kauneudenhoito verrattavissa huumeisiin

keskitytään liikaa alkoholin, tupakan ym kieltämiseen
aikana kun kauneuden hoidon lasku on X
naiset pilaavat terveytensä ja kadottavat hengen
kauneus on huumeisiin verrattava pienempi paha
jota pitää säännöstellä lakioikeudellisesti
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kauneuden hoito pilaa terveyden eivätkä naiset vastaa teoistaan
koska ovat koukussa joka johtaa heitä hautaan

Äänestä
  • Samaa tekevät jo miehetkin. Käyvät kauneusklinikoilla, leikkauttavat itseään, käyttävät botoxia mm.Yhdysvaltain presidentti Biden ja toki näiden pressojen, lääkäreiden, esihenkilöitten, johtajien lisäksi heidän puolisonsa.
    Katsot ketä tahansa julkkista niin meillä kuin maailmalla, lähes 80-90% kaikki käyttävät botoxia. Niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset, miehet ja naiset , kaikki joilla on ylim.rahaa ja esiintyvät jollain tavalla mediassa tai tulevat siellä kuvatuiksi. Kaikki joilla on rahaa, kansanedustajista ja uutistenlukijoista lähtien näyttelijöihin asti. Jos ei ole rahaa, otetaan velkaa.
    Koska ulkonäkö on yhtä kuin työpaikka, menestys ja uralla ja pinnalla pysymisen ehto. Ja sen ehto ettei joudu paskamyrskyn kohteeksi ja ulkonäköä haukuta; onpas muija vanhentunut ja ryppyinen, järkyttävän näköinen akka...jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Samaa tekevät jo miehetkin. Käyvät kauneusklinikoilla, leikkauttavat itseään, käyttävät botoxia mm.Yhdysvaltain presidentti Biden ja toki näiden pressojen, lääkäreiden, esihenkilöitten, johtajien lisäksi heidän puolisonsa.
    Katsot ketä tahansa julkkista niin meillä kuin maailmalla, lähes 80-90% kaikki käyttävät botoxia. Niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset, miehet ja naiset , kaikki joilla on ylim.rahaa ja esiintyvät jollain tavalla mediassa tai tulevat siellä kuvatuiksi. Kaikki joilla on rahaa, kansanedustajista ja uutistenlukijoista lähtien näyttelijöihin asti. Jos ei ole rahaa, otetaan velkaa.
    Koska ulkonäkö on yhtä kuin työpaikka, menestys ja uralla ja pinnalla pysymisen ehto. Ja sen ehto ettei joudu paskamyrskyn kohteeksi ja ulkonäköä haukuta; onpas muija vanhentunut ja ryppyinen, järkyttävän näköinen akka...jne.

    Ja meidän ei ole pakko alistua näihin kauneusnormeihin, vaan voimme nousta taistelemaan niitä vastaan ja kieltäytyä muokkaamasta kehojamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

keskitytään liikaa alkoholin, tupakan ym kieltämiseen
aikana kun kauneuden hoidon lasku on X
naiset pilaavat terveytensä ja kadottavat hengen
kauneus on huumeisiin verrattava pienempi paha
jota pitää säännöstellä lakioikeudellisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu