Köyhät ovat saaneet nauttia etuuksia yhteiskunnassa jo vuosikymmeniä mutta nyt näistä halutaan päästä eroon ja kannustaa enemmän omavaraisuuteen.
Köyhien yhteiskunnan etuuksia leikataan
Anonyymi-ap
40266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Köyhyys ei saa olla mikään lupaus mikä okkeuttaa saamaan etuuksia muihin ihmisiin verrattuna.
Jos etuuksista syntyy riita kenen puoleen on käännytään esimerkiksi kassajonossa köyhät käyttävät enemmän aikaa kolikoiden laskemiseen.
Köyhille on annettu jo kaksi varoitusta ja kolmannesta tullaan rankaisemaan.
Köyhien euro on 1,30 saavat enemmän eurolla.
SDP haluaa nostaa köyhien euron 1,42
Pahimman ohi on menty 80 ja 90 luvun vaikeudet. Näistä olisi voitu luopua jo kymmenen vuotta sitten.
On hieman huono ajankohta "kannustaa enemmän omavaraisuuteen" kun töitä ei saa, eikä niihin palkata.
On pelkkä vale puhua työvoimapulasta, kun töitä ei ole. Miten haet lääkäriksi kun et lääkäri ole? Asennevika on työnantajan puolelta kun osaava ihminen ei töihin kelpaa. Suomi on ikärasismin luvattu maa ja tästä asiasta ei hallitus puhu mitään. Miksi asialle ei tehdä mitään?
Satonen on pelkkä paskanjauhaja.
Surkea tapaus. Ei mitään osaamista.
Tuollaisia sitten otetaan töihin eduskuntaan ja yksinkertaiseen työpaikkaan on nykyään normaali ihmisellä älyttömät vaatimukset. On tämä maa täysin sekaisin.
Köyhille annetaan nyt näitä nykypäivän laitteita ja koneita käyttöön tukemalla rahalla.
Varakkaimmilta olis hyvä leikata aluksi. Esimerkiksi nyt vaikka lapsilisät terveydenhoito lasten ja nuorten koulutus. Ei noita pitäs verovaroin kustantaa jos vanhemmilla tilillä pätäkkää piisaa. Jos ei piisaa niin maksaahan sitten esimerkiksi sossu.
Tuossa siis nuokin kaikki joko suosiolla maksaa itse tai sitten hattu kourassa sossuun rahaa hakemaan. Kyllä sosiaalielättäminen pitäs kuriin pistää.
"On maamme köyhä, siksi jää...."
Kun Toopet päättäjät syytävät miljardeja euroja ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoittetta. Voiko enää tämän tyhmempää porukkaa olla?
Auttaminen on mennyt liian pitkälle ja monet ovat syrjäytyneet helposta elämästä käyttämällä etuoikeutettua asemaansa väärin.
Toivottavasti köyhyys saadaan loppumaan ilman verenvuotoa taistelussa saavutetuista etuuksista.
Köyhille on annettu hyvää hyvyyttä pikkusormi vaikeiden aikojen takia viime vuosisadalla ja ovat vieneet koko käden.
on leikattava maahanmuuttajilta samalle tasolle kuin suomalaiset.
aivan järkyttävät hyväntekeväisyyttä antaa 10 000ekk laiskoille.
Tuet loppuu päästään taas Suomessa normi elämään.
Joo elinajanodote putoaa taas keskiverto normaalille tasolle alle 60 vuotta köyhienmansiosta. Tätäkö hallituksessa toivotaan. Köyhien tukemisen takia Suomessa elinajanodote on nyt yli 80 vuotta
Keinotekoisesti nostaminen tulee hemmetin kalliiksi köyhille ja parempiosaisille.
Köyhän elämä yli 80 vuotta maksaa Valtiolle noin mikjardi euroa.
Köyhiä tulee vain enemmän mitä vanhemmaksi nämä elävät
Yksi köyhä ei kerkiä lähteä kun kolme muuta syntyy.
Ei voi kuvitella miten Suomessa selvitään hengissä tulevaisuudessa kun 80 vuotiaita köyhiä on satoja tuhansia.
NIIN KAI NE HELPOT JA LÖYSÄT OLTAVAT PÄÄTTYVÄT AJALLAAN. SYÖTY ON ENTIEDÄ KUKA MAKSAA.
Persut yritti estää Suomen tuon 18 miljadin suomen lahjoituksen !!! Italian ym. korona hätään . / Mihin nuo meni ? Saimme lisää Koneen Oy.n Katu Istujia .
kun ulkomailta on tuotu riittävän paljon kela turisteja, kokonaisia sukujakin, lepäämään ilmaisille kela-lomille Suomeen,,
niin sosiaaliraha loppuu !
Meillä on E-Suomen lähiöt jo täynnä lepääviä, jouten olevia kela-turisteja.
Ilman sopeutumis- osallistumis- ja työ velvollisuutta !!
Kaaoksen ja hajotuksen keskellä tapahtuu myös hienoja kohtaamisia https://x.com/EylonALevy/status/1799394087210205315?ref_src=twsrc^tfw|twcamp^tweetembed|twterm^1799394087210205315|twgr^c697659ca46abdcdc1115611a4411c84b74ae266|twcon^s1_&ref_url=https://embed.sanoma-sndp.fi/ext/embed/?url=https3A2F2Ftwitter.com2FEylonALevy2Fstatus2F1799394087210205315darkMode=true
Työttömiä on soluttautunut näihin hallituksen tositapahtumiin ja esittävät työntekijöitä provosoimalla hallituksen toimia keskituloisten mandaatilla, Poliiseja enemmän selvittämään henkilöllisyyksiä kuka työtön ja kuka työssä.
Henkilöllisyyden varastaminen on tuomittavaa työtön ei saa esittää työssä käyviä.
Ensin autetaan lomautettuja ja viimeisenä työttömiä jotka ovat sosiaaliturvan varassa.
Köyhät suomalaiset ovat luvanneet tukea Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan ja tämä oli vaalilupaus mistä hallitu on pitänyt lupauksenö
Venäjä on ehdottomasti suurin uhka kaikille mutta köyhemmät kärsivät kakista eniten Ukrainan puolesta.
Köyhät tarvitsevat aineita ei rahaa ja tähän ongelmaan hallituksen on puututtava tarjoamalla hoitopaikkoja.
Enpä ole koskaan tavannut ketään köyhää joka haluaisi älypuhelimen tai uusia vaatteita.
Enkä minä niin köyhää ettei olisi rahaa.
"Enpä ole koskaan tavannut ketään köyhää joka haluaisi älypuhelimen tai uusia vaatteita." Tule kuule itäiseen Helsinkiin katsomaan mihin kaikkeen köyhällä näyttää olevan varaa. Kuinka köyhäksi minunkin pitäisi ryhtyä saadakseni kiiltävän bemarin ja viimeisen iPhonen ja merkkivaatteita. Eikä sillä että niitä tavoittelisin, ne on niin ilmiselvän leimaavia joissain porukoissa. Varmaa on ettei töissä viihdytä maleksitaan vaan kauppakeskusta edes takaisin.
Ehdottoman kannatettavaa tuo omavaraisuus, köyhälle ja rikkaalle. Sosiaalidemokratia on taannut joka tohvelieläimelle ja vellipöksylle lokoisat oltavat että eipä oo ollu huolta huomisesta. Ennemminkin rikkaalla ja työssäkäyvällä tässä maassa on huoli huomisesta. No, evoluutio ei edellytä älykkyyttä jos vaan sapuskaa löytyy ja pääsee sikiämään. Meillä nuo varmistaa luonnonvastaisesti sossu vaan kun sieltäkin on raha kohta loppu. Nythän mennään jo velkarahalla. Kun sossua pitää luultavasti syytää jatkossakin tulee se niiden velkojen päälle jotka pitää kait takaisinkin maksaa? Jollei näe mihin tämä johtaa on joko sika liki maanpetoksellinen vandaali, tyhmä tai jotenkin huumattu. Joka tapauksessa erinomaista äänestäjäkuntaa.
Itsekö keksit?
Moni ei tule ajatelleeksi, että tehtävät heikennykset työttömyys- ja sosiaaliturvaan voivat osua omaan nilkkaan. Työttömyys on vuodessa kasvanut prosentin 7,2 prosentista 8,2 prosenttiin ja samaan aikaan avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt 20 000:lla. Tämä kehitys jatkunee, koska konkursseja tehdään ennätystahtiin.
Konkurssin välttämiseksil moni yritys joutuu lomauttamaan. Toinen ongelma on yllättävät terveysongelmat, kuten vakava onnettomuus. Terveyspalveluista leikataan, mutta suurin riski liittyy työkyvyttömyyteen. Annan esimerkin tuttavapiiristä.
Vuosikymmenten työuran tehneen miehen selkä ja polvet niin paskana, ettei kävely onnistu. Kaksi erikoislääkäriä on todennut työkyvyttömäksi, mutta KELA:n lääkäri näkemättä potilasta päätti, että mies on työkykyinen. Eli hän roikkuu työttömyystuella, jonka menettää, jos ei ota mitä tahansa työtä vastaan. Tämä voi tapahtua kenelle vain. Myös lapsi voi sairastua ja tarvita kallista hioitoa: leukemialapsen hoidot maksavat saatanasti, jos yhteiskunta ei tue: antaisitko lapsesi kuolla, kun rahaa ei löydy hoitoihin tai sairaalasta lpuuttuu leikkausten vuoksi hoitokyky?
Vaikka olisit nuori ja terve, onnettomuuksia tapatuu ja ihmiset sairastuvat. Moni ymmärtämättään sahaa omaa ja lähiomaistensa oksaa tukemalla nykyistä politiikkaa.