Ketkä tota pelleä äänesti EU vaaleissa? Ilmoittautukaa ihmeessä senkin typerykset - nimi ja osoite.
P (aska) Toveri (toveriz) on jo parin vuoden aikana papukaijan tavoin piipittänyt, että Venäjältä loppuu aseet ja ammukset just nyt - mutta eivät olekaan loppuneet.
Entä Ukraina? Niillähän oli jotain 450 tuhatta hyvin koulutettua miestä aseissa helmikuussa 2022 ja reservissä kait jotain 350 tuhatta siis yhteensä 800 tuhatta äijää ja pitkään jo jatkunut krooninen miehistöpula pakkovärväyksineen.
Mihinkä nuo 800 tuhatta on oikeen menneet????
Entä lännen antama satojen miljardien aseapu Ukrainaan ei oikeen näytä tuottavan yhtään mitään.
Teitä on vedetty nenästä ja oikeen kunnolla, mutta niin käy jos ei osaa ajatella omilla aivoilla.
Pekka Toveri - Venäjältä loppui ammukset jo 2v sitten
22
633
Vastaukset
- Anonyymi
Pekka tietää myös, että venäläisillä on neukkulan ajan vanhat ruosteiset aseet ja kivääreissäkin on käyrät piiput.
- Anonyymi
Joko Pekka on ollut ihan pihalla ja väärässä käsityksessä eikä voi ymmärtää tai hän on tahallaan levittänyt väärää käsitystä. Kummassakin tapauksessa olette oikeassa siinä, ettei tuollaista voi päästää vaikuttamaan ulkomaanpolitiikkaan tai maanpuolustukseen liittyvään päätöksentakoon.
- Anonyymi
Eikös se ollut joku kenraali tai kenraaliluutnantti. Aika vähillä älynlahjoilla Suomen armeijaa taidetaan johdettavan.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä Putin on asekerjuulla Kiinassa, roistovaltiossa, jos heillä ei ole tullut puutetta aseista. Eikä ole ainoa kerta, kun Putin matkaa Kiinaan kerjuulle!! Lienee melko alentavaa tuo kerjääminen suuren ja mahtavanVenäjän johtajan luonteelle????
Noin vain täytyy tehdä, kun on aseista puutetta!! Putinkin alistuu kerjäämisen asteelle!!!
Voi, voi ressukkaa!! Siinä vielä viitsii uhkailla länsimaitakin tuossa kerjuun ohessa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä Putin on asekerjuulla Kiinassa, roistovaltiossa, jos heillä ei ole tullut puutetta aseista. Eikä ole ainoa kerta, kun Putin matkaa Kiinaan kerjuulle!! Lienee melko alentavaa tuo kerjääminen suuren ja mahtavanVenäjän johtajan luonteelle????
Noin vain täytyy tehdä, kun on aseista puutetta!! Putinkin alistuu kerjäämisen asteelle!!!
Voi, voi ressukkaa!! Siinä vielä viitsii uhkailla länsimaitakin tuossa kerjuun ohessa!!Typerys, tottakai ne ostaa aseita myös muualta, jos saavat.
- Anonyymi
Lampaat äänesti Pekan palkkiopaikalle mepiksi. Suomalaiset ovat naiiveja ja helposti huijattavissa.
- Anonyymi
On todella ikävää nämä sopulimaiset, jotka pitää näitä poliitikkoja ihan jumalinaan - mutta myös lääkäreitä, joilla harvalla on taitoa ja moraalia kun katsoimme plandemian tuoksinaa.
Ihmisiä ovat vain ja jopa todella alistuvia, se on nyt nähty selkeästi....raha on monelle motiivi
- Anonyymi
Tuo toveri on joku kaheliMitä on naurettu palstoila jo pitkään houreistaan mitä on suoltanut.
Emme ole katsoneet mitään hänen horinoita kun kuulimme miten pönttö tuo on.
Lienee ottanut jotain sisäänsä mikä tekee sekoilun ? - Anonyymi
HYVÄ, ETTÄ ON SELVÄPÄISIÄKIN PALJON KUTEN ALOITTAJA.
Nuo sekopäiset on tosi kiihottuneita ja aamuyöstä yömyöhään vetää jotain lyhyttä jorinaa lauseella parilla niin kuin se vaikuttaisi siihen, että muuttaisi mielipiteensä natsimieliseksi - ei ei se herättää vain päinvastaista ajattelua.
Kyllä Putin selkeästi meni lopettamaan 2014 alkaneen sodan minkä USA rahoitti vallankumouksella jo silloin.
Ikävää oli katselle n. 1000 lapsen hautausmaatakin joka 8 vuoden aikana jo tuli natsimielisten tappaessa siviileitä armottomasti ja julmasti. Kidutus on ollut sanoinkuvaamattoman raakaa jos olette seuranneet näitä haastatteluja vaikka selvinneitten kertomana. - Anonyymi
NATO -liitos oli paha virhe..
- Anonyymi
Ja DCA sopimus kirsikkana sen päälle. taitaa olla vielä pahempi virhe. Suomen historian pahin moka.
- Anonyymi
Voi, voi!! Sitäkö ressukka surkuttelet!! Me suomalaiset olemme erittäin tyytyväisiä natolaisia!! Olemme turvassa tuin roistomaisen Venäjän tempuilta!! Menköön vaan kerjäämään Kiinalta aseita, tuolta toiselta roistomaalta, sopii hyvin samaan kuvaan nuo ystävykset.
Eikä Venäjän kansaa jo hävetä nuo Putinin kerjuureissut noihin surkeisiin diktaattorivaltioihin!!????
Melko naurettavaa, että Putin, tuo suuri ja mahtava päällikkö käy kerjuureissulla alikehittyneissä maissa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, voi!! Sitäkö ressukka surkuttelet!! Me suomalaiset olemme erittäin tyytyväisiä natolaisia!! Olemme turvassa tuin roistomaisen Venäjän tempuilta!! Menköön vaan kerjäämään Kiinalta aseita, tuolta toiselta roistomaalta, sopii hyvin samaan kuvaan nuo ystävykset.
Eikä Venäjän kansaa jo hävetä nuo Putinin kerjuureissut noihin surkeisiin diktaattorivaltioihin!!????
Melko naurettavaa, että Putin, tuo suuri ja mahtava päällikkö käy kerjuureissulla alikehittyneissä maissa!!Sulla aika pahoja houreita. Elät jossain rinnakkaismaailmassa mikä ei kuitenkaan ole todellisuutta.
- Anonyymi
Paha Suomen tuhoa lisäävä on tuo hyökkäysliitto nato ja perikato sitten - maksuja ja vielä tuhoavat aluksi lapin luontoakin ja ajavat asukkaita kodeistaan. Röyhkeä teko vielä kun kansan tahtoa ei kuunneltu....kuka järki päässä oleva olisi kannattanut tätä hyökkäyssotaliittoa? Kuka? >>Ehkä natsimieliset.
- Anonyymi
Tämä tiedetään maissa, joissa YLE ei päässyt aivopesemään kansalaisia:
https://rumble.com/v52b1cr-ukraine-is-becoming-the-afghanistan-of-europe.html
Ukrainassa kaatuneita ja haavoittuneita on jo yli 1miljoonaa kansalaista yhteensä. Ja paikalliset politikot ja lääkärit myyvät kaatuneiden ja haavoittuneiden elimiä pimeille markkinoille. Liikevaihto on jo yli 2 miljardia vuodessa.
Mitä lännen politikot käyvätkään hakemassa Ukrainasta?
Kaikilta armeijaan kaapatuilta otetaan veri- ja kudosryhmänäytteet. Kun sopiva tilaus tulee ulkomailta, niin ei tarvitse kuin hakea tiedostoista sopivan luovuttajan sijoituspaikka. Pieni vaivanpalkka paikalliselle komentajalle tai rintamaupseerille, niin koko mies on toimitettu elinmyyjien haltuun. Elävänä tai kuolleena. - Anonyymi
Ei saa nauraa Pekalle. Pekka suuttuu.
- Anonyymi
Pekka on saanut natsansa perseen nuolelmalla sitähän nykyinen armeija on niin se oli minunkin intin aikana.
- Anonyymi
Vieläkö joku ottaa Toverin jutut tosissaan?
- Anonyymi
ei varmasti pudonnut jo 2vuotta sitten maaliman tilanteesta.puhuu kuin pikku poika
- Anonyymi
Toveri on nyt aivan hissukseen kun Trump pitää jöötä. Usa vetää joukkonsa Naton harjotuksista,
Samanlaisista koostuu myös armeijan nykyjohto. - Anonyymi
vois vetää suomen dca sopimuksen pois
- Anonyymi
Ammuksia voi Venäjä aina tehdä lisää, mutta menettämäänsä luottamusta ei palauteta sataan vuoteen.
Mongoliakin oli suurvalta 800 vuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu913057Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4832383- 891622
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501336Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701208- 78933
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa17925- 32896
Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal76842Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41777