Masentavan typerää ja poukkoilevaa sakkia Suomessa, melkein 250000 ääntä yhdelle marginaalipuolueen ehdokkaalle joka edustaa vanhan Neuvostoliiton myötäilijöitä ja maanpettureita. Missään muussa maassa ei kommunistien perillisille annettu tällaista äänimäärää puhumattakaan siittä että olisi ollut ykkösenä henkilökohtaisissa äänissä. Mitä tämä kertoo Suomen tilanteesta? Onneksi muu Eurooppa alkaa palata järkiinsä, ja on hyvin kuvaavaa että juuri Suomessa tullaan jälkijunassa ja älkää enää ihmetelkö miksi Suomessa on Euroopan surkein talouskasvu jos poliittinen ymmärtämys on näin ääliömäist.
Nyt nähtiin populismin huipentuma
Anonyymi-ap
4121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi äänet kelvannut oersuillekin
Suomalaiset on ehdollistettu elämään sosiaalituilla, että jos pitää valita vaurastumisen ja tuen väliltä, suomalainen valitsee aina tuet.
Persun itku potku raivari✂️✂️✂️🤣🤣🤣🤣
Kommunistit ovat saamassa EU:n parlamenttiin 30 meppiä koko Euroopasta ja niistä tulee 3 Suomesta eli 10%.
Onko Suomi matkalla sosialismiin, taloudellisesti se ajettiin jo jyrkänteen reunalle Marin&Pitkänen avoimen yhtiön toimesta edellisellä hallituskaudella.
Yhteinen velkasosialismiko ja väestönvaito on suomalainen ratkaisu!