ETTÄ ON TEHTY LIIKAA IHMISIÄ.
SYNTYVYYDEN SÄÄNNÖSTELY KUNNIAAN.
VAIN ÄLYKKÄÄT JA LAHJAKKAAT SAAVAT LISÄÄNTYÄ.
SILLOIN EI SYNNY LUUSEREITA.
TÄMÄ ON TÄMÄNPÄIVÄN TRENDI.
Ps. Itse olen luuseri.
Kun on luuseriksi syntynyt, niin luuserina kuolee.
SYNTYVYYDEN SÄÄNNÖSTELY KUNNIAAN.
VAIN ÄLYKKÄÄT JA LAHJAKKAAT SAAVAT LISÄÄNTYÄ.
SILLOIN EI SYNNY LUUSEREITA.
TÄMÄ ON TÄMÄNPÄIVÄN TRENDI.
Ps. Itse olen luuseri.
Kun on luuseriksi syntynyt, niin luuserina kuolee.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Koulu tekee luusereita. Lapsena jo alotetaan jaottelu fiksuihin ja tyhmiin. Kaikki ei vaan ole samanlaisia ja kasva samaan aikaan että pysyisi toisten mukana eikä opettajilla ole aikaa opettaa jokaista erikseen ja kotona ei aina ole aikaa välttämättä/ymmärrystä/taitoa opettaa.
Miten kunnianhimon sais siirrettyä lapselle, jos ei sitä ole valmiina.
Koulujen numerojärjestelmä pitäs heivata hevonkuuseen ja antaa kaikille vaan merkintä että läpi menny. Tai jotain pitäs keksiä jotain muuta ku ne ainaset numerot millä jaetaan lapset kun ei kaikki ole yhtä ahkeria eikä se kerro lahjakkuudesta mitään eikä älykkyydestä. Eikä vähemmän ahkera lapsena tarkoita sitä että olis aikuisena laiska.
jolla on arvot elämässä ihan viturallaan. Ei tämä elämä ole todellakaan tehty TYÖTÄ VARTEN. Vaan työ on tarkoitettu IHMISTÄ VARTEN. Älkää eläkö elämäänne niin että työ on se tärkein asia siinä, vaan laittakaa tärkeämmäksi kaikki muut arvot kuten koti, perhe ja isänmaa. Työ vasta laahaa jossain häntäpäässä perässä. Siitä ei saa tulla kenellekään mitään itseisarvoa. Kukaan ei elä työn kautta vaan työn pitää elää tekijänsä kautta.
Vaikka alakoulusta saakka opettaja toitottaa työstä ja arvosta ja ihmisistä jotka eivät ole mitään jos ei ole työssä. Ei saa uskoa tähän suureen valheeseen. Se ei ole totta. Koko maailman olemassa olon ajan on ensin tullut IHMINEN ja sitten vasta kaikki muu. Ihminen itsessään on se kaikkein tärkein elementti, ei työ tai mikään muu sitä pysty muuttamaan sitä tosiasiaa. Ilman työtäkin IHINEN on se yksi ja sama persoonallisuus, jolla on se suurin merkitys tässä elämässä.
Työstä viis, kunhan elämässä on laatua ja raha riittää siihen mihin sen pitääkin riittää. Eli asumiseen, ruokaan, vaatteisiin ja vähän muuhunkin. Myönnän että tällä kelan rahalla ei tahdo tulla toimeen, mutta ei se työ sittenkään saa olla se tärkein asia että sen takia menee mielenterveys taikka kaikki perhesuhteet kärsii.
Onko se mielestäsi ainut syy Suomessa? Jos ei ja oletat että muitakin syitä on olemassa, minkä verran laittaisit syytä sille, että meillä Suomessa on vuodesta 85 lähtien ollut voimassa laki, joka määrää 20 000 - 400 000 euron sanktiot sellaiselle kansalaiselle, joka työllistää itsensä tai toisia?
Onko ihmisten liika määrä syynä 100 prosenttiin työttömyydestä, 99 % vai 90 prosentiin? Vai onko siinä syytä vain 1 %? Mikä osuus on sillä, että Suomessa ei saa työllistää itseään?
Lisää informaatiota, kiitos!!!
Uskon että meitä on jo liikaa työntekijöitä ja olisi virhe lisääntyä enempää.
Raja pitäisi olla 1 lapsi/naista kohden.
Työttömiä synnytetään liikaa.
Ja vanha viisaushan on se että:
Mitä enemmän on työntekijöitä,
sitä huonommat palkat.
Mitä vähemmän on työntekijöitä,
sitä paremmat palkat!
TÄMÄ PITÄÄ IKÄVÄ KYLLÄ PAIKKANSA!
Työttömyysturvalaki sanoo, että kansalainen, joka yrittää työllistää itsensä, ei ole oikeutettu saamaan työttömyystukea. Tämä yrittäminen voi olla pelkkä ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä, asioiden selvittämistä tai muuta vastaavaa, josta ei saa euron euroa tuloa.
Itsensä työllistämisen yrittäminen voi olla veronmaksajaksi rekisteröityminen, jolloin voisi maksaa itse veroja jos aikaan saa jotaim, josta voi saada tuloja. Jo euron hankinta poistaa oikeuden työttömyystukeen.
Suomessa saa ainoastaan tehdä työtä niin, että joku toinen työllistää kansalaisen ja maksaa hänen puolestaan verot. Koska suomalaiset eivät tähän enää näiden sanktioiden vuoksi useinkaan pysty, ainoat työnantajat voivat olla ulkomaalaisia sijoittajia, joilla ei ole näitä sanktioita. Tästä syystä myös kaikkien työntekijöiden palkat ovat minimissä, sillä ulkomaalaiset sijoittajat kilpailuttavat työt globaalisesti.
Suomessa siis tämä sanktio tarkoittaa sitä tilannetta, että kansalaisen ollessa pasiivinen työtön, hänen saamansa tuet ovat suurimmillaan. Jos työtön yrittää työllistää itseään, hänen tukensa loppuvat pelkästä yrityksestä.
Jos haluamme muuttaa tätä, tulisi tuen tippua vasta siinä vaiheessa kun kansalainen saa tuloja ja jos tulojen saanti tyrehtyy, tukea saisi taas enemmän. Tällöin työn tekeminen olisi mahdollista kaikille ja meille syntyisi miljoona uutta tuottavaa työpaikkaa. Joitakin jäisi syntymättä, ajatus ei toimisi ja itsensä työllistäjät palaisivat takaisin enemmän tai vähemmän työttömyystuen piiriin.
Ihmisillä on maassamme monenlaisia hulluja ajatuksia. Eräs täälläkin esitetty on väite, ettei kenenkään kannata aloittaa kannattamatonta toimintaa eli kukaan ei tarvitse tukea saadessaan hyvän ajatuksen.
Itse olen esittänyt soviteltua päivärahaa kaikille, koska sen avulla on mahdollista jokaisen kansalaisen työllistää itsensä jos siihen kykenee. Ja jos ei kykene, voi palata takaisin täysmääräiselle tuelle ja kokeilla mahdollisesti uudestaan kun keksii jotain muuta.
Jos et ole koskaan kuullut sanktioista, syitä voi olla monia.
1) Et ole koskaan työllistänyt itseäsi, vaan olet aina tehnyt töitä toisella palkkatyönä.
2) Et ole koskaan uskaltanut yrittää työllistää itseäsi.
3) Olet työllistänyt itsesi ja onnistunut siinä kerralla niin hyvin, ettei sinulle tullut sanktio ole langennut maksettavaksi.
4) Et ole ajatellut koko asiaa, vaan ajatellut että suomessa on liikaa ihmisiä, ei tässä kaikille ole töitä.
5) Tai joku muu vastaava syy ettet ole huomannut asiaa.
Sitten vielä sinun ajatuksiisi. Jos ajatuksesi ihmisten määrästä pitäisi paikkansa, pitäisi maissa, joissa on vähän ihmisiä, olla suuri työvoimapula tai ainakin täystyöllisyys ja vastaavasti maissa, joissa on paljon ihmisiä, työttömyyden pitäisi olla suuri.
Suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, Saksassa kymmenen kertaa enemmän. Teoriasi mukaan Saksassa pitäisi olla kymmenen kertaa suurempi työttömyys. Samoin USAssa ja Kiinassa. Vastaavasti jossakin pienessä Arfikan valtiossa, jossa on vai miljoona ihmistä, ei olisi työttömyyttä ollenkaan.
Sama pätee palkkoihin. Vertaamme miljoonan asukkaan Viroa ja 200 miljoonan asukkaan USAa. Teoriasi mukaan USAssa olisi 200 kertaa huonommat palkat kuin Virossa.
Pitääkö se varmasti paikkansa?
yrittämiseltä.
Töitä ei kertakaikkian ole kaikille,
tälle ihmismäärälle.
Olen aina ollut toisen palveluksessa.
Nyt terveyden romahdettua
minut työnnettiin työttömien riveihin.
Ei siis työkyvyttömyyseläkkeelle.
Eli omat kokemukset vajavaiset.
Moni ihminen kuvittelee yrittämistä sellaiseksi, millaiseksi se on nykyisin pakotettu. Eli joku perustaa yrityksen ja hankkii kaikki tulonsa sen avulla. Yrittäminen on usein palveluiden kokopäiväistä myymistä toisille.
Jos meillä ei olisi näitä sanktioita, jokainen kansalainen voisi olla yrittäjä, aivan kuten oli ennen vuotta 1985, jolloin kaikki aktiivinen toiminta muutettiin nykyisen työttömyysturvalain avulla laittomaksi.
Yrittäjänä oleminen ei siis tarkoittaisi, että kaikki palvelisivat toisia eikä kukaan tekisi palkkatöitä. Ei, jos työn tekeminen olisi meillä sallittua eli kaikilla olisi automaattisesti soviteltu päiväraha, niin jokainen voisi elämänsä aikana tehdä jotakin ja vaihtaa sen rahaksi ja maksaa siitä veroa.
Joku tekisi sitä tunnin elämänsä aikana, joku toinen ei muuta tekisikään. Tämä synnyttäisi kysynnän, koska jokainen voisi itse kokeilla siipiään, putoamatta mistään jos siivet eivät kannakaan. Voi siis valmistaa vaikka laihduttajan herkkusämpylöitä, hankkia luvat ja myydä jos niitä menee kaupaksi. Jos ei mene, työttömyysturva säilyy ja voi lopettaa laihduttajan herkkusämpylöiden valmistuksen.
Jos taas menee, voi palkata muutaman apulaisen ja laajentaa myyntialuetta.
Tämähän on työttömien palsta. Tuli nyt mieleen, että laihduttajien välipaloille olisi varmasti kysyntää. Eli, jos joku osaisi kehittää tuotteita, jotka pakataan annospakkauksiin (pienestä välipalasta suureen nälkään) ja niitä voisi ostaa kaupasta sopivaan hintaan, niin kauppa kävisi varmasti.
Asiaa kannattaisi varmasti miettiä, mutta ensin tulee mieleen joku sopiva massa, jossa on ihmisen tarvitsemat aineet halutun kalorimäärän kanssa. Eli annoksia 400 kJ/100 g tai 1200 kJ/200 g. Näitä olisi sitten makeita ja suolaisia.
Kun joku henkilö, joka haluaa saada vähemmän kaloreita, haluaa kahvitella, hän ostaa sen munkkipossun asemasta munkkikolibrin ja nauttii sen kahvin kanssa. Jos hän söi munkkipossun, kaloreita tuli 2000 kJ. Jos hän syö munkkikolibrin, kaloreita tulee 400 kJ. Kummatkin ovat samankokoisia ja suunnilleen samanhintaisia. Ja sama sitten kotiruokaan, edullinen ja vähäkalorinen, tarvittavat aineet sisältävä.
Tässä olisi siis työttömille kehitysideaa heti kun Suomessa sallitaan työn tekeminen eli uskaltaa kokeilla lupien hankintaa (veronmaksulupa ja ruoan valmistuslupa) ja myyntiä pienissä määrin. Maailmassa on pian miljardi ylipainoista ihmistä. He kaikki haluaisivat kevyttä välipalaa, tietäen minkä verran he saavat kaloreita mistäkin.
Eli markkinoita olisi maailmanlaajuisesti jos vain joku saisi kehiteltyä sopivan kevyet ja maukkaat tuotteet ilman sivuvaikutuksia. Allokoitu kuitu varmaan olisi se perusmateriaali, josta voisi lähteä liikkeelle mausteiden ja lisäaineiden avulla.
Analyysisi ontuu. Minä en ollut koulussa luuseri, vaan opettajan kehuma kiltti oppilas. En seisoskellut välitunneilla syrjäytyneenä, sillä luokkakaverini pitivät minusta.
Opin lukemaan viisivuotiaana. Koulussa kaikki opeteltavat asiat tuntuivat helpoilta, minulla oli hyvä muisti. Paljon ei tarvinnut läksyillä vaivata päätään, ne istuivat kiinni melkein yhdellä lukemalla. Minua pidettiin älykkäänä ja lahjakkaana.
Nyt olen ilman työtä.
En tiedä, kuolenko myös ilman työtä, mutta ei sillä ole väliä.
Tulos on sama teki työtä tai ei.
Lopussahan näes on madoilla sitä paljon arvostettua työtä.
tottelevaiseksi?
Jos vastaat kyllä, niin sinut kasvatettiin orjaksi joka ei osaa pitää puoliaan.
Eli luuseriksi.
Minä sain sellaisen kasvatuksen.
Tuloksena on, että en ole koskaan osanut pitää puoliani.
Jos kasvatat lapsestasi taistelijan, niin hän on silloin VOITTAJAKSI SYNTYNYT!
ONNEKSI OLKOON NIILLE JOTKA ON KASVATETTU OIKEIN!
pitää paikkansa. Melkeinpä kaikki sota-ajan jälkeen syntyneet lapset ovat kasvatettu luusereiksi. Hiljaisiksi, nöyriksi, "vastaanottajiksi". Mitään ei saanut edes sanoa kenellekään "auktoriteetille" vastaan, ettei siitä rangaistu jollakin tapaa. Auktoriteetit olivat, omat vanhemmat, opettajat kaikki aikuiset, omat ja vieraat. Varsinkin MIEHIÄ piti "kunnioittaa" ja niiden käskyjä noudattaa. Tässä sitä nyt sitten ollaan, ihan sen ajan kasvatuksen syytä. Ei osata vieläkään elää itsenäistä elämää ilman auktoriteetteja. Eikä varmaankaan koskaan edes opita. Todellisia luusereita koko sen ajan kansan lapset.
Tietysti löytyy sitten myöskin heidän joukostaan ne jotka aina soutivat vastavirtaan. Eivätkä suostuneet sorrettaviksi. Muut olivatkin niitä hiljaisia kärsijöitä.
Mikä sinä olet niistä?
risuilla ja koiranremmillä.
Pelko oli ase kotonani.
Riistettiin rohkeus ja yrittämisenhalu.
Vietiin itsetunto ja itsekunnioitus.
TULOKSENA SYRJÄYTYNYT LUUSERI!
On se silti vähän mukavampaa että tuolla väliajallakin täysi-ikäisyydestä matojen syötäväksi on jotain mielekästä tekemistä ja elämänlaadun saa pidettyä edes sellaisella tasolla että itse on jotensakin tyytyväinen kaikkeen. Tämä tietty hyvin liukuva käsite, toinen laskee elämän mielekkyyden maallisella, rahassa, vallassakin...toiselle taas riittävät pienemmät asiat.
Tosin jos nyt omakohtaisten kokemusten perusteella jotain sanon niin alin pykälä siedettävään elämiseen nyt on se että tulee toimeen edes jotenkuten.
Vähän vaan alkaa tuntua huonolta asenteelta kun joskus kuullut jo alle 30 vuotiaan sanovan "miksi sitä stressaamaan elämässä, henki lähtee kuitenkin...". Vaikkei nyt stressaavuuteen asti menisikään niin hyvä se silti ehkä edes tiettyyn ikään asti on jotain pyrkiä tekemään eikä ihan heittäydy odottelemaan lähtöä.
jälkeen syntyneissä on selkärankaan istutettu tuo herranpelko.
Aivan sama mistä herrasta on kyse,kurssikeskusten huuhaa kouluttajista,työkärin virkailijoista ym.
Tuo porukka n.vuonna 50 syntyneet on valtaosin sellasia,että orjatöihin joutuessaan paiskivat pää hiessä töitä ja lulevat vielä kiitosta saavansa.
Ei nyt tietenkään kaikki,mutta tunnen monia sellaisia.
Jonkun kurssittajan edessä nöyristellään kuin japanilaiset ainakin.
Joskus oon polttanut käämini sellaisen takia,kun meni kouluttajalle itkemään toisten paikalletulo-ja kotiinlähtöajoista.
No ei haittaa vaikka se kaveri ei enää tervehdikkään.
Työttömyys johtuu siitä, että on liikaa ihmisiä? Mikä logiikka.
Eikö se pitemminkin johdu siitä, että työ jakaantuu epätasaisesti ihmisten kesken? Kun nyt on päivänselvää kaikkien tilastojen valossa, että tuotamme jo nyt liikaa luonnonkin kestokykyyn nähden nykyisillä työajoilla ja työssäkäyvien määrällä, eikö loogisinta olisi alentaa työaikoja ja jakaa työ ihmisten kesken.
On uskomatonta, että 40-tuntista työviikkoa pidetään jonkinlaisena Jumalan meille asettamana. Se on ihmisten sopima ja hurjasti ylimitoitettu - pärjäämme paljon vähemmälläkin paljon paremmin.
Kirjoituksessasi on eräs perusvirhe, nimittäin se, että työtä olisi maailmassa rajallinen määrä. Näin ei ole. Työ, minkä teemme, ei ole pois mistään, ellemme aseta sille rajoja. Teemme sitten työtä tunnin päivässä tai 16 tuntia päivässä, sitä riittää aivan kaikille ihmisille maailmassa.
Nuo asiat, joita tuossa kerrot, eivät ole työstä riippuvaisia, vaan ihmisten haluamia asioita.
Perustelen asian. Oletamme että meillä on kaikkialla sellaiset olosuhteet maapallolla, että voimme asua suhteellisen hyvin tekemättä työtä. Oletamme että kaikkialla on suojaisia, turvallisia luolia, joissa voimme olla suojassa sateelta. Ilmasto on lauhkeaa kaikkialla eli alimmillaan 20 astetta ulkona.
Ulkona kasvaa kaikkea syötäväksi kelpaavaa villinä, ilman että meidän tarvitsee viljellä mitään. Järvissä ja meressä on kalaa niin runsaasti, että sitä on helppo pyydystää eli muutaman kilon kalaa saa vartin työllä.
Näin meillä on siis olosuhteet, joissa ei tarvitse juuri tehdä työtä, ainakaan siinä merkityksessä kuin nykyisin tehdään. Jos haluaa mukavan pehmeän sijan palmun alle, sen voi itse tehdä. Jos kelpaa pelkkä hiekka, niin sitten ei tarvitse sitäkään tehdä.
Sitten syntyy se työ. Joku löytää jotakin kiiltävää ja toiset haluvat myös sitä. Löytäjä sanoo että tehkää mukava sija palmun alle, saatte kiiltävää ainetta. On syntynyt nykyisenlainen työ. Vähitellen keksitään uusia tarpeita. Joku loukkaa itsensä, syntyy tarve jonkun keskittyä hoitamaan. Joku toinen kehittää uudenlaista ruokaa, pelkkä raaka kala, hedelmät ja vihannekset eivät enää miellytäkkään kun on kehitetty uusia makuja.
Tätähän se on tämä meidän työ. Se on siis uusien asioiden haluamista ja ihmisten leviämistä alueille, joissa kaikkea ei olekaan valmiina saatavana. Työ ei siis lopu tekemällä, sitä on aina riittävästi jos on tarpeita, joita halutaan tyydyttää.
Meillä Suomessa näitä tarpeita olisi, mutta meillä ne on tukahdutettu päättäjien toimesta eli käytännössä hallituksen ylläpitämän työttömyyden vuoksi. Hallitus pelkää työn loppuvan ja sen alaisena toimiva työministeriö käyttää suunnattomat voimavarat siihen, miten se saisi houkutteltua puoli miljoonaa työtöntä tekemään töitä. Huomaamatta ollenkaan sitä, että meillä ei ole puolta miljoonaa tuottavaa työpaikkaa.
Sitten sanot että ylitämme luonnon kestokyvyn. Tämä pitää paikkansa vain tässä ja nyt. Ajatellaan taas vähän avarammin. Miksi luonnon kestokyky ylittyy? Emmekö voisi tehdä asioita niin että luonnon kestokyky ei ylittyisi?
Yksi asia on kai energian käyttö, käytämme uusiutumattomia öljy ja kaasuvaroja saadaksemme energiaa. Mutta miksi emme käytä uusiutuvia energiavaroja, tuulta, aurinkoa tai vastaavaa? Yksinkertaisesti siksi, että niiden käyttö vaatisi enemmän työtä kuin öljyn käyttö eli toisin sanoen ne ovat kalliimpia.
Mutta alussahan juuri sanoit että työtä tehdään liikaa luonnon kestokykyyn nähden. Jos työtä tehtäisiinkin uusiutuvien energioiden käyttöönottamiseksi, eikö silloin luontokin voisi paremmin? Siis tarvitaan lisää työtä, ei vähennystä.
Koska nykyinen 40 tuntia ei riitä työksi, jotta voisimme elää rasittamatta luontoa liikaa, meidän tulisi siis tehdä enemmän työtä, tai sitten vähentää sitä työtä, josta ei ole mitään hyötyä.
Meillähän tilanne on se, että puolet veroistamme käytetään työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin ja sen vuoksi reilusta kolmesta miljoonasta työikäistestä ja työkykyistä vain kaksi miljoonaa tekee tuottavaa työtä ja kolmannes elää näiden kustannuksella, vaikka ovat työikäisiä ja työkykyisiä.
Me voisimme siis helposti irroittaa paljon turhaa työtä luonnonmukaisen elämisen saavuttamiseksi. Jos ostovoima olisi hyvä, tulot riittävät, tavalliset ihmiset suojelisivat luontoa aivan eri tavalla kuin nyt. Monet ostaisivat uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettua energiaa. Toiset kehittäisivät energiaa aivan uusilla menetelmillä, kuten attomittakaavassa vedestä.
Jos näin haluamme, hallituksemme tarvitsi vain lopettaa työttömyyden ylläpito ja muuttaa työttömyysturvalakia niin, että kaikki voisivat tehdä työtä. Jos hallitus tekisi aloitteen jossa kaikille tulisi automaattisesti soviteltu päiväraha, työttömyys loppuisi nopeasti ja työtä riittäisi kaikille, ostovoima kipuaisi nykyisestä EU:n toiseksi huonoimmasta sen parhaaksi.