Äärivasemmistolainen vasemmistoliitto voittanut SDP:n jo kaksissa vaaleissa

kyllä pistää demareita miettiin.

Ja vasemmistoliitto on kiistatta äärivasemmistolainen puolue, se on perustettu SKDL: ja SKP:n pohjalle, myös politiikan asiantuntijat sanoo puolueen edustavan vasemmiston äärilaitaa.

Puolueessahan on kommunisteja, anarkisteja ja sun muista nistejä.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vasemmistoliitto ei ole äärilaita vasemmalla.
Monet muut liikkeet ovat enemmän äärilaitaa.

Äänestä
  • Juu, ja kaikki vasemmistoliiton oikealla puolella olevat ovat äärioikeistoa. Niin se vaan on, koska vihavasemmisto niin sanoo.

    Äänestä

Laitavasemmistoa on selvästi.

Äänestä

Vasemmistoa kuten nimi sanookin ja tätä puoluetta varmasti tullaan tarvitsemaan Suomessa ja sen nousu Euro vaaleissa jo osoitti sen nousevan se tulee nousemaan myös kotimaan vaaleissa. Vasemmistoliitto on ikään kuin vasta voima Äärioikeistolle.
Li Anderson puhuu ymmärrettävästi ja selkeästi sielläkin Brysselissä jonne hän lähi aikoina menee.
Minä vaan ihmettelen sitä miksi Kokoomus näinkin hyvin pärjäsi näissä vaaleissa, kun sen vierus toveri otti turpiinsa P suomalaiset oli yhdessä kokoomuksen kanssa kuitenkin päättämässä työntekiöitten työ ehtojen hunontamisesta. Tätäkö me haluamme, että lakko oikeuteen puututaan ja me ollaan hyväksymässä muitakin työ ehtojen huononnuksia Suomalaiset jotka ymmärsi näitä asioita äänestimme Vasemmistoliittoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kyllä pistää demareita miettiin.

Ja vasemmistoliitto on kiistatta äärivasemmistolainen puolue, se on perustettu SKDL: ja SKP:n pohjalle, myös politiikan asiantuntijat sanoo puolueen edustavan vasemmiston äärilaitaa.

Puolueessahan on kommunisteja, anarkisteja ja sun muista nistejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu