talouskasvusta ja innovaatioista ja korkeasta koulutuksen tasosta niin iltapäivälehdistössä on aina ns, kuvituskuvia jossa näkyy mustia käsiä ja kikkuroita hiuksia.
Kun taas on kyse katuväkivallan lisääntymisestä tai jostakin kavalluksista ja petoksista ja rattijuopumuksista niin kuvituskuvat ovatkin yhtäkkiä valkoisia ihmisiä kuvaavia. Valkeat kädet pitelevät ratista tai aseesta kiinni.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ylellä ihan sama homma.
Sitten kun sakset heiluu, kuvissa on blondi.
Tuohan on jäänne edelliseltä hallitukselta, asiaan saattaa tulla korjaus.
Vaihtia niihin muutoksiin.
Vauhtia
Ne vihaavat omaa kansaansa eli ovat liitossa paholaisen kanssa joka haluaa tuhota kaikki kansat.
Suomessa tuhotaan suomalaiset ja afrikassa afrikkalaiset. Näin globalistit tekevät yhteistyötä yhteisten arvojen edistämiseksi.
Jokaisen kansan virkakunta tuhoaa omaa kansaansa. Saavutetaan jonkinlainen tasainen ihmiskunnan vähentäminen.
Jääköhän ydinsodasta edes miljoona henkiin koko maapallolla?
innovaatio hankeet ole köyhän keksijän toimi alaa, koska se vaatii myös omaa rahoitusta, vastuu jää tiimistä huolimatta keksijälle lopulta,
Sitä kutsutaan lavastamiseksi. Suomeen lavastetaan sellainen yhteiskunnan roolitus jota ei oikeasti ole olemassa.
Huomattu.