Vasemmistoliitto perustettiin SKDL:n ja SKP:n pohjalle

joten on turha väittää etteikö Anderssonin puolue olisi äärivasemmistolainen, ja käytännössä kommunistinen. Puolueessahan on tunnettuja henkilöitä jotka sanovat myös olevansa kommunisteja. (Joillekkin vähäjärkisille tuntuu olevan epäselvää, mitä vasemmistoliitto on)

Näin ollen on myös turha väittää etteikö Andersson itse olisi äärivasemmistolainen, kyllä on 100%.

terv, kokoomuksesta
77444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Vasemmistolaisuus on vallankumouksellisesta kommunismista siinnyt aate ja kantaa sen verenperintöä edelleenkin. Siitä kielii juuri vallankumouksellisuus, kapinahenki, radikaIismi, jatkuva vihamielisyys, viha kapitalismia kohtaan, loppumaton kulttuurisota oikeistoa vastaan jne. Unohtamatta sitä, että Andersson kuuluu väkivaltaiseen antifa-liikkeeseen, ja kuka ties myös anarko-kommunisteihin, autonomeihin jne. Kansanedustajan asemassa hän kuitenkin joutuu valehtelemaan kansalle, ettei kuulu väkivaltaisiin äärijärjestöihin. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että Andersson jopa kannustaa vasemmistolaisia "erilaiseen väkivaltaan" yhteiskunnan järjestelmiä vastaan.

Äänestä
  • Li on ollut kova Antifan diggari.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Li on ollut kova Antifan diggari.

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Olipa vakuuttava puheenvuoro. 🙄

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Muista punikki, te häviätte aina....hohohohohooh.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Li on ollut kova Antifan diggari.

    Sen läppärin kannessa oli aikanaan antifan tarra.

    Äänestä

  • Demarit kuuluu myös tuohon joukkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Vaemmistoaate on sama aate mutta hieman eri nimellä kuin natsismi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Li on ollut kova Antifan diggari.

    100% faktaa.

    Äänestä

  • Asiaa asiaa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Li on ollut kova Antifan diggari.

    Vähän rauhoittunut nyt kun ikää on tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Olipa vakuuttava puheenvuoro. 🙄

    No palstavassujen ÄO on alle 80.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Muista punikki, te häviätte aina....hohohohohooh.

    Se on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Häviset punikki....hehehehee.

    Äänestä

  • Ja Li meni myös putinistien ryhmään EU-parlamentissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    ÄO:si on selvästi 70, sillä kommenttisi kertoo sen.

    Olet kelapummi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    uli uli...

    Kokoomus, RKP, kepu, persut perustettiin lahtari-äärinatsienHitler-puolueina.

    Huomaan, että olet vajaaälyinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Muista punikki, te häviätte aina....hohohohohooh.

    Jeees!!

    Äänestä

Palstan äärivasurit eivät tunne historiaa, osa ei edes tiedä että SDP aloitti kapinan 1918.

Äänestä
  • Niin, satamiljoonaa menehtyi vuonna 1918 Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niin, satamiljoonaa menehtyi vuonna 1918 Suomessa.

    Älä yritä, 100 miljoonaa maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä yritä, 100 miljoonaa maailmassa.

    Montas miljoonaa menehtyi edellisen vasemmistohallituksemme aikana?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Montas miljoonaa menehtyi edellisen vasemmistohallituksemme aikana?

    Vassareille on niin helppoa tuo ihmisten kuoleminen ja tappaminen - ihan puheiden ja kiinnostuksenkin tasolla näköjään.

    Äänestä

  • No kun koulupudokkaita ovat.

    Äänestä

Virpi Honkasalo on sanonut olevansa Suomen ainoa kommunisti . Hän kuulemma muuttaa turvaan USA aan,. Suomi muuttumassa liikaa venäjäksi .

Äänestä

Veikko Vennamo perusti Suomen pientalonpoikien puolueen, Sittemmin Suomen maaseudun puolueen, mutta pientalonpojat on jo hävitetty Suomesta. Nyt populistisen demagogian perinteitä eteenpäin vievät persut. Nyt ne tukee suurpääomaa.

Ajat muuttuvat.

Vasemmistoliitolla on edelleen sieltä kommunistisesta ja sosialistisensta perinteestä halua olla vähäväkisten ja työn raskaan raatajien puolella. ( Rikkaat pärjää ilman tukiakin)
Puolue on länsimaista demokratiaa kannattava, oikeusvaltiota kunnioittava, tasa-arvoa edistävä ja ihmisoikeuksia kunnioittava puolue.
Ei siispuhettakaan proletariaatin diktatuurista Suomen tasavallan aikana, ei tuotantovälineiden kansallistamis haaveita tai muuta sellaista.

Mutta joo,kun tietämätön avaa suun, tuuli heiluttelee huulia ja tuottaa ...en sano rumaa sanaa.

2Äänestä
  • "Anonyymi
    2024-06-11 19:37:51
    Veikko Vennamo perusti Suomen pientalonpoikien puolueen",
    ---
    Erittäin viisaasti sekä selvästi ilmaistu.
    Persusurullistekaan ei tarvi sitä kolmatta kertaa lukea.

    PeruSS historia:
    "Wikipedia: Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajapuolueeksi, ja se merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995".
    Itse en vertaa näitä kahtapuoluetta toisiinsa koska niillä ei ole enää mitään
    yhdistävää näkökantaa/tekijää.

    Ehkä on kuitenki parasta että ne kaikki kokoontuvat saman kyltin alle.
    Niitten teksteissä ei ole mitään analysoitavaa eivätkä ne peittele valintojaan saati mielipiteitään.
    Niiden itse aiheuttama Pienpuolue tulevaisuus sopii hyvin niitten imagoon.

    Äänestä

  • DayShadow kirjoitti:

    "Anonyymi

    HYVÄ fisu!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    HYVÄ fisu!

    Anonyymi
    2024-06-11 20:08:34
    HYVÄ fisu!
    ----------
    en ole mikään fisu
    mistä tuon keksit
    eikä ollut muuten eka kerta.

    Äänestä

  • DayShadow kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-06-11 19:37:51
    Veikko Vennamo perusti Suomen pientalonpoikien puolueen",
    ---
    Erittäin viisaasti sekä selvästi ilmaistu.
    Persusurullistekaan ei tarvi sitä kolmatta kertaa lukea.

    PeruSS historia:
    "Wikipedia: Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajapuolueeksi, ja se merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995".
    Itse en vertaa näitä kahtapuoluetta toisiinsa koska niillä ei ole enää mitään
    yhdistävää näkökantaa/tekijää.

    Ehkä on kuitenki parasta että ne kaikki kokoontuvat saman kyltin alle.
    Niitten teksteissä ei ole mitään analysoitavaa eivätkä ne peittele valintojaan saati mielipiteitään.
    Niiden itse aiheuttama Pienpuolue tulevaisuus sopii hyvin niitten imagoon.

    Jos PS ei kerran ole Vennamon Pientalonpoikien perillinen, niin eihän Vasemmistoliittokaan voi ollaSKDL:n perillinen! Molemmat ovat uudelleen perustettuja puolueita.

    Äänestä

  • DayShadow kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-06-11 19:37:51
    Veikko Vennamo perusti Suomen pientalonpoikien puolueen",
    ---
    Erittäin viisaasti sekä selvästi ilmaistu.
    Persusurullistekaan ei tarvi sitä kolmatta kertaa lukea.

    PeruSS historia:
    "Wikipedia: Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajapuolueeksi, ja se merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995".
    Itse en vertaa näitä kahtapuoluetta toisiinsa koska niillä ei ole enää mitään
    yhdistävää näkökantaa/tekijää.

    Ehkä on kuitenki parasta että ne kaikki kokoontuvat saman kyltin alle.
    Niitten teksteissä ei ole mitään analysoitavaa eivätkä ne peittele valintojaan saati mielipiteitään.
    Niiden itse aiheuttama Pienpuolue tulevaisuus sopii hyvin niitten imagoon.

    Harmittaako punikkia, kun alkaa selittään persuista?

    Olette te tyhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Harmittaako punikkia, kun alkaa selittään persuista?

    Olette te tyhmiä.

    Anonyymi
    2024-06-11 21:18:30
    Harmittaako punikkia, kun alkaa selittään persuista?

    ------------
    Ketä kiinnostaa selittää vesipyssy lahtareista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Harmittaako punikkia, kun alkaa selittään persuista?

    Olette te tyhmiä.

    Normaalisti väärinkäsityksiä on mahdollisuus oikaista. Ei, minua ei harmita yhtään.
    Tavallisessa maailmassa oman mielipiteen esittämistä toisen mielipiteeseen sanotaan keskusteluksi. Aina parempi on, jos on jotain oikeaa tietoa omien mielipiteidensä tueksi.
    Aikuisilla on tapana ja suotavaakin esittää omaa ajatuksenkulkuaan ja perusteitaan, kuinka ovat päätyneet tällaiseen mielipiteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Anonyymi
    2024-06-11 21:18:30
    Harmittaako punikkia, kun alkaa selittään persuista?

    ------------
    Ketä kiinnostaa selittää vesipyssy lahtareista.

    Hyvin ne lahtas teitä punikkeja 1918......

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Hyvin ne lahtas teitä punikkeja 1918......

    Jeeees!!!

    Äänestä

Ymmärsiköhän kaikki mitä äänestivät ?

Äänestä
  • Ei kaikki Liitä äänestäneet.

    Äänestä

Äärioikeisto on kauhistuttavaa. Sitä pelkää koko äärivasemmisto ja etenkin punavihreät aivan hirmuisesti.
Äärioikeistoa ei vain tunnu löytyvän vaikka koko edistyksellinen väki etsii sitä kissojen ja koirien kanssa.
Äärioikeiston etsintää on tehostettava kaikin mahdollisin kepulikonsteinkin.

Äänestä
  • Äärioikeistoa on löytynyt oikein hyvin Supon tarkkailuissa ja monet äärioikeistolaiset terroristit ovat päätyneet oikeuteen. Supon uhka-arvion mukaan Suomessa on kaksi yhtä suurta terroristista uhkaa eli radikaali islam ja äärioikeisto.

    Kaikki viime aikoina pidätetyt, aseita keränneet ja terrori-iskuja suunnitelleet ovat olleet äärioikeistolaisten ryhmien jäseniä.

    https://supo.fi/uhka-arvio

    https://supo.fi/aarioikeistolainen-terrorismi

    Äänestä

Suomessa on edelleenkin SKP eli se ainoa kommunistinen puolue.

https://skp.fi/

Sai eurovaaleissa 0,2 % kannatuksen ja 2 828 ääntä.
Siinä ovat Suomen kommunistit.

Äänestä
  • Ja vasliitto on perustettu SKDL:n ja SKP:n pohjalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja vasliitto on perustettu SKDL:n ja SKP:n pohjalle.

    Miten se voisi olla perustettu SKP:n pohjalle kun SKP toimii edelleen puolueena.

    Sama kuin sanoisi että Sinimustat, VKK ja Vapauden liitto on perustettu perussuomalaisten pohjalle ja ovat perussuomalaisia puolueita.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja vasliitto on perustettu SKDL:n ja SKP:n pohjalle.

    Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajapuolueeksi, ja se merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995".

    Vaikka PS nykyjohto varmasti toivoisi, että olsi perustettu IKL:n pohjalle.
    Mutta se kiellettiin syksyllä 1944, kun tehtiin välirauha ja irrottiin natsien aseveljeydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miten se voisi olla perustettu SKP:n pohjalle kun SKP toimii edelleen puolueena.

    Sama kuin sanoisi että Sinimustat, VKK ja Vapauden liitto on perustettu perussuomalaisten pohjalle ja ovat perussuomalaisia puolueita.

    Lue historiaa.

    Äänestä

Kyllä Li Andersson on Kommunisti
Joten häntä en koskaan äänestä!

Kommunistit ovat AINA Kristinuskoon uskovia vainoamassa!

Äänestä

Suomen Pientalonpojat -järjestö merkittiin yhdistysrekisteriin 30. joulukuuta 1958 ja Suomen Pientalonpoikien Puolueen perustava kokous pidettiin Pieksämäellä 9. helmikuuta 1959. Johtajaksi tuli Veikko Vennamo.
27. helmikuuta 1959 alkoi ilmestyä puolueen äänenkannattaja Pientalonpoika, jota julkaisemaan perustettiin samanniminen osakeyhtiö. Syksyllä 1961 lehti vaihtoi nimekseen Suomen Uutiset.

Joka on nykyisen Perussuomalaisen puolueen äänenkannattaja.

Äänestä
  • Avaus ei liity persuihin, etkö tajua.

    Äänestä

Kalevankankaalla olisi vassareille vielä tilaa.

Äänestä

Vasemmistoliiton tavoitteena on sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ekologisesti kestävä yhteiskunta, jossa vasemmiston perusarvot - vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo toteutuvat.

Vasemmisto ei ole kommunismin synonyymi. Jako vasemmistoon ja oikeistoon tehtiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä: vasemmalla istuivat uudistusmieliset liberaalit ja oikealla konservatiivit, kuten papisto ja aristokraatit. Vasemmiston ideologian perusta on Ranskan vallankumouksen teema: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Samat arvot esitettiin USAn itsenäisyysjulistuksessa hieman aiemmin.

Kommunismi on Marxin oppien mukaanhistoriallisen materialismin luonnollinen päätepiste. Kommunismissa ei ole valtiota, rahaa tai yhteiskuntaluokkia. Sosialismin taustalla on tuotantovälineiden (maa-omaisuuden, kaivosten, tehtaiden jne.) yhteisomistus (valtiollinen omistus).

Vasemmistoliiton puolueohjelma toteuttaa Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen, Ranskan vallankumouksen ja Suomen perustuslain ihanteita. Mitään äärimmäistä siihen ei kuulu. Ääriliikkeet ovat siellä Persujen oikealla puolella: VKK, SKE, Totuuspuolue jne. sekä SKP, jonka kannatus lienee 0,1 %.

Äänestä
  • Kuinkas sitten kävikään, kun Ranskassa ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” pääsi valtaan?

    Rupesi giljotiini katkomaan urakalla päitä ihmisiltä. Ensin lahdattiin ne oikealla istuneet konservatiivit, mutta se ei riittänyt. Sen jälkeen ruvettiin katkomaan päitä omilta kannattajilta. Aina löytyi joku tekosyy, jolla voitiin perustella luokkapetturuutta.

    Samoin kävi sekä Venäjän- että Kiinan vallankumouksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuinkas sitten kävikään, kun Ranskassa ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” pääsi valtaan?

    Rupesi giljotiini katkomaan urakalla päitä ihmisiltä. Ensin lahdattiin ne oikealla istuneet konservatiivit, mutta se ei riittänyt. Sen jälkeen ruvettiin katkomaan päitä omilta kannattajilta. Aina löytyi joku tekosyy, jolla voitiin perustella luokkapetturuutta.

    Samoin kävi sekä Venäjän- että Kiinan vallankumouksissa.

    Näin kävi, mutta se on seurausta historiallisesta kontekstista. Ranskassa kaikki omaisuus oli keskittynyt aristokraateille. Säädyttömillä ei ollut lainkaan oikeuksia. Ihmiset kostivat eliitille kokemansa vääryydet. Samoin Venäjällä. Kiinassa etenkin kulttuurivallankumous tähtäsi sivistyneistön hävittämiseen.

    Mutta maaima on muuttunut keijoseni. Yhdysvaltojen itsenäisyyssota ja Ranskan suuri vallankumous johtivat nykymuotoisen demokratian kehittymiseen. Tuntuuko sinusta muuten siltä, että pienituloisia ja osattomia on Suomessa kyykytetty niin kovasti, että he kostaisivat murhaamalla kyykyttäjänsä? Mä en siihen usko.

    Bolshevikkivallankumousta seurannut reaalisosialismi oli totalitaristinen järjestelmä, kuten Lenin itse totesi. Se johti työväenluokan vain klassisen liberalismin (kapitalismin) heikoista oloista leninistisen totalitarismin heikkoihin oloihin. Kapitalismissa vauraus valuu työläisen ohi omistajille ja reaalisosialismissa työläisen työpanos hyödyttää puolueen politrukkeja: molemmissa työn tekijä li alistetussa asemassa suhteessa eliittiin.

    Marxin ihanteet olivat kuitenkin ihan toisaalla: hän tavoitteli tasaisempaa tulojenjakoa ja oikeudenmukaisempaa kohtelua vähäosaisimmille. Lopulta Marxin ihanteet toteutuivat läheisimmin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joka tarjoaa kaikille koulutuksen ja terveyspalvelut tuloista ja vauraudesta riippumatta.

    Nyt toteutetaan uusliberalistista ja antimarxilaista vallankumousta, jossa kaikista työntekijöiden saavuttamista oikeuksista ja eduista luovutaan. Pienituloisten duunareiden, vanhusten ja eläkeläisten oikeusturvaa leikataan nyt ankarasti. Se ei tee Suomesta parempaa maata. 80-90 % suomalaisista kuuluu nettohäviäjiin. 10-20 % korkeimmat tulodesiilit kuuluvat voittajiin. Tuloerot ja eriarvoisuus kasvavat, eikä se tue yhteiskunnallista koheesiota ja "me-identiteettiä". Seurauksena on väistämättä rikollisuuden kasvu, kuten Ruotsissa, jossa vastaava uusjako tehtiin 1990-luvulla.

    Suomi on siis palaamassa hyvin hierarkkiseen yhteiskuntajärjestelmään, jossa sosiaalinen asema on sidottu varallisuuteen. Hyvätuloisille on tarjolla yhä parempaa koulutusta ja terveyspalveluja, kun taas pienituloisten koulutus ja palvelut heikkenevät. Se on helvetin huono suunta.

    Äänestä

  • AtominusBibBib kirjoitti:

    Lisätään vielä, että ilman "yhteiskuntasopimusta", jossa kansa antaa hallintovallan (m. verotusoikeuden) valtiolle yhteiskunnassa totuetuu englantilaisen Thomas Hobbesin määritelmän mukaan "kaikkien sota kaikkia vastaan", koska kaikki pyrkivät maksimoimaan omat etunsa laeista piittaamatta. Tämä voidaan toki estää oikeistolaisella totalitarismilla, jossa valtio on reaalisesti olemassa vain turvatakseen eliitin oikeudet ja varallisuudet polkemalla muiden sosiaalisten ryhmien oikeuksia.

    Äänestä

Ja Li menee kommarien ryhmää EU:ssa, joten turha selittää änkyröiden.

Äänestä

"joten on turha väittää etteikö Anderssonin puolue olisi äärivasemmistolainen, ja käytännössä kommunistinen. "

https://vasemmisto.fi/vasemmistoliiton-tavoitteet/

Ole hyvä. Pystytkö osoittamaan väitteesi tämän viikon aikana vai pitääkö antaa ikuisuus?

Äänestä
  • Kuitenkin Li joutuu äärivasemmistolaisten meppiryhmään.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuitenkin Li joutuu äärivasemmistolaisten meppiryhmään.

    Ei se mitään joudu, vaan vasemmistoliitto on ollut siellä koko ajan. Putinistien kommunistien ja sosialistien ryhmässä. Sitä saa mitä tilaa kun äänestää Suomen piilokommunisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuitenkin Li joutuu äärivasemmistolaisten meppiryhmään.

    Ei joudu. Hän voi myös valtia jonkin toisen ryhmän. Parlamentin vasemmistolaisryhmässä on kourallinen vanhan liiton kommunisteja, mutta ei se kokonaisuutena ole mikään ääriryhmä. Euroopan parlamentissa ei vallitse ryhmäkuri, joten eri ryhmien jäsenet äänestävät oman poliittisen ideologiansa mukaaan. Li siis toteuttaa Euroopassa samaa politiikkaa kuin Vasemmistoliitto Suomessa.

    Vasemmistoliitto ei ole vaihtamassa kommunistien ryhmästä mihinkään. Jos joku niin on sanonut se on vaalisatuilua. Ilmeisesti Anderssonin ryhmän venäjämielisyys on parempaa venäjämielisyyttä kuin laitaoikestolaisten ryhmien venäjämielisyys.

    Äänestä

Tuoko entinen taustako kertoo puolueen tämän hetken linjan? Meillä on kuitenkin on Suomen Kommunistinen puolue, Valta kuuluu kansalle, Vapauden liitto, Kristallipuolue ja Avoin puolue, eiköhän noista löydy sitä äärivasemmistoa ja Kommunismia?
Kannattaa avaajan hieman avata asenteitaan ja lopettaa tuollainen Persuilu.

1Äänestä

Pikkutytöt kaapanneet entinen duunaripuolueen.

Äänestä

Suomalaisten huijaaminen on helppoa, vaihtaa vain nimen.

Äänestä

"Puolue luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle. Saman vuoden lopulla myös Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajat liittyivät puolueeseen.", kertoo Wikipedia.

Äänestä

Suurpääoma on kaapannut pientalonpoikien puolueen!

Äänestä

Kommarit yrittää peittää aatteensa.

Äänestä

Li ja kumpp. kuuluvat äärivasemmistolaiseen räyhäryhmään EU-parlamentissa.
Ryhmässä on 36 jäsentä, joista kolme Suomesta.

EU:ssä on asukkaita 448,8 miljoonaa, Venäjän federaatiossa vna 2022 (ennen sota tappioita) 144 miljoonaa ja Suomessa 5,5 miljoonaa, joista enemmistö on kantasuomalaisia.

EU:n äärivasemmistolaisista on suomalaisia vajaa 10% ja pelättyjä äärioikeistolaisia Suomesta löytyy nolla luokkaa joitakin yksittäisiä hörhöjä lukuunottamatta.
Suomalainen äärivasemmisto on ainut, joka on noussut aseellisen veriseen kapinaan laillisesti valittua eduskuntaa ja hallitusta vastaan.

Äänestä

Mihin se kommunisti aatteestaan pääsee, vaikka vaihtaa nimeään kuinka monta kertaa tahansa.

Äänestä
  • Jos halutaan hämätä ja huijata äänestäjiä. Ollaan kuitenkin samaa porukkaa kuin esim. Kuubassa tai Pohjois-Koreassa.

    Äänestä

Näin yöllä painajaista ja heräsin hiestä märkänä.
Minusta oli tullut KOMMARI.
Aamulla matkasin julkisillä inumaan Kelalta ILMAISTA RAHAA .
Tee sinä hyväuskoinen pässi töitä, minä nautin työsi tuloksista ILMAISEKSI.
heheheheheheh---eeeehh.
Strastui.

Äänestä

Avauksen totuus selvästi sattuu jostain syystä vasureihin, kun jankuttavat taas persupuolueesta.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Äärivasemmisto ja kommunismi ei ole toiminut missään valtiossa. Niistä on seurannut mielipiteen rajoituksia, kontrollia ja satoja miljoonia ruumiita.

Äänestä

Totuus ei pala tulessakaan.

Äänestä

Kommunismi ei onnistunut Neuvostoliitossakaan. Ei vaikka oli Stalin ja Lenin.
Kansa kärsi ja näki nälkää. Sama on nyt Pohjois-Koreassa.

Äänestä

Turha on tuosta väittää vastaan.

Äänestä

Nyt sattuu....

Äänestä

Kommaripuolue edelleen.

Äänestä

entiset Taistolaiset on nykyisin Vihreä liike

Virheet Kansanedustaja aikoinaan, totesi ettei Ydinvoimaloita tarvita kun sähkö tulee töpselistä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

joten on turha väittää etteikö Anderssonin puolue olisi äärivasemmistolainen, ja käytännössä kommunistinen. Puolueessahan on tunnettuja henkilöitä jotka sanovat myös olevansa kommunisteja. (Joillekkin vähäjärkisille tuntuu olevan epäselvää, mitä vasemmistoliitto on)

Näin ollen on myös turha väittää etteikö Andersson itse olisi äärivasemmistolainen, kyllä on 100%.

terv, kokoomuksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu