Turkki tekee hyökkäyksiä Syyriaan joka on itsenäinen valtio. Miten voi olla mahdollista että Natomaa syyllistyy näin törkeään rikokseen ja sen annetaan tapahtua?
Itsenäiseen valtioon hyökkääminen on rikos
Anonyymi-ap
22254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Samalla tavalla Venäjä teki rikoksen hyökkäämällä Ukrainaan.
Kyllä vaan mutta venäjä ei ole Naton jäsen, huomaatko eroa?
Kukaan ei puolustele Venäjän tekemisiä mutta eivät ne oikeuta muilta ja varsinkaan muka puolustusliitto Naton jäseneltä hyökkäämistä toiseen valtioon.
Nato ei rajoita jäsentensä itsenäisyyttä, joten jäsenmaa voi toteuttaa sotilaallisen erikoisoperaation. Muiden ei kuitenkaan tarvitse siihen osallistua eikä edes tukea millään tavalla.
Ukraina on vain pahanen ROSVOVALTIO.
Nato-USA hyökkäsi Afganistaniin ja koko nato tuki tuota raukkamaista siviilien murhaamis operaatiota.
Turpiin sai USA ja sen vasallit. Olipa näytös vuonna 2021. Heti, kun miehittäjä poistui maasta Afganistanin miehittäjän kouluttama armeija vaihtoi puolta. Taitaa olla takinkääntö ennätys, kun vähät välittävät kivoista jenkeistä ja omistavat ehkä eniten länsikalustoa Euroopan ja USAn ulkopuolella.
Eniten sääliksi käy niitä naisia, jotka ryhtyivät prostituutioksi liittoumalle. Tiedossa olisi sata raipaniskua ja vankeutta, jos oli kyseessä naimisissa oleva nainen. Yhtään mitään mediamme ei ollut kiinnostunut heidän kohtaloista, vaikka ahkerasti tekivät töitä selällään.
Suomen osallistuminen miehittämiseen inhottaa.
Suomi omien sanojensa mukaan turvasi aluetta. Tietenkin erillisenä operaationa USA:n johtaman liittouman kanssa. Emme tietenkään olisi ikipäivänä kertoneet tiedustelutietoa USA:lle, koska vakuutimme niin. Harmi, kun afganistanilaiset eivät meitä uskoneet ja jouduimme lähtemään pois sieltä väsyneenä ja häntä koipien takana.
Onneksi Nato tarjoaa jatkossa kaikenlaisia kivoja reissuja. Esimerkiksi Burkina-Faso
(missä lienee onkaan) on luisunut sotilasvallankaappauksen jälkeen pois läntisestä perheestä ja kaveeraa Venäjän kanssa. Tämä ei käy ja ehkäpä suomalaisia tarvitaan rauhaa tuomaan Ranskan kanssa Burkina-Fasoon. Tietysti luonnonrikkaudet, kuten Uraani kuuluu Ranskalle, vaivan palkkiona tämän jälkeen.
Me ollaan nyt hyvin vihasia Burkina Fasolle. Toivottavasti Ranska lähettää sinne lentotukialuksia ja laivoja kovistelemaan järkiinsä.
Eiks vaan?
Venäjähän pudotteli Assadin kanssa mm. tynnyripommeja ja testaili samalla omia uusia pyssyjään ja pommejaan syyrilaissiviiliväestöön asuinkortteleissa. Samat varmasti käytössä nyt Ukrainankin siviilikohteita vastaan.
Ihan samaa mitä jenkitkin ovat tehneet.
Lännen tuplastandardit. Normipäivä
Ei vain kerrota medialle.
Kyllä ja siksi Venäjän liput liehuvat Afrikassa, kolonialismin vastaisena tekona. Eläköön moninapainen maailma. Alas USAn imperialistisen pyrkimys käyttää rahaa politiikan keinona.
Harmi vaan, kun USA aiheutti ja lietsoi sodan Ukrainaan. Mistä lie syystä?!?
Israel aloitti joukkomurhan pommittamalla Gazaa, miten se setvitään ja keitä hirtetään?
Palestiinalaisilla oli kehittynyt sairaalajärjestelmä, infrastruktuuri...kaikki on romuna ja kymmeniä tuhansia naisia, lapsia, vanhuksia tapettu.
Nyt paljastuu se, mitä olen monta kertaa aiemmin palstalle postannut.
'Lukuisat paljastukset ja dokumentit kertovat, että Israel antoi Hamasin hyökätä, jotta tekosyy sodalle, Gazan tuhoamiseksi ja miehittämiseksi – kansanmurhan suorittamiseksi – saatiin. Asiasta on tiedetty lokakuusta lähtien, mutta yhä uudet vahvistukset kuullaan, kun pääministeri Netanyahu erotti sotahallituksensa.'
Sotahallitus kaatui ja tietous vahvistettiin: Israelilla oli tarkat ennakkotiedot Hamasin lokakuun 2023 hyökkäyksestä.
Mitään yllätyshyökkäystä Gazasta ei tapahtunut, kuten on aiemmin raportoitu. Israelin hallituksella oli päinvastoin tarkat IDF:n toimittamat ennakkotiedot siitä, että miten Hamasin militantit valmistautuu hyökkäykseensä, jota avustettiin Gazan alueen puolustusta heikentämällä. Kriittiset tiedot vahvistettiin Israelin valtamediassa samaan aikaan, kun pääministeri Benjamin Netanyahu erotti lokakuun sodanjulistuksesta vallassa olleen sotakabinetin.
GASA on vain getto, johon Israelilais miehittäjät ovat Palestiinalaiset ahtaneet.
Israel miehittää laittomasti Palestiinaa.
Israelilaiset ULOOOOS!
Naton perustoimintamenettelyä.
Ei korppi korpin silmää noki.
Tämähän on Naton normi toimintaa.
Pommeja saa heitellä naapurien niskaan, semmointa rauhantoumintaa
On niin hyvämieli kun kerjäläisvaltio ukraina kulkee vauhdilla täydelliseen tuhoutumiseen. Ei jää jäljelle kuin rauniokasa.
Anonyymi
2024-06-18 16:44:21
On niin hyvämieli kun kerjäläisvaltio ukraina kulkee vauhdilla täydelliseen tuhoutumiseen. Ei jää jäljelle kuin rauniokasa
ööööööööööööööö
Kansanmurhaajien komppaaja täälä ihan onessaaan.
Mutta toisin kuin haaveilet niin iloosi yhtyy vain murto-osa.
BunkkeriRotta 123 pidätysmääräystä
Crime Minister pakkaa kamansa ja joutuu ansaitusti kohtaamaan
Haagin tuomioistuimen.
MISSÄ NATO SIELLÄ SOTA
Näin on!
USA uhkaili Nato-maita, erityisesti Saksaa ja Ranskaa, hirveyksillä mikäli eivät lähde mukaan laittomalle Irakin sotaretkelle 2003. Saksa ja Ranska joutuivat tähtäimeen koska vastustivat rikollista sotaa kaikista äänekkäimmin.
Halvimmat nato-huo*rat, eli UK ja Puola, lähtivät sen sijaan sotaan mukaan hippulat vinkuen.