Toimittaja piti panttivankeja kotonaan

Palestiinalaistoimittaja piti perheensä kanssa panttivankeja kotona vankina ja kirjoitteli samaan aikaan artikkeleja verilöylyistä ja kansanmurhista. Mutta älkää huolestiko uutisointi oli varmasti puolueetonta ja luotettavaa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/panttivankeja-pidettiin-palestiinalaisen-toimittajan-kotona/#0e5b6b8f

ArtoTTT
105565
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 105

Vanhimmat

Hamasin uutistoimiston toimittaja. Tommosia arvottomia sontaläjiä nuo on.

2Äänestä
  • Mikä on Hamasin uutistoimisto?

    Äänestä

Totta.
Ja sitten eräät Hamas-fanit kauhistelevat, kun IDF tappaa siviileitä. Nuo siviilit ovat Hamasin palveluksessa ja heille maksetaan siitä, että he piiloittelevat panttivnkeja. Eli he ovat myös SOTARIKOLLISIA!
Eihän panttivankeja saa muutoin vapautettua kuin eliminoimlla nuo Hamasin kätyrit.

3Äänestä

  • ArtoTTT

    Ainakin osa ihmisistä lienee saanut surmansa Hamasin omassa tulituksessa.

    "Tulitaistelun kerrotaan olleen erittäin voimakasta. Hamasin alainen Gazan terveysministeriö kertoo, että operaatiossa kuoli yhteensä 274 palestiinalaista. Luku ei erottele siviileitä ja sotilaita.

    Israelin asevoimat arvioi, että erittäin sekasortoisessa tilanteessa Hamasin tulitus tappoi useita siviileitä."
    https://www.verkkouutiset.fi/a/kommandojen-raju-tulitaistelu-panttivankien-vapautus-melkein-epaonnistui/#0e5b6b8f

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Toimiiko Hamasin johto palestiinalaisten parhaaksi?

    "Äärijärjestö Hamasin Gazan-kaistan poliittisen siiven johtajan välittäjille lähettämät viestit osoittavat, että taisteluiden kiihtyminen ja palestiinalaisten siviilien kuolemat toimivat hänen edukseen, kirjoittaa Wall Street Journal -lehti."
    https://www.verkkouutiset.fi/a/hamasin-johtajan-hyytava-viesti-verenvuodatus-on-tarpeen/#0e5b6b8f

    No ei warmasti, tuohan on ollut aina tiedossa, että raukat piilottelevat siviilien seläntakana tai rotankoloissaan (vert. tunneliverkosto).
    Hamasin päättäjät asuvat Gatarissa, sieltä tulevat rahat ja käskyt, tämähän on täysin selvä asia.
    Missä KTS nyt on tutkimuksineen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ylläoleva siis tähän:
    "Toimiiko Hamasin johto palestiinalaisten parhaaksi?", vastauksena.

    Äänestä

Jotenkin myös YK laski että Iran proxeineen nyt tällä kertaa tuhoaa juutalaiset samaan malliin kuin natsit aikoinaan. Vain YKn luotto terroristeihin selittää miksi YKn järjestöt tulivat Hamasin ym. avuksi ja luovuttivat koulunsa, sairaalansa, pakolaiskeskuksensa ym. terroristien käyttöön ja jopa YK antoi ajoneuvojaan Hamasin käyttöön.

Väärin YK laski ja luotti, sillä Israel näytti terroristeille voimansa eivätkä juutalaiset suostuneetkaan taas menemään vapaaehtoisesti uuneihin.

2Äänestä
  • Ne natsit olivat juutalaisia siionisteja, ja 'juutalaisten lopullinen ratkaisu' oli heidän oma valtionsa, jonka olemassaolo on nyt Israelin lähettilään mukaan uhattuna.

    Äänestä

Koko Gaza on Hamasia ja länsiranta Fatahia

1Äänestä
  • Hamasin johtaja Sinvar, ei välitä siviiliuhreista, vaan odottaa kaikilta marttyriiyttä. Hän sanoi haastattelussa, :
    "taisteluiden kiihtyminen ja palestiinalaisten siviilien kuolemat toimivat hänen edukseen, kirjoittaa Wall Street Journal -lehti.

    Sinvar jatkaa:
    "Yhdessä Hamasin johtajille Dohassa lähettämässään viestissä Sinwar mainitsi siviilien menetyksistä kansallisen vapautumisen konflikteissa esimerkiksi Algeriassa, jossa satojatuhansia ihmisiä kuoli taistellessaan itsenäisyyden puolesta Ranskasta, ja sanoi, että ”nämä ovat välttämättömiä uhrauksia”.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hamasin johtaja Sinvar, ei välitä siviiliuhreista, vaan odottaa kaikilta marttyriiyttä. Hän sanoi haastattelussa, :
    "taisteluiden kiihtyminen ja palestiinalaisten siviilien kuolemat toimivat hänen edukseen, kirjoittaa Wall Street Journal -lehti.

    Sinvar jatkaa:
    "Yhdessä Hamasin johtajille Dohassa lähettämässään viestissä Sinwar mainitsi siviilien menetyksistä kansallisen vapautumisen konflikteissa esimerkiksi Algeriassa, jossa satojatuhansia ihmisiä kuoli taistellessaan itsenäisyyden puolesta Ranskasta, ja sanoi, että ”nämä ovat välttämättömiä uhrauksia”.

    Terroristit eivät välitä siviileistä vaan ne ovat heille aseita.

    Äänestä

  • ArtoTTT

    "Koko Gaza on Hamasia ja länsiranta Fatahia"

    Kumman palestiinan länsimaat aikovat tunnustaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Terroristit eivät välitä siviileistä vaan ne ovat heille aseita.

    Juu, olisi kannattanut heti vaan tappaa, niin olisivat itse selvinneet hengissä. Minkä maalaisia olivat? Tulivatko he alas niitä tikapuita pitkin? Miten korkealle oli kiivettävä vapauttamaan? Oliko tikasauto

    Äänestä

Usein, varsinkin jos asuu ulkomailla, on suomalaisillakin panttivankeja, joita saatetaan sitten liikuttaa paikasta toiseen - harvemmin nekään panttivangit liikuskelevat yksinään - ainakaan sota-alueella. Sitten ne ruokitaankin vielä, varmaan toimittajakin näin on menetellyt, ja pedannut heille vielä peditkin kotiinsa. Montakohan panttivankia toimittaja on pystynyt elättämään perheensä ohella?

Äänestä
  • Kuulemma kolme oli.

    Äänestä

Hilpeää. Mihinkähän ne panttivsngit sitten olisivat sieltä asunnosta "paenneet"? Kyllä viedään taas pässejä narussa.

Äänestä
  • Juu, todellisia ihmiskilpiä, kun majoittajat pääsivät hengestään tarinan mukaan.

    Äänestä

Ankara Hamasin satojen sotilaiden tulitus - ja yksikäänkö luoti ei osunut israelilaisiin?! Silmät sidottunako he ankarasti tulittivat tikapuilla kiipeileviä 'vapauttajia'? No on tarina, heh.

Äänestä
  • Lisäystä. Onko teidän koko todellisuudentaju onnistuttu tappamaan

    Äänestä

  • No helkkari sentään sellaiset kaksi ja puolisataa siiviliä taas menehtyi, eikä Hamas pystynyt kuin lamauttamaan pelastusajoneuvon, että oli Israelista lähetettävä panssaroitu sellainen tilalle, ja senkin ne lamautti, mutta helikopterilla
    lopulta onnistuttiin. Tarina ei kerro, että kiipesivätkö pantyivangit kopteriin narua pitkin.

    Tosin ne noin 250 siviiliä oli tapettava toisaalla pommein hämäykseksi, että palestiinalaisten aika ja mielenkiinto pysyi saman ajan lasten etsinnässä
    raunioista, ja sitten operaatio oli täysin epäonnistua, kun naamioituneet neljän panttivangin pelastajat paljastuivatkin.

    No loppu hyvin kaikki hyvin.

    Äänestä

  • Niillä ilmeisesti vielä huonompi silti kuin Israelilaisilla ja se on jo tosi huono.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Niillä ilmeisesti vielä huonompi silti kuin Israelilaisilla ja se on jo tosi huono.

    no olnkyllä

    Äänestä

  • ArtoTTT

    Tuokaan väite ei pidä paikkaansa, operaatiossa kuoli yksi Israelin erikoisjoukkojen sotilas.

    2Äänestä

No eipä yllätä yhtään tämäkään. Milloinkahan vain eurooppalaiset tajuavat että heitä vedätetään..

1Äänestä
  • ArtoTTT

    Liikoja odotat...

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Liikoja odotat...

    Ainakin hihhuleille vedätetyksi tuleminen on oikein kunnia-asia.

    Äänestä

Koko Gaza osallistuu terroristien toimintaan.

1Äänestä
  • Ei se muuten olisikaan mahdollista.

    1Äänestä

Panttivankien pitäminen ei hämmästytä, kun on ihan sotakin meneillään.
Mutta miten se liittyy luterilaisuuteen?

Äänestä

Hamas määrittää sodan hinnan siviiliuhreineen kaikkineen.

2Äänestä

"Yahya Sinwar kutsuu palestiinalaissiviilien kuolemia välttämättömäksi uhraukseksi Palestiinan itsenäisyydelle.
Sinwar ilmaisee viesteissään, että Israelin hyökkäyksen jatkuminen hyödyttää Hamasia sen tavoitteissa.
– Meillä on Israel siellä missä haluamme heidän olevan, hän kirjoittaa."

Lännen Israelin vastaiset propagandistit tarvitsevat paljon kuolleita Gazan siviileitä joita Hamas näille länsijournalisteille toimittaa.

2Äänestä

Kaikki gazalaiset ovat Hamasin sotilaita

1Äänestä

Tämän Hamasin toimittajan ”uutisia” meilläkin valtamedia levittää. 😼

2Äänestä
  • Ja mitä väärää tässä on jos ne ovat luotettavia?

    Äänestä

  • Valtamedia levittää tämän toimittajan propagandaa mitenkään suorittamatta faktantarkastusta. Olenkin ihmetellyt mihin kuuluisa faktantarkastus nyt yhtäkkiä katosi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ja mitä väärää tässä on jos ne ovat luotettavia?

    Terroristijärjestö on sinulle luotettava. 😹

    2Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Terroristijärjestö on sinulle luotettava. 😹

    Yhtä luotettava kuin terroristivaltiokin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Yhtä luotettava kuin terroristivaltiokin.

    Palestiina ei edes täytä valtion tunnusmerkkejä mutta Iran täyttää.

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Palestiina ei edes täytä valtion tunnusmerkkejä mutta Iran täyttää.

    Miten niin ei täytä? Ihan siinä kuin Suomikin täytti itsenäistyessään. Suomikin oli miehitetty maa, jonka militantit oli koulutettu ulkomailla ja valmistautui taistelemaan terrorin keinoin miehittäjää vastaan. Miehittäjä vain sattui kaatumaan vallankumouksessa, jolloin itsenäistymisestä tuli paljon odotettua helpompi prosessi.

    Ja millä tavoin Israel täytti valtion tunnusmerkit itsenäistyessään? Heillähän ei ollut edes autonomiaa kuten meillä eikä omaa hallintokoneistoa tai lainsäädäntöä kuten palestiinalaisilla on nyt.

    Mikä idea noissa teidän pellejen täysin järjenvastaisissa hokemissa oikein on? Muutama sekopäinen tollo vaikuttuu niistä ja alkaa itsekin toistella niitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kerrotko mitkä ovat Palestiinan rajat?
    Mikä on sen hallinto?

    Maan tulee täyttää neljä kriteeriä ollakseen kansainvälisen oikeuden oikeustoimija valtiona: pysyvä väestö,
    rajattu alue,
    hallitus
    ja kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Maan tulee täyttää neljä kriteeriä ollakseen kansainvälisen oikeuden oikeustoimija valtiona: pysyvä väestö,
    rajattu alue,
    hallitus
    ja kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa.

    Palestiinalaisilla on nuo kaikki. Mikä estää tunnustamisen?

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kerrotko mitkä ovat Palestiinan rajat?
    Mikä on sen hallinto?

    No mitkä ovat Israelin rajat? Jos Palestiinalla ei ole rajoja, niin sitten niitä ei ole Israelillakaan, joka on rajanaapuri.

    Hallinto on ongelmallisempi siksi, että Israel tappaa palestiinalaisten hallintoon kuuluvia. Ja yrittänee korruptoida niitä, joita ei tapa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Palestiinalaisilla on nuo kaikki. Mikä estää tunnustamisen?

    Jos on niin sinähän voit sitten kertoa mitkä ne ovat. 😺

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    No mitkä ovat Israelin rajat? Jos Palestiinalla ei ole rajoja, niin sitten niitä ei ole Israelillakaan, joka on rajanaapuri.

    Hallinto on ongelmallisempi siksi, että Israel tappaa palestiinalaisten hallintoon kuuluvia. Ja yrittänee korruptoida niitä, joita ei tapa.

    Israelin rajat ovat hyvin selvät. Voit katsos ne kartalta.
    Hamasin hallinto on pakestiinalaiset hallinto,

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Terroristijärjestö on sinulle luotettava. 😹

    Älä taas ole valehtelemassa. Nyt puhutaan tuon toimittajan kirjoittamista jutuista.

    Ja onko hän mukana tuossa terroristi järjestössä? Ja vaikak olisi, niin miten se vaikuttaa hänen kirjoittamien juttujen luotettavuuteen?

    Vähän sama kuin sinua voi pitää epäluotettavana koska olet uskovainen ja uskot satuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Päivällä Hamasin toimittaja, illalla Hamasin sotilas. 😼

    Äänestä

"Mutta älkää huolestiko uutisointi oli varmasti puolueetonta ja luotettavaa."

Miten tämä vaikuttaa siihen että ovatko hänen tekstinsä puoluettomia tai luotettavia? Oletko itse tarkistanut asian että ne eivät ole, vai levitätkö taas valeita?

Äänestä
  • Ovatko terroristin antamat uutiset koskaan luotettavia?
    Koraanihan antaa luvan valehdella.

    2Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ovatko terroristin antamat uutiset koskaan luotettavia?
    Koraanihan antaa luvan valehdella.

    Voivat olla.

    Entisistä rikollisista ja reikäpäistä koostuvissa seurakunnissa tietenkin luotetaan hihhulisaarnaajiin riippumatta siitä, miten paljon he valehtelevat.

    Äänestä

Jokainen gazalainen on osallinen terrorismiin.

1Äänestä
  • Ei ole. Sinulla ei ole mitään tietoa, kuinka moni on.

    Se on selvää, että miehittäjää vastustavat voimat saavat kannatusta. Niin se oli Suomessakin sortokausien aikana.

    Äänestä

Kukaan ei tietenkään kuvittele, että Hamasin, palestiinalaishallinnon, Israelin hallituksen tai sotavoimien tiedotus olisi puolueetonta, vaan informaation mitä välitetään on värittynyttä. Enemmän tai vähemmän.

Mutta kuinka kunnassa kuvittelet, että medioita seuraava kansalainen luulisi yhdenkään nousta olevan puolueeton tiedonvälittäjänä? Vai nillitätkö vain nillittämisen ilosta?

-a-teisti-

Äänestä
  • Kyllä jälkeenpäin tarkistettuna Israelin antamat tiedot ovat olleet luotettavampia kuin Hamasin terveysmisnisteriön antamat tiedot. Sehän jää vähän väliä kiinni valehtelusta.

    2Äänestä

  • ArtoTTT

    "Mutta kuinka kunnassa kuvittelet, että medioita seuraava kansalainen luulisi yhdenkään nousta olevan puolueeton tiedonvälittäjänä? "

    Vasemmistonmielenosoitus porukalle palestiinalaisten tuottamat uutiset menee ihan täydestä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Sinulla ei ole mitään tietoa, mitä mielenosoittajaporukoissa ajatellaan, sinä kun et uskalla edes keskustelemaan heidän kanssaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ArtoTTT

    "Mutta kuinka kunnassa kuvittelet, että medioita seuraava kansalainen luulisi yhdenkään nousta olevan puolueeton tiedonvälittäjänä? "

    Vasemmistonmielenosoitus porukalle palestiinalaisten tuottamat uutiset menee ihan täydestä.

    Joillekin voi mennäkin, mutta kyllä valtaosa ihmisistä Arto ymmärtää, että kyseessä on aina valikoiva sotainformaatio, kun sodan osapuolet jotakin tiedottavat.

    Mutta toki on kuitenkin siis ihmisiä, joille menee läpi mikä tahansa, erilaisiissa laitaporukoissa. Niistä ne helpoimmin höynäytettävät taitavat löytyä, oli sitten kyse vasemmistosta tai oikeistosta. Tai muusta vahvasta ideologisesta näkemyksestä.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hamasia tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ArtoTTT

    "Mutta kuinka kunnassa kuvittelet, että medioita seuraava kansalainen luulisi yhdenkään nousta olevan puolueeton tiedonvälittäjänä? "

    Vasemmistonmielenosoitus porukalle palestiinalaisten tuottamat uutiset menee ihan täydestä.

    Miksi olet koko ajan valehtelemasas lähimmäisistäsi? Kai tiedät että tuolla toiminnallasi sinulla ei ole mitään asiaa taivaaseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Miksi olet koko ajan valehtelemasas lähimmäisistäsi? Kai tiedät että tuolla toiminnallasi sinulla ei ole mitään asiaa taivaaseen?

    Kommentoit taas asian ohi

    Äänestä

Ei ole muuten esim. HS:n käyttämä uutislähde. Syyn arvaat varmasti. Mutta käytätkö sinä puolueellisia lähteitä asiassa? Oletko objektiivinen vai määritteleekö uskonnollisuutesi linkkiesi sisällön? Ei lainkaan, silloin tällöin vai aina?

Äänestä
  • HS käyttää islamin lähteitä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    HS käyttää islamin lähteitä.

    Sinä et tiedä mitään siitä, mitä lähteitä HS käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    HS käyttää islamin lähteitä.

    Sekä Israelilaisia ja kansainvälisiä ja mainitsee kyllä jos väitteiden todenperäisyyttä ei ole voitu tarkistaa. Se mainitaan aina, että kyse on väitteistä ellei kyse ole faktoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Sinä et tiedä mitään siitä, mitä lähteitä HS käyttää.

    Tiedänpäs.

    Äänestä

Mitä te sekopäät hihhulit oikein hyödytte tuosta Israelin nuolemisesta?

Missä te olitte silloin, kun juutalaisia tapettiin Saksassa?

Niin tosiaan, voittajan puolella, kuten nytkin luulette olevanne, väkivaltaa ihannoivat entiset vitun rikolliset. Rikollisen laumamentaliteetti haisee teistä kilometrien päähän. Ei ole parannus ollut todellinen. Eikä maallisen psykologian mukaan voikaan olla. Paras tulos on, että olisi edes vähemmän rikollinen ja se sentään muutamilta onnistuu joko uskon avulla tai sitä ilman.

Äänestä
  • Sinä nuolet Hamasia! Mitä hyödyt?

    2Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sinä nuolet Hamasia! Mitä hyödyt?

    En ole maininnut Hamasia sanallakaan enkä puolustellut heidän terrori-iskuaan mitenkään.

    Mutta sekin on selvää, että Israel myös saa, mitä Israel tilaa.

    Mikä väkivallassa ja rikollisuudessa sinua kiehtoo? Hetkellinen vallantunneko?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Täh: "Mutta sekin on selvää, että Israel myös saa, mitä Israel tilaa."???

    Koska Israel on tilannut rakettien ampumisia alueelleen tai itsemurhaiskuja juutalaisiin?

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    En ole maininnut Hamasia sanallakaan enkä puolustellut heidän terrori-iskuaan mitenkään.

    Mutta sekin on selvää, että Israel myös saa, mitä Israel tilaa.

    Mikä väkivallassa ja rikollisuudessa sinua kiehtoo? Hetkellinen vallantunneko?

    Eikö Hamas ja Gaza saa mitä on tilannut?

    1Äänestä

  • Islam on maailman paras uskonto, homot tapetaan, naiset alistetaan, eikä heitä ihmisoikeudet koske, listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta onhan se maailman paras!

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Eikö Hamas ja Gaza saa mitä on tilannut?

    Oliko tilaajana Gazan naiset ja lapset? Vai tuliko kuolema tilaamatta?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Oliko tilaajana Gazan naiset ja lapset? Vai tuliko kuolema tilaamatta?

    Ilmeisesti myös he kun eivät ole vastustaneet Hamasin toimintaa vaan juhlivat sitä,

    1Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Eikö Hamas ja Gaza saa mitä on tilannut?

    Ei. Palestiinalaiset eivät ole halunneet siionistimamujen vyöryä alueelleen. Eivät koko Palestiinaan sen paremmin kuin Gazaankaan.

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Ilmeisesti myös he kun eivät ole vastustaneet Hamasin toimintaa vaan juhlivat sitä,

    Eipä tuolla juuri juhlimista näkynyt. Miksi ne, jotka menettivät maansa israelilaisterroristien riehumiselle, eivät saisikin juhlia?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei. Palestiinalaiset eivät ole halunneet siionistimamujen vyöryä alueelleen. Eivät koko Palestiinaan sen paremmin kuin Gazaankaan.

    Kyllä he kävivät tekemässä tilauksen 7.10. Klo 6:30 alkaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Eipä tuolla juuri juhlimista näkynyt. Miksi ne, jotka menettivät maansa israelilaisterroristien riehumiselle, eivät saisikin juhlia?

    Kyllä näkyi Gazassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Islam on maailman paras uskonto, homot tapetaan, naiset alistetaan, eikä heitä ihmisoikeudet koske, listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta onhan se maailman paras!

    Siksikö haluat sen leviävän ajamalla Hamasin taistelijat pakolaisiksi länsimaihin?

    Noinhan te israel-hullut toimitte jo Irakissakin. Ei sieltä tullut pakolaisia Saddamin aikana eikä maassa riehuneet islamistit.

    Israel halusi tuhota suurimpana uhkana itselleen pitämänsä Irakin ja tyhjäpäähihhulit luulivat taistelevansa kommunismia vastaan. Minäkin olin silloin siinä asiassa tyhjäpää, en tosin kannatanut Saddamin kaatamista siksi, että hän edusti sosialistista puoluetta, vaan hänen ihmisoikeuskäsityksensä takia.

    Olin väärässä. Saddam oli pienempi paha. Israel oli ja on paljon suurempi paha ja ylläpitää jatkuvia sotia alueella, jonne tataari"juutalaiset" eivät edes millään tavoin kuulu.

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kyllä he kävivät tekemässä tilauksen 7.10. Klo 6:30 alkaen.

    Ja Israel omansa 14.5.1948 alkaen liittäessään itseensä sodalla ja terrorilla valtaamiaan alueita.

    Niin että kumpi se aloittikaan...

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kyllä näkyi Gazassa.

    No laitapa jotain todistetta väittelleesi. Sinun juttusi kun yleensä ovat vain silkkaa valehtelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ja Israel omansa 14.5.1948 alkaen liittäessään itseensä sodalla ja terrorilla valtaamiaan alueita.

    Niin että kumpi se aloittikaan...

    Israel puolusti ansiokkaasti itsenäisyyttään vaikka kuusi arabimaata hyökkäsi sinne.

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    No laitapa jotain todistetta väittelleesi. Sinun juttusi kun yleensä ovat vain silkkaa valehtelua.

    Jos et seuraa kansainvälistä mediaa niin minä en ala sinulle niitä etsimään. Löydät kyllä halutessasi itsekin.

    1Äänestä

  • Puolusti torjumalla kuuden ympärillä olevan arabimaan armeijoiden tunkeutumisen Israeliin.
    Etkö tunnekaan historiaa?

    2Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Puolusti torjumalla kuuden ympärillä olevan arabimaan armeijoiden tunkeutumisen Israeliin.
    Etkö tunnekaan historiaa?

    Ei se tunnu tuntevan

    1Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Islam on maailman paras uskonto, homot tapetaan, naiset alistetaan, eikä heitä ihmisoikeudet koske, listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta onhan se maailman paras!

    Sokeat, etenkin vasemmistolaiset ohittavat nuo asiat ja keskittävät vihansa ja syytöksensä juutalaisiin

    1Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Eipä tuolla juuri juhlimista näkynyt. Miksi ne, jotka menettivät maansa israelilaisterroristien riehumiselle, eivät saisikin juhlia?

    Hyökkäämispäivänä jo levisi videoita kaduilla terroristien ympärillä heidän julmista tekosista ilakoivista palestiinalaisista aikuisista ja lapsista. Heidät opetetaan vihaamaan Israelia jo päiväkodista alkaen ja elättämään unelmaa Palestiinasta Israelin paikalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    No laitapa jotain todistetta väittelleesi. Sinun juttusi kun yleensä ovat vain silkkaa valehtelua.

    Tiedät, että videoita löytyy sinulle valehtelijalle helposti, kun vain itse haet hakusanoilla verkosta ja olisit vain yksinkertaisesti seurannut Suomen uutisointia asiasta jo alusta saakka, kuten useat ovat tehneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    No laitapa jotain todistetta väittelleesi. Sinun juttusi kun yleensä ovat vain silkkaa valehtelua.

    Paholaisen aivopesemät joukot juhlivat raakalaismaista terrorihyökkäystä, normaalit ihmiset taas näiden terroristien kaappaamien panttivankien vapauttamista ja palaamista kotiin https://www.instagram.com/eyallevitmd/reel/C8FNxchK_b_/

    Äänestä

  • Kaikki nuo sanasi voit kohdistaa itsellesi, muutoin tuossa kirjoittelussasi ei ole järjen hiventä.

    Äänestä

Toimittajat ja tiedottajat Gazassa ovat siis vain Hamasin terroristeja. Myös monet YKn alaiset järjestöt ovat Hamasin terroristeja.

1Äänestä
  • Hamas on israeluskovien sänkyjenkin alla. Tunnelissa.

    Äänestä

Koko Gaza on Hamasia, siviileitä ei siellä ole.

Äänestä
  • Paljon Hamasin toimien tukijoita, jotka eivät viattomia.

    1Äänestä

Tämäkin kuollut ”toimittaja” raportoidaan kuolleena siviilinä.

1Äänestä

Koko Gaza osallistuu Hamasin touhuihin.

Äänestä
  • Nyt maikkarilla kaksi suomalaista vasurinaista puolustaa Hamasin touhuja Meriläisen kutsumana.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Nyt maikkarilla kaksi suomalaista vasurinaista puolustaa Hamasin touhuja Meriläisen kutsumana.

    Teresa Meriläinen on kyhännyt koko aamun aiheet vihervasemmistolaisista teemoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Teresa Meriläinen on kyhännyt koko aamun aiheet vihervasemmistolaisista teemoista.

    Maikkari on nyt myynnissä ja uusi omistaja joutuu säästötoimiin ja Teresa joutuu varmistelemaan paluutaan Ylelle eikä hänelle ole vaikeaa mennä vieläkin enemmän vasemmalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Maikkari on nyt myynnissä ja uusi omistaja joutuu säästötoimiin ja Teresa joutuu varmistelemaan paluutaan Ylelle eikä hänelle ole vaikeaa mennä vieläkin enemmän vasemmalle.

    Eräs panttivankeudesta vapautunut juutalainen kertoo, että kun ensin Hamasin terroristit olivat hyökänneet heidän kibbutsiinsa, kidnapannut tai tappanut useita asukkaita, niin SEN JÄLKEEN Gazasta ryntäsi lukuisia siviileitä, naisia ja lapsia, jotka alkoivat ryöstämään kibbutsilaisten omaisuutta ja veivät ne omaan kotiinsa.
    Nämäkö ovat niitä "rauhaa rakastavia" siviileitä, joista tälläkin palstalla kerrotaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Kyllä, Hamas itse kuvasi videoille tapahtunut.
    Kokonaisia perheitä tapettiin. Lapset ja naiset raiskattiin ja sukuelimet silvottiin. Pienet vauvat käristettiin uunissa. Ihan silmitöntä ja sairasta julmuutta

    1Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Teresa Meriläinen on kyhännyt koko aamun aiheet vihervasemmistolaisista teemoista.

    Menisi rehellisesti Hamasin leipiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Menisi rehellisesti Hamasin leipiin!

    Ja Suomenko pitäisi tunnustaa oma valtio noille raiskaajille?

    1Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Ja Suomenko pitäisi tunnustaa oma valtio noille raiskaajille?

    Vassareiden mielestä pitäisi. 😼

    1Äänestä

  • Ei kaikki, mutta sellainen rajanveto mitä mediassa ja esim. Bidenin ja muiden toimesta on tehty Hamasin ja muiden gazalaisten välille on valheellinen

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Palestiinalaistoimittaja piti perheensä kanssa panttivankeja kotona vankina ja kirjoitteli samaan aikaan artikkeleja verilöylyistä ja kansanmurhista. Mutta älkää huolestiko uutisointi oli varmasti puolueetonta ja luotettavaa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/panttivankeja-pidettiin-palestiinalaisen-toimittajan-kotona/#0e5b6b8f

ArtoTTT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu