Parasta mitä Euroopassa tapahtuu nyt!

EM Rooma ja tuleva EURO Pariisi, urheilua ja jalkapalloa. EM urheilija naiset on todella kauniita ja kiva katsoa kun tulee huippu tuloksia.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kannata palvoa EU:ta.

Jumala on säätänyt luomakuntaan monia valtoja ja hallituksia, mutta Hän ei ole säätänyt demokratiaa eli kansanvaltaa. Tyhjästäkö kansa on saanut valtansa?

Tehdessään itsestään vallan lähteen ihminen on korottanut itsensä Jumalan
asemaan. Oikeasti kansan valtaa ei ole olemassakaan, koska Jumala on ainoa
vallan lähde. Saatana on pettänyt kansat.
Kenellä ikinä on poliittinen valta, niin hän on saanut sen Jumalalta eikä kansalta.
Hänen valtansa ei perustu siihen, miten hänet on valittu. Siksi Paavali sanoi
kaikista poliittisista johtajista näin: "Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta.
Ne esivallat, jotka ovat olemassa, ovat Jumalan asettamia."Room.13:1

Rooman keisari Nero, diktaattorit Hitler, Mao Tse-tung ja Saddam Hussein ja presidentti
George Bush ja kaikki muut johtajat ovat yhtäläisesti olleet Jumalan asettamia
hallitsijoita.
Kansanvalta eli demokratia on osa Jumalan vastaista kapinaa. Samassa
kapinallisessa hengessä vastustetaan kaikkia Jumalan asettamia valtoja. Lapset
kapinoivat vanhempiaan vastaan, vaimot miehiään ja työntekijät työnantajiaan
vastaan.

Monissa maissa demokraattisesti valittujen henkilöiden valta on syrjäyttänyt
sukujen vanhimpien vallan. Perheiden, sukujen ja heimojen johtajien
muodostama valtakoneisto ei enää toimi, koska perinteinen perhe on tuhottu.
Demokratia on tämän maailmanajan viimeisten päivien ilmiö.
Vaikka kansa äänestää johtajat valtaan, se ei päätä siitä, miten he toimivat.
Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä he ennen vaaleja lupasivat, koska he ovat
henkivaltojen marionetteja ja joutuvat toteuttamaan tämän maailman ruhtinaan
asialistaa. Toisaalta Jeesus panee Saatanalle rajat, mitä hän ja hänen enkelinsä
voivat tehdä.

Paavali kehottaa uskovia rukoilemaan esivallan puolesta, "että saisimme viettää
rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti." 1Tim.2:2
Uskovaiset voivat rukouksillaan vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan ja
yhteiskunnallisiin oloihin pyytämällä Jeesusta rajoittamaan Saatanan vaikutusta

On ihmisiä ketkä on päässyt totuuden äärelle. Ja valheen isä on paholainen itse.

Jeesus kuoli sijaisuhrina ja kärsi ristinkuoleman Sinun syntiesi tähden. Hän otti päällensä Sinulle kuuluvan rangaistuksen.
Kolmantena päivänä Jeesus nousi ylös kuolleista. Hän meni Taivaaseen, josta tulee pian takaisin. Hän sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh. 14:6.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EM Rooma ja tuleva EURO Pariisi, urheilua ja jalkapalloa. EM urheilija naiset on todella kauniita ja kiva katsoa kun tulee huippu tuloksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu