Isä on kateellinen lapsilleen

Mun miestä on kiusattu rankasti koulussa. Hänen lapsuudenkotinsa oli ankaran uskonnollinen ja vaativa. Jos kokeista hän ei saanut kymppiä, hän sai äidiltään rangaistuksen. Mies on akateemisesti koulutettu ja menestyy työssään, mutta kaikessa liikunnassa hän on kömpelö. Olemme olleet 15 vuotta avioliitossa, ja kertaakaan kukaan kaveri ei ole ottanut häneen yhteyttä muuten kuin työasioissa. Miehenä ja isänä hän on viimeisen päälle vastuuntuntoinen, ystävällinen, tekee kotitöistä melkein puolet, ja minun naispuoliset kaverit ja heidän miehensä ja lapsensa viihtyy hänen seurassaan. Hän on 46-vuotias.


Meillä on 11-vuotias tytär. Hän menestyy koulussa hyvin, harrastaa tanssia, on sosiaalisesti lahjakas ja hänellä on paljon kavereita. Asumme koulun lähellä, ja lapsen kavereita käy meillä usein.

Ongelma on siinä, että kun tytär on niin suosittu ja pidetty, mies jotenkin näkee hänessä omat koulukiusaajansa. Varsinkin joskus kun tyttö edes vähän kiukuttelee, mies menee aivan lukkoon eikä saa sanaa suustaan. Yleensä silloin mies vetäytyy omiin oloihinsa ja räplää puhelinta monta tuntia. Mies usein valittaa, ettei hän osaa olla riittävän cool meidän tyttärelle. Ei tytär ole koskaan erityisen pahasti sanonut, vaan normaalia ikäkauteen kuuluvaa kiukuttelua. Omassa lapsuudenkodissaan isä ei koskaan saanut tehdä pienintäkään vastarintaa vanhemmille, ja siellä oli ruumiillinen kuritus käytössä.

Jonkin kerran olen järjestänyt, että isä on vienyt tyttären harrastuksiin tai ystävien luo kahdestaan. Aina se on sujunut asiallisesti, mutta kuulemma eivät oikein keksineet puhuttavaa.

Miten mies oppisi jotenkin rentoutumaan kotona ja löytämään itsetuntonsa kasvattajana? Voiko menneisyyden haavoista päästä yli?