PAMin puheenjohtajan väitteistä huolimatta ansiosidonnaisen porrastus koskee kaikkia

Anonyymi-ap

PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen antaa ymmärtää, että ansiosidonnaisten porrastus koskee vain matalapalkkalaisia. Se on vale. Laki koskee kaikkia ansiosidonnaisella olevia. Itse asiassa porrastus rankaisee suuripalkkalaisia enemmän.

Ammattiyhdistysliikkeen disinformaation levittäminen on verrattavissa Trumpin valheelliseen kansan villitsemiseen, joka johti Capitolin valtausyritykseen tai Putinin hallinnon valheiden jakamiseen Venäjän kansalle Ukrainan sodasta. Se on häpeällistä toimintaa. Yhtenä uhkakuvana esimerkiksi ay-liike väitti, että Suomeen on tulossa 5 euron tuntipalkka. Se ei todellakaan pidä paikkansa.

Sosialidemokraattinen ammatiyhdistysliike on valheiden levittäjä ja haitaksi yhteiskunnalle. Ei ollut kovin isänmaallista sulkea satamat neljäksi viikoksi viime keväänä. Poliittiset lakot eivät johtaneet mihinkään. Niistä oli vain haittaa, lakkoon pakotetuille, miljoonavahingot yrityksille, suuri haitta Suomen maakuvalle ajaen investointeja ulkomaille, BKT:stä hävisi 2 miljardia. Lakoilla kiristäminen ei ole neuvottelua.

Demarit on lakkoliike.

1

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se luetun ymmärtäminen....

      ''Porrastuksessa ansiopäiväraha laskee työttömyyden jatkuessa. Ansiopäivärahaa alennettaisiin ensimmäisen kerran, kun työttömyyspäivärahaa on maksettu 40 työttömyyspäivältä. Silloin ansiopäiväraha laskisi 20 prosenttia. Toisen kerran päivärahaa leikattaisiin 25 prosentilla, kun sitä on maksettu 170 työttömyyspäivältä.

      Ansiosidonnaisen päivärahan porrastus leikkaa pienituloisten ansiopäivärahan tasoa dramaattisesti. Porrastus syö käytännössä ansio-osan, jolloin ansiopäivärahan enimmäiskesto lyhenee pienituloisilta.

      – Porrastuksella luodaan ansiosidonnaisen kestolle eri pituudet eri tuloluokkiin. Arvioidaan, että noin 15–20 prosenttia Palvelualojen työttömyyskassan etuudensaajista putoaa porrastuksen myötä peruspäivärahalle''

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe