Venäjä ei pysty enää mobilisoimaan samaa määrää kuin aikaisemmin

Mikä tietenkin johtuu mittavista tappioista.

Viime vuonna mobilisoitiin n. 30 000 kuukaudessa
Tänä vuonna n. 25 000 kuukaudessa
Eli kun otetaan kalusto mukaan niin miehistö ja kalusto heikkenee merkittävästi koko ajan ja eihän sitä voida omalla tuotannolla vahvistaa.

Ei ihme että Putinin bändiltä on alkanut tulla ehdotuksia tulitauoista.
9158
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuinkahan paljon on tullut kehittyvistä maista sotimaan Venäjän puolella? Yhdessä vaiheessa kerrottiin 20000 Syyrialaisesta ja 15000 Nepalilaisesta. Luvut ovat satoja kertoja suurempia, kuin Ukrainan puolella sotivat länkkärit.

Äänestä
  • Nepalilaiset tunnetusti huijattiin sotaan niin että Nepalkin suuttui, ja syyrialaiset lienevät jo kaikki kaatuneet.

    Äänestä

On erittäin vaikea uskoa että Venäjä huijaisi ketään, varsinkaan sotaan.

- aloitteleva trolli

Äänestä

Puten lätti on menossa kivikaudelle ja Puten imperiumin loppu on se että rahkeet ei riitä ja nyt kaatuu 1200 örkkejä päivässä ja keskimäärin 34 tankkia ja muita vempeleitä liikkuvia noin 80 päivässä ja tykkejä 25 vauhdilla. Tutka asemia ja ohjus juttuja useita ja ovathan jo 29 laivaa upotettu. Näistä näet : UKRAINA WAR YOUTUBE JA UKRAINA WAR LIVE YOUTUBE JA UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE

Äänestä

Rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa ja Nato ja pesukoneita ja WC PYTTYJÄ ja wc paperia ja kananmunia ja lämmintä vettä pesuun ja venäläinen haisee ku ei oo pesukoneita ja wc pyttyjä ja lämmintä vettä pesuun...venäläinen hehe hehe haisee, Moskovassa haisee ja Pietarissa haisee ja venäläiset haisee

Äänestä

Jo EUN jätelait ja asetukset kieltävät jätteiden ja haisevien jätteiden tulon yli rajojen. Tämä pätee jo venäläisiin...venäläinen hehe hehe on vaan venäläinen ja haisee

Äänestä

Venäjän sai suuren osan Neuvostoliiton aseista ja Putinille tuli mieleen hävittää ne koska armeijan johto kertoi niiden vanhenevan varastoon.

Kukaan ei muistanut mainita Putinille että ne voidaan hävittää ihan rauhanomaisesti.

Sillä tavalla olisi hävinneet vain aseet, ei miehet ja munat.

Äänestä

näin

Äänestä

Kohta venakotkin sotimaan. Ja ( tuntemattoman tyyliin) vanhat äm mät kin joutuvat rintamalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä tietenkin johtuu mittavista tappioista.

Viime vuonna mobilisoitiin n. 30 000 kuukaudessa
Tänä vuonna n. 25 000 kuukaudessa
Eli kun otetaan kalusto mukaan niin miehistö ja kalusto heikkenee merkittävästi koko ajan ja eihän sitä voida omalla tuotannolla vahvistaa.

Ei ihme että Putinin bändiltä on alkanut tulla ehdotuksia tulitauoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu