suomi24 treffit

laitoin joulukuussa 2004 ilmoituksen suomi24 treffeihin ja vastauksia alkoi tula tiheään tahtiin.
Tämän vuoden tammikuuun alussa sain kuitenkin vastauksen yhdeltä mieheltä ja hänen kanssaan on sitten yhdeyden pido pysynyt siitä lähtien, ensin alkuun s-postilla ja sitten vaihdoimme puhelinnumerot ja laitoimme silloj tällöin textateita, lopulta jopa vaihdoimme sitten osoitteitakin.
Soitellimme ehkä noin kerran viikossa kuulumisia ja sitten huhtikuussa lähdin viikoksi mun entisessä kotimaassani ruotsissa käymään ja siitä se meidän puhelimessa yhdeyden pito varsnaisesti sitten alkoikin.
Siellä olessani soittelimme päivittäin ja kun tulin kotiin sieltä,niin hän kertoi mulle mesessä on että hänellä on muutakin tunteita mua kohtaan kuin pelkkä ystävyys, täytyy myöntää että tunteet olivat puolin ja toisin.
Vähitellen se muutui sitten rakkaudeksi ja pidämme päivittäin puhelimella yhteyttä ja sen avulla olemme oppineet tuntemaan toisemme.
Juhannuksen jälkeen tapaamme sitten ensimmäisen kerran.
Nyt moni tulee varmasti sanomaan että eihän sitä voi rakastua ihmiseen, jos ei ole nähnyt, mutta meidän tapauksessa se on nyt käynyt vaan niin, se ihmisen luonnehan se on tärkein.
Tosin ollaan kuvat vaihdettu.
Nyt todellakin toivon että tämä tulee onnistumaan meidän välillä ja lupaavalle se kyllä näyttää.
Tiedän monia sellaisia jotka ovat tavanneet netin kautta ja se suhde on sitten onnistunut.
Tietystihän täällä on moneen lähtöön porukaan ja saa olla todella varovainen, mutta meidän jutussa on se kun juttelemme niin paljon puhelimessa.

5

2199

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ursis

      Onnea kovasti tapaamiseenne ja toivottavasti yhteiseen elämäänne sen jälkeenkin...

      Kyllä varmaan moni tulee sanomaan, ettei toiseen voi RAKASTUA tapaamatta häntä ensin. Mutta totta kai näin voi käydä. Nettituttavuuksissa tosiaan tuo kumppanin luonne on etusijalla ensin, ja ulkonäkö ja muuten ulkoinen olemus tulee sitten vasta jälkijunassa (livenä tavatessa just toisinpäin).

      "Vaarallisinta" on ehkä se, että pitkään jatkuneessa netti-/puhelinsuhteessa on tietämättään luonut toisesta henkilöstä hyvinkin tarkan kuvan itselleen. Tavatessa voi tulla "pettymyksen" tunne, vaikka kaikki menisikin hyvin, vain siksi että todellisuus ei täsmälleen vastaa etukäteen luotua kuvaa.

      Sitten on esim teoria, jonka mukaan ihmisen luontaisHAJU vaikuttaa partnerinvalintaamme hyvin paljon... Jopa niin paljon, että jos haju "ei ole oikea" niin kipinää (himoa) ei synny parin välille, vaikka he muuten olisivat kuinka sopivia toisilleen. No, tuota on aika outo ajatella, mutta jotain mystistähän siinä on, miksi yhden ihmisen olemus miellyttää ja saa rentoutumaan, toisen taas ei.

      Mutta, uskon ja toivon että teidän tapaamisemme menee nappiin. Alussa voi mielen vallata hämmennys... mutta ei pidä heti antaa periksi! =o) Iloista juhannusta ja varsinkin sitä juhannuksen-jälkeistä...

      • välityksellä

        tuoksut välity...on se varmaan joku alitajuinen veto toiseen ihmiseen jonka tuntee ehkä "yli aistien"mutta on tämä netti yksi mahdollisuus.Tänään on saanut lukea täältä onnellisia kohtaamisia.


    • vilpittömästi

      että onnistutte!!!

      Romanttista juhannusta ja onnistuneita treffejä!

      T:joku tamperelainen :)))

    • Tom

      Ymmärrät varmaan itsekin että vaikka tulette hyvin juttuun netissä ja puhelimessa niin kemialla on myös tietty osuus parisuhteessa, joten kihloja ei kannata etukäteen ostaa.

      Sanoisin oman kokemukseni perusteella että nainen ihastuu helpommin kuin mies, ainakin niin on minun kohdallani käynyt, tie naisen sydämmeen käy ajatusmailman kautta.

      Toivottavasti tykästytte toisenne tyyleihin, tästäkin asiasta voi tietenkin keskustelun kautta päästä selvyyteen.

    • ramse

      Miten nykyään menee teillä? vai meneekö mitenkään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe