja? Ai niin, vihavasemmisto 🤷♂️
Persut sai mittavasti lisää ääniä, jos et muistanut ja nyt monia äänestäneitä vituttaa kun Persut kusetti.
Tuota noin. Toisin päin.
Nimenomaan ennen vaaleja pitää (voida) uskoa, koska paikka annetaan niitä lupauksia vastaan. Valehtelijalle ei ole mitään syytä antaa anteeksi ja syyttää äänestäjää!
Tuota noin, olet idiootti.
Ne on niitä tuuliviirejä, joilla ei edes pitäisi olla äänioikeutta.
Marin petti äänestäjänsä kun ei kestänyt vaalitulosta. Hän otti ritolat ja lähti ulkomaille kesken vaalikauden. Tätä ei minun tietääkseni ole milloinkaan tapahtunut.
Demarit ovat tuuliviirejä. He pomppii persujen välillä muutaman vuoden välein. Nyt he taas rynnii aatteelliseen kotiinsa demareihin.
Ei pettänyt.
sdp on HYVÄSTÄ SYYSTÄ oppositiossa.
sdp- Neuvostoliitossa perustettu puolue !
Älä jaksa kirjoittaa täyttä paskaa!
Puolue perustettiin 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue, ja ensimmäinen puoluekokous pidettiin Turussa.
Olet sinänsä oikeilla jäljillä, että Suomi oli tuolloin Venäjän (ei NL) autonominen osa.
Demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa viime kesänä. Tästä uutisoi Iltalehti.
Aina koko ajan perssuomalaisten tietoa eli pelkkää paskaa niin vaalivalheet ovat ottaneet niin ison osan haltuunsa että niitä uskotaan ja kuten tämänkin SDP tieto tai velanotto edellisen hallituksen toimesta jota kuitenkin otettiin maltillisesti 8 miljardia plus korona aiheutti myös persujen hyväksyntää edellyttävät korona tuet plus 20 miljardia muuten,, mutta mitä tämä porukka nyt teki sen lisäksi että työväelle työväenliike saa vittuilua.
Persut voittaa kaikki Venäjän ystävyydessä. Istuivat kuin tatit siinä I&D ryhmässä.
Sosiaalidemokratia tuli muista pohjoismaista Suomeen- joissa se oli jo ennen
Ootte vasemmistossa ilmeisesti ihan oikeasti noin tyhmiä? Luulin tätä jauhamista huonoksi käpäksi, mutta olette kait ihan aidosti vakavissanne näiden satujen kanssa. On kuin joulupukki ja Jeesus Nasaretista. Maakin on litteä, kun käy kerran reunalla tarkastamassa. Miten sitä vois elää pallon pinnalla muka?
Milloin peruskoulusi viimeinen vuosi alkaa?
Persu, älä yritä olla nokkela, sun lahjat ei siihen riitä.
Uffaffaa Turtlesit prööt. Mene ylilaudalle kasvamaan.
☝️ sanoo yhden palikan Lego -setti 🤭
Sinähän sait ensimmäiset eläkkeesi markkoina. 🤭
Tyhmiähän ne on, muttei sinuakaan voi viisaudesta kehua.
Olen Vasemmistoaktiivi ja hyvälle näyttää meidän porukoissa. On järkeä, valtaa ja jäseniä.
Valtahan on teille tärkeintä.
Tunarointi valtaa. Se on hieno rankaisukeino tuo niskaperse otteella tunkiolle heitto.
Ompa vihervassut taas idioottimaisella tuulella, Tai sitähän ne ovat kyllä jatkuvasti.
Eivätkä halua tehä yhtää mitää Suomen valtiontalouden alijäämän korjaamiseksi. Kauhea ulina vaan, kun eivät saa riittävästi jauhoja nuuskia.
Onneksi meillä on kerrankin pätevä ja fiksu hallitus, joka ei kuuntele pätkääkään vihervassujen täysin holtitonta tunarointi rupelluksia.
Mitä on pahaa se on sulle tehnyt?
Sitä on jälleen kerran koijattu. 🤭
Olisitte laittaneet talouden kuntoon mutta teitä ei se kiinnosta.
Vassut näköjään haluaakin maan konkkaan että saisivat maan eurostoliiton holhouksen alle.
Siksi he kannattavat ennallistamista joka lopulta tuhoaa metsäteollisuuden ja kymmeniä tuhansia duunareita joutuu kortistoon.
Ahtaajat, konepajojen duunarit, paperitehtaiden duunarit, motomiehet ja ajomiehet, rekkakuskit, maatalouskauppa konekauppa. Kaikki nämä alat tuhoutuu vihervassujen toimesta.
Ja maatalous menee pesuveden mukana. Vassut ovat vihanneet talonpoikaa sata vuotta eikä se viha hellitä milloinkaan.
Ennallistaminen tarkoittaa sitä että lähes koko Suomen pinta-ala suojellaan pahimman esityksen mukaan. Silloin tehtaat joudutaan sulkemaan puupulan takia. Tällä on valtava suora sekä kerrannaisvaikutus moniin aloihin. Vihervassut eivät pätkääkään välitä duunareista kun tämän ääriteon heille haluavat tehdä.
Missä vappusatanen oikein viipyy?
Demarit viritti sotemiinan tämän hallituksen alle. Yhtäkkiä pitäisi luoda valtavasti uutta yritystoimintaa, että julkinen sektori saisi lisää nettoverovaroja kattamaan sotesektorin kulut. Tosiasia kuitenkin on, että julkista sektoria pitää tällä hetkellä leikata, koska yritystoiminnan yhtäkkinen kasvattaminen on mahdotonta, vaikka hallitus yrittääkin tehdä parhaansa kasvattaaksen yritystoimintaa.
Äärioikealla oleva Nalle Walhroos kehui henkilökohtaisesti Riikka Purran ja Perussuomalaisten ajamaa hyvätuloisten suosimis politiikkaa.
😱😱😱
Jokohan saadaan perusteluitakin tällaisten aloitusten tueksi? Niitä kun ei ole vielä kertaakaan saatu, vaikka on aina pyydetty. Eikä saadakaan, koska aIemman tason kädeIIisten päästelemiä aivotuhnuja on mahdotonta järjellisesti perustella :)
Tosiasiahan on se ettei perussuomalainen saa edes hoitoa vihervasemmisto lääkäreiltä suomessa vaan annetaan kärsiä hoitohonoissa
Ääri-punavihreät (Vas. Vihr. SDP) ovat aina kupanneet ja loukanneet Suomen kansaa.
Oletko aivan varma?
https://youtu.be/quhNej6IPpY?si=iDDp9C2ovKnGVT_-
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617
Taitaa olla perussuomalaiset tulevaisuuden puolue, kun vasemmisto väittää teinin iskunkin olleen heidän puheiden syytä. En olisi arvannut, että tuon ikäinen poika on niin politiikkaan vihkiytynyt, ennemmin olisin kuvitellut mallin tulevan vaikka tiktokista. Saattaahan se toki kuihtuvan eläkeläispuolueen mieleen tulla kaikenlaista, muissa aina vika kun omat nurkat pölyssä.
Ajatukseni ovat kaikkien ruskeiden ihmisten ja erityisesti ruskeiden lasten vanhempien luona. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään itsensä tai läheistensä puolesta siksi, että joku saattaa vahingoittaa heitä yksinomaan heidän ulkonäkönsä tai perhetaustansa vuoksi. Persut ovat masinoineet tuhannet kannattajansa hyökkäyksiin ruskeita lapsia vastaan. Aivan hirveä puolue ja kielletään varmasti seuraavan vasemmistohallituksen aikana.
IKL
Somen tyhjentämään kansa mahdollistaa persut