Hei!
Ongelmani on tämän näköinen:
Minulla on eräs ystävätär, jonka kanssa minulla on erittäin läheiset ja hyvät välit.
Voimme puhua kaikesta ja meillä on hauskaa yhdessä.
Aunoastaan yksi asia tässä ystävyydessä vähän kaihertaa mieltä.
Me olemme nimittäin aika "erilaiset ystävät", vaikka meillä tietenkin on paljon yhteistäkin.
Erilaisuudet liittyvät lähinnä menneisyyteen ja elämäntyyliin.
Minulla on ollut useampi miessuhde, hänellä ainoastaan yksi. Minä olen matkustellut enemmän kuin hän ja "elänyt" enemmän, vaikka olenkin vuosien varrella rauhoittunut.
Siinä sivussa on tietenkin tullut tehtyä tyhmyyksiä (kunnon humala, retkahdus renttuun, puhdas seksisuhde, spontaanisti toteutettu matka "tuntemattomaan" yms), joita hänelle ei tietenkään ole tapahtunut.
Hänhän ei ole niin sanotusti tehnyt juuri mitään "uhkarohkeaa" tai "erikoisempaa".
Meissä on myös se ero, että minulla on tapana ilmaista mielipiteeni ja tunteeni suhteellisen suoraan, kun taas hän on paljon pidättyväisempi.
Suuttuessaan hän on taipuvaisempi esimerkiksi mykkäkouluun, kun taas minä tahdon selvittää asian mahdollisimman pian.
Minä olen kunnianhimoinen ja hän taas vaatimattomampi.
Viime aikoina olen ollut huomaavinani tietynlaista halveksuntaa hänen suunnaltaan. Hän ei sano mitään suoraan, mutta epäsuorat kommentit ja katseet puhuvat omaa kieltään. Aivan kuin hän pitäisi itseään paljon parempana ihmisenä kuin minua.
Syinä ovat juuri nämä minun tekemäni pikkuvirheeni, joiden hän epäsuorasti antaa ymmärtää olevan tyhmiä ja säälittäviä. Jotain sellaista mitä hän ei "ikinä tekisi".
En halua loukata häntä sanomalla, että jos hän ei olisi koko elämäänsä ollut sen verran arka ja "kiltti" olisi hänellekin sattunut.
Tai huomauttaa, että sitä aina on helppo olla jälkiviisas.
Hän on oikeastaan ainoa lähempi ystäväni, enkä ollenkaan tiedä miten tilanteessa toimisin.
Kertomaani lukuunottamatta hän on mitä ihanin ystävä.
Asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä toki itsekin häpeän tyhmyyksiäni. Joskus olen yrittänyt kysellä, mikä minulle sattuneissa tapahtumissa on niin kamalaa, mutten ole saanut kunnon vastausta.
Jos kysyn, miksi hän silti viihtyy seurassani hän vastaa, että pitää minusta "kaikesta huolimatta".
Mutta en koe, että hän erityisemmin kunnioittaisi minua tai pitäisi minua tasavertaisena ja se loukkaa.
Olisin iloinen, jos jollakin olisi antaa muutama neuvo tai vaikka mahdollinen syy miksi hän käyttäytyy näin tms. Myös omat kokemukset vastaavanlaisesta tilanteesta ovat tervetulleet.
Hyvää kesää!
Ongelmani on tämän näköinen:
Minulla on eräs ystävätär, jonka kanssa minulla on erittäin läheiset ja hyvät välit.
Voimme puhua kaikesta ja meillä on hauskaa yhdessä.
Aunoastaan yksi asia tässä ystävyydessä vähän kaihertaa mieltä.
Me olemme nimittäin aika "erilaiset ystävät", vaikka meillä tietenkin on paljon yhteistäkin.
Erilaisuudet liittyvät lähinnä menneisyyteen ja elämäntyyliin.
Minulla on ollut useampi miessuhde, hänellä ainoastaan yksi. Minä olen matkustellut enemmän kuin hän ja "elänyt" enemmän, vaikka olenkin vuosien varrella rauhoittunut.
Siinä sivussa on tietenkin tullut tehtyä tyhmyyksiä (kunnon humala, retkahdus renttuun, puhdas seksisuhde, spontaanisti toteutettu matka "tuntemattomaan" yms), joita hänelle ei tietenkään ole tapahtunut.
Hänhän ei ole niin sanotusti tehnyt juuri mitään "uhkarohkeaa" tai "erikoisempaa".
Meissä on myös se ero, että minulla on tapana ilmaista mielipiteeni ja tunteeni suhteellisen suoraan, kun taas hän on paljon pidättyväisempi.
Suuttuessaan hän on taipuvaisempi esimerkiksi mykkäkouluun, kun taas minä tahdon selvittää asian mahdollisimman pian.
Minä olen kunnianhimoinen ja hän taas vaatimattomampi.
Viime aikoina olen ollut huomaavinani tietynlaista halveksuntaa hänen suunnaltaan. Hän ei sano mitään suoraan, mutta epäsuorat kommentit ja katseet puhuvat omaa kieltään. Aivan kuin hän pitäisi itseään paljon parempana ihmisenä kuin minua.
Syinä ovat juuri nämä minun tekemäni pikkuvirheeni, joiden hän epäsuorasti antaa ymmärtää olevan tyhmiä ja säälittäviä. Jotain sellaista mitä hän ei "ikinä tekisi".
En halua loukata häntä sanomalla, että jos hän ei olisi koko elämäänsä ollut sen verran arka ja "kiltti" olisi hänellekin sattunut.
Tai huomauttaa, että sitä aina on helppo olla jälkiviisas.
Hän on oikeastaan ainoa lähempi ystäväni, enkä ollenkaan tiedä miten tilanteessa toimisin.
Kertomaani lukuunottamatta hän on mitä ihanin ystävä.
Asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä toki itsekin häpeän tyhmyyksiäni. Joskus olen yrittänyt kysellä, mikä minulle sattuneissa tapahtumissa on niin kamalaa, mutten ole saanut kunnon vastausta.
Jos kysyn, miksi hän silti viihtyy seurassani hän vastaa, että pitää minusta "kaikesta huolimatta".
Mutta en koe, että hän erityisemmin kunnioittaisi minua tai pitäisi minua tasavertaisena ja se loukkaa.
Olisin iloinen, jos jollakin olisi antaa muutama neuvo tai vaikka mahdollinen syy miksi hän käyttäytyy näin tms. Myös omat kokemukset vastaavanlaisesta tilanteesta ovat tervetulleet.
Hyvää kesää!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuota noin...
Jos kaverisi ei ole sanonut mitään eikä varsinaisesti muutoin osoittanut halveksuntaa, ja tämä halveksunta perustuu siihen mitä olet ollut huomaavinasi katseista ja epäsuorista (=ei varsinaisesti halveksuvista?) kommenteista, minusta kyllä tuntuu että et voi vielä vetää mitään johtopäätöksiä siitä a) halveksuuko ystäväsi sinua ja b) jos, niin mistä syystä.
Ymmärrettävää että oletat syyn olevan se mikä sano, jos kerran asiat ovat tyhmyyksiä joita itse häpeät.
Nuo epäsuorat halveksunnat tulevat ilmi sillä tavoin, että hän kommentoi muita, minun tyyppisiä, ihmisiä halveksuvasti.
(Usein ilmitulevat adjektiivit ovat: heikko, säälittävä, tyhmä...)
Toiseksi hän pitää usein "saarnoja" siitä, kuinka tyytyväinen on itseensä, kun hän ei ole koskaan tehnyt niin tai näin.
Ja jos johonkin kohtaan vastaan, etten minäkään näyttää hän selvästi epäilevältä ja toteaa "ai et vai?" tai "jaa?".
Siis, uskon tietäväni mitä hän minussa halveksii, mutta haluaisin tietää miksi.
En minäkään halveksi hänen huonoja valintojaan tai heikkouksiaan vaan olen sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä on myös ne huonot puolensa.
Eivät ne siitä halveksimalla ainakaan parane.
Ehkä ystäväs on kateellinen sulle? Jos sitä harmittaa ettei oo tehny mitään radikaalia menneisyydessä ja näin ollen yrittää todistella että on tehny oikeen ratkasun.
Kaikkein paras tapa ois tietysti puhua suoraan. Kysy siltä et halveksitko mun menneisyyttä tai et ootko kateellinen mun menneisyydestä. Tosin kaikenhan voi kieltää, mut ainaki oot yrittäny. Sitä paitsi ehkä kaveris ei tarkota sanomisillaan mitään ja seki asia tulee selväks jos kysyy vaan suoraan.
Totta, puhuminen olisi tietenkin se parhain vaihtoehto..
En vain tiedä miten aloittaa..
Tuntuu jotenkin typerältä vain kysyä "halveksitko minua?"..
Omasta mielestäni hänellä ei ole syytä halveksia minua, vaikka joitakin tyhmyyksistäni häpeänkin.
Olen sitä mieltä, että kaikki tekevät virheensä. Jopa hän. Asia vain on niin, että silloin, kun hän häpesi muutamia virheitään minä olin hänen tukenaan.
Sanoin juuri, että kaikkihan niitä virheitä tekevät eivätkä ne kenestäkään huonoa tee.
Nyt hän onkin sitä mieltä, ettei hän ole koskaan tehnyt mitään väärää tai "huonoa", mutta minä taas olen tehnyt kaiken pahan mitä tehdä voi.
No, nyt tästä tuli tällainen päiväkirjaviesti.
Pahoittelen.
Miksi et yksinkertaisesti kerro ystävällesi, miltä sinusta tuntuu ja anna hänen sitten kertoa asian omasta näkökannastaan. Miksi et vain aloita keskustelua tyyliin:" mulle meidän ystävyys on tosi tärkeä juttu ja mun on hyvä olla sun kanssa, mutta viime aikoina mua on alkanut vaivaamaan se, että sä aina välillä sanot mun mielestäni halveksuvan kuuloisia kommentteja mun tyylisistä ihmisistä ja siitä mulle on tullut sellainen olo, että sä halveksit jollain tavalla mua." Näin saisit ainakin ystäväsi huomaamaan sen, että luet tämän tyylisiä asioita hänen riviensä välistä. Ehkäpä hän tällöin yrittäisi muuttaa kätöstään tai ainakin selittäisi, onko asia näin ja miksi on. Väittäisin että suoraan, mutta kaikkea muuta kuin hyökkäävästi puhumalla asiat selviävät.
Onko hän paras ystäväsi? Ei kuulosta siltä.
Jokainen meistä on tehnyt aikanaan monenlaisia juttuja. Osa kaduttaa, osa ei. Joitakin tempauksia olisi saanut jättää väliin , ym.
Eikö se just ole sitä elämän kokemusta, mikä on vain hyväksi. Oppii erottamaan oikeat ja väärät asiat toisistaan.
Tämä ns. ystäväsi ei paljoa ajattele, jos näkee sinut vain ikävässä valossa kokemuksinesi.
Ihan sama asia, jos alkaisit vihjailla, että hänessä on jotain vikaa, kun ei ole elämää kokenut.
Hyvää ystävyyttä kannattaa vaalia, mahdolliset väärinkäsitykset selvittää. Jos asia todella vaivaa, ja on vaivannut pidempään, minusta se on hyvä selvittää. Puhu ystäväsi kanssa, mutta varo sitä asetelmaa itsekin "kumpi on parempi?". Ei kumpikaan ole teistä sen parempi, olette vain erilaisia. Itselläsikin voi nousta tiedostamatta puolustusreaktiot jos koet että sinua halveksitaan. Mieti siis tarkkaan miten otat asian esille, jos sen teet.
Heips!
Vitsit, aivan kuin olisi lukenut omaa juttuani!!
Minulla nimittäin oli yksi ystävä vielä vuosi sitten, mutta olen katkaissut välit hänen kanssaan, sillä en enää kertakaikkiaan kestänyt sitä, miten hän katsoi minua alaspäin.
Hän luuli/luulee olevansa minua parempi ja "pyhempi", sillä olen tehnyt tyhmyyksiä ja ELÄNYT elämääni. Hän on taas neulonut vauvan vaatteita yläasteelta lähtien ja haaveilee pikkuperheestä, valkoisesta aidasta, täydellisestä miehestä ja lehmäladosta.
Aina kun juttelin hänen kanssaan, tunsin itseni niin pieneksi, mitättömäksi ja typeräksi. Aloin olla kurkkuani myöten täynnä, kunnes sain itseni irti. Kaipasin häntä ensin jollain tasolla, mutta muutaman kerran hänet nähtyäni ja juteltuani hänen kanssaan nihkeästi -en katunut enää lainkaan.
Myöhemmin todellakin tajusin, miten pahoin hän minua kohteli. Olen jutellut asiasta muutaman ystäväni kanssa, jotka myös hänet tunsivat ja he sanoivat miten tunsivat aivan samaa kuin minä. Se oli helpottavaa kuultavaa.
En ole ennen enkä koskaan hänen jälkeen tuntenut kenenkään ystäväni kanssa mitään tuonlaista tunnetta pienuudesta ja mitättömyydestä. Olen samalla tasolla muiden ystävieni kanssa.
Neuvoni sinulle: Tiedän, että hänen kanssaan on vaikea jutella eikä hän tule myöntämään että katsoo sinua alaspäin. Vaikka pidät häntä hyvänä ystävänäsi, hän ei sitä ole -ymmärrät sen myöhemmin, niinkuin minäkin tein.
Koita päästä irti ystävyyssuhteestä, mikä tekee sinulle pahaa! Hän ei arvosta sinua. Saat paljon ystäviä hänen tilalleen, jotka todella välittävät sinusta. Usko pois!
Lämmintä kesää Sinulle ja tsemppiä!
Hei!
Oli helpottavaa kuulla, että on muitakin, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa.
Yrititkö sinä koskaan puhua entisen ns ystäväsi kanssa?
Jos niin, millaisin tuloksin?
(Kielsikö tämä kenties kaiken? Pahastuiko? Höpsötteli pois koko jutun?)
Tuntuu vain niin hankalalta pistää monivuotinen ystävyyssuhde poikka. Ajattelin yrittää keskustella asiasta hänen kanssaan, saa nähdä miten käy.
Hyviä kesiä sinullekin!
"Hän on taas neulonut vauvan vaatteita yläasteelta lähtien ja haaveilee pikkuperheestä, valkoisesta aidasta, täydellisestä miehestä ja lehmäladosta. "
Tuokin kuulostaa halveksunnalta.
Yritin puhua hänen kanssaan, kun hän soitti minulle n.vuoden hiljaiselon jälkeen. Menimme kahville ja purimme tunteemme, fiksusti. Sain sanottua kaiken minkä olin aina halunnut. Hän oli todella ymmärtäväinen ja pahoitteli kaikkea.
Hän toivoi, että olisimme voineet aloittaa alusta. Otin häneen yhteyttä, kun olin saanut sulatettua edellisen tapaamisen.
Ehdotin näkemistä, mutta sain kylmän tekstiviestin takaisin.
Hän ei kertonut mikä oli, ei näköjään halunnut jutella asiasta ja toisaalta -en jaksanut enää välittää.
Sillä nyt kun olen häntä ohimennen nähnyt ja jutellut, niin kohtelu on ollut täysin samaa. Jotkut ihmiset ei vain muutu.
Tsemppiä!
Jotkut kommenttisi hänestä kuulostavat halveksunnalta. Kehut kuinka olet matkustellut enemmän, kokenut enemmän ja kuinka hän ei ole "tehnyt mitään erikoista" ja on vaatimattomampi.
Ehkä hän kokee, että sinä halveksut häntä.
Hei!
Ilmeisesti olen ilmaissut itseni typerästi. En todellakaan tarkoittanut kehuskella elämälläni, mielestäni kuvailin sitä sellaisena mitä se on ollut. Onko matkusteleminen ja seksisuhteet hyvästä vai pahasta saa kukin päättää itse.
Asia vain on niin, että hän on elänyt niin sanotusti "normaalin" elämän. Eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa. Jos ei muuta, niin on ainakin suuremmat virheet jääneet tekemättä.
Myönnän toki, että "mitään erikoista" oli tökerö ilmaus.
Vaatimattomalla en mitenkään tarkoita halveksua häntä. Miten sitä muuten kuvailisi, että hän on tyytyväinen "alhaiseen asemaan", kun taas minä haluan luoda uran.
Hänelle ei yksin kertaisesti ole tärkeätä päästä toimitusjohtajaksi tai ylilääkäriksi vaan on mielellään sihteeri tai alihoitaja.
Kuten kirjoitin alkuperäiseen viestiini, en ole ylpeä kaikesta mitä on tullut tehtyä.
Minä en halveksi ystävääni, sillä mielestäni ei ole yhtä hyvää tai huonoa tapaa elää.
Me olemme erilaisia, ja minä pidän hänestä juuri sellaisena kuin hän on.
voin sanoa, että naisilla monesti on sellainen tunne, että pitää olla samanlainen kuin ystävätär, jotta kelpaa. Erilaisuudestanne johtuen molemmat haluavat hyväksyntää omille valinnoilleen ja niiden puolustaminen saattaa kuulostaa toisesta siltä, että vain toisen tekemät valinnat ovat ne oikeat.
Ehkä asiaa voisi auttaa se, että kehuisi ylpeänä myös toisen tekemiä valintoja, eikä vain omiaan.
Olen myös huomannut kyseisen piirteen ja itse olen yrittänyt sopivissa ja mahdollisissa tilanteissa sanoa myönteisiä asioita hänen elämästään.
Aikaisemmin häntä nolotti esim se, että hänellä oli ollut ainoastaan yksi poika ystävä vielä 23 vuoden iässä. Muistan, kuinka toitotin hänelle, että kaikkia ei välttämättä KIINNOSTA pojat jo 15-vuotaana, esimerkkinä hän itse.
Annoin positiivista palautetta siitä, että hän on tehnyt kuten itse haluaa eikä siten kuten "maailman" mukaan on paras tehdä.
Silloin "kaikki oli vielä hyvin". Nyt jälkeen päin, kun minua joskus harmittaa kaikki tyhmyydet en saa haluamaani tukea.
Vastaukset kuuluvat "niin no... en olisi itse koskaan tehnyt niin" ja "oma moka" ja muutenkin sellainen ikävä asenne.
Nyt kuulostan tietenkin martyyriltä ja muuta, mutta olen toki tietoinen, etten ole täydellinen minäkään.:)